Korealaiset riisipallerot
- n. 10 dl keitettyä riisiä huoneenlämpöisenä tai hieman lämpimämpänä
- 100-150 g siitakkeita (meillä se rasia, joka kaupassa sattui olemaan)
- 1 pieni porkkana tai puolikas iso porkkana
- 1-2 valkosipulinkynttä
- 2 cm pala inkivääriä
- 1 rkl kanalientä (tai kasvislientä kunnon kasvisversioon)
- 170 g (eli 1 paketti) pekonia
- nippu kevätsipulia
- öljyä paistamiseen
- suolaa
- pippuria
- seesaminsiemeniä paahdettuna
- n. 1 tl seesamiöljyä
Pilko siitakkeet, porkkanat, valkosipulit ja inkivääri pienenpieneksi. Siitakkeet voi jättää hieman isommaksikin, koska ne kutistuvat paistettaessa. Paista öljyssä porkkana, valkosipuli ja inkivääri pannulla kana- tai kasvisliemessä, kunnes porkkanat ovat pehmenneet. Lisää sekaan sienet ja paista, kunnes sienet ovat pehmenneet. Sekoita sekaan suolaa, pippuria, seesaminsiemeniä ja n. 0,5 tl seesamiöljyä mausteeksi ja sekoita paistos toiseen riisiannokseen.
Paista pekoni pannulla rapeaksi ja pilko rapeana pieniksi paloiksi. Silppua kevätsipuli pieneksi ja paista pikaisesti pekonin rasvassa, juuri sen verran että kevätsipuli hieman pehmenee muttei menetä kaunista vihreää väriään. Sekoita pekoni ja kevätsipuli jäljellä olevaan riisiannokseen, mausta suolalla, pippurilla, seesaminsiemenillä (jotka voi paahtaa erikseen tätä varten) ja vajaalla puolella teelusikallisella seesamiöljyä.
Pyörittele molemmista riisisekoituksista pieniä palloja, sellaisia jotka mahtuvat kerralla suuhun. Tai vaihtoehtoisesti feilatkaa täysin tämä osuus ja tehkää niistä palloista niin isoja, että on pakko puraista poikki keskeltä ja sitten kaivaa lusikka esiin että saat ne tippuneet riisit lautaselta kaavittua suuhun... Tarjoa huoneenlämpöisenä, halutessasi voit sipaista päälle korealaista chilitahnaa (me kerrankin itse jätimme väliin lisätyn chilipoltteen).
Olen tosiaan erittäin huono tekemään noista palleroista tarpeeksi pieniä siihen, että ne saisi kerralla suuhun. Tai ehkä suuni on vain liian pieni, tiedä häntä. Kärsimättömyydelläkin saattoi olla tekemistä asian kanssa, ensi kerralla voisin oikeasti käyttää niitä kertakäyttöhanskoja näitä tehdessä, koska riisi tarttuu ainakin paljaisiin käsiin vähän liiankin hyvin. Lopputulos kuitenkin maistui hyvin, joten eiköhän se ole se tärkein osuus. Jossain vaiheessa oli selkeä kiusaus vain tunkea riisimössö sellaisenaan kulhoon ja syödä lusikalla, mutta ovathan nämä nyt näin selkeästi kauniimpia. Kerrankin ruokaa, joka näyttää jopa näillä kuvaustaidoilla kauniilta. Ennen kaikkea ruoka, jossa ne nätit värit kerrankin myös näkyvät eivätkä ole majoneesin tai kerman tai ties minkä peitossa, hienoa!
Kokkausmusiikkina toimi: Rob Zombie - Superbeast.
No comments:
Post a Comment