20 July 2014

Eteläintialainen munacurry.

Tähän reseptiin törmäsin kaupunginkirjastossa aikaa tappaessani. Olen oikeasti niin ruokakeskeinen (ja kirjakeskeinen) ihminen, että minun mielestäni on ihan mainio ajanviettotapa istua kirjastossa katsomassa minkälaisia keittokirjoja sieltä löytyykään. Oikeastaan halusin etsiä kokonaista kirjaa afrikkalaisesta ruoasta ja löysinkin sellaisen, mutta ennen sitä löytöä huomasin hyllyssä Celia Brooks Brownin kirjan. Ja se ei edes ollut sama, joka minulta löytyy kotoa! Ja suomennoksenakin! Sitä onnen hetkeä! Kunnes tajusin kirjaa selatessani, että aika monet resepteistä löytyvät kyllä myös tästä World Vegetarian Classics -kirjasta, josta jaksan aina kohkata kaikille. No, kiinnostavaa se oli silti selailla niitä reseptejä välillä suomeksikin, varsinkin kun kääntäjän nimi oli tuttu.

Tämän ruoan valintaperusteena oli pääasiallisesti se, että se oli nopea ja helppo ja ennen kaikkea se, että meillä on useimmiten ihan liikaa munia. En ikinä tarkista montako munaa kennossa on jäljellä ennen kauppareissua, joten jos olen suunnitellut munaruokia, haluan aina ostaa uuden munakennon. Ja sitten niitä onkin yhtäkkiä jääkaapissa odottelemassa kymmenen niitä hemmetin munia. Ostamme siis lähes aina kuuden munan pakkauksia, koska luomumunia ei muissa pahemmin näy niissä kaupoissa, joissa itse käymme... Munat ovat yksi niistä asioista, joita ostan aina luomuna, paitsi jos vaihtoehtoja ei oikeasti ole. Ketsuppi on toinen, mutta sitä nyt tulee ostettuakin niin harvoin.

Tämä oli aika mukavan kesäinen ruoka siinä mielessä, että ainekset ovat aika kevyitä ja valmistus nopeaa. Ei sitä jaksaisi hellan ääressä pitkään seistä kun on kuuma. Mutta teen kyllä sitä silti aina välillä, viimeksi eilen. Olen kaiketi vähän pöljä tämän ruoanlaiton suhteen aina joskus...


Eteläintialainen munacurry
  • 4 munaa
  • öljyä
  • 2 tl mustia sinapinsiemeniä
  • kourallinen currylehtiä
  • 2 isoa sipulia
  • 3-4 valkosipulinkynttä
  • n. 5 cm pätkä inkivääriä
  • 4 pientä vihreää chiliä
  • 2 tl kurkumaa
  • 2 tl juustokuminan siemeniä
  • 3 rkl kookoshiutaleita
  • suolaa ja mustapippuria
  • 4 isohkoa (terttu)tomaattia
  • 2 dl maustamatonta jogurttia
  • tuoretta korianteria halutessasi koristeluun
Keitä munia noin 5 minuuttia. Jäähdytä ja kuori munat.

Siivuta sipuli ja valkosipuli, pilko inkivääri ja puolita chilit. Paloittele tomaatit.
Lämmitä öljy kasarissa, lisää sekaan sinapinsiemenet ja currylehdet. Kun sinapinsiemenet alkavat poksua, lisää sekaan sipuli. Paista ahkerasti sekoittaen kunnes sipuli on hieman ruskistunut. Lisää kasariin valkosipuli, inkivääri, chilit, kurkuma, juustokuminan siemenet ja kookoshiutaleet. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan. Kun seos alkaa tuoksua, lisää sekaan tomaatit ja kokonaiset munat. Kun tomaatit ja munat ovat lämmenneet, ota kasari levyltä ja sekoita sekaan jogurtti. Anna seistä muutaman minuutin ajan kannen alla ja koristele sitten halutessasi kokonaisilla korianterinlehdillä. Tarjoa riisin kanssa.



Tämän ehkä paras puoli on se, että mausteet löytyvät enimmäkseen omasta maustekaapista muutenkin ja suurimman osan tuoreaineksista saa vaikka lähikaupasta. Chilivalikoima nyt ei ehkä kaikissa lähikaupoissa ole ihan kaikkein parhaasta päästä, mutta toisaalta itsekin unohdin että piti ostaa vihreitä chilejä ja ostinkin sitten punaisia... ja sitten pilkoin nekin pienemmiksi siivuiksi kuin olisi pitänyt, en osannut taaskaan lukea reseptiä tarpeeksi tarkkaan, heh. Ihan hyvältä tämä silti maistui, potkuakin oli sopivasti.

Kokkausmusiikkina toimi: The Gathering - A Life All Mine

No comments:

Post a Comment