Jogurttimarinoitu lohi.

Tämä intialaishenkinen kalapuikkoresepti (koska niitä nää nyt kuitenkin lopulta muistutti, hienompana versiona tosin) on uusimmasta Glorian ruoasta ja viinistä (2/2014). Olen tilannut lehteä jo pari vuotta ja jotenkin tuntuu, että joko olen itse muuttunut ruoanlaittajana tai lehden reseptit ovat muuttuneet vähän helpommiksi sitten sen kun ekaa kertaa lehteen törmäsin vuosia sitten. Nykyään löydän jokaisesta lehdestä useammankin kiinnostavan reseptin, vaikka aika usein niiden kokeileminen vähän jää ellei heti seuraavan viikon aikana saa aikaiseksi. Toisaalta lehdessä reseptit nyt ovat muutenkin suhteellisen kausittaisiin tuotteisiin keskittyneitä ruokalajeja, joten ehkei kesän lehdistä näin talvella löydäkään paljoakaan sopivia reseptejä.

Huomasin myös sekä tässä että edellisessä numerossa, että olen ollut vähän edellä trendejä korealaisen ruoan innostukseni kanssa. Kerrankin olen jossain edellä aikaani, jes! Trendikkyyden sijaan henkilökohtainen kiinnostukseni liittyi kyllä siihen japanilaishenkisyyden ja tulisuuden yhdistelmään, mutta joka tapauksessa...

Mutta siitä varsinaisesta reseptistä... Teimme kalan suhteellisen tarkkaan ohjeiden mukaan, mutta lehden raitaresepti ei vaikuttanut omaan suuhuni sopivalta, joten sovelsin sitä sen henkiseksi, millaista raitaa teen muutenkin. Lehdessä siis oli kurkku-piimäraitaa, itse teimme ihan perinteistä kurkku-jogurttiraitaa ja hieman eri mausteilla kuin lehden versiossa. Piimää olisi ollut kaapissa, mutta se oli tarkoitettu rieskojen leipomiseen. Se oli melko katastrofaalinen leipomisurakka se, en halua edes puhua siitä. Huhhuh.

Jogurttimarinoitu lohi

• 800 g lohifileetä
• 0,5 dl tuoretta korianteria
• 1 pieni punainen paprika tai puolikas isosta
• 2-3 vihreää chiliä
• 1 punasipuli
• 1 limen mehu
• 1 dl maustamatonta jogurttia
• ripaus mustapippuria

Leivitykseen:

• 2 dl riisijauhoja
• 0,5-1,5 tl suolaa (riippuu omasta suolamieltymyksestä)
• öljyä paistamiseen

 Poista lohesta ruodot, jos niitä siitä löytyy. Pilko kalapuikon kokoisiksi paloiksi (eli noin 5 cm). Kuivaa talouspaperilla. Silppua korianteri ja chili ja pilko paprika ja sipuli. Sekoita korianteri, paprika, chili, punasipuli, limemehu, jogurtti ja mustapippuri keskenään. Marinoi lohta ainakin puoli tuntia jääkaapissa jogurttimarinadissa.
Kun lohi on marinoitunut tarpeeksi, sekoita lautasella riisijauho ja suola. Pyörittele kalapalat jauhoseoksessa ennen kuin laitat ne pannulle paistumaan. Meillä lämpö oli suhteellisen korkea ettei kala kuivahda, mutta pinta jää rapeaksi. Kun kalapalat ovat miellyttävän kultaisia molemmin puolin, ne ovat valmiita syötäväksi raidan ja riisin kera.

Raita 

• puolikas kurkku
• 0,5-1 dl tuoretta minttua
• 0,5 tl korianterijauhetta
• 2-3 cm pala inkivääriä
• 1-2 valkosipulinkynttä
• 1 dl maustamatonta jogurttia
• 1 tl juustokuminaa (jeeraa)
• ripaus suolaa (ei pakollinen)

Poista kurkusta siemenet keskeltä, ettei raidasta tule turhan vetistä. Raasta kurkku, kuorittu inkivääri ja valkosipulit (valkosipulit voi myös tietenkin puristaa). Pilko minttu ja sekoita jogurttiin yhdessä kurkun, inkiväärin, valkosipulin, korianterijauheen ja juustokuminan kanssa. Lisää suolaa, jos sitä kaipaat. Me kaipaamme.

Chilin määrää tässä reseptissä ei kannata pelätä, jogurtti vaimentaa sen suhteellisen täysin. En itse edes huomannut koko chiliä tässä ruoassa, mutta kai se jonkun tottumattomamman suussa vähän edes maistuisi. Jos haluaa olla varovainen, chilin siemenet voi poistaa (ja reseptissä niin käsketäänkin), mutta itse en vaivautunut.

Glorian reseptissä raidassa oli tuoretta korianteria, mutta tässä kämpässä ollaan sen suhteen aika varovaisia, sillä muutamia övereitä on tapahtunut. Ja niiden perusteella olen päätynyt siihen, että on parempi käyttää tuoretta korianteria vain sellaisiin ruokiin, joissa oletan sen piiloutuvan vähän muiden mausteiden alle, muuten saattaa tulla mutruhuulta pöydän vastakkaiselta puolelta. Lisäksi reseptissä oli sipulia, jonka siis itse korvasimme valkosipulilla, koska sipuli ja maitotuotteet kypsentämättöminä ovat mielestäni aika ärtsy yhdistelmä. Tykkään enemmän valkosipulin ärtsyydestä, vaikka normaalisti en sitäkään raitaan laita. En myöskään ymmärtänyt chilin lisäämistä raitaan, koska minulle raidan pointti on aina ollut se, että sillä voi viilentää sitten suutaan kun on tullut tilattua muuten liian tulista ruokaa... mutta tämän ruoan tapauksessa se ei ehkä olisi edes haitannut, kun lohi itsessään oli erittäin mietoa.

Ah, unohdin melkein yhden jutun: miten meillä keitetään riisiä. En ole enää pitkään aikaan keittänyt riisiä niin, että se pitäisi valuttaa tai että edes näkisin sitä keittovaiheessa. Tykkään itse tästä systeemistä kovasti, vaikka se vaatiikin vähän keskittymistä ja kuuntelua, mutta toisaalta se on myös ehkä aavistuksen nopeampi kuin riisipakettien ohjeet. Tämäkin on jostain aasialaisesta reseptistä muokattuna, koska myös sushiriisi tehdään samanhenkisesti. Kirjoitan silti aiheesta siltä varalta, jos joku ei ole vielä kokeillut.

Riisi

Mittaa jokin määrä riisiä (meillä kahdelle hengelle + eväisiin yleensä 2-3 desiä), huuhtele kylmällä vedellä kunnes vesi on kirkasta. Mittaa suunnilleen saman verran vettä kattilaan, ei haittaa jos pistät esimerkiksi puolisen desiä ylimääräistäkin vettä, ja pistä riisit 15-30 minuutiksi likoamaan kattilan veteen ja kattilaan kansi päälle. Tämä liuotusvaihe on se, jonka yleensä skippaan jos olen kiireinen tai nälkäinen. Napsauta levy päälle ja odota, kunnes kuulet että vesi alkaa kiehua. Pistä levy pienemmälle (meillä yleensä kakkonenkin riittää tässä kohtaa mainiosti) ja odota, kunnes kiehumisen ääni alkaa loppua ja kattilan kannen raosta tuleva höyry vaikuttaa vähenevän. Siirrä kattila levyltä syrjään ja anna olla rauhassa sillä välin kun haet lautaset ja syömävälineet ja muun ruoan yms. Riisi säilyy suljetussa kattilassa lämpimänä hyvin puolisenkin tuntia, mutta sen olisi hyvä antaa rauhoittua ainakin viitisen minuuttia ennen kun käyt siihen käsiksi.

Kokkausmusiikkina toimi: Rotersand - Electronic World Transmission (Reconstructed by SITD)

Korealaiset pinaattiletut.

Kuulostaapa tylsältä, eikö kuulosta. No, niin se kyllä vähän näyttääkin tylsältä. Mutta maistuuko tylsältä? No ei tietenkään! Toisaalta meistä toinen fanittaa kaikkea, mihin liittyy soija ja/tai pinaatti ja toinen fanittaa vain kaikkea aasialaista niin tämä on oikein mainio, suhteellisen pikainen ruoka. Kuten melkein kaikki muukin korealaisvaikutteinen ruoka tässä kämpässä, tämänkin resepti on saatu Beyond Kimchee -blogista. Yksinkertaista, maukasta ja vielä terveellistäkin. Tai siis ainakin tässä on paljon tuoreita raaka-aineita, ei puhuta mitään siitä öljymäärästä, mikä näihin paistaessa katoaa. Kyllä, kaikki tuo kiilto on rypsiöljyä. Mutta ajatelkaa vain nyt kiltisti sitä, miten ne on sentään niitä ah niin hyviä kasviöljyjä. Jos siis pitää itselleen tätä jotenkin perustella, itse perustelen maulla.

Tässä reseptissä on taas varaa vaihdella vähän ainesten suhteita, riippuen miten lähellä suomalaisia pinaattilettuja haluaa näiden olevan. Toisin kuin yleensä suomalaisissa letuissa, näissä ei ole tarkoituskaan pilkkoa pinaattia ihan pieneksi, joten pakastepinaatti ei oikein tähän toimi. Luulen ettei edes kokonaisina lehtinä myytävä pakastepinaatti ole ihan ihanteellista, koska sen koostumus on löllömpi (tarkka tieteellinen termi), mutta voihan sitä kai kokeilla. Me investoimme tuoreeseen, koska muuten tämä on aika naurettavan halpa ruoka.

Korealaiset pinaattiletut

• 250-300 g tuoretta pinaattia
• 1 pieni sipuli (punasipulia meillä)
• ripaus suolaa
• n. 4 dl vehnä- tai riisijauhoja
• n. 2 dl kylmää vettä
• öljyä paistamiseen

Kastike:

• 4 rkl vaaleaa soijakastiketta
• 2 rkl sitruunamehua
• paahdettuja seesaminsiemeniä (eivät pakollisia mutta herkullisia)

Pilko pinaatti suuhun sopiviksi paloiksi ja viipaloi sipuli. Sekoita sekaan suola ja jauhot, sekoita, lisää kylmä vesi. Jos haluat käyttää seesaminsiemeniä kastikkeessa, suosittelen paahtamaan ne tässä vaiheessa samalla kun lämmität pannua. Kun suurin osa siemenistä on saanut kullankeltaisen värin, pannu on riittävän kuuma letuille. Siirrä siemenet jäähtymään syrjään sillä välin kun paistat letut molemmilta puolilta kultaisiksi ja rapeiksi. Kuten yllä näitte, meillä tehtiin yksi jättilettu kerrallaan, mutta koolla ei sinänsä ole väliä. Muista lisätä öljyä pannulle kun se alkaa vaikuttaa kuivalta, letut imevät itseensä melko paljon rasvaa.
Sekoita vaalea soijakastike, sitruunamehu ja seesaminsiemenet kulhossa ja dippaa valmiita pinaattilettuja kastikkeeseen.

Itse unohdimme itseasiassa lisätä taikinaan suolaa, mutta se oli itseasiassa vain hyvä juttu. Kaupasta ei nimittäin löytynyt vaaleaa soijakastiketta (myydään myös light soy sauce -nimellä), joten käytimme japanilaista soijaa. Vaalean soijan pointtihan on juurikin se, että se on vähemmän suolaista, joten tasapainotin dippikastikkeen makua lisäämällä jonkin verran enemmän sitruunaa. Mikä tietenkin teki siitä hapanta, mutta se ei kyllä haittaa meikäläistä yhtään ja tuo vähemmän happaman ystäväkin söi ihan kunnialla ähkyyn asti. Mutta suosittelen silti sitä vaaleaa soijaa, niin dippikastikkeesta tulee juuri sellaista kun pitääkin.

Muuta huomionarvoista: Alkuperäisessä reseptissä sanotaan 2,5-5 dl jauhoja, mutta kannattaa muistaa että jokainen jauhohippunen imee itseensä paistettaessa rasvaa. Eikä öljyssä paistettu vehnäjauho ole muutenkaan sitä parasta herkkua, ei edes dipattuna herkkukastikkeeseen. Ensi kerralla ajattelin testata tätä samaa reseptiä riisijauhoilla, tähän mennessä olen käyttänyt aina vehnäjauhoja. Kastiketta teemme aina vähintään tuplat alkuperäiseen reseptiin nähden, koska se on HYVÄÄ. Mutta ehkä vähemmälläkin pärjäisi. Ja niitä seesaminsiemeniäkään ei kai kuuluisi olla ihan noin paljon, mutta pääni sekoaa aina hieman kun saan mahdollisuuden käyttää seesaminsiemeniä ihan mihin tahansa.

Kokkausmusiikkina: Massive Attack - Safe from Harm.

Ravintolalaiva Cindy.

Välillä jotain muutakin kuin itsetehtyjä ruokia. Kuvat tosin ovat yhtä kamalia kuin ennenkin, kuvaaja kun on sama... Mutta ruokien asettelu on varmasti nätimpää!

Olen itseasiassa käynyt pariinkin kertaan Cindyllä (Cindyssä? Miten se taipuu kun se on piru vie laiva?!) tässä viimeisen kuukauden sisään, mutta ekallakin kerralla ruoka maittoi enkä maksanut kummastakaan kerrasta kuin viinin niin mikäs siinä. Arvostan myös kovasti ravintolan periaatetta siitä, että mahdollisimman moni ruoista on suomalaista ja usein jopa lähituotantoa.

Alkuruoaksi söin Mouhijärven herkkujuustolan Savuhilmalla kuorrutettuja valkosipuli-yrttietanoita, pääasiassa siksi etten ole ikinä ennen kokeillut etanoita ja ajattelin, että nyt on elämäni tilaisuus. No, loppujen lopuksi olen kyllä sitä mieltä, että ruokalaji oli muuten mainio, mutta ei niillä etanoilla siinä hirveästi mitään tekemistä ollut. Olisin pärjännyt hyvin valkosipuli-yrttivoilla, leivällä ja juustolla. Mutta tiedänpähän nyt miltä ne etanat tuntuvat suussa!

Pääruoaksi söin Ahvenanmaan taimenta, Föglön kylmäsavulohta, tillivoisulaa ja nokkos-luomuspelttilettuja, jota en viimeksi saanut, koska ilmeisesti taimen oli silloin loppu. Tai jokin oli, en tiedä mikä osa, mutta oletan että se taimen koska seuralaiseni sai silloin kyllä alkuruoaksi samaista kylmäsavulohta (joka oli muuten tässä ruoassa jotenkin erityisen taivaallista). Nokkos-spelttiletut olivat mukava vähän erikoisempi lisuke tälle ruoalle, tykkäsin kyllä kovasti siitä vaihtoehtona, vaikka makuhan oli suhteellisen mieto ja harmiton. Parempi toisaalta niin, eivät turhaan vie huomiota kalalta, joka kuitenkin on annoksen pääosassa.

Tässä vaiheessa iltaa olin jo nauttinut muutamankin lasillisen viiniä, joten unohdin ottaa jälkiruoasta kuvan... jälkiruokana oli kuitenkin mustikka-juustokakkua, marenkia ja amarettosiirappia. Ensimmäisellä kerralla en osannut päättää juustokakun ja juustolautasen välillä, nyt onneksi sain molemmat (tosin juustolautasen juustot olivat ehtineet vaihtua osittain sillä välin). Olin hieman yllättynyt että mustikat olivat soseutettu juustomassan sekaan eivätkä annoksen päällä. Toisaalta parempi niin, nyt koko komeuden koostumus oli ihastuttavan pehmeä eikä lainkaan liivatteinen, mikä usein on erillisten marja- tai hedelmäpintakerrosten ongelma. En ole kovinkaan hyvä leipomaan (siksi tässä taloudessa on mies, joka on), mutta olen erittäin hyvä syömään muiden leipomuksia. Erityisesti juustokakkuja. Ja tämä oli hyvä juustokakku.

Koska en muistanut ottaa kuvaa jälkiruoastani, annan teille kuvan aiemmasta baarivisiitistäni, joka kuvastaa täydellisesti sitä, miksi minulla ei saa olla liikaa vapaa-aikaa, näin siinä kuitenkin käy:

Pahoittelut myös kuvanlaadusta, kännykkäni ei ole ehkä ihan paras mahdollinen väline tähän kuvaamiseen. Tai kai se kännykkä on ihan ookoo, mutta kuvaaja ei ole paras mahdollinen ihminen tähän kuvaamiseen. Mutta onneksi olen muuten niin ihastuttava persoona kaikin puolin!

Syömisen ja juomisen taustamusiikki: Me First and the Gimme Gimmes - Strawberry Fields Forever

Perunasalaatti korealaiseen tapaan.

Tämä resepti on alun perin otettu toisesta resepti-ideaihastuksestani, Beyond Kimchee -blogista, jonka reseptit ovat paitsi hyviä, myös erittäin viihdyttäviä. Olen hihitellyt ohjeille useammankin kerran. Ainoa miinuspuoli tulee siitä, että osaa korealaisista aineksista ei yllättäen kovinkaan helpolla saa ainakaan Turusta. Erityisesti sienivalikoimat ovat vähän heikohkot täällä suurimman osan vuodesta. En ole toisaalta kokeillut miten hyvin esimerkiksi tatit tai kanttarellit sopisivat japanilaisiin tai korealaisiin resepteihin... siinähän onkin muistettava ajatus ensi syksyksi! (En muuten varmaan muista tätä edes ensi viikolla.)

Tajusin myös tämän ruoan kohdalla (ja muutaman muun kamerassa olleen kuvan perusteella), että mitä ilmeisimmin en tee ikinä nättiä ruokaa. Tässä olisi ollut vielä mahdollisuuksiakin ainesten puolesta, mutta sitten ne kaikki hienot värit lössäytettiin vaalealla kastikkeella ja tuloksena on epämääräinen mössö, jossa vilahtelee vähän punaista ja vihreää siellä täällä. Kas näin:

Tuo on siis tulos värien erillisen korostuksen jälkeen. Surullista, eikö? Tai ehkä tässä kaikkein surullisinta on se, miten huonosti osaan kuviani käsitellä. Joku päivä vielä teen oikeasti nättiä ruokaa, oikeasti teen! Ja todennäköisesti unohdan ottaa siitä sitten kuvan ennen kun olen syönyt puolet, se kuulostaisi tyypilliseltä toiminnaltani. Jos haluaa nähdä tästä ruokalajista vähän nätimpiä kuvia, niin alkuperäisen reseptin yhteydestä niitä löytyy. Tai ehkä pääasiallinen syy niiden hienouteen on se, että astiat ovat nätimpiä ja kokki viitseliäämpi, tiedä sitten.

Noudatimme alkuperäistä reseptiä suhteellisen hyvin ainesten osalta muuten, mutta kaikkea oli enemmän, koska olemme ahneita. Ja koska tästä oli tarkoituskin tulla myös evästä seuraavan päivän lounaaksi. Kirjoitan ne nyt kuitenkin tähän, jotta kaikkien ainesten suomenkieliset nimet ja muut olisivat varmasti kaikille selkeitä ja ettei tarvitse miettiä montako desiä yksi cup nyt olikaan. Ja kuten alkuperäisessä todetaan, jos et tykkää rusinoista, niitä ei tarvitse käyttää. En tykkää muuten minäkään (niitä harvoja asioita, joista en niin välitä), mutta kyllä ne tässä toimivat.

Perunasalaatti korealaiseen tapaan

• n. kilo perunoita (jauhoisia mielummin, yleisperunakin testatusti käy)
• kurkku
• paprika (tai kaksi pientä)
• 150 g kinkkua
• 1 dl rusinoita
• 4 munaa
• 6 rkl majoneesia
• 8 rkl paksua, maustamatonta jogurttia (esim. kreikkalaista)
• 4 rkl hunajaa
• 1,5 tl suolaa
• ripaus valkopippuria (ei pakollinen, mutta maittava)

Keitä perunat ja munat (eri kattiloissa, tietty). Jätä jäähtymään sillä välin kun teet kaiken muun valmiiksi. Pilko kurkku muutamaan osaan ja kaavi pois siemenet. Ripottele kurkun päälle hieman suolaa ja jätä valumaan n. 15 minuutiksi. Suolaus poistaa kurkusta nestettä, jottei salaatista tule vetistä (ja vaikuttaahan se makuunkin hieman).

Sekoita keskenään kastiketta varten jogurtti, majoneesi, hunaja, suola ja valkopippuri, jos sitä käytät.

Pilko paprika, kinkku, munien valkuaiset (tai koko munat, jos olet yhtä laiska kuin minä) ja huuhdellut ja paperiin kuivatut kurkunpalat. Kuori perunat ja muussaa ne niin tarkkaan kuin viitsit, tarkoitus ei ole kuitenkaan saada aikaiseksi varsinaista perunasosetta. Sekoita pilkotut ainekset ja rusinat perunan sekaan ja valuta päälle kastike. Sekoita. Jäähdytä jääkaapissa viileäksi tai syö ensin osa ja jäähdytä sitten loput (köh, köh).


Alkuperäisessä lähteessä tätä perunasalaattia nähtävästi syötiin leivän kanssa, mutta meille kyllä kelpasi ihan sellaisenaankin. Ainakin sen jälkeen, kun totesin ettei piimälimppu taida olla ihan tämän ruoan kaveriksi suunniteltua leipää. Aika kesäistähän tämä ruoka jotenkin on, mutta nähtävästi toimii myös helmikuun sadekelillä piristävänä mutta ruokaisana salaattina. Kannattaa annostellessa muistaa, että tässä on aika paljon kaikkea täyttävää, ettei käy kuin meille molemmille... Onneksi jäi vähän huomiseksikin niin ei tarvitse poikaystävärassun nähdä nälkää töissä.

Kokkausmusiikkina toimi: Neuroticfish - Silence

Huevos rancheros eli työmiehen aamiainen.

Tämä resepti on lempikeittokirjastani, jota olen kehunut kaikille, jotka ovat viimeisen vuoden aikana miettineet ääneen haluavansa syödä enemmän kasvisruokaa tai miten pitäisi keksiä uusia reseptejä tai... no, itseasiassa olen kehunut tätä kaikille, jotka ovat edes maininneet minulle ruoan. Celia Brooks Brownin World Vegetarian Classics, mahtava opus.

En siis itse ole kasvissyöjä, eikä ole poikaystävänikään, mutta olemme molemmat sitä mieltä ettei kaikessa tarvitse olla lihaa (ja podemme ajoittain vähän huonoa omatuntoakin siitä, jos tulee syötyä liharuokaa monta päivää putkeen). Tämän kirjan paras puoli onkin se, ettei siinä ole kasvisversioita liharuoista vaan oikeita, perinteisiä kasvisruokia joka puolelta maailmaa. Jopa oma pieni "meidän lapsillehan ei mitään kasvisruokaa kouluissa syötetä!" -maamme on päässyt mukaan joululaatikoiden muodossa. Suosittelen lämpimästi kelle tahansa, joka haluaisi tehdä sitä kasvisruokaa tai etsii muuten vaan uusia ideoita. Jos siis löydätte kirjan jostain suhteellisen helpolla, Bookdepositoryssa näyttäisi olevan tälläkin hetkellä, mutta omani ostin joskus aikanaan Akateemisen kirjakaupan alesta ja vilkaisin silloin läpi ja unohdin hyllyyn. Onneksi vilkaisin uudestaan, koska olen nyt kokeillut jo puoli kirjaa ja toisesta puolikkaastakin löytyy vielä kiinnostavia reseptejä kokeiltavaksi. Kuullette niistä kun saan aikaiseksi kokeilla taas jotain uutta.

Tämän päivän ruoka oli jo muutamaan kertaan aiemminkin testattu huevos rancheros, eli ei-niin-kovin-kaunis kasa tortillaa, papuja tomaattikastikkeessa, juustoa, tulista salsankaltaista mössöä ja kananmunaa. Kuten aineksistakin voi jo päätellä, tämä täyttää aika pirun tehokkaasti, mutta on myös aika pirun hyvää. Olemme itseasiassa pari kertaa syöneet tätä oikeasti aamiaiseksikin, mikä on kirjan mukaan aterian alkuperäinen nauttimisaika. Melkoinen työjuhta saa kyllä olla, jos haluaa tällaisen aamiaisen jälkeen vielä syödä kunnon lounaan ja päivällisen ja silti pitää napit housuissaan kun istahtaa alas. Tulisuusastetta voi tässä ruoassa myös säätää lähes jokaiselle sopivaksi, varsinkin koska tortillat, juusto ja munat kaikki miedontavat itsessään melko tulista kastiketta. Älä siis pelästy chilin määrää reseptissä, vaikket tulisen ruoan ystävä olisikaan. Voihan sitä toki vähän vähentääkin, jos on oikein herkkä poltteelle, mutta silloin kannattanee vähentää myös ainakin juustokuminan määrää, ettei se dominoi makua. Tämän voi kai tehdä ilman papujakin, mutta itse olen kovasti papujen perään enkä voi käsittää miksi kukaan haluaisi jättää ne tästä pois.

Huevos rancheros (kahdelle)

• 4 tortillapohjaa (yksikin riittää per syöjä, mutta tällä määrällä varmistetaan erittäin täysi vatsa)
• noin 8 rkl valkoisia papuja tomaattikastikkeessa (ainakin)
• noin 100 g juustoraastetta
• 4 munaa
• oliiviöljyä
• 2-4 valkosipulin kynttä (maun mukaan)
• 2 rkl vehnäjauhoja
• 6 rkl chilimausteseosta (kts. myöhemmin)
• 3 dl vettä
• 200 g tomaattimurskaa tai muutama pehmeän kypsä tomaatti pilkottuna
• suolaa
• avokadoa ja paistettuja tomaatinpuolikkaita (eivät pakollisia)

Chilimausteseos:

• 3-4 rkl mietoa chilijauhetta
• 1 rkl vahvoja chilihiutaleita (tai saman verran lisää miedompaa chiliä)
• 1 tl oreganoa
• 0,5 tl juustokuminaa
• 0,5 tl suolaa 

Tee valmiiksi chilimausteseos ja sekoita sen sekaan jauhot. Kuumenna öljy pannulla ja lämmitä siinä valkosipulit niin, että huomaat tuoksun nenässäsi. Nam. Lisää chilijauhoseos ja sekoita öljyyn. Kun väri tummuu, lisää sekaan hitaasti vesi ja anna kastikkeen samalla suurustua. Lisää lopuksi tomaattimurska tai pilkottu tomaatti ja tarvittaessa lisää suolaa. Siirrä kastike syrjään. (Nimi on muuten kirjan mukaan salsa rojo, jos jotakuta kiinnostaa.)
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Levitä tortillapohjat leivinpaperille (joka mielellään on joko pellin tai ritilän päällä) ja lusikoi pohjien päälle tasaisesti papuja tomaattikastikkeessa. Papuja ei tarvitse olla kaikkialla tasaista kerrosta, mutta sen verran hyvin että joka haarukalliseen saa edes yhden. Ripottele päälle juustoraastetta ja tunge kuumaan uuniin kunnes juusto on sulanut.
Kun tortillat lämpenevät ja juusto sulaa uunissa, paista munat yksi kerrallaan (tai ainakin niin että pysyvät erillään toisistaan) haluamallasi tavalla, itse paistan vain toiselta puolelta ja jätän yleensä keltuaisen hieman löllykäksi. Asettele yksi muna per tortilla ja kauho päälle kastiketta ja syö. Ja syö. Ja syö. Ja inhoa itseäsi vähän kun et osannutkaan lopettaa ennen kuin vatsaan sattuu.

Nyt varmasti jo tarkimmat silmät huomioivat sen, että yllä olevassa kuvassa ei vaikuta olevan mitään kastiketta (ja nyt ne loputkin huomasivat toivottavasti saman). Tai, niin, onhan se siellä taustalla... No, tämä johtuu joka tapauksessa siitä että tämä ruoka ei todellakaan ole mitenkään erikoisen hemaisevan näköistä ruskeanpunertavine kastikkeineen:

No, onneksi maku on sitäkin parempi. En oikeastaan edes muista milloin olen viimeksi tehnyt ruokaa, joka olisi myös näyttänyt hyvältä... öh, toivottavasti kovinkaan moni ei valitse ruokiaan nättien kuvien perusteella, koska tässä kämpässä ei ole hyvää kuvaajaa eikä hyvännäköisiä ruokia kuin erittäin harvoin. En kai ole oikein ikinä oppinut arvostamaan nättiä ruokaa muuten kuin ravintolassa. Ja loppujen lopuksi sielläkin suhteellisen harvoin. Tärkeämpää on saada sitä ruokaa siinä vaiheessa kun sinne asti on päässyt.

Kokkauksen taustamusiikki: Rage Against the Machine - Bulls on Parade

Pizzaa!

Blogihan pitää aina aloittaa räväyttävästi ja hienosti ja niin, että mahdolliset lukijat jäävät koukkuun. Joten, öh, minä sitten esittelen pizzaa? Kaikkihan varmaan tekee pizzaa kotona (jos ei muuten ni ainakin mikrossa roiskeläppiä lämmittäen, jos sen haluaa pizzaksi laskea), mutta kun... kun... tämä pizza oli ihan sairaan hyvää. Ja myös sen päivän ruoka, kun sain oikeasti aikaiseksi tehdä tälle blogiajatukselle jotain, joten käytän sitä tekosyynä tälle kaikelle pizzasta jauhamiselle.

Kaikki oli (kerrankin) tässä pizzassa itsetehtyä: taikina, tomaattikastike ja ihan itse tuuppasin täytteetkin päälle. En sentään ole alkanut niin hifistelijäksi, että vuohet kasvattaisin ja lypsäisin ja tekisin vuohenjuustoni itse, mutta ehkä hurahdan niinkin pahasti vielä joku päivä kun vähiten sitä odotan itsekin. Täytteenä siis karamellisoitua sipulia, vuohenjuustoa ja aurinkokuivattua tomaattia. Perusteena täytteille oli lähinnä se, että rahaa ei ollut kovinkaan paljoa, mutta aurinkokuivattuja tomaatteja ja sipulia löytyi jo kotoa. Vuohenjuusto oli siis se tuhlausosuus tässä pizzassa.

Pizzan pohja on tehty mukaillen Kinuskikissan pizzataikinaohjetta (ja tämä on hieman muistinvaraista, koska tätä samaa pohjaa on syöty nyt kolmen pizzan verran, kaksi jälkimmäistä taikinapalleroa elelivät pakastimessa kunnes tarvetta ilmeni). Muuten pysyttäydyin suhteellisen samoissa suhteissa kuin alkuperäinenkin, mutta suolaa lisäsin. Itse pidän kovasti ruoistani suolaisempina. Jauhoja on myös heitelty sekaan sillä periaatteella mitä kaapista sattui löytymään. Lopputuloksena paras taikina tähän mennessä, omituista kyllä... mutta se resepti:

Pizzataikina

• 6 dl kädenlämpöistä vettä
• 1 pkt hiivaa (50 g)
• 4 rkl öljyä
• 1,5 tl suolaa
• 8 dl vehnäjauhoja
• 2 dl sämpyläjauhoja
• 2 dl ruisjauhoja

Liuota hiiva veteen, lisää öljy ja suola. Sekoita joukkoon jauhot hiljaksiin (tai puolivälissä kyllästyen ja loppuvaiheessa kiroillen kuten minä usein). Kinuskikissan mukaan kannattaa antaa kohota vasta kaulittuna, itse tykkään antaa taikinan kohota jo tässä vaiheessa puolisen tuntia ja kaulita vasta kun olen erotellut myöhemmin käytettävät taikinapallerot isosta pallerosta (ja sitten kiroilla kun jääkaappiin sulamaan otettu taikina yrittää valloittaa koko jääkaapin seuraavana aamuna...).

Tomaattikastiketta olen tehnyt hieman vaihtelevin reseptein useampaankin otteeseen ja kaikki niistä ovat tietenkin päästäni revittyjä, joten tarkkoja määriä en edes oikein osaa kaikille mausteille antaa, mutta suuntaa-antavasti tomaattikastike syntyy näin:

Tomaattikastike
 

• 1 iso sipuli
• 4-5 valkosipulia (vähempikin riittää, jos ei niin arvosta löyhkää)
• 1 prk tomaattimurskaa (400-500 g, ei ole turhantarkkaa)
• 2-3 rkl tomaattipyreetä
• noin 1 tl sokeria
• suolaa
• oreganoa
• timjamia
• basilikaa
• persiljaa
• vahvaa chiliä (jos siis tykkää tulisesta. Nam.)

Pilko sipuli ja kuullota öljyssä (en oikeasti ole huomannut eroa rypsin ja oliivin välillä tällaisissa tapauksissa, mutta olenkin ehkä öljyignoramus). Lisää hienonnettu valkosipuli (ja chili, jos sellaista käytät) hetkeksi lämpenemään ennen kun sekaan lisätään tomaattimurska ja -pyree. Sekoita, lisää sokeri ja anna lämmetä hetki. Lisää mausteet sekaan, suola oman maun mukaan (kunhan muistat, että pohjassa on jo suolaa ja ainakin tämän huushollin täytteetkin ovat yleensä suhteellisen suolaisia). Hämmennä hetki ja ota pois levyltä. Jos olet kärsivällistä tyyppiä, anna jäähtyä hetki ennen kuin soseutat kastikkeen, mutta jos et, soseuta vaan lämpimänä (äläkä syytä bloginpitäjää kun poltat itsesi).

Sitten vaan kaulitulle pizzataikinalle kastiketta ja täytteitä.. Ai niin, se karamellisoitu sipuli pikaversiona: Kuullota sipuliviipaleita pannulla, laske lämpö aika alhaiselle, lisää sekaan puolisen teelusikallista sokeria ja sekoittele aika ajoin. Anna hautua kunnes sipulit ovat pehmoisia ja ihastuttavia, tai kunnes nälkä on kasvanut sietämättömäksi etkä malta enää odottaa kauempaa, vaikka se tekisikin sipuleiden maulle hyvää.

Kuten tästä voi päätellä, aika usein tulee tehtyä ruokaa vähän liian nälkäisenä. Mutta toisaalta ihan liian usein käy niin, että yritän ennakoida nälän hiipimisen ja päädyn syömään hyvää ruokaa liian huonolla ruokahalulla. Huono yhdistelmä joka tapauksessa, joko pilaan hyvän ruoan kiirehtimällä nälän takia tai syön hyvää ruokaa ilman sen erikoisempaa ruokahalua. Ei sillä, eivät ne ruoat ikinä syömättä ole sen takia jääneet. *röyh*

Ajattelin myös lisätä edes jotain teeskennellyn persoonallista tähän ruokajuttuun ja kertoa mitä kuuntelen samalla kun kirjoitan näitä. Ei tämä nyt ehkä kiinnostavinta tietoa ole, mutta minä tykkään väläytellä näitä hämmentäviä biisivalintojani aina välillä.

Kokkauksen soundtrack: M83 - Midnight City