Mutta! Poikaystäväni sai joukkuetovereiltaan kauden päättäjäisissä lahjakortin kyseiseen ravintolaan. Varsinkin kun lahjakortin arvo oli sen verran korkea, että sillä maksettiin käytännössä toisen ruoat ja viinit lähes kokonaan. Pöytävaraus tehtiin yli kuukausi etukäteen, koska viime vierailun jälkeen ravintolasta on kohistu niin paljon eri medioissa, että pöytää ei edes saanut viikonlopulle koko loppuvuoden aikana (tämä siis lokakuussa varauksia katsellessa). No, Glorian ruoka & viini kehui paikkaa ja sen lisäksi lukijatkin ovat tykänneet niin, että Kaskis voitti parhaan tulokasravintolan tittelin.
Pahoittelen kuvien laatua, ne on tietenkin otettu kännykällä, koska kuka nyt muistaa ottaa kameraa oikeasti mukaan kun menee syömään fiiniin ravintolaan kuukauden odottelun jälkeen... En myöskään todellakaan malttanut ottaa suurimmasta osasta ruokalajeja enempää kuin yhden kuvan, koska jokainen kuva viivytti syömisen aloittamista. Olen parempi syömään kuin kuvaamaan, enemmän harjoitusta.
Keittiön tervehdyksenä tuli shottilasillinen erittäin kermaisen miellyttävää porkkanakeittoa, mutta siinä kohtaa en muistanut vielä edes kännykän kameran olemassaoloa. Ei kuvia siitä, mutta toisaalta eipä porkkanakeitto olekaan se kaikkein kuvauksellisin ruoka. En myöskään muista viinien nimistä tai rypäleistä oikein mitään ja vain osasta edes maan. Jos ne olisivat netissä, muistaisin kyllä varmaan mikä oli mikäkin, mutta kyllähän sen huomaa, että olen keskittynyt lähinnä kuitenkin siihen ruokaan, vaikka kuinka otin ruokiin sovitetut viinit... En siis tiedä viineistä juuri mitään, mutta kerron nyt silti törkeästi omat kokemukseni viinien ja ruokien yhdistelmistä, koska internet, jossa kuka tahansa maalaistollo voi sanoa mitä vain! HAH!
Ensimmäisenä ruokalajina Lasimestarin siikaa, porkkanaa, rakuunaa, kuminanäkkäriä ja jonkinlaista kuminamoussea. Olisin voinut nuolla kuminamousselautasen (joka ei tietenkään edes näy tässä kuvassa) ja syödä tuota näkkäriäkin vähän enemmän. Viininä oli muistaakseni saksalaista rieslingiä, oikein maittavaa.
Toisena ruokalajina oli hirven sisäfilettä ja niskaa omenoiden, luumujen ja manteleiden kera. Sisäfilee suorastaan suli suuhun ja niska oli haudutettu pulled pork -henkisesti. Pulled elk, sitä minäkin tekisin jos joskus raaskisin ostaa hirvenlihaa. Viininä oli jotain valkoista, jossa oli tammisuutta ja kypsien hedelmien makua, en ollut mikään kovinkaan suuri fani. Viini toimi mainiosti omenan ja hirven kanssa, mutta mantelit toivat viinistä esiin lähinnä sen alkoholin. Huonoin ruoka-juoma-yhdistelmä tässä menussa omasta mielestäni, mutta se johtuu lähinnä vain tuosta manteliongelmasta.
Palsternakkakeittoa, lipstikkaöljyä (ellen väärin muista), vasikanposkea ensin mureaksi haudutettuna ja sitten fritattuna, päärynää ja... ja... vaahtoa. En kuollaksenikaan muista mitä tuossa vaahdossa oli, mutta mieto oli kyllä makukin. Täydensi toki hyvin keittoa itsessään. Seuraksi saaristolaisleipää ja voita. Viini oli jälleen valkoviiniä, sopi täydellisesti leivän kanssa, muunkin kanssa ihan mukiinmenevästi.
Paistettua kuhaa, maa-artisokkaa ja kastiketta, jossa oli paahdettua voita ja simpukkaa, ymmärtääkseni. Tämän viininä oli itävaltalaisen viinitalon unkarilaisista pusikossa kasvavista rypäleistä tehtyä biodynaamista viiniä. En tiedä miksi muistan tämän niin hyvin, ehkä siksi että viini oli myös valkoviineistä ehdottomasti paras. Ja toimi mainiosti ruoan kanssa, olin kovasti onnellinen. Annos itsessään oli suhteellisen mieto ja viini melko vahva, mutta jotenkin ne vain kuitenkin onnistuivat täydentämään toisiaan hienosti.
Koko setin epäselvin kuva, koska en voinut enää hillitä innostustani: poroa kahdella tavalla, puikulamuusia (tai pyreetä, jos ollaan fiinejä), puolukkaa, suolakurkkua... Olen jotenkin vähän omituisen innoissani puikuloista ja kuka lihansyöjä nyt ei porosta pitäisi. Tässä menussa parasta olikin ehkä se, että sain sekä hirveä että poroa, joita aina himoitsen, mutten ikinä raaski kotiin ostaa. En edes silloin, kun periaatteessa olisi rahaa niihin. Mutta niin, poronkäristyksen alla oli vielä lisää puikulamuusia, tajusin sen siinä kohtaa kun olin ottanut sitä jo useamman lusikallisen. Sen siitä saa kun ei heti kaiva pohjia myöden. Annoksen viininä oli punaista espanjalaista Riojan alueen viiniä. Espanjalaisista viineistä tulee aina mieleen äitini joskus aikoja sitten, silloin kun meillä ei muuta juotukaan kuin espanjalaisia punkkuja. Kotoisa maku siis niin viinissä kuin käristyksessäkin, yhdistelmänä myös yllättävänkin toimiva.
Uuniomenaa, maitojäätelöä, mascarponea, marenkia ja vaniljakastiketta. Viininä jotain ranskalaista jälkiruokaviiniä, tässä kohtaa olin ehkä juonut jo sen verran viiniä etten ihmettele mikseivät nimet jääneet senkään verran päähän. Syytän myös ehkä paikan melko meluisaa ympäristöä (josta jotkut pitävät ja toiset eivät, minä en), osa tarjoilijan (tai itseasiassa kokin) selostuksista kun meni sen takia myös hieman ohi. Ihastuttavasti toimi omenan kanssa joka tapauksessa, hassua miten kaksi makeaa asiaa yhdessä toimivat niin eri tavalla yhdistettynä. Jälkiruokaviineihin pitäisi kyllä muutenkin perehtyä jossain vaiheessa vähän paremmin, sen verran olen tykästynyt niihin aina kun jossain on niitä tullut juotua. Suunnittelin jo eilen, että tehdään joku päivä kasa Rocky Road -leivoksia, ostetaan pullo jälkiruokaviiniä ja sitten ihmetellään että miksei kutsuttu kasaa kavereita auttamaan niiden leivosten kanssa...
Loppuyhteenvetona: En ihmettele yhtään Kaskiksen mainetta, mutta olen jotenkin samalla hieman käärmeissäni siitä, että minun kotikaupungissani joutuu ihan mihin tahansa tai miten hyvään tahansa ravintolaan oikeasti jonottamaan pöytää kuukauden verran. Ja saa varauksen keskelle viikkoa. En ole tottunut tällaiseen suuren maailman meininkiin. Ehkä pitäisi hankkiutua niin kuuluisaksi, että voi vaan kävellä paikkoihin sisään ja automaattisesti saada pöydän. En kyllä edes tiedä onko yksikään suomalainen oikeasti niin kuuluisa (saati sitten olisiko se muuten yhtään kivaa), mutta hei nyt jotain rotia tähän touhuun.
Ruoka oli erinomaista, mutta olen joko kyynistynyt (ja syönyt paremmin arkenakin) sitten muutaman vuoden takaisen Gaijin-reissun tai viiniä oli vähemmän, mutta en tällä kertaa alkanut itkeä jälkiruoan kohdalla. Gaijinissa jälkiruoka oli mainiota itsessään, mutta se yhdistelmä jälkiruokaviinin kanssa jotenkin sai minut kirjaimellisesti itkemään onnesta. Tilanne oli hämmentävä niin minulle kuin poikaystävällekin. Kaskiksen jälkiruoan ja viinin yhdistelmä sai aikaiseksi lähinnä mielipuolisen virneen, mutta ei kyyneleitä. En sitten tiedä onko se oikeastaan ihan hyvä asia...
Ravintolassa taustalla soi (oikeesti hei): Lou Reed - Walk on the Wild Side
No comments:
Post a Comment