Vaikka nimessä onkin sana 'pika', tämän tekemiseen menee silti ainakin puolisen tuntia. Ja säilyvyys on viikon, kahden luokkaa jääkaapissa, ainakin siis teoriassa. Itse taisin tuhota alle viikossa koko tämän setin, koska kun kimchiä on, kimchiä on myös käytettävä. Kaikki kokeilut eivät ehkä olleet ihan niin onnistuneita kuin olisin toivonut (toimivaa kimchilettureseptiä, anyone?), mutta hyvin maittoi näinkin iso setti siitä huolimatta.
Säilykeliha eli nötkötti ei ole varmaan kenenkään lempiruokaa. Paitsi ilmeisesti korealaisten, mikä johtunee siitä, että korealaiset myös osaavat tehdä siitä maittavaa. Paistettu riisi käytännössä melkein friteeratulla nötkötillä ja kimchillä on itseasiassa aika taivaallinen yhdistelmä: rasvaista, suolaista ja mausteista. Ja silti siinä on salaa niitä vihanneksiakin, koska kimchi peittää terveellisyytensä kaikkeen siihen suolaisuuteen ja tulisuuteen.
Olen edelleen ihan varma, että myyjät katsovat minua aina vähän sellaisella "...mihinköhän zombien maailmanvalloitukseen toi tyyppi valmistautuu?" -katseella, kun ostan säilykelihaa kaupasta, mutta vähänpä he tietävät tästä herkusta. Tai, niin, mistä minä tiedän mitä ne kassatädit ja -sedät tietää, oletan vain että normaalit ihmiset ostavat mielummin tuoretta lihaa kuin epäilyttävästi koiranruoalta vaikuttavaa säilykemössöä.
Pikakimchi
- 1 kg kiinankaalia
- 2-3 rkl suolaa
- 12,5 dl vettä
- 4-5 valkosipulinkynttä
- pieni pala (2-4 cm) inkivääriä
- 1 pienehkö sipuli
- 3 rkl anjovis- tai kalakastiketta
- 2 tl sokeria
- 5 rkl (korealaisia) chilihiutaleita
- 2 rkl omenamehua
- 1 tl hunajaa
- 2 tuoretta punaista chiliä (ei pakollinen)
- 2-4 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
Kuori sipulit ja inkivääri. Sekoita valkosipulit, sipuli, inkivääri ja kalakastike sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Sekoita lusikalla massan sekaan chilihiutaleet, sokeri, omenamehu ja hunaja. Jos käytät tuoretta chiliä, siivuta se ohuelti tässä vaiheessa.
Sekoita hyvin valuneet kaalit, kastike ja chilisiivut sekaisin suuressa kulhossa. Lisää sekaan seesaminsiemenet ja maista, tarvitseeko kimchi lisää makeutta, tulisuutta tai suolaisuutta. Jos kaikki on kunnossa, kimchi on valmista syötäväksi heti.
Paistettu riisi nötkötillä ja kimchillä
- 3-4 dl keitettyä riisiä
- 1 tlk säilykelihaa
- 1-3 rkl soijakastiketta
- 1-3 rkl gochujang-chilitahnaa
- 3-4 kevätsipulia
- kimchiä oman maun mukaan
- paahdettuja seesaminsiemeniä ja paistettu muna (halutessasi)
Kun riisi on lämmennyt, lisää sekaan pilkottu kevätsipuli ja paistetut lihakuutiot. Sekoita pikaisesti, anna lämmetä ja tarjoile kimchin ja seesaminsiementen seurana. Jos haluat lisää täyttävyyttä, voit paistaa annoksen päälle vielä kananmunan.
Paistettu riisi on ihastuttava asia. Siksi keitänkin melkein aina riisiä tuplasti sen verran kuin oikeasti tarvitsisin. Vähän mausteita ja kananmunaa ja tuloksena on ties minkälaisia helppoja, nopeita ja suhteellisen täyttäviäkin ruokia. Aika harvassa taitavat olla Aasian maat, joissa ei olisi ainakin yhtä tai kahta versiota paistetusta riisistä. Ymmärrän nykyään mainiosti miksi.
Kimchiä voi tämän lisäksi sekoittaa esimerkiksi vain keitettyyn riisiin ja paistaa päälle pippuroidun munan. Soijaa ehkä liraus mausteeksi.
Tai voihan siihen kimchin seuraksi myös paistaa riisiä, maustaa se korealaisella maustekastikkeella ja gochujangilla. Ja seuraksi taas munaa, loraus soijaa ja seesaminsiemeniä.
Vaihtoehtoja riittää. Kimchiä ei riitä. Onneksi sitä saa myös ostettua kaupasta silloin, kun laiskotuttaa tekemisen suhteen (eli useimmiten).
Kokkausmusiikkina toimi tietenkin: Monty Python - Spam
Tätä pikakimchiä pitää ehdottomasti kokeilla! Nötkötti hieman vielä epäilyttää ;)
ReplyDeleteJoo, niin se epäilytti minuakin, kunnes oli pakko keksiä lahjoituksena saadulle tölkille jotain käyttöä. En ole vieläkään uskaltanut kyllä laajentaa tätä nötköttikokkailuani muunlaiseen testailuun, joku raja minunkin ruoanlaittoni seikkailullisuudella on. :D
Delete