Gdansk.

 Jälleen kerran pahoittelut, että olen ollut kadoksissa. Tällä kertaa syy oli äidin, joka vei minut ilmaiselle (siis, köh, minulle ilmaiselle) reissulle Puolaan. Tieto reissusta tuli vähän viime tingassa ja hyvin pian Berliinin reissun jälkeen, joten en oikein ehtinyt ajatella hirveästi mitään ennen kuin lähdin.

Reissu meni suhteellisen hyvin, äiteen rahoilla on kiva elellä silloin, kun on niin halvassa maassa ettei huono omatunto iske niin helposti... Ja huomioiden, että tänään söimme illalliseksi makaroonia nakki-tomaattikastikkeella niin ehkä oli hyväkin päästä syömään jonkun muun lompakon avustuksella.

Kaikki ruoka oli hyvää, mutta valitettavan vähän tuli testattua mitään erityisen uutta ja jännittävää. Ehkä Puolassa ja Suomessa on kuitenkin perinteisesti sitten ollut hieman samanhenkistä meininkiä: perunaa, lihaa, leipomuksia. Eipä sillä, muutamia kiinnostaviakin tuttavuuksia tuli vastaan. Unohdin myös ottaa varmaan joka toisesta ruoka-annoksesta kuvia, koska äiti ei ollut yhtään niin hyvä muistuttamaan asiasta kuin poikaystäväni on. Eipä se ehkä ole niin suuri menetys kyllä sekään, ehkä esimerkiksi lettuja appelsiinikastikkeella ja jäätelöllä saa Suomestakin. Toivottavasti ainakin. Oli erinomaisen hyvää se (lie sama asia kuin Crepes Suzette, vaikkei listassa sillä nimellä ollutkaan).

Ensimmäisenä iltana päädyimme vain hotellin (tai siis asunnon, joka meillä oli käytössä) läheiseen, jokirannassa olevaan ravintolaan. Koitin tilata pierogeja, mutta ne olivat tietenkin sitten loppu. Koitin kysellä jotain vastaavahkoa vähän perinteisemmän puolalaista ja sain suositukseksi tuon porsaspihvin sienikastikkeella. En edes tajunnut miten metsästäjänleike se oli ennen kuin poikaystäväni näitä kuvia selatessaan kyseli "onko toi metsästäjänleike?" No, onhan se käytännössä aika pitkältikin juurikin se. Hyvää, muttei kovinkaan erikoista sinällään. Taustalla näkyy myös äidin vähintään yhtä eksoottisen jännittävä ja autenttisen puolalainen pizza, heh.

Seuraavana päivänä haahuilin suurimman osan päivästä yksin, kuten myös edellisenä iltana. Äiti kävi hemmottelemassa itseään naisellisesti kampaajalla ja kynsistudiolla, minä käpöttelin käytännössä ympäri koko Gdanskin keskusta-alueen. Sitten päädyimme kiinnostavan kuuloiseen ravintolaan, joka olikin sitten sisältä paljon hienompi kuin kuvittelin sen olevan. Jotenkin minun päässäni mikä tahansa paikka, jonka nimessä on jokin versio sanasta 'taverna' on sellainen mukava, kotoisa ja hämyinen baari, mutta ilmeisesti olen väärässä. Ruoka oli erinomaista, tarjoilijamies erittäin hauska ja pääsinpähän testaamaan niitä pierogejakin, tosin äidin annoksesta. Sisällä niissä oli lohta ja jotain, josta en oikein päässyt ihan selville mitä se mahtoi olla, nimikään ei jäänyt mieleen kun en heti googlettanut mistä on kyse.

Äiti oli höhlä ja otti myös erikseen pääruoan, lohta ja jokirapuja. Ei olisi tarvinnut, pelkkä alkuruoka olisi ollut ihan riittävä. Ja erityisen riittävä oli myös keitto, jonka itse otin ainoaksi annoksekseni:

Tuo keitto oli varmaankin koko matkani iloisin yllätys: hapatettu ruiskeitto, joka tarjoiltiin leivässä. Liemessä oli kananmunaa ja ilmeisesti jotain savustettua makkaraa. Erinomaisen hyvää, erittäin täyttävää ja yksinkertaisen kaunis annoskin. Nimeltään keitto oli żur tai żurek, riippuen mistä sitä etsii. Huomasin, että eri ravintoloilla oli samankin kadun varrella eri tavat kutsua tätä samaista keittoa. Pitää testata jonkinlaista versiota tästä ehkä joskus kotona, jos löydän sopivan yksinkertaisen reseptin tuohon liemipohjaan. Ja ehkä tyydyn ostamaan leipää siihen sivuun, koska olen avuton leipuri.

Yhden päivän verran kävimme myös viereisessä Sopot-kylässä, joka olikin suhteellisen selkeästi turistirysä. Kauniita rakennuksia, hemmetisti baareja ja ravintoloita ja ilmeisen hyvät shoppailumahdollisuudet. Jostain syystä ruokavaliomme tuntui kyllä keskittyvän enemmän juomapuoleen tuona päivänä, syytän liian hyvää säätä. Ja liian täyttävää kana-caesar-salaattia, jonka jälkeen ei vain sitten tullut enää nälkä ennen kuin yömyöhällä.

Kavereiden Gdansk-reissuista olin oppinut sen, että siellä on meripihkamuseo. Tai siis opin sen, että siellä on kidutusmuseo, jossa on lähinnä meripihkaa. Eipä sillä, meripihkamuseonahan sitä kyllä markkinoidaankin ja ihan syystä. Kidutusosuus oli jotenkin hieman vaisu ja pääosin puolaksi. Mutta hei, löysin sieltäkin ruokaa! Hurraa!

Pieni museo, muttei sisäänpääsy kyllä paljoa maksanutkaan. Kävin myös yhdessä kansallismuseon Gdanskin sivuhaarassa, joka oli ilmainen ja ihan kiinnostava. Ja siellä oli huomattavasti vähemmän turisteja, mikä oli ihan mukavaa (nimim. 22 yhdeksäsluokkalaista suomalaista samassa museossa on ehkä vähän liikaa, kun ei niitä oikeasti kiinnosta siinä vaiheessa mikään).

Kuumeisen hotellin/hostellin etsimisen jälkeen kesken reissun (koska ensimmäinen paikka oli varattu vain puolen loman ajaksi) löysimme erinomaisen hostellin, josta saimme sitten 10 % alennuksen suhteellisen läheisestä ravintolasta. Olimme suhteellisen nälkiintyneitä jo siinä vaiheessa, joten ilmaiseksi alkupalaksi tuodut muutamat palat paahtoleipää ja silakkavoita tuntuivat taivaalliselta. En tiedä miksen ole törmännyt tähän Suomessa, mehän olemme perinteisesti olleet silakka- ja voikansaa? Kaksi tuollaista palaa oli kyllä juuri sopiva määrä, palakin enemmän olisi alkanut jo ällöttää aika pahasti. Hyvää, mutta jotenkin liian rasvaista jopa minulle vähänkään suuremmissa määrin.

Pääruoka: possun kylkeä ja pinaattia. Lisukkeen sai valita itse, joten päädyin vähän terveellisempään ja vähemmän uppopaistettuun pinaattiin ranskalaisten sijaan. Äiti otti raastesalaatin ja jonkinlaisen pippuripihvin, joka ei kyllä millään tavalla vetänyt vertoa minun ihastuttavalle possunpalaselleni, joka oli kuorrutettu hunaja-timjamikastikkeella. Ainoa ongelma annoksessa oli se, että tuossa kylkipalassa oli vain muutama pienenpieni luu, joten syötävää oli vähintäänkin kahdelle. Ja kyllä, söin sen kaiken itse, koska olen vähän tyhmä.

Jälkiruokana nautitusta juustokakusta ei sitten ollutkaan enää kuvia, koska olimme tuhonneet jo pullon viiniä ja liiallisen lihan aiheuttama kooma oli vaivuttanut aivoni loppuillan kestävään lepotilaan. Vieläkin itse asiassa vähän heikottaa kun näen tuon kuvan, vaikka se oikeasti olikin ihan hirveän hyvää. Se olotila kun ei ollut niin hirveän hyvä.

Sellainen reissu. Seuraavalla kerralla paluu perinteiseen kotikokkaukseen. Viimeistään sitten, kun syön jotain muuta kuin pikanuudeleita ja mitä nyt muuta kaapeista löytyykään palkkapäivää odotellessa... Onneksi oli sentään parmesaanipalanen pakastimessa niin ei tarvitse ihan täysin halpislinjalla olla. Elämän pienet ilot ja niin edelleen.

Puola-soundtrackina toimii tietenkin puolalainen musiikki: Riverside - Celebrity Touch