Liha-nuudelikeitto.

Tällä kertaa olen taas tutkaillut hyllystä löytyviä keittokirjoja ja päätynyt siihen, että Akateemisen alesta (ylläri) ostettu Helppo japanilainen keittiö ansaitsee taas tulla kaivetuksi esiin. Minulla kun on paha tapa selailla noita keittokirjoja ja merkata liimalapuin kauhea kasa kiinnostavia reseptejä, tehdä niistä osa ja jättää ne vähän hankalammat johonkin toiseen päivään. Pahan tavan siitä siis tekee se, ettei sitä jotain toista päivää tunnu tulevan vastaan kovin usein...

Olen tehnyt aiemminkin tästä kirjasta muutamia muita ruokia, ainakin oyako donburia ja soboro donburia. Jostain syystä tästä tuntuvat siis valikoituvan testausresepteiksi nuo kanajutut, vaikken tosiaan mikään kanan ylin ystävä olekaan. Tiedä sitten miksi, ehkä ne vain tuntuvat helpoilta vaihtoehdoilta. Tällä kertaa tosiaan päätin testata ramen-keittoa (koska sitähän tämä nyt käytännössä on), kun resepti oli aito japanilainen mutta silti yksinkertaisehko. Muuttelin taas reseptia tarpeen mukaan, eli koska kaupassa ei ollut paksoita (aiemmin on kyllä ollut mutta ei tietenkään kun olisin halunnut sitä ostaa), käytin pinaattia. Ramen-nuudelipaketissa oli 270 grammaa nuudeleita, joten käytin 270 grammaa nuudeleita enkä 400 grammaa.

Ärsyttävin osuus ainakin tässä reseptissä oli valmistus- ja kypsennysaikojen hämäävyys: jos minulle sanotaan, että molempiin menee 20 min, oletan että molempiin menee 20 min. No, eipä menekään koska kuivattuja siitakkeita pitää liottaa 30 minuuttia lämpimässä vedessä. Mitä hittoa se liotus sitten on ellei valmistelua, häh?! Onneksi jääkaapissa oli tuoreita portobello-sieniä, käytin sitten niitä vaikkei maku ehkä nyt ihan vastaava olekaan. Kuivattuja siitakkeitakin olisi siis ollut kaapissa, mutta siinä vaiheessa kun luin reseptin tuohon asti olin jo ehtinyt niin pitkälle että kärsivällisyyteni ei olisi kestänyt mitään puolen tunnin liottelua. Mitä tästä siis opimme? Sen, että ne reseptit kannattaisi joskus ehkä ihan oikeasti lukea kunnolla läpi ennen kuin alkaa tekemään yhtään mitään. Ehkä opin sen itsekin vielä joskus.

Liha-nuudelikeitto (Guyniku no sengiri iri ramen)

• 270-400 g ramen-nuudeleita
• n. 350 g naudan ulkofileetä
• 1,5 l kanalientä
• 2,5-3 cm pala inkivääriä
• 2-4 valkosipulinkynttä
• 2 rkl sakea
• 1,5 soijaa + 1-2 rkl lihan paistamiseen
• 1 paksoi tai 200-300 g pinaattia
• öljyä paistamiseen
• 8 kuivattua siitakesientä (tai saman verran isoja tuoreita)
• suolaa
• mustapippuria

Keitä nuudelit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan ja huuhtele kylmällä vedellä, jotta liika tärkkelys poistuu. Jätä valumaan syrjään sillä välin kun valmistelet muut ainekset.
Pilko liha ohuiksi suikaleiksi. Jos käytät paksoita, poista kanta ja leikkaa lehdet suikaleiksi. Jos taas käytät pinaattia, huuhtelu riittää. Pilko valkosipuli ja inkivääri isohkoiksi paloiksi, sellaisiksi että ne saa myöhemmin siivilöityä pois liemestä. Kiehauta kanaliemi, lisää sekaan inkivääri ja valkosipuli ja keitä n. 10 minuuttia. Poista sen jälkeen mausteet liemestä ja heitä pois. Mausta liemi sakella, soijalla ja mustapippurilla ja ota se pois liedeltä. Liemen on tarkoitus olla lämmintä muttei kiehuvaa tarjoillessa.
Kuumenna pannussa öljyä ja paista paksoita/pinaattia sen verran, että ne pehmenevät hiukan. Siirrä vihannekset syrjään. Lisää pannulle öljyä ja paista sienet ja liha kypsiksi. Lisää pannuun 1-2 rkl soijaa ja pippuria, sekoittele hetki ja ota pannu pois hellalta.
Kaada nuudelien päälle kiehuvaa vettä (vedenkeitin on mainio apuväline tässä kohtaa), jotta ne lämpenevät uudelleen, valuta ja annostele kulhoihin tai lautasille. Asettele nuudelien päälle liha, sienet ja vihannekset ja kauho päälle lientä niin paljon kuin kunnialla mahtuu.



Meillä ainakin lientä jäi ylimääräistäkin sen verran (kuvasta voi ehkä päätellä miksi näin saattoi käydä), että saan siitä helposti tehtyä uuden keiton ostamalla vain nuudeleita ja jotain niiden seuraksi. Samalla pohjallahan voi helposti tehdä vaikka minkälaista versiota tästä, ei kaikessa tarvitse olla edes lihaa. Kanaliemipohjaisenahan tästä ei kasvisruokaa saa, mutta sekaan voi heittää enemmän sieniä, sokeriherneitä, kevätsipulia, ituja, kanaa, tofua, varmaan munaakin... Katsotaan mitä siitä sitten myöhemmin keksii. Tuskin tulee tehtyä tällä samalla reseptillä ihan heti uudestaan. Jos ostan (tai pyydän poikaystävää ostamaan, köh) tuollaisen määrän noinkin hyvää lihaa niin teen siitä mielummin ehkä jotain jännempää. Kuten, öö, shabu-shabua tai pho-keittoa. Koska nehän siis nyt ovat ihan eri asia kuin tämä...

Kokkausmusiikkina toimi: Nobuo Uematsu - Toki no Hourousha

Suppilovahverorisotto.

Ostin joskus ties milloin hetken mielijohteesta Stockmannilta kuivattuja suppilovahveroita. Tuossa kaappeja kaivellessani muistin niiden olemassaolon ja päätin, että niistähän saa hyvän risoton helpolla. Alkuperäinen suunnitelmahan oli siis se, että kaivelen kaapeista halpojen ruokien aineksia, mutta tähän nyt tuli kuitenkin aikamoinen kasa juustoa ja valkoviiniäkin, niin ei tästä ihan hirmu halpaa saanut vaikka sentään sahrami löytyi kaapista jo valmiiksi...

Jos kuivattujen suppilovahveroiden ostaminen tekee ilkeän loven lompakkoon niin suosittelen myös testaamaan Lidlin lasipurkissa myytäviä kanttarelleja tähän. Se on meillä se perinteinen risotto, koska melkein kaikki ainekset säilyvät kaapissa vähän pidempäänkin, juustoa ja viiniä lukuunottamatta. Ja jos ostamme viiniä ruoanlaittoon, sitä jää aina vähän yli, joten viskaan sen lopun sitten pakkaseen. Koska eihän sellaisesta puolikkaasta lasillisesta tule kuin vihaiseksi, siinä missä risotto saa vähän pienemmästäkin määrästä ihan hyvin lisäpontta. Samaa taktiikkaa olen käyttänyt myös punaviinin hanapakkauksen jämiin, jotka eivät ehkä ihan ole vielä pilalla mutta selkeästi kuitenkin vanhenemassa... muutenhan punaviini menee usein tässä huushollissa suoraan suuhun käymättä kattilan kautta.

Suppilovahverorisotto

• n. 3 desiä puuroriisiä (tai kalliimpaa risottoriisiä, pyöreäjyväistä joka tapauksessa)
• 8-9 desiä kanalientä (tai kasvislientä kasvisversioon)
• 1 dl valkoviiniä
• 1 isohko sipuli
• n. 50 g voita
• n. 15 g kuivattuja suppilovahveroita
• ripaus sahramia (ei pakollinen, mutta tuo kivaa väriä)
• ripaus mustapippuria
• n. 100 g parmesaania tai muuta vahvaa, kovaa juustoa raastena

Lämmitä kanaliemi kuumaksi erillisessä kattilassa. Pilko sipuli. Sulata voi kasarissa tai kattilassa, lisää sekaan sipuli kuullottumaan. Kun sipuli on hieman pehmennyt, lisää sekaan riisi ja suppilovahverot. Kun riisi on läpikuultavaa ja sienet imeneet itseensä jonkin verran voista, lisää sekaan kanalientä kauhallinen kerrallaan. Lisää lientä vasta kun edellinen kauhallinen on lähes täysin imeytynyt riisiin. Kun kaikki kanaliemi on käytetty, lisää lopuksi sekaan viini, sahrami ja pippuri. Kun risoton koostumus on lähempänä risottoa kuin keittoa, lisää sekaan hieman yli puolet juustoraasteesta ja sekoita. Tarjoile risotto lopun juustoraasteen kera.



Kuten tuosta nyt ehkä voi päätellä niin meillä nesteen määrä oli vähän liiallinen, kun käytimme litran kanalientä. Siksi vähensin hieman määrää reseptistä, riisin kun on tarkoitus olla pehmeää muttei puuromaista. Lähinnä sellainen al dente -kypsyysaste toimii mainiosti risotossa. Olin myös ostanut tätä varten kevätsipulia päälle ripoteltavaksi, mutta tuollahan se on edelleen jääkaapissa... Mutta onneksi korvasimme sen varmaan kaksinkertaisella määrällä juustoa! Koska tottakai lisäjuusto on parempi juttu kuin terveelliset vihreät jutut, eikö?

Tässä reseptissä ei nyt ehkä ollut mitään uutta, mutta tämä on sellainen helppo arkiruoka. Pitäähän sitä vähän vahtia vieressä ettei risotto pääse kuivahtamaan, mutta tunnin sisään ehtii tehdä kaikki ruoanvalmisteluun ja ruoanlaittoon vaadittavat osuudet ihan helposti. Itseasiassa meidän tapauksessa siinä tunnissa ehtii vielä ahmiakin sen ruoan. Suosittelen pienempiä annoksia jos linjat mietityttävät. Ja ehkä salaattia lisukkeeksi...

Kokkausmusiikkina toimi: Pain - Bottle's Nest

Thai-kanakeitto.

Gradukiireeni ovat toistaiseksi ohi! Juhlistan sitä kirjoittamalla blogia gradun sijaan, hihhei!

Mitä flunssaiselle ja erittäin kuumeiselle poikaystävälle kuuluu tarjota? No tietenkin mausteista kanakeittoa! Senhän nyt oppii jo sarjakuvista! Ja onneksi tämä resepti, joka on alun perin Nigellalta, on tullut testattua ennenkin ja hyväksi todettu. Ja kuten Nigellakin toteaa, ei ole niin tarkkaa mitä tähän pistää vihannekseksi tai pastaksi tai nuudeliksi tai mitä lie, tärkeämpää ovat ne mausteet. Ja toki se kana on ihan kivaa siellä kanakeitossa myös...

Sovelsin reseptiä sen verran, että kanaa oli enemmän, nuudeleita oli sen verran kun kouraan sattui osumaan, vihannekset olivat mitä sattuu, kookosmaitoakin oli enemmän, mutta niin oli myös valkosipulia ja inkivääriä... oikeastaan käytin siis Nigellan ohjetta lähinnä sellaisena ideana, jolle rakentaa. Nigella varmasti arvostaisi tätäkin versiota.

Joo, olen oikeasti sitä mieltä että Nigella on kiinnostavin televisiokokki, joka oikeasti kokkaa. Anthony Bourdain on ihana, muttei pahemmin kokkaa. Nigella taas oikeasti tekee sitä ruokaa, vaikka nykyisissä sarjoissa tuntuukin olevan enemmän sitä poseeraamista kuin sitä itse ruokaa... Sääli sinänsä, koska Nigellan ensimmäisessä kirjassa koko tyypin naamaa ei ole kuin yhdessa kohtaa, siinä pääasiassa oli ruoka eivätkä itse kokkineitosen kieltämättä silmää miellyttävät avut. Noni, siinä oli se valituskohtaus.

Thai-kanakeitto

• 150-400 g kypsää kanaa
• 1 l kanalientä
• n. 150 g riisinuudeleita
• 400 ml kookosmaitoa
• 3-5 cm pätkä inkivääriä
• 3-4 valkosipulinkynttä
• 2 rkl kalakastiketta (tai enemmän jos haluat lisää suolaisuutta, maista ensin)
• tuoretta chiliä oman maun mukaan (meillä 2 habaneroa siemenineen)
• 1 tl kurkumaa
• 1 tl tamarindia (olen tehnyt tätä myös ilman, toimii niinkin)
• 1 tl fariinisokeria/ruokosokeria tms.
• 2-3 rkl limemehua
• vokkivihanneksia, esim. pieneksi pilkottua porkkanaa, suikaloitua sipulia ja sokeriherneitä
• 2-3 rkl pilkottua korianteria (tai 0,5 tl kuivattua)

Kuumenna kanaliemi. Keitä nuudelit erillisessä kattilassa, valuta ja siirrä hetkeksi syrjään odottamaan. Lisää kanaliemeen kookosmaito, raastetut tai pilkotut inkivääri ja valkosipuli, kalakastike, chili, kurkuma, tamarindi, sokeri ja suupaloiksi pilkottu kana. Jos käytät kuivattua korianteria, lisää sekin tässä vaiheessa. Kun keitto on taas kiehuvaa, lisää sekaan vihannekset ja keitä kunnes ne ovat kypsiä. Lisää sekaan limemehu ja nuudelit (tai laita nuudelit annoskuppien pohjalle, mikä helpottaa keiton annostelemista huomattavasti). Ripottele päälle tuoretta korianteria, jos käytät sitä.



Ajatus oli parempi tämän taustalla kuin käytännön hyöty: tätä syötiin viime viikolla, flunssa ei vaikuta vieläkään täysin talttuneen... no, olipahan ainakin hyvää ruokaa jos ei muuta. Ja sen verran mausteista, että maistui joltain vähän tukkoisemmankin pään kanssa.

Olen myös huomannut, että otan kiltisti kyllä kuvia ruoista, joita teemme, mutta unohdan itsekin mitä niihin pistän. Erityisen paha ongelma on siinä vaiheessa, kun revin reseptin enimmäkseen päästäni. En todellakaan muista enää mitä pistin ah niin kauniin näköiseen paistettuun riisiin, paitsi kesäkurpitsaa ja hemmetisti srirachaa. Samaten muistikuvat viime viikkoisesta pyttipannusta ovat hieman hatarat... katsotaan nyt jos tulisi päiviteltyä tänne näitä ruokia vähän useammin niin en unohda hyviä, edes etäisesti omasta päästä keksittyjä reseptejä.

Kokkausmusiikkina toimi (tätä ei taas kyllä kukaan tajua): Jesse Cox - UFO Commander (to the Future)

Panang curry kanalla.

Tänään teki mieli syödä jotain itämaista. Yleensä tämä tarkoittaa minun tapauksessani sitä, että minun tekee mieli jotain kevyehköä tai ainakin tulista, siksi curryt ovatkin helppo vaihtoehto. Erityisen helppoa niiden valmistamisesta tekee kaupan valmiiden currytahnojen käyttö, en ole vieläkään saanut aikaiseksi tehdä alusta asti maustetahnaa curryihini. Pitäisi joskus kokeilla, mutta tähän mennessä laiskuus on aina voittanut, ainesten metsästäminen kun saattaa olla joissain tapauksissa aika hankalaakin. Ja joskus nyt vaan pitää vähän laiskotella, ei aina jaksa tehdä kaikkea alusta asti. Onhan elämässä nyt muutakin kuin ruoka! Kuten kirjat, leffat ja sarjat. Kuulemma joku työ ja gradukin olisi olemassa, mutta enhän minä nyt sellaisia...

Panang curry kanasta

• n. 300 g kanaa pieninä suikaleina
• 1 punainen paprika
• 1 prk bambunversoja (noin 140 g)
• valinnainen määrä valinnaisen värisiä chilejä valinnaisine siemenineen (meillä 4 vihreää)
• 2-4 sipulia
• 3-4 valkosipulinkynttä
• n. 2 rkl sokeria
• n. 2 rkl kalakastiketta
• 5-6 kaffirlimetinlehteä
• 1 purkki (100 g) panang-currytahnaa
• 1 purkki (400 g) kookosmaitoa
• öljyä paistamiseen
• keitettyä riisiä tarjoiluun

Suikaloi ensin paprika, sipuli ja kana. Pilko valkosipuli ja chilit omaan suuhun sopiviksi paloiksi. Paista kana kasarissa ja lisää sekaan sipulit kun kana on suunnilleen kypsää. Kun sipulit ovat hieman pehmenneet, lisää sekaan chilit, valkosipuli, bambunversot, sokeri ja currytahna. Sekoita mausteet kanan ja sipulin sekaan suhteellisen tasaisesti ja lisää sekaan kookosmaito, kalakastike ja kaffirlimetinlehdet. Anna hautua hetken verran, jotta limetinlehdistä irtoaa kastikkeeseen makua ja tahna liukenee kunnolla kookosmaidon sekaan. Tarjoile riisin kanssa.



Kanaa voi tosiaan käyttää enemmänkin, jos haluaa lihaisamman ruoan. Varsinkin jos vähentää kasvisten määrää, mikä sekin lie mahdollista. Itse pidän vähän kasvispitoisemmasta versiosta, erityisesti kun kana ei edes ole mitenkään henkilökohtainen suosikkilihani, päinvastoin. Tähän se valikoitui siksi, että nauta on hintavampaa ja tällaisessa maustemäärässä melkein mikä tahansa menee. Myös esimerkiksi soijasuikaleet tai quorn sopinee tähän mainiosti, mutta itse en ole soijasuikaleiden ystävä ja quorn ei ole lompakkoni ystävä, joten päädyin kanaan.

On kai syytä huomauttaa, että currypurkissa luki, että sitä kuuluisi lisätä ruokaan muutama ruokalusikallinen, jos käyttää 400 grammaa lihaa. Eli siis ehkä mahdollisesti jotain 20-40 gramman väliltä. Olen joskus kokeillut noiden purkkien suosittelemia määriä currytahnaa ja päätynyt siihen, että ruoka on minun mielestäni aivan liian mautonta ja siksi tällä kertaa en edes jäänyt pohtimaan asiaa ennen kun holautin koko purkin ruoan sekaan. Maukastahan tästä tuli ainakin näin. Ostin juuri tätä tahnaa kaupasta siksi, että jokusen kuukausi sitten söin panang currya thaimaalaisessa ravintolassa ja tykästyin siihen kovasti. Pakkohan sitä oli sitten testata kotonakin kun kerran valmista tahnaa näkyi kaupassa.

Kalakastike haisee muuten ihan kammottavalta, mutta maistuu ruoassa kyllä sitten hyvältä. Olen huomannut, että nirsompien ihmisten on syytä olla poissa keittiöstä kun kalakastiketta lisätään ruokaan, muuten voi olla että ruoka jää kokonaan maistamatta... haju on verrattavissa vanhaan voimakkaaseen homejuustoon läpitunkevuutensa puolesta, mutta maku on huomattavasti miedompi kuin (odottakaas, pyyhin kuolaa suupielistä) homejuustossa.

Kokkausmusiikkina toimi (alkavan kevään ja eksoottisten makujen kunniaksi): Azam Ali - Spring Arrives

Chipotle-jauhelihapihvit (hampurilaispihvit).

Pahoittelen tavallista pidempää taukoa päivitystahdissa, gradun kirjoittaminen on ilmeisesti ehdyttänyt kirjoitusintoni myös kiinnostavammista (ja vapaaehtoisemmista) asioista. Ei sillä etten pitäisi graduaiheestani, mutta tämä viime hetken paniikki aiheuttaa aina lievää ahdistusta. No, viikko enää ja sitten voin loikkelehtia onnellisena ja gradusta piittaamatta ainakin jokusen viikon ennen viimeisiä viilauksia...

Mutta se ruoka! Ruoka on kivaa! Kerrankin ihan omasta päästäni revitty resepti, joka kuitenkin vaatii ehkä vielä uutta testausta ja muokkausta myöhemmin... En ollut ehkä ajatellut kaikkia osa-alueita tässä ihan loppuun asti, mutta lopputulos oli siitä huolimatta oikein maukas ja ihan riittävän hyvä. Aina on silti varaa parantaa!

Ehkä tässä nyt aluksi pitäisi puhua niistä chipotleista, siltä varalta ettei joku tiedä mistä on kyse. Chipotlet ovat savustettuja chilejä, eli niissä yhdistyvät kaksi kaunista asiaa: savun maku ja tulisuus. Näitä ilmeisesti saa jostain ehkä kuivattunakin, mutta itse olemme käyttäneet käytännössä aina kuvassa näkyvää versiota. Chipotleja adobo-kastikkeessa, chilien lisäksi kastikkeesta löytyy mm. sipulin palasia. Muutaman kerran olemme käyttäneet ruokaan koko purkin kerralla, mutta olemme niiden muutaman kerran jälkeen päätyneet siihen, että ehkä puoli purkkiakin on ihan riittävä määrä... Puhumattakaan siitä, etten ole edes varma onko näitä missään kaupassa tällä hetkellä säännöllisesti saatavissa, niin muutaman varastossa olevan purkin on syytä myös riittää siihen asti, että voidaan tilata Amazonista tai jostain lisää, elleivät sitten Turun kaupat tajua omaa parastaan. Ja kyllä, olen oikeasti ottanut yhteyttä muutamaankin kauppaan että hommaisivat tätä lisää, sen verran paha addiktio näihin on syntynyt.

Yleensä teemme chipotleista kanasalaattia tai chili sin carnea (harvemmin lihaversiota), mutta muitakin reseptejä on tullut testattua. Varmaankin teemme toiste ainakin kana-chorizo-mustapapu-keittoa, johon näitä tuli ja siitä ihan taatusti tulee oma blogipostauksensa, sen verran nannaa se oli. Sitten kun on taas siis varaa ostaa ihan jopa kahta eri lihaa, tällä hetkellä syödään mitä kaapeista ja pakastimesta löytyy, heh. Mutta noin niinku positiivisena puolena täytyy sanoa, että alla oleva kuva on täysin käsittelemätön ja se on silti ah niin kaunis! KAUNIS! (Hmm, pitäisiköhän sitä syödä tänäänkin jotain eikä vaan kirjoittaa ruoasta...)

Chipotle-jauhelihapihvit

• 400 g jauhelihaa (meillä sika-nautaa, koska se oli halpaa, mutta nauta käynee paremmin)
• 1 sipuli
• 2-4 valkosipulinkynttä
• n. puoli purkkia chipotleja adobo-kastikkeessa (vain chilit, ei kastiketta)
• n. 0,5 dl maitoa (ei pakollinen)
• 1-2 dl korppujauhoja
• ripaus suolaa ja pippuria
• 2-3 munaa

 Koska chipotlen pilkkominen pienenpieneksi ei innostanut, soseutin chipotlet, valkosipulin ja sipulin blenderissä. Koska blenderimme on huono, jouduin lisäämään sekaan hieman maitoa, jotta seoksesta tulisi tasainen eikä klönttinen kaaos. Jos blenderinne on parempi, skipatkaa maito ihan suosiolla. Sekoita tuloksena saatuun tahnaan korppujauhoa kunnes tuloksena oli suhteellisen paksu ja jopa kuivahko taikinanalku. Sekoita sekaan jauheliha ja lopuksi vielä kananmunat (3, jos käytät siallista jauhelihaa, helpottaa koossa pysymistä). Jos taikina vaikuttaa liian nestepitoiselta, lisää hieman korppujauhoja, mutta taikina ei enää saisi olla kuivan tuntuista. Paista pannulla kunnes pihvit ovat päältä kauniin värisiä ja sisältä kypsiä. Chipotle-chileistä tulee taikinaan punertava sävy, joten ei kannata pelästyä jos sisus näyttää aavistuksen punertavalta pidemmänkin paistamisen jälkeen.

  

Me söimme hampurilaisemme seitsemän viljan sämpylöissä. Välissä oli:

• majoneesia, johon oli sekoitettu ropsaus vettä ja muutama puserrettu valkosipulinkynsi
• ketsuppia, johon sekoitin jäljelle jääneen chipotle-/adobo-kastikkeen
• sipuli-kesäkurpitsapaistosta, jossa oli mausteena ripaus sokeria ja ehkä ruokalusikallinen punaviinietikkaa
• halpaa sulatejuustocheddaria (se nyt vaan jostain syystä maistuu ainakin minusta hyvältä tällaisissa yhteyksissä)

Maistui oikein mainiosti. Loput pihvit syötiin seuraavana päivänä perunamuusin ja lopun paistoksen seurana, sekin toimi hyvin. Pihvit itsessään olivat sen verran tulisia, että miedot lisukkeet tekivät ihan terää (paitsi se ketsuppi nyt oli myös vähän potkuisaa). Lähinnä tässä pohdin sitä, että pitäisiköhän joskus kokeilla uusiksi tuota sipuleiden soseuttamista, pihveistä tulisi niin ehkä vähän nätimpiä ja helpommin kasassa pysyviä verrattuna normaaliin jauhelihapihviini, joka valuu sipulinpalasia pitkin pannua. Pitää katsoa milloin edes seuraavan kerran tulee tehtyä mitään vastaavaa, jauheliha kun ei ole mitenkään keittiömme perusraaka-aine. Ja jos sitä jauhelihaa on, se on useammin possua tai kanaa kuin sitä perus nautaa tai nauta-sikaa... Miten epäsuomalaista meiltä.

Kokkausmusiikkina toimi: Moonspell - Nocturna

Korealaiset riisipallerot.

Kuten kaikki tässä blogissa nähty ruoka, jonka nimessä mainitaan Korea, tämäkin resepti on Beyond Kimchee -blogista. Toiset riisipallerot olivat vegeversioita, toisissa oli pekonia. Molemmat olivat oikein hyviä, joten kasvissyöjät eivät jää mistään paitsi, mutta me kyllä molemmat pidimme ehkä kuitenkin vähän enemmän siitä pekoniversiosta... Perinteinen ongelma, oikeastaan: kasvisversio on oikein mainio siihen asti, kunnes tajuat miten hyvää pekoni on. Eli jos olisimme tehneet vain vegeversioita, olisimme olleet niihin vähintäänkin tyytyväisiä, mutta nyt kun oli kaksi vaihtoehtoa, pekonikas voitti. Toisaalta ehkä pelkät pekoniversiot olisivat muuttuneet pian aika tylsiksi, nyt oli muutama pallero molempia niin sai vähän vaihtelua tähän.

Korealaiset riisipallerot

• n. 10 dl keitettyä riisiä huoneenlämpöisenä tai hieman lämpimämpänä
• 100-150 g siitakkeita (meillä se rasia, joka kaupassa sattui olemaan)
• 1 pieni porkkana tai puolikas iso porkkana
• 1-2 valkosipulinkynttä
• 2 cm pala inkivääriä
• 1 rkl kanalientä (tai kasvislientä kunnon kasvisversioon)
• 170 g (eli 1 paketti) pekonia
• nippu kevätsipulia
• öljyä paistamiseen
• suolaa
• pippuria
• seesaminsiemeniä paahdettuna
• n. 1 tl seesamiöljyä

Tähän käy siis jo aiemmin keitetty riisi, mutta harvemmin sitä on nurkissa litraa muuten vaan, joten me keitimme riisin erikseen tätä varten. Riisin ei ole tarkoitus olla kuumaa, mutta kuitenkin lämpimähköä, helpottaa käsittelyä. Jaa riisi jo valmiiksi kahteen eri astiaan.
Pilko siitakkeet, porkkanat, valkosipulit ja inkivääri pienenpieneksi. Siitakkeet voi jättää hieman isommaksikin, koska ne kutistuvat paistettaessa. Paista öljyssä porkkana, valkosipuli ja inkivääri pannulla kana- tai kasvisliemessä, kunnes porkkanat ovat pehmenneet. Lisää sekaan sienet ja paista, kunnes sienet ovat pehmenneet. Sekoita sekaan suolaa, pippuria, seesaminsiemeniä ja n. 0,5 tl seesamiöljyä mausteeksi ja sekoita paistos toiseen riisiannokseen.
Paista pekoni pannulla rapeaksi ja pilko rapeana pieniksi paloiksi. Silppua kevätsipuli pieneksi ja paista pikaisesti pekonin rasvassa, juuri sen verran että kevätsipuli hieman pehmenee muttei menetä kaunista vihreää väriään. Sekoita pekoni ja kevätsipuli jäljellä olevaan riisiannokseen, mausta suolalla, pippurilla, seesaminsiemenillä (jotka voi paahtaa erikseen tätä varten) ja vajaalla puolella teelusikallisella seesamiöljyä.
Pyörittele molemmista riisisekoituksista pieniä palloja, sellaisia jotka mahtuvat kerralla suuhun. Tai vaihtoehtoisesti feilatkaa täysin tämä osuus ja tehkää niistä palloista niin isoja, että on pakko puraista poikki keskeltä ja sitten kaivaa lusikka esiin että saat ne tippuneet riisit lautaselta kaavittua suuhun... Tarjoa huoneenlämpöisenä, halutessasi voit sipaista päälle korealaista chilitahnaa (me kerrankin itse jätimme väliin lisätyn chilipoltteen).


Olen tosiaan erittäin huono tekemään noista palleroista tarpeeksi pieniä siihen, että ne saisi kerralla suuhun. Tai ehkä suuni on vain liian pieni, tiedä häntä. Kärsimättömyydelläkin saattoi olla tekemistä asian kanssa, ensi kerralla voisin oikeasti käyttää niitä kertakäyttöhanskoja näitä tehdessä, koska riisi tarttuu ainakin paljaisiin käsiin vähän liiankin hyvin. Lopputulos kuitenkin maistui hyvin, joten eiköhän se ole se tärkein osuus. Jossain vaiheessa oli selkeä kiusaus vain tunkea riisimössö sellaisenaan kulhoon ja syödä lusikalla, mutta ovathan nämä nyt näin selkeästi kauniimpia. Kerrankin ruokaa, joka näyttää jopa näillä kuvaustaidoilla kauniilta. Ennen kaikkea ruoka, jossa ne nätit värit kerrankin myös näkyvät eivätkä ole majoneesin tai kerman tai ties minkä peitossa, hienoa!

Kokkausmusiikkina toimi: Rob Zombie - Superbeast.