23 February 2015

Butternut-kurpitsalasagne.

 Jostain syystä olen aina pitänyt lasagnen syömisestä enemmän kuin sen tekemisestä. En oikeastaan tiedä miksi, koska lasagne on parhaimmillaan aika helppokin ruoka. Varsinkin suurin osa kasvislasagneista, joissa ei tarvitse miettiä monen kastikkeen tekemistä. Ajoittain kunnollinen bolognese-pohjainen lasagne on mainiota, mutta jostain syystä en jaksa vain tehdä sitä. Onneksi se on myös poikaystävän bravuuri. Ja lasagnea tulee kerralla aina niin paljon, että sitä syödään kolme päivää ja sen jälkeen ei enää teekään hetkeen mieli lasagnea.

Paitsi jos se on näin hyvää lasagnea, että sitä syö vahingossa kolmen päivän annoksen kahdessa päivässä. Kurpitsa on sellainen kasvis, jonka olemassaolon (muuna kuin pikkelssinä) olen tiedostanut vasta pari vuotta, mutta alan hiljaksiin tykästyä siihen kovasti. Se on sopiva yhdistelmä mietoa makua ja ihanaa koostumusta, jolloin sen voi yhdistää lähes mihin tahansa. Kuten vaikka juustoon. Tai vielä parempaa: useaan juustoon! Hurraa!

Alkuperäiseen reseptiin törmäsin BuzzFeedin ruoka-osion kautta. Olen ainakin suhteellisen varma siitä. Kasvisruokaresepteihin ja kausivihannesten käyttöön BuzzFeedin listaukset ovatkin toimivia: jos mikään resepti ei innosta, ainakin niiden perusteella saa jotain ideoita. Jenkeissä toki vihannesten kaudetkin ovat hieman erilaiset kuin täällä, mutta ainakin kurpitsan kausi näyttäisi ainakin olevan suhteellisen vastaava. Ja ruusukaalien. Ja todennäköisesti kesä on kesä sielläkin, mutta kesällä olen aina liian innoissani mansikoista, herneistä ja avomaankurkuista, että muistaisin edes miettiä mitään uusia reseptejä. Tai, niin, ainakin mietin niitä vähemmän.


Butternut-kurpitsalasagne
  • n. 1,3-1,4 kg butternut-kurpitsaa (kuorittuna, siemenet poistettuna ja kuutioituna n. 2 l)
  • öljyä paahtamiseen
  • 1 l maitoa
  • 2 rkl kuivattua rosmariinia (tai muutama oksa tuoretta rosmariinia ja salviaa)
  • 2-4 valkosipulinkynttä
  • n. 60 g voita
  • 4 rkl vehnäjauhoja
  • 9 lasagnelevyä (tai halutessasi enemmänkin)
  • n. 3,5 dl parmesaaniraastetta (n. 130 g)
  • 2,5 dl kuohukermaa
  • 0,5 tl suolaa
Esilämmitä uuni 230°C:een. Kuori kurpitsa, poista siemenet ja kuutioi reilun sentin kokoisiksi paloiksi. Pyörittele kurpitsat öljyssä ja levitä ne tasaisesti uunipellille niin, etteivät ne ole päällekäin. Käytä kahta peltiä tarvittaessa. Paahda uunissa 10 minuuttia, sekoita kurpitsoita ja mausta niitä suolalla, laita takaisin uuniin 10-15 minuutiksi tai kunnes ne alkavat saada väriä.
Kun kurpitsat paahtuvat uunissa, kiehauta maitoa hiljalleen noin 10 minuuttia kattilassa yhdessä yrttien kanssa. Vahdi, ettei maito kiehu yli. Siivilöi maitoseoksesta yrtit pois (erityisesti jos käytät tuoreita yrttejä) ja jätä hetkeksi jäähtymään.
Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Paista valkosipulimurska voissa kasarissa rauhallisella lämmöllä, kunnes ne ovat pehmenneet. Mittaa sekaan vehnäjauhot ja sekoittele, kunnes jauhot ovat ruskistuneet hieman. Kaada sekaan maito koko ajan sekoittaen ja anna kiehu hiljaksiin noin 10 minuuttia aina välillä sekoittaen. Kaada sekaan paahtuneet kurpitsat ja mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla.
Laske uunin lämpö 190°C:een. Kaada uunivuoan pohjalle muutama desilitra kurpitsakastiketta, päälle lasagnelevyjä ja jatka, kunnes olet käyttänyt kaikki lasagnelevy. Päällimmäiseksi jää siis lasagnelevykerros.
Vaahdota kerma ja levitä se lasagnelevyjen päälle. Ripottele päälle parmesaaniraaste. Peitä uunivuoka foliolla (varo, ettei folio koske ruoan pintaan) ja anna olla uunissa n. 30 min. Poista folio ja anna lasagnen olla uunissa vielä noin 10 minuuttia tai kunnes sen pinta on saanut väriä ja kuplii. Lopuksi anna lasagnen jäähtyä ainakin 5 minuuttia ennen kuin käyt siihen käsiksi.



Erinomainen ruoka, kaiken kaikkiaan. Ei ehkä kovinkaan kevyttä (katsokaa noita rasvalammikoita tuon pinnalla, urrgh), mutta maittavaa ja aina voi vedota siihen, että tässä on suhteessa erittäin paljon kasviksia. Ja rasvaa. Muttei nyt keskitytä siihen vaan niihin kasviksiin. Ihanan oransseihin kurpitsapaloihin, iih!

Aikaa tähän menee tunnin verran, rahaakin palaa. Mutta tätä tulee paljon ja se on erittäin täyttävää. Sopii erityisesti syksyn ruoaksi, koska tämä on vähäisistä mausteista huolimatta jotenkin ihanan lämmittävää ruokaa. Tästä tulee lämmin olo niin kehoon kuin mieleen. Endorfiinit suorastaan virtaavat! (Juusto siis ilmeisesti oikeasti aiheuttaa jotain endorfiinien vapautumista elimistössä, siksi suurin osa ihmisistä pitää siitä niin kovasti. Nyt tiedätte senkin.)

Kokkausmusiikkina toimi: Blondie - Rapture

18 February 2015

Ravintola Sointu.

Ahem. Kävimme Soinnussa jo ystävänpäivänä (koska mikä tahansa tekosyy syödä ravintolassa hienommin kuin olisi oikeasti varaa on hyvä tekosyy), mutta seuraavana päivänä oli sen verran heikko olo, että kirjoittaminen aiheesta jäi. Ja sitten alkoivatkin taas arjen työkiireet ja kummasti palkkatyöt ovat tämän blogin kirjoittamisen edellä prioriteeteissa.

Eli siis lyhyesti: pahoittelen etten ole päivitellyt mitään mihinkään ikinä, yhyy. Parannan tapani. Tai ainakin yritän. Taas. Ainakin pidän huolta, etten vietä jatkossa kovin montaa sunnuntaita samanlaisessa liiallisen viinin aiheuttamassa kohmeessa...

Mutta se Sointu. Olimme vähän viime tingassa (eli samalla viikolla, köh) varaamassa taas pöytää ravintolasta ystävänpäiväksi ja Sointu ei ollut se ihan ensimmäinen vaihtoehto. Se oli toinen, koska siitä on puhuttu sen verran paljon nyt niin Turun Sanomissa kuin muistaakseni myös Turkulainen-lehdessäkin. Siitä se ajatus sitten lähti. Valitettavasti kamera ei lähtenyt TAASKAAN mukaan, joten kännykkäkuvia saatte.

Paikalle päästyämme huomasimme, että myös Soinnussa on tarjolla menu ja siihen sovitetut viinit. Eipähän tarvinnut miettiä mitä sitä sitten söisi, kun saa helposti kokeilla kaikenlaista. Toisaalta Soinnun listakin on suhteellisen pieni, mutta ilmeisesti vaihtuu usein (onneksi ei ole vielä vaihtunut viime viikolta niin voin luntata kunnon nimet ruokalajeille omien muistiinpanojeni perusteella).


Keittiön tervehdyksenä pöytään tuli härän etuselkää, hernepyreetä, herukoita ja juureen leivottua leipää.

Leipä oli minun makuuni miellyttävän suolaista, mutta varmasti useimpien ihmisten mielestä liiankin suolapitoista. Mielipidekysymyksiä. Muuten annos oli mukavan pirtsakka, mukava muttei kovinkaan erikoinen.


Ensimmäinen alkuruoka oli miedosti savustettu lohipastrami, omenarelissi ja jokin juttu, josta en täysin saanut kiinni mitä se oli, mutta päällä oli keltuainen. Viininä oli uusi-seelantilainen Villa Maria Private Bin Riesling.

Lohipastrami itsessään oli oikein miellyttävää. Keltuainen oli myös jännä lisä, oletan että munan valkuaiset on käytetty johonkin muuhun ja arvostan sitä, että keltuaisetkin menevät jonkinlaiseen hyötykäyttöön. Tai siis ainakin toivon, että se on se syy miksi tuo keltuainen tuossa on.

Omenarelississä tuntui olevan enemmän kaikkea muuta kuin omenaa ensimaistelulla. Kuten esimerkiksi suolaa. Kuitenkin kaikki toimi yhteen suhteellisen hyvin: suolaiset osuudet relissistä, ne omenat ja lohi tasapainottivat toisiaan mukavasti. Keltuaispullero (joka oli ehkä jotain leivän henkistä) oli ehkä hivenen turha tässä, mutta ei se kyllä haitannutkaan. Viini sopi mukavasti jopa se happamahkon omenan seuraksi. Olin tästä positiivisesti yllättynyt.


Toinen alkuruoka oli purjosipulikeittoa, appelsiini-pinjansiemenmarmeladia ja balsamicoa. Viininä oli ranskalainen Croix de Bouquets Graves Blanc.

Ruoka tuli pöytään niin, että pohjalla oli marmeladi ja balsamico ja varsinainen keitto kaadettiin lautaselle vasta pöydässä. Jännittävä ratkaisu, josta itse pidin kyllä kovasti. Ruoka oli myös hyvää ja toimi viinin kanssa hyvin. Tämän mielenkiintoisin osuus oli tuo appelsiini. Myös pinjansiemenet maistuvat appelsiiniselta ja se toimi mukavana pirtsakkuutena tässä muuten ehkä aavistuksen tylsähkössä annoksessa. Ruokalajissa ei ollut sinänsä vikaa, keitot nyt vaan harvoin ovat minusta mitenkään erityisiä.


Ainoa annoksen pääruoka oli härän marmorifilettä, perunakohokas ja punajuuri-salviakastiketta. Viininä toimi Yhdysvaltain tuote Seghesio Sonoma Zinfandel.

Aloitetaan positiivisista: Viini oli erinomaista. Oikein mainiota tavaraa, tätä voisin juoda mielellään enemmänkin (vaikka, kuten kuvasta näkyy, saimme suhteellisen ronskit lasilliset joka tapauksessa). Perunakohokas oli hiukan erikoinen, mutta myös niin saamarin kuuma ettei sitä voinut syödä kovinkaan kunnialla. Ja kun odottelin että perunakohokas jäähtyisi, liha jäähtyi kylmäksi. Raivostuttavaa.

Mutta se pahin moka: liha oli ylikypsää. Kypsyysasteesta ei kysytty mitään missään vaiheessa, joten oletin saavani tottakai mediumia, koska sellaisenahan härän fileen olettaisi saavansa, eikö? No ei ilmeisesti saa. Tämä oli todellakin kypsä. Ja siksi myös melko sitkeä. En ole ikinä syönyt kyllä näin sitkeää marmorifileetä, joten automaattisesti hieman epäilen, onko tässä mahdollisesti käytetty jotain muuta osaa, mutta meille vain unohdettiin kertoa aiheesta. Esimerkiksi sitä samaa etuselkää, jota oli keittiön tervehdyksessä. Tiedä häntä, mutta petyin tähän kyllä aika pahasti.


Seuraava ruokalaji oli omaksi yllätyksekseni jo jälkiruokaosuutta: juustoa! En muista juuston nimeä, mutta jonkinlainen tilsit-tyyppinen juusto Itävallasta taisi olla kyseessä. Seurana paahdettuja pähkinöitä ja pinjansiemeniä ja herukkahilloketta. Viininä oli argentiinalainen  Familia Zuccardi Q Malbec.

Malbec-viinit ovat meidän perinteisiä kotiviinejämme: jos ei jaksa miettiä mitä sitä tekisi mieli, päädymme usein johonkin malbeciin. Niissä on hyvä hinta-laatusuhde ja maku miellyttää erityisesti minua. Sopivan pehmeää mutta kuitenkin täyteläistä. Ja ne sopivat lähes kaiken juuston seuraan. Kuten myös tämän juuston. Ja hillokkeenkin. Pähkinät ja viini sitä vastoin eivät ehkä tulleet niin hyvin toimeen keskenään, mutta pähkinät toisaalta tulivat toimeen mainiosti sekä juuston että hillokkeen kanssa, joten annettakoon viinin kanssa toimimattomuus anteeksi. Saksanpähkinöiden lievä kitkeryys tehnee viinin valinnasta muutenkin suhteellisen vaikeaa. Itsehän en oikeastaan edes tykkää saksanpähkinöistä juuri siksi, että niiden kuoressa on se inha sivumaku.


Viimeisenä varsinainen jälkiruoka, jonka kohdalla kuvaajallakin alkoi selkeästi olla jo hieman taiteellisempi olo ja tärisevämmät kädet kun olisi tarvinnut olla... Amaretto-suklaapannacotta, vadelmaa kahdessa muodossa ja kahvijäätelöä. Viininä toimi italialainen Araldica Brachetto d'Acqui, rosee-jälkiruokaviini.

Olin ihan varma, että tämän suklaisen jälkkärin kanssa tulisi listalla ollut portviini. Mutta olin positiivisesti yllättynyt kyllä tästä. En ehkä vähiten siksi, että tällaisissa jälkiruokaviineissä on usein vähemmän prosentteja kuin portviinissa, koska tässä kohtaa alkoi olla aika... ömm, riehakas meno.

Annos itsessään oli miellyttävä: pannacottaa (josta en edelleenkään oikein välitä) oli miellyttävän vähän suhteessa kaikkeen muuhun. Kahvijäätelö oli meidän molempien ehdoton suosikkiosuus tästä annoksesta, mutta myös vadelmaiset osuudet maittoivat erityisesti viinin seurana. Miellyttävä lopetus aterialle.



Se heikko olo seuraavana päivänä selittynee sillä, että olimme ennen tätä jo ehtineet Fargoa (siis sitä sarjaa) katsellessa juoneet pari pientä lasillista viiniä ja tuon aterian jälkeen siirryimme baariin viettämään iltaa ja juomaan lisää viiniä. Ei ihme, että seuraavana päivänä pää särki ja ajatuskin ruoasta vähän ellotti. Yleensä olemme näiden maistelumenujen jälkeen menneet vain suoraan kotiin ja melkein suoraan siitä sitten nukkumaankin, mutta tällä kertaa emme olleet yhtä fiksuja. Ensi kerralla voisi taas olla vähän fiksumpi, kiitos vain.



Ai niin: Soinnussa on myös ilmeisesti vielä tässä kuussa Kimble-turnaus! Paras idea ikinä! Paitsi että vihaan sitä peliä niin palavasta kuin vain ihminen, joka on hävinnyt siinä liian monta kertaa, voi sitä vihata. Mutta arvostan ajatusta. Niin käsittämätön idea, että se on pakko olla hyvä.

Ravintolan taustamusiikkina toimi: Frank Sinatra - Fly Me to the Moon

09 February 2015

Sienet kahdella tavalla ja uppomuna.

 Tätä on tullut tehtyä jo muutamaankin kertaan, vaikka silkka sienten määrä vähän kyllä lompakossa tuntuukin. Mutta kun tämä on HYVÄÄ ja erittäin, erittäin täyttävää. Pidän kovasti siitä, miten tässä on erilaisia suutuntumia koko lautasen täydeltä, ei ehdi kyllästyä oikein mihinkään. Yksinkertaisilla aineksilla pääsee joskus hyvinkin pitkälle.

Resepti on alkujaan täältä, mutten taaskaan tiedä millä perusteella olen tuonne löytänyt. Varmaankin taas joku "kokeile näitä kasvisreseptejä" -listaus, en osaa oikein vastustaa niitä. Varsinkin kun nykyisin tunnun olevan aika paljon parempi kasvisruoka- kuin liharuokakokki, johtuu varmaan melkoisesta harjoittelun määrästä viime vuosina. Sitten kun vielä osaisi vähän vähentää sitä juuston, avokadojen ja muiden vastaavien kalliiden ainesten syömistä niin tällä kasvissyönnin lisäämisellä voisi ehkä jopa säästää.


Sienet kahdella tavalla ja uppomuna (neljälle)
  • n. 1,3 kg herkkusieni
  • oliiviöljyä
  • 1 nippu lehtipersiljaa
  • 4-5 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl punaviinietikkaa
  • 1 rkl voita
  • vaaleaa etikkaa (esim. väkiviinaetikkaa)
  • 4-8 munaa (1-2 per annos)
  • n. 1 tl juustokuminan siemeniä TAI vastaava määrä juustokuminajauheen ja kuminansiementen seosta
  • sormisuolaa (tai karkeaa merisuolaa)
Esilämmitä uuni n. 230 asteeseen.
Pilko 2/3 sienistä n. puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Mausta sienet seoksella, jossa on 0,5-0,75 dl oliiviöljyä, n. 1 tl suolaa ja 0,5 tl mustapippuria. Levitä sienet tasaiseksi kerrokseksi uunipellille tai kahdelle niin, etteivät ne ole kovinkaan paljoa päällekäin. Paahda 30-40 minuuttia ja sekoita muutaman kerran paahdon aikana, kunnes sienet ovat kullanvärisiä ja rapsakoita.
Pilko loput sienet sillä välin lohkoiksi. Silppua persilja ja valkosipulinkynnet hienoksi. Lämmitä pannussa tai kasarissa loraus öljyä ja paista sienilohkoja minuutin verran. Mausta niitä samalla pienellä ripauksella mustapippuria ja suolaa. Lisää sekaan punaviinietikka ja paista vielä minuutti. Sekoita mukaan persilja-valkosipuliseos ja voi, anna voin sulaa, ota kasari liedeltä ja maista tarvitseeko suolaa lisätä. Pidä lämpimänä kunnes muut osuudet ovat valmiit.
Paahda (juusto)kuminansiemenet ja murskaa niitä hieman. Jos käytät juustokuminajauhetta ja kuminansiemeniä, paahda vain siemenet ja sekoita ne paahtamisen jälkeen jauheeseen.
Kiehauta pienehkössä kattilassa vettä, jossa on loraus etikkaa. Tee veteen pieni pyörre ja valuta kananmuna pyörteen keskelle. Anna kiehua rauhallisesti 2-3 minuuttia, ota muna pois ja kun vesi taas kiehuu, toista sama kunnes olet saanut niin monta uppomunaa kun haluat.
Sekoita uunisienet ja paistetut sienet keskenään ja lisää sekaan ripaus (juusto)kuminasta. Ripottele sienten (ja uppomunien) päälle loput kuminat, sormisuolaa ja halutessasi oliiviöljyä. Tarjoile esim. patongin kanssa.


Jonkin verran vaivaahan tästä on, mutta jotenkin tämä nyt vaan vetoaa minuun niin kovasti. Ehkä se on se suolaisuus. Tai uppomunat. Tai se, että tässä on valkosipulia. Itse asiassahan tässä on aika monta asiaa, joista pidän kaikessa muussakin. Tämä olisi kyllä erinomainen brunssiruoka, jos joku joskus kävisi meillä brunssilla. Niin paljon ideoita, niin vähän aikaa tai jaksamista töiden jälkeen...

Jos tämä ei olisi niin pirun hyvää sellaisenaankin, olisin lievästi kiinnostunut testaamaan miten pekoni sopii tähän lisukkeeksi. Ei sillä että tähän tarvittaisiin enemmän suolaa ja rasvaa, mutta jotenkin se pekoni ja muna ovat päässäni vieläkin vähän masentavan tehokkaasti kytköksissä toisiinsa (vaikka en kyllä kovinkaan usein syö niitä yhdessä).

Kokkausmusiikkina toimi: The Handsome Family - Far from Any Road

02 February 2015

Nem nuong -possupullat kahdella dipillä.

 Nyt kun itse päättämäni vegaaninen tammikuu on ohi, voin taas kirjoitella näistä liharuoista. Ja juustoruoista. Ja maitoruoista. Vähän helpottaa tätä touhua, kun en tosiaan ole kovinkaan hyvä elämään vegaanisesti, kuten olen aiemminkin maininnut.

Tämä resepti on uusimmasta Glorian ruoka&viini -lehdestä. Ja täytyy nyt myöntää etten ole aiemmin edes tiennyt, että Glorian reseptit löytyvät noinkin helposti netistä heti lehden ilmestymisen jälkeen. Alkuperäinen resepti linkin takana kertoo siis suunnilleen samat asiat (todennäköisesti selkeämmin) ja kuvatkin ovat nätimpiä. Mutta sieltä puuttuu syvääluotaavat analyysit siitä, mitä olisi ehkä voinut tehdä toisin ja miten oikaisin reseptissä! Koska aina on tärkeää helpottaa elämää ihan vain siksi, että on niin pirun laiska.


Nem nuong -possupullat
  • 500 g porsaan jauhelihaa
  • 2 rkl jasmiiniriisiä
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 1 nippu kevätsipulia
  • 1 rkl kalakastiketta
  • 1 tl valkopippuria
  • 1 tl sokeria
  • öljyä paistamiseen
Paahda riisi kullankeltaiseksi pannulla ja murskaa se morttelissa mahdollisimman hienoksi jauheeksi. Kuori ja hienonna valkosipuli ja pilko samalla kevätsipuli mahdollisimman pieneksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja pyörittele massasta pullia. Paista pullat kypsiksi (tai laita 225-asteiseen uuniin 12 minuutiksi). Tarjoa maapähkinä- ja chilidipin kanssa.


Nuoc leo -maapähkinädippi
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • 1 punainen chili
  • n. 1 rkl rypsiöljyä
  • n. 3 dl maustamattomia maapähkinöitä
  • 2-2,5 dl kookoskermaa
  • 1 rkl tamarinditahnaa
  • 1 rkl (thaimaalaista) kalakastiketta
  • 1 rkl fariinisokeria
  • n. 0,5 dl vettä
Kuori valkosipulit ja hienonna ne. Poista chilistä kanta ja siemenet ja hienonna sekin. Paahda pähkinöitä kuumalla pannulla, kunnes ne ovat saaneet jonkin verran väriä. Jos ehdit, jaksat ja viitsit, rouhi pähkinät niiden hieman jäähdyttyä.
Paista valkosipulia ja chiliä öljyssä noin minuutin ajan ja lisää sitten sekaan kookoskerma ja pähkinät. Anna kiehua, kunnes seos paksuuntuu hieman (n. 5 min). Lisää tamarinditahna, kalakastike ja sokeri ja soseuta koko komeus sauvasekoittimella. Lisää sekaan vettä, kunnes koostumus on dippailuun sopiva. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.


Nuoc cham -chilidippi
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • 1 chili
  • n. 3 rkl limemehua
  • 1,5 rkl (thaimaalaista) kalakastiketta
  • 3 rkl sokeria
  • 0,75 dl vettä
Kuori ja hienonna valkosipuli. Poista chilistä kanta ja halutessasi siemenet. Sekoita kaikki ainekset ja sekoita, kunnes sokeri on liuennut.



Omituista kyllä, tämä ruoka oli yllättävänkin nopea ja helppo tehdä huolimatta monesta eri osasesta. Ei tämä nyt ehkä mikään arjen pikaruoka ole, mutta ei myöskään tarvinnut kuolla nälkään ruokaa laittaessa. Kätevästi kotoa myös löytyi melkein kaikki muu paitsi tamarinditahna (jolla on paha tapa homehtua jääkaappiini, sen verran harvoin tulee käytettyä), tuoreet chilit, kevätsipuli, kookoskerma ja jauheliha. Eipä siis tuntunut lompakossakaan kovin pahalta tämä. Tuntui ehkä hieman pahalta vatsassa, koska söimme kahdestaan tämän oletettavasti neljän hengen annoksen...

En ole ihan varma millaisia maapähkinöitä tässä kuuluisi käyttää, mutta itse ainakin käytin ihan surutta kuorellisia maapähkinöitä. En jaksanut ostaa kuorettomia tätä varten, kun aiemminkin olen onnistuneesti niitä kuorellisia paahtanut pannulla ilman että mikään (tai kukaan) on syttynyt palamaan. Ei niitä kuoria sieltä enää huomaa soseuttamisen jälkeen kuitenkaan. Tai, no, joku varmasti huomaa, mutta minä en.

Tämä oli kyllä jännää ruokaa. Itse pidin chilidipistä ehkä hieman enemmän, vaikka pähkinäversiokin toimi, kun taas poikaystävälle toimi tuo pähkinädippi. Ja sitä pähkinädippiä sitten kanssa syödäänkin kaiken kanssa seuraavatkin pari päivää, koska sitä tulee reseptistä n. 5 dl eli aika perhanasti enemmän kuin tuohon määrään lihapullia saa millään kaavittua päälle. Onneksi se toimii tavallaan suolaisena maapähkinävoina, toiminee siis monessa. Testaamatta vielä miten rieska ja maapähkinädippi toimii yhteen, mutta olen salaa jo vähän päättänyt, että se toimii.

Kokkausmusiikkina toimi: Simple Minds - Honest Town