Mustapapu-kana-chorizokeitto.

 Tätä ruokaa olen tehnyt nyt kaksi kertaa. Resepti löytyy Serious Eatsista, mutta pääasiallinen (ja ensimmäisenä vastaantullut) syy miksi kiinnostuin tästä oli sivuston Food Lab -osio. Siellä selitettiin miksi asiat kannattaa tehdä juuri niin kuin ne tehdään ja mitä kaikkea ruoassa tapahtuu kun teet kaiken kunnolla. Erittäin kiinnostavaa luettavaa, ainakin jos on yhtä paha ruokapornoilija kuin minä. Aika iso osa tuosta nyt on tietenkin tuttua kauraa (eivät ne elintarvikekemian opinnot ihan hukkaan menneet), mutta jotenkin tuollaisen artikkelin lukeminen aika välillä saa jaksamaan paremmin ja välttämään niitä oikoteitä. Oikoteitä, joille tunnun kovin usein ruokaa laittaessani eksyvän...

Koska olimme siis testanneet tätä ruokaa jo aiemmin, osasin varata viimeiset chipotlet tähän. Paitsi etten sitten lopulta käyttänytkään kaikkia jäljellä olevia vaan niitä riitti vielä chili sin carneenkin viikkoa myöhemmin. Mutta teoriassa viimeiset olivat tätä varten, koska tiesin, että tätä on pakko saada vielä. En ole nyt hetkeen käynyt tarkistamassa K-kauppojen valikoimaa, mutta pelkään pahasti että jatkossa minun on ostettava chipotleni adobo-kastikkeessa Amazonista tai jostain vastaavasta monikansallisesta riistofirmasta (sori, mulla ja Amazonilla on vähän skismaa koska ne on ilkeitä kirjojen kustantajille).

Aikaahan tähän menee pirusti. Ja aika paljon vaivaakin. Mutta ainekset sinällään eivät ole mitenkään mahdottoman kalliita, vaikkakin keskiverto-opiskelijabudjetin ylittävät kyllä. Olin vähän suunnitellut itse tekeväni tätä joku kerta, kun kaverit tulevat syömään, mutten sitten malttanut odottaa. Erityisesti kun niistä kavereista aika iso osa on kasvissyöjiä.

Mustapapu-kana-chorizokeitto

• 450 g kuivattuja mustapapuja
• suolaa
• mustapippuria
• 900 g kanankoipia
• öljyä paistamiseen
• 170 g chorizoa tai muuta mausteista makkaraa
• 8 kevätsipulia
• 2 Serrano-chiliä (tai muuta vihreää chiliä)
• 4-5 valkosipulinkynttä
• 2 tl juustokuminaa
• 2-5 chipotlea adobokastikkeessa + 1 rkl adobo-kastiketta
• 1,5 l kanalientä
• 2 laakerinlehteä
• Tarjoiluun oman maun mukaan: avokadoa, kevätsipulin vihreät osat, osa Serrano-chilistä viipaleina, tuoretta korianteria, ranskankermaa, limeä

Liota papuja runsaassa, suolatussa vedessä yön yli.
Pilko chorizo, chilit, kevätsipulit (valkoiset ja vihreät osat erikseen), valkosipuli ja chipotlet.
Mausta kana suolalla ja pippurilla ja paista kuumalla kasarilla kunnes pinta on saanut kauniisti väriä. Siirrä kanat syrjään odottamaan. Lisää kasariin chorizonviipaleet ja paista, kunnes chorizo on rapeahkoa. Lisää sekaan kevätsipulin valkoiset osat, serrano-chilit ja valkosipuli. Sekoittele muutaman minuutin ajan ja lisää sitten sekaan juustokumina, sekoita kunnes juustokumina alkaa tuoksua. Lisää kasariin chipotlet ja adobo-kastike, sekoita hetken ajan ja lopuksi lisää sekaan kanaliemi ja laakerinlehdet.
Valuta ja huuhtele pavut. Lisää ne kasariin ja asettele kananpalat lopuksi papujen sekaan niin, että liemi suunnilleen peittää niiden pinnan. Anna kiehua hiljaksiin n. 45-60 minuuttia tai kunnes pavut ovat kypsiä.
Jos kanoissa oli jäljellä nahka, poista se tässä vaiheessa, samalla kun poistat laakerinlehdet. Kauho n. 4-5 dl lientä, papuja ja chorizoa tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kestävään astiaan ja soseuta. Kaada sose takaisin keiton joukkoon, sekoita ja lämmitä kuumaksi.
Tarjoile avokadopalojen, kevätsipulin vihreiden osien, vihreän chilin viipaleiden, tuoreen korianterin, ranskankerman ja limen kera. Kaikkia lisukkeita ei tarvitse olla, voit valita listasta mieleisesi.



En edes tiedä mitä tästä pitäisi enää sanoa. Kuola vaan valuu. Limeä en muistaakseni ole tähän edes kokeillut, mutta ranskankerma pehmentää suolaista ja tulista makua mukavasti. Korianterinkin olen skipannut, koska poikaystävä ei siitä niin hirveästi välitä ja tässä se ei ole niin olennaista ehkä kuitenkaan. Avokadon ahmimiseen tämä taas on lähinnä hyvä tekosyy (ja myönnettäköön, että puristelin kyllä limemehua avokadopalojeni päälle, koska niin niiden väri pysyy nätimpänä, eli oli sitä limeäkin sitten kuitenkin seassa).

Aika helppoahan tämä ruoka oikeastaan on. Jonkin verran tavallista enemmän viipaloimista ja paistelemista, mutta ainekset itsessään ovat aika simppelit. Ja kun kaikki on padassa, ehtii hyvin vaikka katsoa jakson jotain sarjaa (kunhan nyt pari kertaa välillä käy vähän vilkuilemassa mitä liedellä tapahtuu) ja sitten voikin syödä. Kätevää!

Kokkausmusiikkina toimi: Snow Patrol - The Lightning Strike (What If This Storm Ends?)

Savuinen maissikeitto ja juusto-salvialeipä.

Näitä tein jo jonkun aikaa sitten, mutta tälläkin hetkellä harkitsen kaapista löytyvän parmesaaninjämän kuluttamista tuohon ah niin mainioon leipään. Keitoksi voisi sen sijaan tehdä jotain toista maissikeittoa, jos maissia nyt vielä saisi tuoreena suhteellisen halvalla (kun parantuisi joskus niin voisi hengata päivät torilla kuolaamassa vihanneksia). Syksyruokaa molemmat, ehdottomasti. Lämmittävää ja maukasta ja vahingossa vielä vähän ehkä terveellistäkin.

Juusto-salvialeivän resepti on vanhasta tutusta World Vegetarian Classics -kirjasta ja maissikeiton resepti löytyi Serious Eatsin kautta. Jostain kirjasta sekin resepti oli ilmeisesti revitty, mutta koitan nykyään hieman vältellä uusien reseptikirjojen ostamista, koska usein innostun niistä enemmän teoriassa kuin käytännössä. Netin selaaminen tarkoittaa sitä, että seuraavassa muutossa on vähemmän kannettavaa. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, ettenkö kuolaisi tälläkin hetkellä yhtä Akateemisesta löytyvää kasvisruokakirjaa... (Chipotle-peruna-tacot! Kuka voisi vastustaa kirjaa, jossa on tuollainen resepti?!)

Keittoon menee hetki aikaa, mutta ainekset ovat (ainakin tähän aikaan vuodesta) todella halvat. Leivän hinta taas riippuu aika paljon siitä, mitä aineksia kaapista löytyy jo valmiina ja ennen kaikkea siitä, mitä juustoa siihen käyttää. Mikä tahansa hieman vahvempi juusto varmaankin toimii ihan hyvin, jostain kermajuustosta ei tule tarpeeksi makua tähän.

Alla juusto-salvialeipä sekä raakana että kypsänä. Ei siis tarvitse pelätä, etteikö vähän kamalamman näköisestäkin taikinaklimpistä saa ihan syötävän näköistä leipää. Myönnettäköön myös jo tässä vaiheessa, että olin kirjoittanut ostoslistani niin kiireessä, että tuossa leivässä on parmesaania goudankin sijaan. Ja se toimii oikein mainiosti, jos tuntuu turhalta ostaa palaa parmesaania noin pienen määrän takia eikä keksi sille muuta käyttöä niin sekaan vaan kaikki ja jättäkää gouda kauppaan. Tai leivän päälle. Tai suolakeksin päälle. Tai muuten vaan välipalaksi. Tai...

Juusto-salvialeipä

• 5 dl vehnäjauhoja (täysjyväjauhot suositeltuja)
• 2 tl leivinjauhetta
• 1 tl suolaa (tai maun mukaan)
• n. 30 g voita
• n. 90 grammaa goudaa tms. voimakasta, pehmeää juustoa
• 3 rkl parmesaania raastettuna
• 1 rkl salviaa (jos käytät tuoretta, 2-3 rkl)
• 2,5 dl maitoa + hieman voiteluun
• 2 tl unikonsiemeniä

Lämmitä uuni 220 asteeseen samalla kun valmistelet taikinan.
Sekoita jauhot, suola ja leivinjauhe. Sekoita mukaan voi niin, että taikinasta tulee murumaista ja tasaista. Lisää seokseen juustot ja salvia ja sekoita. Lisää seokseen hiljalleen maitoa samalla sekoittaen, kunnes taikina on käsiteltävää. Jos taikina tarttuu edelleen pahasti käsiin, lisää hieman jauhoja. Jos taas taikina tuntuu olevan liiankin kuivaa, lisää hieman maitoa.
Vaivaa muutaman minuutin ajan ja muotoile taikinasta sitten suunnilleen pyöreä leipänen. Voit käyttää astiana joko tarttumattomalla pinnoitteella varustettua irtopohjavuokaa tai kevyesti öljyttyä peltiä. Jos haluat, voit leikata tässä vaiheessa leipään syviä viiltoja niin, että siihen muodostuu 8 kiilamaista palaa.
Voitele leivän pinta maidolla ja ripottele päälle unikonsiemenet. Paista uunissa n. 25 minuuttia, tai kunnes pinta on kauniin ruskea ja sisus kypsä. Tarjoile voin kanssa joko lämpimänä tai kylmänä.

Savuinen maissikeitto

• 3 tuoretta maissia
• 1 poblano-chili tai 1 pieni vihreä paprika
• 1 punainen paprika
• oliiviöljyä
• 7,5 dl vettä
• 2 rkl voita
• 1-2 punasipulia
• 2-4 valkosipulinkynttä
• 0,5 tl chipotle-jauhetta TAI 0,5 tl savupaprikaa ja oman maun mukaan chilihiutaleita tai -jauhetta
• 0,5 tl suolaa (tai maun mukaan)
• n. 1,5 dl kermaa

Lämmitä uuni n. 190 asteeseen. Leikkaa maisseista jyvät terävällä veitsellä. Säilytä tähkät, niitä tarvitaan myöhemmin. Pilko poblano ja punainen paprika. Asettele maissit, chili ja paprika pellille ja ripottele päälle oliiviöljyä. Paahda uunissa n. 25 minuuttia, sekoita paahdon aikana kerran tai kaksi. Kun maissi on saanut hieman väriä, vihannekset ovat valmiita.
Katko jäljelle jääneet maissintähkät kolmeen osaan ja keitä niitä vedessä hiljalleen kannen alla n. 20 minuuttia. Siivilöi nesteestä pois tähkät ja mahdolliset muut roskat.
Pilko punasipuli ja valkosipuli. Lämmitä voi isossa kasarissa ja paista siinä sipuleita, kunnes punasipuli on pehmennyt. Lisää sekaan paahdetut vihannekset, maissintähkistä tehty liemi, chipotlejauhe (tai savupaprika + chili) ja suola. Keitä n. 5 minuuttia ja lisää sitten sekaan kerma. Kun keitto kiehahtaa uudelleen, se on valmista tarjoiltavaksi.



Kuten ehkä reseptistäkin voi päätellä, sovelsin tässä aika paljon sen mukaan, mitä kaapeista ja kaupasta löytyi. En edes muista ikinä nähneeni poblano-chiliä missään, joten korvasin sen törkeästi vihreällä paprikalla (koska ilmeisesti poblanot ovat aika mietoja muutenkin) ja otin siinä menetetyn potkun takaisin lisäämällä chilihiutaleita myöhemmässä vaiheessa ruokaan. Chipotle-jauhetta en myöskään jaksanut ostaa erikseen tätä varten, tai ainakaan tuollaisia määriä varten, joten korvasin sen tällä kertaa savupaprikalla. En tietenkään tiedä miltä tämän kuuluisi ihan oikeasti maistua, mutta savupaprikasta tuli tähän kyllä miellyttävä savun maku ja chilihiutaleista taas se hienoinen potku, jota tässä kaiketi haettiinkin takaa.

Näitä englanninkielisiä reseptejä tehdessä joutuu aina vähän soveltamaan. Juusto-salvialeivässäkin käytetään ns. "itsestään kohoavaa" jauhoa, mutta onneksi senkin saa helposti korvattua ihan tavallisilla jauhoilla ja leivinjauheella. Ymmärtääkseni kuitenkin noissa valmiissa jauhosekoituksissa on myös usein suolaa mukana, joten kannattaa testailla miten paljon tai vähän sitä suolaa haluaa tuohon leipään pistää. Itsehän olen hieman suolaisemman ruoan ystävä, niin paha tapa kuin se ehkä onkin...

Ja niin, pro vinkki: koska keittoon ei mene kokonaista kermapurkkia, juokaa se jälkiruokakahvien seassa! Arjen luksusta kuulkaas.

Kokkausmusiikkina toimi: The Police - Message in a Bottle

Valkosipulimanna kirsikkatomaateilla.

 Mitä minä työttömänä muutakaan tekisin kuin tekisin ruokaa ja kirjoittaisin blogia! Jos koittaisi vaikka pitää päivitystahtia vähän ahkerampana nyt kun ei oikeasti ole hetkeen ollut muutakaan tekemistä (tämä flunssan jämä ei myöskään kyllä auta asiaa).

Koska olen ollut liikaa kotona viimeisen parin viikon aikana, olen myös saanut jonkinlaisen siivouskärpäsen pureman ihan vain siksi, että on niin perhanan tylsää. Ja kuten useimmiten muutenkin, se alkaa yleensä ruokakaappien siivouksesta. Koska ruokakaappien siivoaminen on kivaa, siinä saa samalla keksiä ruokia seuraaviksi pariksi päiviksi kun kaapista yhtäkkiä löytyykin kaksi pakettia samoja linssejä tai kaksi avattua pakettia lasagnelevyjä tai säälittävät jämät riisijauhoja tai... no, ymmärrätte pointin: olen hamsteri enkä osaa heittää asioita pois, jos niitä voi käyttää vielä johonkin. Päiväysten tarkistaminen ei todellakaan ole minulle mikään aktiiviharrastus, ja lähes aina niitä tarkistellessanikin luotan enemmän näkö- ja hajuaistiini kuin pussiin tai pakettiin painettuun päivämäärään. Eipä ole kyllä ruokamyrkytystä vielä näkynyt, mutta saattaa olla että minulla on vain teräsvatsa kaikkien näiden jämiä syötyjen vuosien jälkeen.

No, joka tapauksessa, uusin Glorian ruoka & viini (6/2014) tulikin juuri sopivasti jonkin aikaa sitten. Sieltä nimittäin löysin mainion kuuloisen reseptin, johon sain käytettyä kaapissa jo jonkin aikaa lojunutta spelttimannaa. En ole mikään hirmuisen ahkera puuronsyöjä, mutta tämä suolainen mannapuuro kuulosti liian kiinnostavalta. Ja se speltin päiväys... no, ei puhuta siitä.

Ainekset ovat suhteellisen halvat (paitsi juusto), mutta aikaa pitää varata ainakin muutama tunti ihan siksi, että valkosipulien paahtamiseen menee yli tunti. Tai siis kun ei niitä viitsi ihan tulikuumina puristella ulos kuoristaankaan, palaneita sormia kiroillessa mikään ruoka ei ole niin hyvää. Mutta onneksi niitä voi tehdä etukäteen, itsekin tein samalla vaivalla kaksi kokonaista paahdettua valkosipulia. Nyt pitää vielä keksiä lähipäivinä joku ruoka, johon sen tungen.

Valkosipulimanna kirsikkatomaateilla

• 1 kokonainen valkosipuli
• 5 dl maitoa
• 2 dl kermaa
• 0,75 dl (speltti-, emmer- tai täysjyvä-)mannaa
• 100 g vuohicheddaria
• 50 g voita
• 1 tl suolaa + ripaus myöhemmin
• ripaus valkopippuria
• runsaasti erilaisia tomaatteja (meillä 2 rasiaa kirsikkatomaatteja)
• loraus oliiviöljyä
• pieni ruukku basilikaa / meiramia
• ripaus mustapippuria

Kääri valkosipuli kokonaisena folioon ja paahda sitä uunissa 170 asteessa noin tunti. Avaa folio ja anna valkosipulin jäähtyä rauhassa.
Purista jäähtyneet valkosipulinkynnet kuoristaan suoraan (tarttumattomalla pinnoitteella päällystettyyn) kasariin ja lisää mukaan maito ja kerma. Lämmitä kiehuvaksi, ripottele sekaan mannasuurimot ja laske lämpöä niin että seos kiehuu hyvin hillitysti. Kypsennä noin 10 minuuttia välillä sekoitellen.
Samalla kun puuro kypsyy (tai jo ennen sen valmistamista, jos pelkäät pohjaanpalamista) raasta juusto. Pilko tai puolita tomaatit ja mausta ne oliiviöljyllä ja suolalla (1 tl). Irrota basilikasta (tai meiramista) lehdet.
Sekoita kypsän puuron sekaan voi ja suurin osa juustoraasteesta. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Ripottele manna-annosten päälle tomaatteja, basilikaa (tai meiramia) ja mustapippuria.



Kuten kuvasta ehkä näkyy, tämä annos on nätti ja ihana ja hieno. Ja hyvän makuinenkin vielä, vaikka mustapippuri saattoi vähän ehkä unohtua. Luulen, että pidän tästä suolaisemmasta mannapuurosta ehkä nykyään aika paljon enemmän kuin siitä makeasta. Tätä pitänee tehdä vielä uudestaankin, sen verran miellyttävä puuron ja salaatin välimuoto tämä oli. Voisi ehkä jopa testailla tähän tarkoitukseen erilaisia juustoja, koska niinkin pienellä muutoksella tähän saisi varmasti monenlaisia eri sävyjä. Mmmm, manchegomannaa...

Kokkausmusiikkina toimi: The Doors - People Are Strange

Gochujang -sloppy joe.

 Pahoittelen, jos tuo otsikko ei tunnu järkevältä. Siinä on kaksi asiaa, jotka ovat osalle ihmisistä ehkä aika vieraita ja sen lisäksi ne ovat keskenään hieman hämmentävä yhdistelmä. Vaikka ymmärtäisikin osat, hämmentyy silti yhdistelmästä. Mutta ah ja voi kun tämä TOIMII.

Gochujang on siis korealaista käymisteitse valmistettua chilitahnaa, joka on hieman makeahkoa ja oikeastaan minun makuuni melko mietoakin. En käyttäisi sitä oikein mihinkään ainoana tulisuuden lähteenä, jos haluaisin oikeasti ruokaan potkua, mutta makua siitä tulee miellyttävästi.

Sloppy joe on varmaan se tutumpi käsite näistä: vähän niin kuin hampurilainen, mutta sisältö on mössätty mössöksi. Hampurilaissämpylöiden väliin tulee siis jauhelihaa ja kasviksia tomaattikastikkeessa. Nimi tulee, kuten ehkä voinette arvata, siitä ettei tätä ruokaa voi kovin siististi syödä. Ei siis kannata tarjota tätä missään hienommissa juhlissa, mutta kaveripiirin illanviettoon tämä on mainio vaihtoehto: helppo, suhteellisen halpa ja jokainen saa tunkea just niin paljon täytettä sämpyläänsä kuin itse haluaa (ja kiroilla sitten jälkikäteen ahneuttaan).

Kuten fiksuimmat saattoivat jo arvatakin, resepti on jälleen korealaisten ruokien raamatustani eli Beyond Kimchee -blogista. Vaikkei tämä nyt ihan korealaista olekaan, mutta korealaisia vivahteita tässäkin sen gochujangin myötä tulee. Myönnettäköön, etten ole ikinä kotona tehnyt sloppy joe -soosia muuten, mutta miksi vaihtaa toimivasta reseptistä johonkin, joka kuitenkin on (ehkä) tylsempää...

Gochujang -sloppy joe

• öljyä paistamiseen
• 1 sipuli
• 1 vihreä paprika
• 2-3 sellerinvartta
• 2-4 valkosipulinkynttä
• 400-450 g naudan jauhelihaa
• 1 prk tomaattimurskaa
• 2 rkl gochujang-chilitahnaa
• 4 rkl ketsuppia
• 1 rkl Dijon-sinappia
• 2 rkl (valkaisematonta) sokeria
• 1 rkl omenaviinietikkaa
• suolaa
• pippuria
• tarjoiluun: cheddaria ja hampurilaissämpylöitä

Pilko sipuli, paprika, sellerit ja valkosipuli suhteellisen pieneksi silpuksi. Paista jauhelihaa hetken aikaa, niin että se on pinnalta kypsää mutta isompien palojen sisus on vielä vaaleanpunaista. Lisää tässä vaiheessa sekaan sipuli, paprika ja selleri. Kun vihannekset ovat hieman pehmenneet ja liha on kypsää, lisää sekaan valkosipuli ja sekoittele hetken aikaa. Lisää sitten sekaan kaikki muut ainekset paitsi suola ja pippuri. Anna kiehua hiljaksiin, kunnes kastike on suhteellisen paksua (n. 20 min), lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.
Tarjoile hampurilaissämpylöiden välissä ja lisää väliin myös cheddaria, jos siltä tuntuu.

Alun perin tähän ei kai tuota cheddaria edes kuulu, mutta olen sen verran juustoaddikti, etten voinut vastustaa kiusausta. Ja se sopii tähän mainiosti, joten en osaisi enää olla ilman. Juusto nyt vaan sopii melkein mihin tahansa mikä tarjoillaan hampurilaissämpylöiden välissä. Ja se myös saa kaiken näyttämään paremmalta, kuten yllä olevasta kuvasta huomannee: tämä ruoka itsessään ei välttämättä miellytä ihan hirveästi kenenkään silmää. Muuta huomionarvoista: myös (ainakin) Alku-sämpylät toimivat tässä tarkoituksessa hyvin, jos hampurilaissämpylöiden höttöisyys ja ravintoarvojen puute ällöttää.

Reseptistä tulee sen verran paljon ruokaa, että me ahneetkin syömme tästä kaksi päivää ja silti osa menee vielä pakkaseenkin myöhempiä hätävaratarpeita varten. Ja ainekset itsessäänkin ovat suhteellisen halvat, jos kaapista sattuu valmiiksi löytymään jo kaikki paitsi tuoreainekset. Gochujang itsessään maksaa muistaakseni vitosen luokaa Turun China Marketissa, mutta toisaalta tuo paketti on melko riittoisa tämän talouden käytössä...

Kokkausmusiikkina toimi (ihan teidän kiusaksenne): PSY - Gangnam Style

Roast - rouhea ravintola.

 Kävimme eilen katsomassa Tampereella Final Symphony -konserttia (eli siis konserttia Final Fantasy -musiikeista) ja tietenkin konsertin jälkeen koko seuruetta nälätti. Käyn Tampereella ehkä kerran tai pari vuodessa ja on ehkä hieman masentavaa huomata, miten silti haluan aina käydä tässä samassa ravintolassa. Ei siinä kai mitään silloin, kun olisi aikaa käydä muutamassakin paikassa, esimerkiksi turistiviikonloppua Tampereella viettäessä, mutta kun tunnun eksyvän tänne silloinkin kun en ehdi käydä kuin yhdessä paikassa. Mikäs siinä, kun tietää saavansa laatua ja kaiken lisäksi paikkakin oli suhteellisen lähellä Tampere-taloa, jossa konsertti oli.

Paikka on siis Roast, Tampereen rouhein ravintola. Rouheus ilmenee siis siinä, että ruoka on suhteellisen pelkistettyä ja "äijämäistä". Ja tulista, jos niin haluaa. Niin perhanan tulista, että kunnon chilipäällekin kelpaa. Suurin osa listasta on silti chilitöntä, mutta pöydästä löytyy myös Poppamiehen hieman tulisempia sooseja pieneen lisämaustamiseen.

Oma annokseni (samoin kuin vastapäätä istuvan kaverini) oli tietenkin siltä tuliselta listalta. BBQ-glaseerattua chilihevosta, paahdettua punajuurta ja uuniperuna yrtticremellä. Hevonen on mielestäni erittäin aliarvostettu liha, joten tykkään siitä, miten Roastissa sitä tuntuu aina olevan tarjolla. Olen myös yleensä sitä mieltä, että uuniperuna on ehkä maailman tylsin lisuke, mutta kyllä se tässä vaan toimi aika mainiosti. Täyte oli hyvää ja auttoi mukavasti noiden hevosen päällä näkyvien chilisiivujen aiheuttamaan poltteeseen...

BBQ-kastike itsessään oli myös hieman tulista, mutta suurin osa annoksen tulisuudesta tulikin juuri noista tuoreen chilin siivuista. Unohdin kysyä mitä chiliä ne mahtoivat olla, mutta ainakin poltetta oli sen verran että itkin hieman samalla kun söin. Ei ole välttämättä huono juttu se, endorfiinit jylläävät samalla kivasti kehossa kun syö itkettävän tulista ruokaa. Lopulta kuitenkin päädyin siihen, että kaavin loput chilit pois pihvini päältä ja otin niitä sitten varovaisesti ehkä joka toisen haarukallisen seuraksi. Vastapäätä istunut kaverikin päätyi lopulta samaan ratkaisuun, vaikka on (oman ymmärrykseni mukaan) hieman paremmin siedättynyt chiliin. Ihan kiva, ei tullut itselle luuserifiilistä luovuttamisesta, hehe.

Mutta niin, testaamisen arvoinen paikka jos Tampereella olette. Muutamia kasvisruokiakin löytyy, kaikesta paikan äijämäisyydestä huolimatta, mutta myönnän etten ole niitä testannut. Sijaintikin on sopivan lähellä rautatieasemaa, ettei tarvitse sitten vatsa täynnä taapertaa hirveän kauas. Itseasiassa ensimmäinen Roast-reissu oli pitkän kaavan mukainen juomineen kaikkineen, ja sen jälkeen eksyimme Amadeukseen yksille, lähdimme sieltä karkuun ärsyttävää hyypiötä ja päädyimme Rumaan tanssahtelemaan... seuraavana päivänä kadutti katsoa lompakkoon ja hieman heikotti, mutta muuten oli hyvä ilta. Kai.

Ravintolaillan (pään sisäisenä) taustamusiikkina toimi: Final Fantasy VII Battle Suite (Symphonic Odysseys)

Makkara-endiivi-papukeitto.

Olen flunssassa. Yhyy yhyy. Flunssassa tekee aina mieli syödä keittoa, koska se menee helposti alas ja siihen saa helposti tungettua hävyttömät määrät valkosipulia ja chiliä. En kuitenkaan jaksanut syödä ah niin perinteistä kanakeittoa tällä kertaa vaan päätin koittaa etsiä jonkin uuden ja jännittävän reseptin. Ja löysinkin sellaisen, sivustolta josta en todellakaan ole ikinä ennen edes kuullut, nimittäin AskMen.com. Linkin takaa löytyy muutamakin flunssan karkoitukseen tarkoitettu keitto, mutta jostain syystä tuo makkara-endiivi-papukeitto miellytti juuri sillä hetkellä omaa silmääni eniten. Ja söin sitä juuri toisen kerran, tuolla reseptillä saa ihan hyvin kuusikin henkeä ruokittua, ainakin kun pistää hieman ronskimmin vihanneksia.

Suurin osa ruokaan kuluvasta ajasta menee asioiden pilkkomiseen. Kaikki pitää silputa ja pieniä ja siivuttaa, mutta toisaalta kun sen on tehnyt, ei loppuhommaan mene kuin parisenkymmentä minuuttia. Itse yleensä pyrin aikatauluttamaan tekemiseni niin, että pilkon ensin vain ne ainekset, jotka tarvitsen ensimmäisiin vaiheisiin ja sitten paistellessa ja ihmetellessä pilkon mahdollisuuksien mukaan loput. Tai sitten nakitan poikaystävän sekoitteluhommiin samalla kun itse pilkon seuraavia aineksia, koska miksi sitä ihminen nyt muuten asuu yhdessä kenenkään kanssa kuin orjatyövoiman takia!

Tästä voisi varmaan tehdä kasvisversionkin (joka olisi tietenkin myös halvempi), mutta jostain syystä epäilen toimisikohan esimerkiksi ripaus savupaprikaa ja vaikka sienet kasvisliemessä ihan samalla tavalla kuin tuo chorizo ja kanaliemi tässä. Todennäköisesti ei, mutta ei se varmasti myöskään pahaa olisi, voisi joskus ehkä testailla. Seuraavan flunssan iskiessä. Toivottavasti siihen menee vielä KAUAN, tämä on inhottavaa.

Makkara-endiivi-papukeitto

• reilusti oliiviöljyä (itse käytin noin desin verran)
• mausteista makkaraa, esim. chorizoa
• 1-2 sipulia
• 1 pkt kirsikkatomaatteja (eli 250-300 g)
• 2-4 sellerinvartta
• 2 isoa porkkanaa
• 1 kokonainen valkosipuli
• 1 tl basilikaa
• 1 tl oreganoa
• 0,5 tl mustapippuria
• 1 l kanalientä / kasvislientä
• 2 tlk isoja valkoisia papuja tai kidneypapuja
•  1-2 endiiviä (tai sikuria)
• n. 1 dl parmesaaniraastetta
• chiliä (oman maun mukaan, voi jättää poiskin)

Siivuta makkarat, puolita kirsikkatomaatit ja pilko sipulit, sellerit, porkkanat ja valkosipuli. Lämmitä öljy kasarissa ja paista makkaroita, kunnes ne saavat jonkin verran väriä. Lisää sekaan sellerit, porkkanat ja sipuli. Paista hetken aikaa ja lisää sekaan kirsikkatomaatit, valkosipuli, yrtit, chili (jos käytät) ja mustapippuri. Kun sipulit ovat kuullottuneet, lisää sekaan kanaliemi ja anna kiehua, kunnes vihannekset ovat kypsiä (n. 10 minuuttia).
Pilko endiivit, valuta ja huuhtele pavut. Lisää ne keiton sekaan ja anna kiehua vielä noin 5 minuuttia, kunnes endiivit ovat kypsiä. Ripottele annosten päälle parmesaaniraastetta ja anna valkosipulin tappaa kaikki inhat flunssabakteerit.



Tajusin nyt vasta tätä kirjoittaessani etten todellakaan kyllä pistänyt tuonne sekaan mitään yrttejä. Taisin vähän ikään kuin unohtaa ne, mutta hyvältä tuo maistui ilman oreganoa ja basilikaakin. Itseasiassa mietin vähän tässä sitä, olisikohan tuo jopa ehkä parempaakin ilman niitä. Vaikea sanoa testaamatta, mutta välttämättömiä ne eivät missään tapauksessa ainakaan ole. Muistakin aineksista tulee tähän sen verran makua, että muutama yrtti sinne tänne tunnu missään.

Parmesaaniraasteen voi myös jättää pois, jos se tuntuu hieman turhalta investoinnilta tätä varten, mutta kyllä se kivasti tuo oman säväyksensä tähän. Toisaalta milloin minä muka juustosta kieltäytyisinkään...

Toivottavasti te muut olette onnistuneet välttämään flunssan kokonaan tai ainakin olette jo paranemaan päin. Vaikka nythän se varsinainen flunssakausi kai vasta alkaa...

Kokkausmusiikkina toimi: Editors - Sugar