Nyhtökaura vol 2: tomaattinen versio ja bataattilevite iltapalaksi.

 Lupailtu toinen nyhtökauratestaus siitä tomaatilla, lehtipersiljalla ja savupaprikalla maustetusta versiosta. Sellaisenaan maku oli jotenkin melko paljon miedompi kuin tuon toisen inkivääri, mutta hyvää joka tapauksessa. Itsehän olen muutenkin ehkä enemmänkin sitä koulukuntaa, että valmiiksi maustetut ja marinoidut lihat ja lihankorvikkeet ovat vähän ehkä turhia, mutta näissä maut ovat sen verran yleisiä ja miedohkoja, että käyttöskaalaa silti riittää.

Koska tämän asunnon (vielä toistaiseksi) toinen asukki ei syö enää lainkaan kanaa, en ole päässyt syömään tätä ihanaa kanasalaattia pitkään aikaan. Tämä olikin sitten tietenkin täydellinen mahdollisuus kokeilla, miten nyhtökaura toimii kylmänä ja myös sitä, miten hyvin se säilyy valmiissa ruoassa.

Salaatti itsessään oli erittäin toimivaa. Huomattavasti parempi tulos kuin aiemmissa yritelmissä (lihapullia ensimmäisellä kerralla, halloumia toisella). Koostumus on riittävän kanamainen toimiakseen tällaisessa erinomaisesti. Haluaisin kyllä vielä testata tätä sillä maustamattomalla versiolla, varsinkin kun chipotleakin olisi vielä jääkaapissa...

Koska tämä salaatti on myös ihan käsittämättömän täyttävää, emme saaneet kahdestaan tuhottua koko annosta. Loput menivät sitten jääkaappiin odottelemaan, että tulee nälkä, ja samalla pääsin testailemaan sitä, miten nyhtökaura selviää pidemmästä kastikkeessa lillumisesta. Ainakin tämän kermaviilikastikkeen se kesti mainiosti, välissä ehti kulua 6–7 tuntia ja koostumus oli edelleen suhteellisen samanlainen. Erinomainen omaisuus, arvostan kovasti.

Tämän testailun perusteella ei ole kyllä mitään pahaa sanottavaa tästä. Hintakaan ei nyt kuitenkaan ainakaan meikäläisen päätä huimaa, vaikka 250 grammaa maksaakin lähemmäs 4 euroa. Silti halvempaa ja monikäyttöisempää kuin monet Hälsans Kökin tuotteet ja merkittävästi parempaa niin maultaan kuin rakenteeltaankin kuin soijasuikaleet. Ostan mielelläni jatkossakin. Tai ostaisin, jos en pakenisi maasta juuri kun tätä alkaa saada kunnolla...



No, kiireisehkön päivän päätteeksi piti kuitenkin vielä saada vähän jotain purtavaa. Bongasin erittäin kiinnostavan kuuloisen bataattilevitteen eräästä ruokaan keskittyneestä Facebook-ryhmästä, johon olen viime aikoina liittynyt. Sitähän oli tietenkin pakko päästä testaamaan, koska reseptissä oli bataatin (nam) lisäksi myös ras-el-hanout-mausteseosta (nam) ja valkosipulia (nam). Teinkin sitten sen verran reilun satsin kerralla, että huomenna muuttoporukka päässee dippailemaan sitä maissilastuin.

Tämän illan (ja todennäköisesti huomisaamunkin) versio tosin nautittiin paahtoleivältä. Rapea paahtoleipä ja pehmeä, makeansuolainen bataattilevite toimivat yhdessä erinomaisesti. Sen verran erinomaisesti, että sen viimeisen leivän olisi taas näin jälkikäteen ajateltuna voinut ehkä myös jättää syömättä niin ei olisi nyt niin tukala olo... Sitten kun olen iso, opin lopettamaan ajoissa. Ehkä.

Reseptistä tulee sitten ihan käsittämätön satsi, että varautukaa isolla syöjäporukalla tai dippailkaa tai luultavasti tätä voi pakastaakin. En ole ehtinyt testaamaan vielä, mutta eiköhän sekin hetki tule...

Bataattilevite

• 2-3 bataattia
• oliiviöljyä (tai oliiviöljyä ja seesamiöljyä)
• valkosipulia
• purkki kikherneitä
• suolaa
• pippuria
• juustokuminaa jauheena
• ras-el-hanout-mausteseosta
• sitruunamehua

Puolita bataatit pitkittäin, ripottele päälle oliiviöljyä ja paahda 200 °C:ssa noin 45 minuuttia tai kunnes ne ovat pehmenneet. Kun bataatit tulevat uunista, niiden kuori todennäköisesti lähtee suhteellisen helposti irti. Anna jäähtyä niin viileäksi kuin maltat.
Kuori valkosipulit ja pilko tarvittaessa vähän pienemmäksi. Valuta ja huuhtaise kikherneet. Sekoita sekaan kuoritut bataatit, mausteet, loraus oliiviöljyä ja sitruunamehu. Soseuta kaikki suhteellisen tasaiseksi tahnaksi. Jos koostumus ei ole riittävän pehmeä, lisää öljyä. Maista levitettä ja lisää tarvittaessa mausteita.
Tarjoile paahtoleivän kanssa tai käytä dippikastikkeena. Tai syö vaikka lusikalla sellaisenaan, jos oikein riehakkaaksi äidyt.



Kokkausmusiikkina toimi: Simple Minds - Honest Town

Nyhtökaura vol 1: itämainen vaihtoehto.

 Nyt sitä sitten vihdoin sai Turustakin. Siis paljon kohkattua nyhtökauraa. Ja tietenkin (tai siis kerrankin) olin trendien aallonharjalla ja Stockalla jonottamassa (yksin) jo varttia ennen kuin koko tuotetta edes missään näkyi. Itse asiassa kukaan henkilökunnastakaan ei tuntunut ihan varmasti tietävän, mihin koko tuote tulisi myyntiin...

No, loppujen lopuksi sain sitten kaksikin pakettia: toinen oli maustettu kaffirlimetillä, inkiväärillä ja seesamilla, toinen tomaatilla, savupaprikalla ja korianterilla. Ensimmäiseksi testaukseen valikoitui tuo itämaisempi vaihtoehto. Ostin nimittäin samaisella kauppareissulla (tarjouksesta) jo aiemmin hyväksi todettua (koska se oli aiemminkin tarjouksessa) thaibasilikalla maustettua valmiskastiketta.

Tottakai maistoin nyhtökauraa myös sellaisenaan, koska pitäähän sitä nyt ottaa selville mistä sitä on niin tohkeissaan ollut tässä viimeiset muutamat kuukaudet. Koostumus oli erittäin miellyttävä: sopiva sitkeän ja murean välimuoto. Kaiken kaikkiaan koostumus oli suhteellisen lähellä kanaa, mitä vähän ulkonäön perusteella odotinkin. Maku tässä oli miellyttävä, muttei onneksi mitenkään erityisen vahva. Inkivääri jäi sellaiseksi jälkimauksi, mutta se myös on noista mainituista mausteista se ehdottomasti tujuin, joten ei yllättänyt tämä.

Vilkuilin ennen ruoanlaittoprosessia, että sopivatkohan kastike ja nyhtökaura yhteen. No, mikä jottei, kun nyhtökauran mausteista kaikkea paitsi inkivääriä oli jo tuossa kastikkeessakin. Ja inkivääri onneksi sopii aika moneen paikkaan. Lisäksi silppusin hieman sipulia ja valkosipulia (joita molempia myös oli jo kastikkeessa valmiiksi, mutta enempi parempi), mutta muuten jätin annokset aika yksinkertaiseksi. Ja kammottavan näköiseksi.

Tässä on siis vain keitettyä riisiä, paistettua sipulia, valkosipulia, sekaan heitetty kastike ja nyhtökaura vain pikaisesti lämmitettynä kastikkeessa juuri ennen tarjoilua.

Seuraavalla kerralla voisi maustaa ehkä rohkeammin itse (eli siis ilman valmiita kastikkeita) ja lisätä enemmän värejä (paprikaa, sokeriherneitä, porkkanaa...), mutta hyvää tämä näinkin oli. Ja täyttävää. 250 gramman paketista söi kaksi nälkäistä ihmistä ihan mainiosti ja vähän tässä pohdin, olisiko pitänyt itse syödä ennemmin vaikka vähän alle puolet.

Mutta siis hyväksi todettu kokeilu. Juuri tällaista tämän pitäisikin olla: taipuu moneen, mutta helpottaa kotikokkausta merkittävästi, koska on hyvää jo itsessäänkin. Huomenna testailuun sitten tuo tomaattiversio, sille on jo suuria suunnitelmia...

Kokkausmusiikkina toimi: Perturbator - Miami Disco