Intialaiset jauhelihapasteijat.

En oikeastaan edes muista millaista reseptiä olin etsimässä kun törmäsin tähän pasteijareseptiin. Kheema Pattice näyttää olevan nimenä siellä, mutta minulle henkilökohtaisesti se nimi ei sano yhtään mitään, joten nimesin sen itse vähän selkeämmin. Nyt kun joku vielä kertoisi miten pasteijoista saisi nätin näköisiä kuvattavia niin kaikki olisi hyvin.

Pasteijat ovat minulle ajoittainen pahe, joskus tekee vaan ihan hirveästi mieli tehdä (tai ostaa) pasteijoita ja ahmia ne kerralla. Ja useimmiten pettyä siihen, ettei se makuelämys nyt ihan vastannutkaan niitä mielikuvia. Näiden tapauksessa ei kyllä todellakaan tarvinnut pettyä: riittävästi makua ja suhteellisen helppo resepti. Aineksia on ehkä paljon, mutta ne ovat enimmäkseen yksinkertaisia ja löytyvät joko jo kotoa tai ainakin helposti kaupasta. Aina intialaistyyppisen ruoan kanssa kun ei käy niin (ah, mustien sinapinsiementen metsästys, miten en kaipaa sinua)...

Intialaiset jauhelihapasteijat

• 1 pkt valmista lehtitaikinaa
• 250 g jauhelihaa (mistä tahansa elukasta)
• kasviöljyä paistamiseen
• 1 tl juustokuminan siemeniä
• 2 sipulia
• 2-3 valkosipulinkynttä
• peukalonpään kokoinen pala  kuorittua inkivääriä
• 2 tl korianterijauhetta
• 1 tl juustokuminaa jauheena
• 1 tl garam masala -mausteseosta
• suolaa
• 1 tomaatti
• 1 rkl sitruunan tai limen mehua

Ota lehtitaikina sulamaan pakkasesta. Pilko sipulit ja tomaatti pieneksi silpuksi. Murskaa tai raasta valkosipulit ja inkivääri.
Lämmitä öljy kasarissa tai pannussa. Ripottele kuumana öljyyn juustokuminan siemenet ja paista niitä noin minuutin verran, jotta niistä irtoaa makua öljyyn. Lisää sekaan sipulit ja ruskista ne kullanruskeiksi. Lisää sekaan valkosipuli ja inkivääri ja paista minuutin verran. Lisää sitten sekaan jauheliha, korianterijauhe, juustokuminajauhe, garam masala ja suola. Kun liha on kypsää, lisää sekaan pilkottu tomaatti ja keittele, kunnes seoksessa ei ole enää pahemmin nestettä. Ota kasari (tai pannu) liedeltä ja lisää sekaan sitruunan (tai limen) mehu.

Lämmitä uuni valmiiksi (225° C). Puolita lehtitaikinalevyt niin, että saat yhdestä levystä kaksi neliötä. Lisää jokaiseen neliöön 1-2 ruokalusikallista täytettä ja puristele taikina tiukasti kiinni. Paista pasteijoita uunissa, kunnes ne ovat päältä kullanruskeita (n. 15 minuuttia).

Meillä jäi täytettä hieman itseasiassa myös yli ja silti muutamat pasteijat repeilivät auki uunissa. Yleensä täytän kaikki lehtitaikinajutut aivan liian täyteen ja jos saan uunista edes kaksi ulos ilman että täytteet vilkkuvat, olen ylpeä saavutuksestani. Mutta tämän tapauksessa yli jäänyt (ja pakkasessa kärsivällisesti odottanut) täyte ei haittaa lainkaan: testatusti se toimii mainiosti riisin tai makaronin seurana. Vähän voita sekaan ja kaikki sekaisin ja pikainen laiskan kokkaajan lounas on valmis!

Kokkausmusiikkina toimi: Skunk Anansie - We Love Your Apathy

Neitsytperunafestivaali 2014.

Jos sitä vaihteeksi kirjoittelisi vaikka jostain muustakin kuin omista kokkailuistaan ja leffoista. Nyt viikonloppuna (eli siis 13.6.-14.6.) oli Koulun pihalla Neitsytperunafestivaali, josta on tullut vähän ikään kesäperinne tässä viime vuosina. Kyseessähän oli neljäs kerta kun festaria järjestettiin ja itse olen käynyt paikalla nyt kolmena vuonna. Ensimmäinen versio siis on jäänyt väliin, mutta muuten olen ainakin aina käynyt pyörähtämässä ja ihmettelemässä tarjontaa.

Festivaali on myös muuttanut vähän muotoaan ja erityisesti paikkaa joka vuosi. Ensimmäisen kerran kun pääsin paikalle, vuonna 2012, paikkana oli Vähätori ja ruoka-annoksia sai joko suurempina tai pienempinä. Seuraavana vuonna annoksia oli vain yhden kokoisia, paikkana oli Hämähäkkitontti ja lippuja myytiin yksittäin tai kolmen setteinä. Tänä vuonna paikkana oli siis panimoravintola Koulun piha, mutta ruokapolitiikka oli samankaltainen kuin edellisenä vuonna: ruokalippuja sai yksittäin tai kolmen seteissä.

Pääasiallinen muutos aiempiin kokemiini vuosiin oli se, että Suuret oluet, pienet panimot -festivaali ei ollut osana Neitsytperunafestivaalia. Se on oikeastaan todella, todella sääli, koska Koulun olutvalikoimat eivät miellytä tämän pariskunnan oluenjuojaa ja itsekin olen hieman myrtynyt silkasta valikoiman pienuudesta ihan jo periaatteesta. Aiempina vuosina oli mahtavaa maistella erilaisia ruokia ja erilaisia oluita, erityisesti kun niitä oluita ei välttämättä muuten saanut mistään täältä päin Suomea. Ruoka-annokset puolestaan olivat hyvä tapa tutustua turkulaisiin ruokapaikkoihin, mutta ne olivat nimenomaan TURKULAISIA ruokapaikkoja, joihin voi mennä muutenkin jos siltä tuntuu.

Toisaalta silloin kuin omat ruokaviritelmät näyttävät useimmiten tältä, on kiva mennä joskus jonnekin missä annokset tehdään nätisti:

 

Ei sillä, tuokin ruoka oli oikein mainion makuista (paistettua riisiä siis kyseessä, päällä ei ole ketsuppia vaan hipstereiden lempiketsupinkorviketta srirachaa), mutta joskus sitä vaan kaipaa vähän nätimpiä asioita elämäänsä.

Ja koska halusin jotain kivaa ja erikoista, sain tietenkin osakseni tuulta, sadetta, hirvittävän tylsää ruokaa... mutta toisaalta poikaystävä sai osakseen myös lokin sonnat, joten oikeastaan ei edes pitäisi tässä kohtaa hirveästi valittaa.

...Mutta kun! Olin kuvitellut että tämän festivaalin tarkoitus oli nimenomaan juhlistaa perunaa ja samalla, vähän oheistuotteena, ravintolat voivat mainostaa itseään sellaisillekin ihmisille, jotka eivät muuten niistä ehkä kuulisi tai viitsisi mennä testaamaan. Testasimme kaiken kaikkiaan 7 pientä annosta, kaikki eri paikoista (taisimme itseasiassa käydä läpi kaikki tarjolla olleet ravintolat paitsi Koulun itsensä). Hyvin harvassa peruna oli minkäänlaisessa pääosassa. Itseasiassa suurimmassa osassa peruna oli lähinnä statisti sen pääruoan seurana, mikä ei mielestäni ole nyt lainkaan se juttu. Joissain ihan hyvissäkin ruoissa, kuten muistaakseni esimerkiksi Jesse's Dinen pizzassa, peruna katosi kaikkien muiden ainesten alle lähes täysin.

Parhaiten mieleen jäivätkin ehkä ne annokset, joista pidin joko eniten tai jotka aiheuttivat pahimman pettymyksen. Ludun makkara-annos oli ihan kiva, mutta toinen makkaroista oli liian hämmentävä mausteiltaan. Toisaalta muut seurueessamme olleet makkaraa maistaneet tykkäsivät siitä kovasti, joten tämä saattaa olla vain minun henkilökohtainen ongelmani. Teinin siika-cheviche puolestaan toi mainiosti esiin perunan ainesosana, mutta valitettavasti cheviche itsessään ei vedonnut minuun juuri lainkaan. Paremmasta päästä annoksia jäi mieleen saaristolaisleipä, jonka päällä oli graavilohta, perunaa, kapriksia ja punasipulihilloketta. Perinteistä mutta aina toimivaa, muistaakseni kyseessä oli Svarte Rudolfin annos.

Surullista kyllä, parhaiten minulle jäi mieleen Hus Lindemanin tylsä mutta toimiva annos, jossa oli ylikypsää... no, ylikypsää härkää kai, en edes enää muista koska puolessa kojuista oli ylikypsää jotain. Mikä on toinen suuri valituksenaiheeni: persoonallisuuden puute. Jos ehkä noin kymmenestä vaihtoehdosta muistaakseni neljässä oli ylikypsää lihaa (karitsaa, härkää...) niin jotain on vialla jossain. Kalavaihtoehtoja oli kaksi, kasvisruokavaihtoehtoja ei yhtään. Ilmeisesti Turussa uutta perunaa ei osata yhdistää kasvisruokaan, mikä on jotenkin todella, todella surullista.

No, ehkä ensi vuonna ravintolatkin uskaltaisivat vähän kokeilla jotain uutta ja ehkä, herranpieksut, jotain mitä kaikki muut EIVÄT tee, koska se on trendikästä. Oluita ei ilmeisesti sen enempää ole tiedossa ensi vuonnakaan, koska suunnitelmissa näyttää olevan jatko Koulun pihalla. Jos ensi vuosi aiheuttaa tämänkaltaisen pettymyksen, menen kyllä seuraavana vuonna sen jälkeen samalla rahalla vaan ihan oikeasti ravintolaan syömään.

Valitusmusiikki: Katatonia - Tonight's Music

Japanilaistyylinen lohi.

Poikkeuksellisesti aloitan ensin (hyvin ympäripyöreällä) reseptillä ja sitten vasta hienolla (köh) tarinalla siitä, miksi tätä tein.

Japanilaistyylinen lohi

• n. puolikas lohifilee
• 2-3 rkl miriniä
• 4-6 soijaa
• seesaminsiemeniä (käytin itse mustia ja valkoisia sekasin)
• öljyä

Sekoita soija ja mirin sellaisessa suhteessa, että seoksen suolaisuus tuntuu sopivalta. Paahda seesaminsiemenet kuivalla pannulla ja siirrä syrjään. Dippaa lohi soija-mirin-seokseen ja paista pannulla öljyssä kypsäksi tai vaihtoehtoisesti valele lohta seoksella pannulla, mutta huomioi, että soija-mirin-seos roiskuu yhdessä öljyn kanssa ja mirinin sokerit palavat helposti kiinni pannuun. Ripottele paahdetut seesaminsiemenet kypsän kalan päälle.

Niin, se hieno tarina... kävimme siis kaupassa ilman selkeää suunnitelmaa siitä, mitä lähipäivinä syötäisiin. Stockmannilta löytyi kotimaisia uusia perunoita! Varoittamatta kyltti hyppäsi silmille! Hintaakaan ei ollut kovinkaan pahasti, joten en pystynyt vastustamaan. Seuraava ihmetyksen aihe olikin sitten se, että mitä niiden kanssa sitten kuuluisi oikein syödä (muuta kuin voita). Kala oli ilmiselvä vaihtoehto ja siihen mielikuvitus sitten loppuikin. Lohi oli riittävän halpaa ja ennen kaikkea helppoa, joten päädyimme siihen.

Kotona aloin sitten miettiä mitä siitä lohesta voisi tehdä. Pohdin korealaisemman vaihtoehdon (sitruunaa ja soijaa) ja japanilaisemman vaihtoehdon välillä, mutta sitruunan puutostila ratkaisi asian puolestani. Tästä tuli itseasiassa erittäin onnistunutta näinkin yksinkertaisella ja pikaisesti sovelletulla reseptillä, pitää testata uudestaan myöhemmin. Ja esimerkiksi paistaa se lohi ihan oikeasti kunnolla kypsäksi, nyt tarjosin poikaystävälle kypsää kalaa ja söin itse lähes sashimi-henkisen annoksen...

Inspiraatio tuolle maustamiselle tuli itseasiassa japanilaisista perunapannukakuista, joita olen tehnyt useasti silloin, kun kaapit ja lompakko ovat aika tyhjiä mutta jotain japanilaishenkistä tekisi mieli. Kuten ahkerimmat klikkaajat varmasti huomasivat, nuo pannukakut maustetaan nimenomaan soijan ja mirinin seoksella, joten oletin samojen mausteiden sopivan myös uuden perunan seurana syötävän lohen seuraan. Sopivathan ne, oikeastaan se pakollinen uusien perunoiden kanssa nautittu voi oli tässä annoksessa aika turhaa. Mutta kun ensimmäisten uusien perunoiden kanssa nyt vaan KUULUU olla sitä hiton voita.

Tästä puheen ollen: perjantaina Neitsytperunafestivaaleille. Sääli että pienpanimofestari on lähtenyt siitä kyljestä, nyt pitää tyytyä pienempään olutvalikoimaan (mutta suurempaan muun juoman valikoimaan) ruokansa ohessa.

Kokkausmusiikkina toimi: Lana Del Rey - Summertime Sadness

Gazpacho-pasta mozzarellalla.

 Tätä reseptiä tuli kokeiltua jo viime kesänä jonain hellepäivänä sen jälkeen kuin Glorian Ruoka & Viini 4/2013, josta resepti siis on, ilmestyi. Kylmä mutta ruokaisa kuulosti oikein mainiolta siinä vaiheessa, kun ulkona oli 29 astetta ja jotain muuta kuin pelkkää kylmää mehua pitäisi kuitenkin syödä. Siksipä tämä resepti kaivettiin esiin myös täksi kesäksi!

Halpaa ruokaa tämä ei nyt varsinaisesti ole, varsinkin kun tykkään käyttää tämänkaltaisiin kylmiin ruokiin kunnollista puhvelimozzarellaa. Lämpimissä ruoissa en ole kovin tarkka mozzarellan suhteen, mutta tässä eron kyllä huomaa aika selkeästi. Mutta toisaalta lähes kaikki muu tässä on niin ällöttävän terveellistä, että investointi kunnolliseen mozzarellaan on ihan sallittua. Eh, ihan niin kuin yleensä pihistelisin mitä juuston laatuun tai määrään tulee... Tähänkin taisi tulla 250 g mozzarellaa, eli 50 grammaa enemmän kuin reseptissä luki, koska "no ei täällä nyt vaan oo sopivan kokosia paketteja ni otetaan mielummin liikaa ku liian vähän!"

Kuvassa niin kastike kuin pastakin on hautautunut kaiken basilikan, mozzarellan ja leipäkuutioiden alle. Nätimpi kuva näin, itse kastike oli hieman epämääräisen vaaleanpunertavaa, jostain nurkista vähän ehkä näkyykin... Joitain kohtia olen myös hieman oikonut turhina alkuperäisestä reseptistä, koska olen huono lukemaan reseptejä kunnolla etukäteen ja koska ulkonäköseikat nyt vaan häviävät tässä keittiössä jos vastapuolella on ulkonäkö ja edes ruokalusikallisen verran vähemmän lopullista ruokaa.

Gazpacho-pasta mozzarellalla

• 1 kurkku
• 1 punainen paprika
• n. 8 tomaattia
• 6 viipaletta vaaleaa leipää
• 0,5 dl sherryviinietikkaa
• 1 dl oliiviöljyä + 2 rkl lopulliseen annokseen
• 1-3 valkosipulinkynsi
• mustapippuria
• 2-3 tl suolaa
• 2 tl sokeria
• 300 g nauhapastaa
• 200 g mozzarellaa
• 1 ruukku tuoretta basilikaa

Poista paprikasta siemenet, kanta ja valkoiset osat. Pilko kurkku, paprika ja tomaatit pieniksi paloiksi. Säilytä n. 1 dl paloista ja soseuta loput tehosekoittimessa. Paahda kaksi palaa leipää leivänpaahtimessa tai uunissa ja lisää pieninä paloina vihannessoseen sekaan, samoin etikka, oliiviöljy, valkosipuli, ripaus pippuria, suola ja sokeri. Sekoita tasaiseksi ja lisää sen jälkeen vihannespalat kastikkeen sekaan ja siirrä kylmään viilenemään sillä välin, kun valmistelet muut osat ruoasta.
Keitä pasta paketin ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä ja jäähdytä valuttamalla kylmää vettä kypsän pastan päälle. Paahda loput leipäpalat taas paahtimessa tai uunissa ja leikkaa kuutioiksi. Revi mozzarella suupaloiksi käsin. Revi basilikanlehdet joko kokonaisina tai halutessasi pienempinäkin paloina.
Sekoita kylmä pasta kastikkeeseen, holauta leivät, basilikat ja mozzarellat päälle ja sekoita. Mausta (ja koristele) lopuksi mustapippurilla ja oliiviöljyllä.



Ja nyt niihin oikaisuihin: alkuperäisessä reseptissä käskettiin kuoria kurkku. No en todellakaan kuorinut, koska ei niille kuorille olisi ollut muutakaan käyttöä enkä halua heittää ruokaa pois, jos voin sen välttää. Meillä ei myöskään ollut sherryviinietikkaa, vaikka luulin että on, joten käytin sijaisena valkoviinietikkaa (koska yllättäen sherryviinietikka ei kuulu ihan lähi-Siwan valikoimiin). Valkosipulia oli alkuperäisessä reseptissä yksi kynsi, mutta meillä oli kolme. Tällaisessa ruoassa kannattaa tosin olla sen kanssa varovainen, valkosipulin maku kun pehmenee aika huomattavasti kypsyessään. Kolme ei-erityisen-massiivista kynttä on vielä ihan inhimillinen määrä, kun ruokaakin tästä tulee aika runsaasti.

Tein sitten taas myös korvaukseksi jotain ylimääräistäkin: pilkoin ensin kurkun ja tomaatit, ripottelin ne 2 tl suolaa niiden päälle siivilässä ja annoin niiden valua osan nesteistään pois sillä välin kun pilkoin paprikan. Tämän siksi, että viime kerralla kastikkeesta tuli vähän turhankin vetistä nauhapastalle: loppujen lopuksi meillä oli kasa keittoa, jossa oli muutama pasta- ja mozzarellasattuma. Ei paha juttu sekään, muttei myöskään sitä mitä halusin.

Ensi kerralla voisi kyllä koittaa olla sen verran viitseliäs, että paahdan nuo leipäkuutiot ainakin erikseen pannulla. Ei niistä tule mukavan rapsakoita paahtimessa paahdettuna muuta kuin reunoista. Tuskin uunipaahtokaan toimii, ellei leipä ole pilkottu jo etukäteen sopiviksi suupaloiksi. Krutonkien tekeminen ei oikeastaan ole kovinkaan hankalaa, mutta jostain syystä olen usein liian laiska tehdäkseni niitä. (Nytkin on yhden patongin sisukset pakastimessa odottamassa krutonkiutumista, koska lammasleipien täytteet eivät mahtuneet sisälmyksellisiin patonkeihin...)

Kokkausmusiikkina toimi: Simon & Garfunkel - Sound of Silence