Rapusalaatti.

 Näin joulun jälkeen tekee mieli jotain kevyttä ja terveellistä. Tai siis ainakin minun tekee, koska jatkuva kinkun ja laatikoiden mässääminen on aika raskasta touhua, varsinkin kun niiden lisäksi oli tietenkin pakko ostaa vielä ihan liikaa juustoakin... ja juuston mässääminen jatkui vielä eilisissä kaveripiirin rääppiäisissäkin. Olen syönyt nyt yli viikon aikana enemmän juustoa kuin varmaan sitä ennen kuukauden sisään. Pahintahan tässä on se, ettei edes kaduta. Mutta taukoa voisi ehkä pitää, ettei kyllästy.

Tämä salaatti yhdistää monta ah niin kaunista asiaa: majoneesin, wasabin ja jokiravunpyrstöt. Alkuperäinen resepti on Helsingin Sanomien ruokaliitteestä ja löytyy myös HS:n Ruokatorstai-kirjasta, jonka ostatutin tilaajahintaan äidilläni. Viime aikoina se on kyllä jäänyt vähän muiden ruokakirjojen varjoon, mutta kyllähän sieltäkin löytyy hyviä reseptejä kunhan jaksaa selailla. Bonuspuolenahan kirjassa on se, että reseptit on jaettu kauden mukaan (tai itseasiassa kuukauden mukaan), jolloin pääosassa resepteissä ovat juuri sen kauden tuotteet. Ei sillä, en edes muista mihin vuodenaikaan tämä salaatti mahtaa sijoittua, itse kun syön tätä aika pitkälti ympäri vuoden...

Rapusalaatti

• n. 200 g erilaisia salaatteja
• suolaa
• pippuria
• 200 g katkarapuja tai jokiravunpyrstöjä (sulatettuna ja valutettuna)
• 1 pieni kurkku
• 1 pieni punasipuli
• 1 pala retikkaa tai pieni pussi retiisejä
• 0,5-1 tl wasabitahnaa tai wasabijauhetta
• n. 3 rkl vettä
• 0,5 dl majoneesia

Sekoita wasabitahna tai wasabijauhe, majoneesi ja vesi tasaiseksi tahnaksi. Erityisesti wasabijauheen tapauksessa on hyvä antaa kastikkeen maustua hetken aikaa ennen maistamista, koska maku tulee esiin kunnolla vasta hetken päästä. Siirrä kylmään odottamaan.
Pese ja revi salaatit. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuori ja pilko punasipuli mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Poista kurkusta vetinen keskiosa siemenineen ja pilko pitkähköiksi paloiksi. Huuhtele ja kuivaa retiisit tai retikka ja pilko suikaleiksi. Sekoita maustettujen salaatinlehtien sekaan sipuli, ravut, kurkku ja retiisit tai retikka. Sekoita mukaan wasabimajoneesikastike.

Jos katsoitte alkuperäistä reseptiä, huomannette että olen muuttanut muutamaa osaa. En jaksa kuoria kurkkua, pelkkä pesu riittää, mutta poistan kyllä vetiset siemenet sieltä keskeltä, jotta salaatti pysyy vähemmän vetisenä. Syön ne siemenet alkupalana salaattia tehdessä, koska eihän sitä nyt hukkaankaan voi heittää. Teelusikalla kaapiminen on aika tehokas tapa saada suurin osa siemenistä pois, mutta kannattaa varautua lievään roiskimiseen ja sähläykseen.

En ole muistaakseni myöskään ikinä tehnyt tätä salaattia retikasta, koska retiisit tuovat tähän niin kivaa punaista sävyä. Ja maistuvat myös hyvältä yhdessä muiden suhteellisten vahvojen makujen kanssa. Useimmiten käytän tähän salaattiin katkarapuja, mutta kuvanottohetkellä sattui olemaan Hulluilta päiviltä ostettuja jokiravunpyrstöjä kaapissa. Tai ei ehkä voi sanoa että "sattui olemaan", kun ostin niitä ihan tätä salaattia varten. Jos olisin rikkaampi tai jokiravunpyrstöt olisivat halvempia, söisin niitä varmaan ainakin kerran viikossa. Nyt pitää ajoittain tyytyä halvempiin (mutta silti aika pirun kalliisiin) katkarapuihin.

Pilkonkin asiat miten sattuu. Ja teen wasabimajoneesistani vahvempaa kuin alkuperäisessä reseptissä. Kaikkihan eivät wasabista tykkää ja siksi sitä majoneesikastiketta on syytä maistella varovaisesti ennen wasabin lisäämistä, mutta meidän taloudessamme asuu kaksi wasabipöhköä, joten kastikkeen polttavuuskin on hieman eri luokkaa.

Sitten odotellaan miten kauan tämä terveellisen ruoan kaipaus kestää. Alkaakohan juusto himottaa taas ensi viikolla vai syödäänkö täällä pelkkää aasialaista ruokaa ja salaattia. Tällä hetkellä ainakin aasialainen ruoka himottaa aika perhanasti, pitänee käydä tänään vähän tutkimassa kiinalaisen ravintolan ruokalistaa illalla...

Kokkausmusiikkina toimi: Sólstafir - Runaway Train

Mustapapuquesadillat.

 Koska töissä ovat joulukiireet nyt virallisesti alkaneet, ei jaksa kirjoitella mitenkään hirveän pitkällisiä sepustuksia. Joten siksi yksinkertaista, nopeaa ja halvahkoakin mutta kuitenkin täyttävää ruokaa: papuja ja sulanutta juustoa! No okei, on tässä vähän muutakin, muttei onneksi liikaa.

Aina aika ajoin tulee tehtyä kotona salsaa ja quesadilloja, ne ovat erinomainen välipala tai korjaus öiseen suolaisenhimoon. Myönnettäköön, että öisin harvemmin tulee pilkottua sipulia ja tomaattia sitä salsaa varten, koska eihän chilitahnalla sivelty, juustoisa quesadilla oikeasti tarvitse mitään terveellistä seurakseen. Se nyt vaan tekee hyvää aina välillä syödä muutakin kuin pelkkää juustoa. Tai niin olen kuullut.

Mustapapuquesadillat

• 400-450 g  mustapapuja
• 2,5 dl pakastemaissia (tai vastaava määrä laadukasta tölkkimaissia)
• 1 pieni punasipuli
• 1-3 valkosipulinkynttä
• 2-4 rkl pilkottua tuoretta korianteria TAI 1-2 tl korianterijauhetta
• 150-200 g juustoraastetta (esim. emmental)
• 1 pss valmista tacomaustetta
• tortillapohjia

Huuhtele pavut pikaisesti, sekoita sekaan maissi (ei tarvitse erikseen sulattaa). Pilko tuore korianteri, jos sitä käytät. Silppua punasipuli ja valkosipuli niin pieneksi kuin jaksat. Lisää sipulit, korianteri ja juustoraaste papujen ja maissin sekaan. Lopuksi lisää sekaan myös tacomauste ja sekoita, kunnes maustetta on suhteellisen tasaisesti kaikkialla täytteessä.
Kuumenna pannu keskilämpöiseksi (vaihtelevasti 4-5 vanhanmallisissa liesissä). Lisää n. 1 dl täytettä tortillapohjan toiselle puolelle, taita tortilla puoliksi täytteen päälle ja paista pannulla, kunnes pohja on kullanruskea. Käännä ja paista toinenkin puoli kullanruskeaksi. Lämmön olisi oltava sellainen, että täytteen juusto sulaa suunnilleen samassa ajassa kun tortilla saa kullanruskean värinsä.



Alkuperäisessä reseptissä on ohjeet myös siihen, miten näistä saa pakastimeen helppoa syötävää, mutta itse tyydyin vähemmän vaivan linjaan: pakastin pelkkää täytettä. Normaali kahdeksan tortillan paketti on liian pieni tuolle määrälle täytettä, joten muutamaan quesadillaan löytyy sitten apua pakastimesta seuraavan kerran, kun ei jaksa nähdä edes näin paljon vaivaa. Oletettavasti se hetki saattaa tapahtua vielä ennen joulua, koska iltaisin en oikein ehdi tehdä ruokaa, jos haluan nukkumaan ihmisten aikoihin.

Mutta onneksi olen aiemmin ehtinyt tehdä sen verran kaikkea jännittävää, että voin ruoanlaiton sijaan kirjoittaa vanhemmista ruoista, joista en ole tähän mennessä ehtinyt. Kuten esimerkiksi vegaanisesta mac'n'cheesestä. Hämmentävää mutta toimivaa. Tai savuisesta perunakeitosta, joka oli liikaa keittiöni astioiden tilavuuksille. Tai ehkä villiriisipaistoksesta, jossa juusto oli (*gasp*) vähän turhaa ja ylimääräistä. Jos jokin kiinnostaa erityisesti näistä, hihkaiskaa toki niin priorisoin sitten sitä (huomaamaton kommenttienpyytely, ei kukaan huomannut varmaan mitään...).

Joulukuisena kokkausmusiikkina toimi: H. P. Lovecraft Historical Society - I Saw Mommy Kissing Yog-Sothoth

Paahdettu ruusukaali-butternut-salaatti gorgonzolalla ja granaattiomenalla.

 Tämä muistuttaa jotenkin vähän jo aiemmin tekemäämme bataattisalaattia, osin ainestensa mutta erityisesti oranssin värin dominoivuuden takia. Tässä tosin myös granaattiomenasta tuli jännittäviä punaisen vivahteita. Tykkään kovasti värikkäistä ruoista. Ehkä siksi, että teen niitä ihan liian harvoin vaikka rakastankin yli kaiken katsella värikkäitä ruokakuvia. Minut saa huokaisemaan ihastuksesta jo sillä, että ottaa nätin kuvan tuoreesta chilistä tai valkosipulista tai juustosta tai... no, oikeastaan melkein mistä vaan ruokaan liittyvästä, parhaimmillaan jopa raaka liha tai kala voi olla ihan liian kuvauksellista. Olettaen siis että kuvaaja tietää mitä on tekemässä. Ja joskus on ehkä jotain hiuslakkaa ynnä muutakin saattanut olla apuna niissä kaikkein kauneimmissa kuvissa, mutten välttämättä mielelläni ajattele sellaista ruoantuhlausta kun kuolaan hienoja kuvia.

Alkuperäinen resepti on löytynyt taas jonkun linkkirykelmän kautta, ehkä Buzzfeedistä. Olen siirtynyt selkeästi SeriousEatsin selailusta vähän enemmän Buzzfeedin selailuun, koska sieltä löytää helpommin halpoja ja helppoja reseptejä. Ja erityisesti ehkä siksi, että suurimpaan osaan niistä resepteistä löytyy myös ainekset ihan Turun kaupoista eikä tarvitse keksiä vaihtoehtoisia lähestymistapoja johonkin ainesosaan.

Tämän piti periaatteessa olla kuuden hengen annos (todennäköisesti alkuruokana), mutta me kyllä tuhosimme sen kerralla kahdestaan. Evääksi syötiin sitten pakkasesta jotain, koska terveellinen salaatti olikin liian hyvää säilyäkseen seuraavaan päivään... No, ei se varmaan huonokaan asia ole. Parempi kai syödä itsensä ähkyyn asti suhteellisen vähärasvaista salaattia kuin jotain tuplajuustolasagnea tai muuta vastaavaa.

Paahdettu ruusukaali-butternut-salaatti gorgonzolalla ja granaattiomenalla

• 450 g ruusukaaleja
• n. 350 g butternut-kurpitsaa
• 0,5-3 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl vaahterasiirappia
• 2-3 valkosipulinkynttä
• 0,5 tl chipotle-chilijauhetta (tai tavallista chilijauhetta/savustettua paprikajauhetta)
• 0,25 tl kanelia
• 1 granaattiomenan siemenet
• 75-100 g gorgonzola-homejuustoa
• halutessasi: pekaanipähkinöitä tms. rouhittuna päälle

Laita uuni lämpenemään 200°C. Siisti ruusukaaleista kannat ja kuori ja pilko kurpitsa. Siemeniä ei tässä ruoassa käytetä. Laita ruusukaalit ja kurpitsa isoon kulhoon odottamaan.
Sekoita pienessä kulhossa haluamasi määrä oliiviöljyä, vaahterasiirappi, valkosipuli murskattuna, chilijauhe ja kaneli. Sekoita kastike ruusukaaleihin ja kurpitsanpaloihin niin, että kaikki ovat saaneet osansa öljyseoksesta. Paahda uunissa 25-30 min tai kunnes ruusukaalit ovat saaneet riittävästi väriä. Ota jäähtymään ja siirrä hetken kuluttua tarjoilukulhoon.
Jos haluat lisätä salaattiin suolaa ja pippuria, se kannattaa tehdä tässä kohtaa ja sekoittaa salaattia vielä pikaisesti kulhossa.
Ripottele salaatin päälle granaattiomenan siemenet, murenna päälle gorgonzola ja halutessasi rouhitut pähkinät. Tarjoa lämpimänä.



Alkuperäisessä reseptissä siis on maininta suolasta ja pippurista ainesosalistauksessa, mutta niitä ei lisätä missään kohtaa itse salaattiin. Loogisestihan ne menisivät ruusukaaleihin ja kurpitsanpaloihin joko ennen tai jälkeen uunin, mutta en ole nyt yhtään varma mikä olisi se oikeaoppinen tapa. Mehän emme moisia hapatuksia tarvinneet ja silti ahmimme kaiken. Mielestäni paahdettujen vihannesten lievä makeus toimi mainiosti suolaisen gorgonzolan kanssa, suolaa lisäämällä se kontrasti ehkä vähän laimenisi.

Kannattaa muuten olla fiksumpi kuin minä ja katsoa etukäteen jostain, mikä olisi hyvä ja fiksu tapa saada granaattiomenasta siemenet ulos. En siis ole vieläkään ottanut tätä asiaa selville, koska käytämme granaattiomenaa hyvin, hyvin harvoin ja usein silloinkin lähinnä sen mehua. Tähänkin salaattiin tuli aika runsas loraus granaattiomenan mehua vähän vahingossa, koska en tajunnut miten paljon siitä irtoaa nestettä puristaessa. No, tiedänpähän ensi kerralla. Ja ensi kerralla voisi ehkä harkita sitä, että ostaa oikeasti niitä pekaanipähkinöitäkin. Tällä kertaa ei raaskinut, sen verran niillä on hintaa ellei käy ostamassa juuri sopivaa määrää jostain Punnitse & Säästästä. Tähän kyllä kävisi varmaan myös rouhittu pistaasi tai cashew mainiosti, mutta eipä tullut testattua kumpaakaan niistäkään, vaikka cashew-pähkinöitä olisi kaapissa ollutkin.

Lämpimät salaatit ovat kivoja talviruokia. Joskus sitä tekee vaan mieli jotain vähän terveellisempää ja vihannespitoisempaa silloinkin, kun ulkona on pimeätä, märkää ja ankeaa. Useimmiten tosin tekee mieli vain juustoa ja suklaata vuorotellen, mutta kai siihenkin sitten vaan jossain vaiheessa kyllästyy. Ilmeisesti. Milloinkohan minusta on tullut näin perhanan terveellinen?

Kokkausmusiikkina toimi: Combichrist - What the F*** Is Wrong with You

Maapähkinävoikeitto.

 Tämä ruoka jakaa ihmiset kahteen leiriin jo heti nimellään. Niihin, joiden ensireaktio on "oooh, jännittävää!" (eli minä) ja niihin, joiden ensireaktio on "...kuulostaa oudolta" (eli poikaystäväni). No, koska minä teen ruoan, päätän myös mitä meillä syödään ja tänään meillä syötiin tätä. Ja siinä vaiheessa kun poikaystävälleni kävi ilmi mitä kaikkea tähän tulee, ensireaktiosta huolimatta huomattava kiinnostus alkoi nostaa päätään.

Törmäsin alkuperäiseen reseptiin jotain kautta joskus. Ehkä Buzzfeedin kautta, ehkä jonkun muun ruokalistauksen perusteella. En tiedä. Selaan ihan liikaa ruokajuttuja Internetin syövereissä muistaakseni mitä löydän mistäkin, ellei linkki ilmiselvästi sitä minulle kerro. Ruokaporno on kaunis asia.

Maapähkinävoikeitto

• 1,5 litraa kasvislientä
• 1-2 punasipulia (koosta riippuen)
• ainakin 2 rkl hienonnettua/raastettua inkivääriä
• 4-6 valkosipulinkynttä
• runsas nippu pinaattia/lehtikaalia/muuta lämmitettäväksi kelpaavaa vihreää ja lehtevää
• n. 2 dl maapähkinävoita
• 1,25 dl tomaattipyreetä
• srirachaa oman maun mukaan
• maapähkinämurskaa

Kiehauta kasvisliemi kattilassa. Sillä välin kun liemi lämpeää, pilko sipuli(t) ja raasta tai pilko inkivääri ja valkosipulinkynnet. Kun liemi kiehuu, lisää sekaan sipulit ja inkivääri. Anna kiehua hiljaksiin n. 20 minuuttia.
Jos vain viitsit, paahda tässä vaiheessa kokonaisia maapähkinöitä pannulla, kunnes niissä on kunnolla väriä. Murskaa pähkinät kun ne ovat hieman jäähtyneet.
Sekoita maapähkinävoi ja tomaattipyree. Sekoita niiden sekaan 1-3 dl lientä niin, että saat notkistettua kaiken maapähkinävoin niin hyvin, että voit kaataa sen kattilaan helposti. Lisää srirachaa oman maun mukaan. Jos käytät jotain pidempää kypsennystä vaativaa vihannesta (esim. lehtikaalia), lisää se tässä vaiheessa sopiviksi paloiksi pilkottuna. Anna keiton kiehua n. 10-15 minuuttia. Jos käytät pinaattia, lisää se vasta juuri ennen tarjoilua keiton sekaan, koska se ei tarvitse kovinkaan pitkää kypsennysaikaa. Maista tarvitseeko suolaa lisätä vai onko kasvisliemen tuoma suolaisuus riittävä.
Tarjoile (halutessasi) riisin kanssa ja ripottele päälle (paahdettua) maapähkinämurskaa.



Helppoa, suhteellisen nopeaa ja maittavaa. Ja mainio tapa päästä eroon jääkaapissa jo useamman kuukauden kummitelleesta maapähkinävoin jämästä. Ja tomaattipyreen jämästä. Ja sain tyhjennettyä vihdoin maapähkinäpussin maapähkinöille tarkoitettuun astiaan. Ja srirachakin pitäisi kai käyttää hiljaksiin pois... No, pinaatti piti sentään ostaa kaupasta tätä varten, kaikki muut löytyivät jo jostain kaapista. Alan nyt jo stressata sen verran muutaman kuukauden päässä häämöttävää muuttoa, että haluan kuluttaa kaikki jämäpurkit pois. Ja sitten koitan olla ostamatta lisää purkkeja tilalle. Katsotaan kumpi osuus suunnitelmasta onnistuu paremmin.

Kokkausmusiikkina päänsisäisessä radiossani toimi: Taylor Swift - Blank Space

Sieni-ruusukaalipasta

 Joskus vaan on niitä hetkiä kun ei oikein ehdi tehdä ruokaa. Tai siis itse asiassa viime aikoina niitä on ollut kovinkin usein. On ollut uuden asunnon etsimistä, kirppiksellä tavaran myymistä, töitä parhaimmillaan kolmessa eri firmassa viikon aikana, dj-keikkaa... ties mitä. Joten energiatasot ovat olleet hieman alhaiset ja erityisesti arki-iltaisin aikakin on ollut suhteellisen kortilla.

Mutta onneksi on olemassa helppoja ja maistuvia ruokia, joiden valmisteluun menee hetken aikaa ja itse kokkaukseen hyvin vähän aikaa. Erityismukavaa on tietenkin se, kun voi nakittaa ne inhottavammat hommat jollekin toiselle (köh), niin että voi itse keskittyä sitten kaikkeen muuhun... mutta ilman sitäkin vaihtoehtoa tämä on alkuvalmisteluita lukuunottamatta erittäin helppo ja nopea ruoka. Ja maistuu hyvältä huolimatta siitä, että tässä on mukana kaikkea terveellistäkin. Resepti on jälleen kerran SeriousEatsista, mutta onneksi voin puolustuksekseni sanoa, että olen sentään muuntanut paunat ja unssit suomalaisenkin ymmärtämään muotoon. Ettei ole IHAN sama katsotteko tätä vai sitä alkuperäistä.

Toisaalta -- disclaimer -- olen ihan hirvittävä ruusukaalin fani. Kaalit kaiken kaikkiaan tuntuvat olevan vähän salainen paheeni, mutta ruusukaali on jostain syystä se suosikki. Ehkä siksi, että jostain syystä syön ruusukaalia aika harvoin ja se tuntuu siksi erityiseltä herkulta. Suomessa sitä ei edes saa kaupasta kaikkina vuodenaikoina (ainakaan en ole huomannut), eikä toisaalta ehkä tarvitsekaan. Nyt on hyvä kausi tehdä näitä ruokia, kun sitä ruusukaalia löytyy eikä hintakaan ole mikään ihan kamala. Oikeastaan tässä ruoassa ei maksa kuin juusto, ja sitäkin voi ostaa rikkaampina päivinä myöhempää käyttöä varten. Tai siis niin minä tekisin, koska juustoton elämä on välillä aika vaikeaa.

Sieni-ruusukaalipasta

•   n. 100 g ruusukaaleja
• öljyä paistamiseen
• suolaa
• pippuria
• 200-250 g sieniä (esim. herkkusieniä)
• 1-2 salottisipulia
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 tl timjamia (tuoretta tai kuivattua)
• n. 4 rkl voita
• 2 tl sitruunamehua
• n. 1,25 dl kasvis- tai kanalientä
• 400 g (simpukka)pastaa
• n. 50 g parmesaania

Leikkaa ruusukaaleista kanta pois ja erottele lehdet mahdollisimman hyvin erikseen. Leikkaa ruusukaalien sydänosa muutamaan palaan riippuen koosta. Pilko sienet, sipuli, valkosipuli ja erottele timjamin lehdet, jos käytät tuoretta. Raasta parmesaani. Laita kevyesti suolattu vesi kiehumaan.
Lämmitä pannulla/kasarilla loraus öljyä kuumaksi ja paista siinä ruusukaaleja sekoittamatta, kunnes ne saavat hieman paistopintaa. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan, sekoita ja anna paistua vielä hetki, kunnes lehdet ovat paikoin ruskistuneita ja loppuosaltaan kirkkaanvihreitä. Siirrä ruusukaalit kasarista kulhoon odottelemaan.
Lisää öljyä kuumaan pannuun/kasariin ja paista siinä sieniä, kunnes niistä on suurin osa kosteudesta haihtunut ja ne ovat saaneet väriä. Lisää sekaan salottisipuli, valkosipuli ja timjami ja paista sekoitellen, kunnes salotti on pehmennyt. Lisää voi, liemi ja sitruunamehu. Kiehauta ja sekoita, kunnes kastike on sopivan paksua. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Siirrä hetkeksi syrjään.
Keitä pasta muuten paketin ohjeen mukaan, mutta ota se pois liedeltä n. minuutti ennen varsinaista kypsymisaikaa. Säästä reilu desilitra keitinvettä. Sekoita pasta, keitinvesi, puolet parmesaaniraasteesta ja ronskisti pippuria sienten sekaan. Laita pannu/kasari takaisin levylle ja kiehauta, kunnes pasta on kypsää ja kastike on paksuuntunut niin, että se tarttuu pastaan. Sekoita sekaan ruusukaalit ja tarjoa lopun parmesaaniraasteen kera.



Ainoa huono puoli tällaisessa pastassa (minun mielestäni) on se, ettei se ikinä ole niin hyvää enää seuraavana päivänä. Ei tämä pahaakaan tietenkään ollut töissä eväänä, mutta jotenkin siitä nyt vaan puuttuu se ruusukaalien rapeus, pastan hyvä kypsyysaste, sitruunan pirtsakkuus... ja tietenkin se juuri ennen syömistä päälle lisätty juustoraaste. En ole niin hifistelijä että jaksaisin viedä töihin gaziljoona purnukkaa, joista jokaisesta tulee jotain vähän annoksen päälle. Varsinkin kun töissä taannoin ihmeteltiin monta päivää eväänäni ollutta olut-juustokeittoa. Joka oli hyvää (ja resepti taisi olla Viini-lehdestä, ellen väärin muista, tai Alkon Etiketti-lehdestä, mistä näitä nyt muistaa enää vuotta myöhemmin) eikä yhtään niin erikoista tai jännittävää kuin miltä se ilmeisesti kuulosti.

Varoitan muuten jo nyt, etten tee jouluruokia. Ikinä. Koska ei ole tähän mennessä tarvinnut, pääsee aina muiden valmiisiin pöytiin syömään. Ihanaa. Tai, niin, tein riisipuuroa ja varmaan myös joulutorttuja, mutta jotenkin se ei ole yhtään sama asia. Ja pari vuotta sitten taidettiin tehdä lanttulaatikkoakin... se siitäkin sitten. Joka tapauksessa! Muut tekee ne aina paremmin, en jaksa edes yrittää mitään! Paitsi tietenkin syödä kaiken muiden tekemän ruoan. Koska jos ruokaa jää jäljelle, ruoka on varmasti ihan pilalla (tai sitten sitä on vaan tosi paljon, kuten jouluna kuuluukin).

Kokkausmusiikkina toimi: She Wants Revenge - Kidnap the Sandy Claws