27 November 2014

Linssejä, dukkahia ja paahdettuja harissatomaatteja.

 En ole vieläkään päässyt oikein täysin irti SeriousEatsin resepteistä. Mutta tämä ruoka on erittäin hyvä esimerkki siitä, miksi en oikeastaan edes halua. Taivaallisen makuista kasvisruokaa ja vielä suhteellisen halvalla (erityisesti silloin, jos tarvitsee ostaa tähän vain tuoreainekset), aikaa ja vaivaa toki kuluu melkoinen määrä.

Dukkah-mausteseosta voi toki tehdä isomman satsin kerralla ja ilmeisesti se säilyykin suhteellisen hyvin, kunhan säilyttää tiiviihkössä astiassa. Emme tietenkään päässeet tätä kokeilemaan, koska tein vain puolet reseptistä ja kaduin sitä heti kun maistoin. Koska tuon eteen joutuu näkemään suhteellisen verran vaivaa, kannattaa samalla tehdä vähän isompikin satsi. Ja syödä noin suunnilleen kaiken kanssa, kunnes se loppuu ja itket verikyyneleitä. Tai jos otat ruokasi vähän vähemmän vakavasti, olet vain lievästi pettynyt.


Dukkah-mausteseos
  • 1,25 dl hasselpähkinöitä
  • n. 1 dl seesaminsiemeniä
  • 1 tl nigellan-/ryytineidon-/mustakuminan siemeniä TAI kuminansiemeniä
  • 1 rkl auringonkukansiemeniä
  • 3 rkl korianterinsiemeniä
  • 1 rkl kokonaisia valkopippureita
  • 1,5 rkl juustokuminan siemeniä
  • 1 tl paprikajauhetta
  • n. 1 tl merisuolaa (hiutaleina, jos on)
Paahda hasselpähkinöitä kuumalla, kuivalla pannulla kunnes ne saavat hieman väriä. Kaada morttelin jäähtymään hetkeksi ja murskaa ne. Paahda sillä välin seesaminsiemenet kullanruskeiksi. Paahda samoin auringonkukansiemenet. Murskaa molemmat siemenet kevyesti ja lisää pähkinärouheen sekaan. Paahda korianterinsiemenet, valkopippurit ja molempien kuminoiden siemenet (tai juustokuminan ja nigellan siemenet) kaikki erikseen. Murskaa ja lisää pähkinä-siemenseokseen yhdessä paprikajauheen ja suolan kanssa. Sekoita ja laita ilmatiiviiseen astiaan odottamaan käyttöä.

Harissatomaatit
  • 12 kypsää tomaattia
  • n. 3 rkl oliiviöljyä
  • 2 tl harissaa (tai maun mukaan)
  • 0,5 rkl sokeria
  • suolaa
  • pippuria
Esilämmitä uuni 190 asteeseen. Puolita tomaatit ja asettele pellille. Sekoita oliiviöljy ja harissa ja kaada seosta tomaattien päälle molemmin puolin, mutta niin, että leikkauspinta jää ylöspäin. Ripottele päälle sokeria, suolaa ja pippuria. Paahda uunissa n. 45 minuuttia tai kunnes tomaatit alkavat selvästi saada väriä.

Linssit
  • oliiviöljyä
  • pieni sipuli
  • 1-2 sellerinvartta
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • n. 3 dl vihreitä linssejä
  • n. 1 tl kuivattua timjamia / 1 oksa tuoretta timjamia
  • 1 laakerinlehti
  • suolaa
  • pippuria
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • 2 rkl tuoretta korianteria pilkottuna / n. 1 tl kuivattua korianteria
Pilko sipuli, selleri ja valkosipulit. Paista ne öljyssä hiljaksiin pehmeiksi ja kaada sitten sekaan linssit. Sekoittele niin, että linssit saavat kerroksen öljyä ja lisää sitten sekaan timjami ja laakerinlehti. Kaada sekaan 7,5 dl vettä ja mausta hieman suolalla ja pippurilla (muista, että myös dukkah-mausteseoksessa on suolaa). Anna kiehua ilman kantta, kunnes linssit ovat kypsiä (n. 15-20 min). Jos linssit eivät ole imeneet kaikkea nestettä itseensä, kaada loppu neste pois samalla kun otat astian levyltä. Poista timjaminoksa (jos käytät) ja laakerinlehti. Sekoita sekaan sitruunamehu, omenaviinietikka, 3,5 rkl ekstraneitsytoliiviöljyä ja korianteri. Maista tarvitaanko lisää suolaa tai pippuria.

Pehmeiksi keitetyt munat

Keitä munia n. 6 minuuttia, jäähdytä pinta pikaisesti kylmässä vedessä, kuori. Asettele lautasille linssejä ja tomaatteja, päälle sisältä pehmeä muna ja ripottele lopuksi kaiken kruunuksi dukkahia. Maista ja totea, että tarvitset lisää dukkahia KAIKKEEN. Lisää dukkahia. Nauti.



Käteväähän tässä on se, että suurimman osan noista vaiheista voi tehdä samaan aikaan. Ensin valmistelee tomaatit ja sillä välin kun odottelee niitä uunista, tekee dukkahin. Kun dukkah on valmista, aloittelee linssien kypsennystä. Kun linssit alkavat olla viimeistä silausta vaille valmiit, plopsauttaa munat kiehuvaan veteen ja ruoka onkin sitten jo kätevästi valmis.

Noista nigellansiemenistä vielä sen verran, että ilmeisesti niistä käytetään aika montaa nimeä Suomessa. On nigellaa, ryytineitoa ja mustakuminaa... joista mitään en tähän hätään löytänyt kaupasta (koska en ehtinyt metsästää erikoisemmista kaupoista), joten käytin sen sijaan kuminansiemeniä. En tiedä miltä dukkahin kuuluisi oikeasti maistua, mutta hyvältä tuo ainakin maistui. Ja oli ehkä jännempää noin kuin että olisin vain korvannut nigellansiemenet lisäämällä vain juustokuminansiementen määrää. En tiedä. Ehkä joskus vielä etsin oikeat mausteet tähän. Vaikka toisaalta dukkahista on juuri niin monta versiota kun voi kuvitella olevan ruoasta, jota ollaan syöty suhteellisen laajalla alueella suhteellisen pitkään... eli joku jossain on varmasti tehnyt tätä omituisempanakin versiona kuin minä.

Kokkausmusiikkina toimi: Rotersand - War on Error

20 November 2014

Unkarilainen kanapata.

 Arkisin yhä useammin ja useammin päädyn ruokalajeissani johonkin helppoon, jonka tekemiseen ei mielellään mene kauaa. Koska siis nopeus ja helppous eivät tunnetusti todellakaan aina kulje käsi kädessä. Sääli vain, että useimmiten ne nopeat ruoat tuntuvat olevan aika lihapainoitteisia, koska mielikuvitukseni on hieman rajoittunut. Tai jos ei ole lihaa, on ainakin pirusti juustoa tai kananmunaa, koska tykkään molemmista aika paljon. Mutta useimmiten se on sitä lihaa, varsinkin jos pitää saada samasta ruoasta vielä eväätkin seuraavaksi päiväksi.

Tämä ruoka onkin lähes täydellistä arkiruokaa: helppoa, nopeaa, ei kovin kallista eikä kovin epäterveellistäkään. Ainoa vika on se, että minua henkilökohtaisesti kismittää etten keksi tähänkään mitään läheskään yhtä hyvää kasvisvaihtoehtoa korvaamaan kananjauhelihaa. Soijarouheesta kun en pidä oikein missään muodossa niin vaihtoehdot ovat hieman vähissä tällä mielikuvituksella.

Resepti on (taas, anteeksi) SeriousEatsista, jossa on kätevästi erillinen nopeiden ruokien kategoria arki-iltoja varten. Tai no, on aika monessa muussakin paikassa, mutta tuolla nyt vaan sattuu olemaan muutenkin keskivertoa kiinnostavampia reseptejä. Kyllä varmaan kohta taas teen jostain muualtakin pöllittyjä reseptejä. Yritän ainakin, ei saa jumahtaa samoille apajille.

Katsokaa! Säästin pari persiljanlehteä koristeeksi! Eikö olekin taiteellista ja tyylikästä! Melkein sukua julkkiskokille tai jollekin hemmetin Master Chefille!


Unkarilainen kanapata
  • 3 rkl voita
  • 2-3 sipulia
  • suolaa
  • pippuria
  • 0,5 tl kuminansiemeniä
  • n. 400 g kananjauhelihaa
  • 1 pieni kaali (n. 400-500 g)
  • n. 4 dl kanalientä
  • n. 150 g pastaa (esim. tagliatellea tai munanuudeleita)
  • 1 nippu tuoretta persiljaa
  • smetanaa/ranskankermaa (vapaaehtoinen)
Pilko kaali ja sipuli. Paista sipuli voissa, mausta suolalla (n. 1 tl). Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää sekaan kuminansiemenet ja paista niitä puolisen minuuttia. Kippaa sekaan jauheliha ja paista, kunnes se ei ole enää vaaleanpunaista. Sekoita sitten sekaan kaali ja sekoittele, kunnes kaali on jonkin verran pehmennyt ja kutistunut. Kaada joukkoon kanaliemi, 1 tl suolaa (maista ennen suolan lisäämistä, kanaliemi voi olla itsessäänkin riittävän suolaista) ja 0,5 tl pippuria. Kiehauta ja painele seoksen sekaan pastarullat niin, että ne peittyvät mahdollisimman hyvin nesteeseen. Anna kiehua hiljalleen ajoittain sekoittaen kunnes pasta on kypsää.
Sillä välin kun pasta kypsyy, silppua persilja. Kun pasta on kypsää, ota kasari/kattila pois levyltä, sekoita sekaan persiljasilppu ja smetana tai ranskankerma, jos sitä käytät. Maista ja mausta lisää suolalla ja pippurilla, jos se on tarpeen.



Kun luin reseptin, en edes tajunnut miten paljon suomalaista kaalipataa tämä muistutti. Mutta toisaalta tämä on kuitenkin niin erilainen, että on vähän jännittävääkin. Kaali ja kumina toimivat aina yhdessä ja smetana antaa tähän sellaisen kivan jännittävän vivahteen. Toisaalta jos haluaa päästä vähän vähemmällä rasvamäärällä, smetanan poisjättäminen ei varmaankaan ole mikään suuri ongelma. Tai siis ei todellakaan ole, koska alkuperäisessä reseptissä sitä ei oltu edes käytetty. Mutta siinä vähän ehdoteltiin mahdollista rasvaisten maitotuotteiden lisäämistä ruoan sekaan, ja kuka minä olen sanomaan ei sille kauniille ajatukselle.

Lisäsin myös vähän salaa sekaan muutaman valkosipulinkynnen yhdessä juustokuminan kanssa, mutta se johtui vain siitä että olin vähän flunssainen. Ei tämä ruoka sitä kaipaa, mutta ei se pahaakaan tehnyt.

Kokkausmusiikkina toimi: Blink 182 - What's My Age Again

16 November 2014

Lehtikaalia, chorizoa ja uppomunia.

 Tätä teimme jonkin aikaa sitten aamiaiseksi, kun oli tarkoitus syödä vähän ronskimmin ennen pitkää ajomatkaa. No, ronskia ainakin oli ja suhteellisen simppeliäkin, sopii siis jälleen hyvin brunssiruoaksi rauhallisempaankin viikonloppuun. Oli myös ensimmäinen kerta, kun kokeilin lehtikaalia. Ajattelin että on hyvä testata uutta raaka-ainetta sellaisessa muodossa, että varmasti maistankin siitä jotain enkä hukuta kaikkiin muihin makuihin, chorizosta huolimatta.


Lehtikaalia, chorizoa ja uppomunia
  • n. 300 g lehtikaalia
  • öljyä paistamiseen
  • n. 200 g chorizoa
  • 2-4 munaa (1 per syöjä)
  • etikkaa
  • suolaa
  • pippuria
Keitä lehtikaalia 5-7 minuuttia isossa kattilassa, niin että rakenne on vielä jonkin verran napakka. Valuta ja anna jäähtyä hetki. Pilko pienemmäksi, jos on tarpeen.
Paista chorizoa kuumalla pannulla kunnes siitä alkaa irrota rasvaa. Sekoita sekaan lehtikaali, mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita kunnolla. Paista, kunnes chorizosta irronnutta rasvaa on kaikissa lehtikaaleissa ja lehtikaali on kirkkaanvihreää. Asettele lehtikaali-chorizoseos lautasille.
Keitä vettä kattilassa, lisää sekaan liraus etikkaa, tee keskelle pyörre ja riko pyörteen keskelle muna. Anna munan kiehua hiljalleen vedessä 3-4 minuuttia (riippuen halutusta valuvaisuusasteesta) ja nosta pois reikäkauhalla. Asettele uppomuna lehtikaali-chorizoseoksen päälle. Toista kunnes kaikissa annoksissa on uppomunat. Mausta halutessasi suolalla ja pippurilla.



Täytyy nyt sitten myöntää että määrät tuossa yllä (munien määrää lukuunottamatta) ovat alkuperäisestä reseptistä SeriousEatsista enkä voi todellakaan suositella niitä kahden hengen annokseen. Neljälle hengelle ehkä, mutta kahdelle tuossa on ihan pirusti liikaa. Yksi 150 gramman lehtikaalipussi ja korkeintaan puolet tuosta chorizomäärästä riittää ihan mainiosti kahdelle ihmiselle. Me kun molemmat vietimme automatkan lievässä ällötyksessä liiallisen syömisen jäljiltä... Ensi kerralla mietin myös sitä, että käyttäisin tähän vain pekonia. Tulee halvemmaksi niin ja luultavasti lopputulos on enemmän omaan makuuni sopiva.

Kokkausmusiikkina toimi: Queen - Another One Bites the Dust

13 November 2014

Kaskis osa 2.

 Viime kertaisesta Kaskis-reissusta lähtien olemme miettineet, että sinne on mentävä uudestaan. Ja tällä kertaa niin, että aikaa on syödä se Kaskis-menu ja viinitkin vielä. Sen jälkeen ajatus on pulpahdellut pintaan aina aika ajoin, mutta rahatilanteesta johtuen olemme yleensä päätyneet johonkin syömään vain ne pääruoat ja ehkä hyvällä tuurilla lasit viiniä ruoan seuraksi.

Mutta! Poikaystäväni sai joukkuetovereiltaan kauden päättäjäisissä lahjakortin kyseiseen ravintolaan. Varsinkin kun lahjakortin arvo oli sen verran korkea, että sillä maksettiin käytännössä toisen ruoat ja viinit lähes kokonaan. Pöytävaraus tehtiin yli kuukausi etukäteen, koska viime vierailun jälkeen ravintolasta on kohistu niin paljon eri medioissa, että pöytää ei edes saanut viikonlopulle koko loppuvuoden aikana (tämä siis lokakuussa varauksia katsellessa). No, Glorian ruoka & viini kehui paikkaa ja sen lisäksi lukijatkin ovat tykänneet niin, että Kaskis voitti parhaan tulokasravintolan tittelin.

Pahoittelen kuvien laatua, ne on tietenkin otettu kännykällä, koska kuka nyt muistaa ottaa kameraa oikeasti mukaan kun menee syömään fiiniin ravintolaan kuukauden odottelun jälkeen... En myöskään todellakaan malttanut ottaa suurimmasta osasta ruokalajeja enempää kuin yhden kuvan, koska jokainen kuva viivytti syömisen aloittamista. Olen parempi syömään kuin kuvaamaan, enemmän harjoitusta.

Keittiön tervehdyksenä tuli shottilasillinen erittäin kermaisen miellyttävää porkkanakeittoa, mutta siinä kohtaa en muistanut vielä edes kännykän kameran olemassaoloa. Ei kuvia siitä, mutta toisaalta eipä porkkanakeitto olekaan se kaikkein kuvauksellisin ruoka. En myöskään muista viinien nimistä tai rypäleistä oikein mitään ja vain osasta edes maan. Jos ne olisivat netissä, muistaisin kyllä varmaan mikä oli mikäkin, mutta kyllähän sen huomaa, että olen keskittynyt lähinnä kuitenkin siihen ruokaan, vaikka kuinka otin ruokiin sovitetut viinit... En siis tiedä viineistä juuri mitään, mutta kerron nyt silti törkeästi omat kokemukseni viinien ja ruokien yhdistelmistä, koska internet, jossa kuka tahansa maalaistollo voi sanoa mitä vain! HAH!


Ensimmäisenä ruokalajina Lasimestarin siikaa, porkkanaa, rakuunaa, kuminanäkkäriä ja jonkinlaista kuminamoussea. Olisin voinut nuolla kuminamousselautasen (joka ei tietenkään edes näy tässä kuvassa) ja syödä tuota näkkäriäkin vähän enemmän. Viininä oli muistaakseni saksalaista rieslingiä, oikein maittavaa.


Toisena ruokalajina oli hirven sisäfilettä ja niskaa omenoiden, luumujen ja manteleiden kera. Sisäfilee suorastaan suli suuhun ja niska oli haudutettu pulled pork -henkisesti. Pulled elk, sitä minäkin tekisin jos joskus raaskisin ostaa hirvenlihaa. Viininä oli jotain valkoista, jossa oli tammisuutta ja kypsien hedelmien makua, en ollut mikään kovinkaan suuri fani. Viini toimi mainiosti omenan ja hirven kanssa, mutta mantelit toivat viinistä esiin lähinnä sen alkoholin. Huonoin ruoka-juoma-yhdistelmä tässä menussa omasta mielestäni, mutta se johtuu lähinnä vain tuosta manteliongelmasta.


Palsternakkakeittoa, lipstikkaöljyä (ellen väärin muista), vasikanposkea ensin mureaksi haudutettuna ja sitten fritattuna, päärynää ja... ja... vaahtoa. En kuollaksenikaan muista mitä tuossa vaahdossa oli, mutta mieto oli kyllä makukin. Täydensi toki hyvin keittoa itsessään. Seuraksi saaristolaisleipää ja voita. Viini oli jälleen valkoviiniä, sopi täydellisesti leivän kanssa, muunkin kanssa ihan mukiinmenevästi.


Paistettua kuhaa, maa-artisokkaa ja kastiketta, jossa oli paahdettua voita ja simpukkaa, ymmärtääkseni. Tämän viininä oli itävaltalaisen viinitalon unkarilaisista pusikossa kasvavista rypäleistä tehtyä biodynaamista viiniä. En tiedä miksi muistan tämän niin hyvin, ehkä siksi että viini oli myös valkoviineistä ehdottomasti paras. Ja toimi mainiosti ruoan kanssa, olin kovasti onnellinen. Annos itsessään oli suhteellisen mieto ja viini melko vahva, mutta jotenkin ne vain kuitenkin onnistuivat täydentämään toisiaan hienosti.


Koko setin epäselvin kuva, koska en voinut enää hillitä innostustani: poroa kahdella tavalla, puikulamuusia (tai pyreetä, jos ollaan fiinejä), puolukkaa, suolakurkkua... Olen jotenkin vähän omituisen innoissani puikuloista ja kuka lihansyöjä nyt ei porosta pitäisi. Tässä menussa parasta olikin ehkä se, että sain sekä hirveä että poroa, joita aina himoitsen, mutten ikinä raaski kotiin ostaa. En edes silloin, kun periaatteessa olisi rahaa niihin. Mutta niin, poronkäristyksen alla oli vielä lisää puikulamuusia, tajusin sen siinä kohtaa kun olin ottanut sitä jo useamman lusikallisen. Sen siitä saa kun ei heti kaiva pohjia myöden. Annoksen viininä oli punaista espanjalaista Riojan alueen viiniä. Espanjalaisista viineistä tulee aina mieleen äitini joskus aikoja sitten, silloin kun meillä ei muuta juotukaan kuin espanjalaisia punkkuja. Kotoisa maku siis niin viinissä kuin käristyksessäkin, yhdistelmänä myös yllättävänkin toimiva.


Uuniomenaa, maitojäätelöä, mascarponea, marenkia ja vaniljakastiketta. Viininä jotain ranskalaista jälkiruokaviiniä, tässä kohtaa olin ehkä juonut jo sen verran viiniä etten ihmettele mikseivät nimet jääneet senkään verran päähän. Syytän myös ehkä paikan melko meluisaa ympäristöä (josta jotkut pitävät ja toiset eivät, minä en), osa tarjoilijan (tai itseasiassa kokin) selostuksista kun meni sen takia myös hieman ohi. Ihastuttavasti toimi omenan kanssa joka tapauksessa, hassua miten kaksi makeaa asiaa yhdessä toimivat niin eri tavalla yhdistettynä. Jälkiruokaviineihin pitäisi kyllä muutenkin perehtyä jossain vaiheessa vähän paremmin, sen verran olen tykästynyt niihin aina kun jossain on niitä tullut juotua. Suunnittelin jo eilen, että tehdään joku päivä kasa Rocky Road -leivoksia, ostetaan pullo jälkiruokaviiniä ja sitten ihmetellään että miksei kutsuttu kasaa kavereita auttamaan niiden leivosten kanssa...

Loppuyhteenvetona: En ihmettele yhtään Kaskiksen mainetta, mutta olen jotenkin samalla hieman käärmeissäni siitä, että minun kotikaupungissani joutuu ihan mihin tahansa tai miten hyvään tahansa ravintolaan oikeasti jonottamaan pöytää kuukauden verran. Ja saa varauksen keskelle viikkoa. En ole tottunut tällaiseen suuren maailman meininkiin. Ehkä pitäisi hankkiutua niin kuuluisaksi, että voi vaan kävellä paikkoihin sisään ja automaattisesti saada pöydän. En kyllä edes tiedä onko yksikään suomalainen oikeasti niin kuuluisa (saati sitten olisiko se muuten yhtään kivaa), mutta hei nyt jotain rotia tähän touhuun.

Ruoka oli erinomaista, mutta olen joko kyynistynyt (ja syönyt paremmin arkenakin) sitten muutaman vuoden takaisen Gaijin-reissun tai viiniä oli vähemmän, mutta en tällä kertaa alkanut itkeä jälkiruoan kohdalla. Gaijinissa jälkiruoka oli mainiota itsessään, mutta se yhdistelmä jälkiruokaviinin kanssa jotenkin sai minut kirjaimellisesti itkemään onnesta. Tilanne oli hämmentävä niin minulle kuin poikaystävällekin. Kaskiksen jälkiruoan ja viinin yhdistelmä sai aikaiseksi lähinnä mielipuolisen virneen, mutta ei kyyneleitä. En sitten tiedä onko se oikeastaan ihan hyvä asia...

Ravintolassa taustalla soi (oikeesti hei): Lou Reed - Walk on the Wild Side

07 November 2014

Juustoinen papumuusi munan ja lehtikaalin kera.

 No voi herranjestas mikä nimihirviö. Ja voi herranjestas mikä proteiiniöveri. Suhteellisen helppo tehdä, täyttävämpää kuin mikään ikinä ja kaiken lisäksi vielä kasvisruokaa. Ei todellakaan kannata tehdä tätä settiä kahdelle ihmiselle ellei ole lievästi itsetuhoinen. Paitsi tietenkin jos osaa olla syömättä kaikkea kerralla... en tosin osaa edes sanoa miten hyvin tämä ruoka kestää säilytystä, koska en päässyt ahneuksiltani testaamaan. Noin yleisesti ottaen kaikki mössöiset ruoat, joissa on seassa juustoa ja ruoat, joissa on mukana paistettua tai keitettyä kananmunaa ovat parhaimmillaan heti, mutta kai tätä voi seuraavanakin päivänä syödä.

Rasvaa löytyy myös enemmän kuin tarpeeksi, mutta en ole itse ikinä oikein oppinut siihen rasvan kammoamiseen. Tai edes hiilareiden kammoamiseen. Tai oikeastaan minkään kammoamiseen muutenkaan. Jostain syystä vaan usein syön suhteellisen vähähiilihydraattista ruokaa, johtuen ehkä siitä että olen perhanan nirso niiden yleisimpien hiilihydraattien suhteen. Keitetty peruna kelpaa kotioloissa vain, jos se on Puikulaa ja kaikki muut suosimani perunan muodot ovat niin hitaita ja vaivalloisia etten jaksa (esim. lohkoperunat). Riisi on hyvää, muttei sitäkään jaksa aina syödä. Pasta on hyvää silloin, kun sitä ei syö liian usein. Leipääkin syön ehkä pari kertaa kuukaudessa. Aina välillä ihmettelen että mitä minä sitten oikeastaan SYÖN, kun ei oikein tunnu siltä että niitä vihanneksiakaan tulisi vedettyä mitenkään ihan hirveästi... jotain sitä kummasti vaan aina keksii, useimmiten jotain mahdollisimman juustoisaa.


Juustoinen papumuusi munan ja lehtikaalin kera
  • (oliivi)öljyä
  • 2-4 valkosipulinkynttä
  • n. 800 g valkoisia papuja suolaliemessä tai vastaava määrä kuivattuja miedosti suolatussa vedessä itse keitettyinä
  • 1,25 dl kermaa
  • 85 g vahvaa cheddaria
  • 60 g parmesania
  • suolaa ja pippuria
  • n. 7-8 dl verran lehtikaalia silputtuna
  • 2 tl sitruunamehua
  • 4 munaa (tai 1 per syöjä)
  • muutama kevätsipulinvarsi tai nippu ruohosipulia
Pilko valkosipuli ja raasta juustot. Lämmitä pieni määrä öljyä pannussa ja paahda siinä valkosipulia pieni hetki. Lisää sekaan pavut, kerma ja n. 1,25 dl vettä. Kiehauta pikaisesti ja muussaa sitten pavut perunansurvimella. Tarvittaessa lisää vettä, kunnes muusin koostumus on omasta mielestäsi sopiva. Sekoita mukaan raastetut juustot, mausta suolalla ja pippurilla. Pidä lämpimänä sillä välin kun valmistelet muut osat ruoasta.
Paista pieneksi silputtu lehtikaali lirauksessa kuumaa öljyä, kunnes lehtikaali on pehmennyt ja saanut paikoin myös rapeaa paistopintaa. Ota pois levyltä ja sekoita sekaan sitruunamehu.
Paista munat niin, että keltuainen on vielä valuvainen. Pilko kevätsipuli (tai ruohosipuli). Sekoita halutessasi puolet sipulisilpusta papumuusin sekaan. Kauho papumuusi lautasille, asettele sen päälle lehtikaalia, paistettu muna ja lopuksi koristele sipulisilpulla ja halutessasi vielä parmesaaniraasteella.


Kummasti tuo kananmuna tuo tuohonkin ruokaan väriä. Tai, niin, kaksi kananmunaa, koska en ilmeisesti edelleenkään tiedä omia rajojani. Parmesaania ei jäänyt päälle asti, unohdin sekoittaa osan ruohosipulista muusin sekaan ja sitruunamehuakin taisi lorahtaa lehtikaaliin vähän enemmän kun piti. Mutta maistui silti hyvältä. Tämä oli osa "mikähän vihannes tämä lehtikaali oikein on" -kokeilusarjaani ja ehkä niistä henkilökohtainen suosikkini (kaikista en ole tainnut edes mitään tänne vielä ainakaan kirjoitella). Taatusti tulee tehtyä uudestaankin, ehkä jopa niin että kaupassa olisi tarjolla sitä alkuperäisen reseptin (joka muuten on jälleen SeriousEatsista) mukaista kevätsipuliakin.

Vähän salaa toivon, että joku tuttavapiirissäni karppaisi, että saisin hyvän tekosyyn tehdä tätä uudestaan illalliskutsumielessä. Mutta ehkä teen tätä sitten muuten vaan. Tosin ehkä vähän vähemmän kuin viime kerralla, ettei tule yhtä paha ähky.

Kokkausmusiikkina toimi: Combichrist - In the Pit

01 November 2014

Bataattia, homejuustoa ja saksanpähkinöitä.

 Tämä resepti oli itseasiassa poikaystäväni valinta jo useamman viikon takaiseen illanistujaiseen. Iltaman tarkoituksena oli miehille stoutien maistelu ja naisille viinin lipittäminen, mutta kyllä me naisetkin vähän maisteltiin stouteja ihan mielenkiinnosta. Poijjaat ei kyllä saaneet viiniä, sen verran tuhdisti oli oluita ja niissä oli myös suhteellisen tuhdisti prosentteja.

Joskus jostain törmäsimme listaukseen eri alkoholijuomien kanssa sopivista ruoista, ja Stilton-sinihomejuusto kuulemma sopii nimenomaan stoutin kanssa. Tällä perusteella sitten tietenkin piti saada jotain sellaista ruokaa, jossa on stiltonia. Paitsi ettei saatu, koska Stockmannin juusto-osastolla ei tietenkään juuri sillä hetkellä ollut stiltonia kun siellä kävimme ostoksilla iltaa varten. Ja koska tästä illasta on jo jonkin verran aikaa, en ole enää ihan varma mitä ostimme tilalle. Todennäköisesti hämärien muistikuvien ja pienen googlettelun perusteella kyseessä oli varmaankin espanjalainen Valdeón-sinihomejuusto. Saimme onneksi maistaa sitä jo kaupassa, helpompi arvioida miten se mahtaisi toimia bataatin kanssa. Hyvin se toimi, toimisi varmaan moni muukin riittävän vahva sinihomejuusto.

Alkuperäinen resepti on Bonappetit.com-sivustolta, jota en itse tunne lainkaan. Voisi ehkä tutustua joskus tarkemminkin, mutta pelkästään tätä reseptiä etsiessäni sain klikkailla sen verran mainoksia pois edestä että turhauduin hieman. Ymmärrän kyllä, että sitä rahaa saa mainoksista, mutta kun niitä kävijöitä saa ihan muulla kuin mainoksilla...


Bataattia, homejuustoa ja saksanpähkinöitä
  •  2 rkl sokeria
  • n. 1,25 dl saksanpähkinöitä
  • 1,8-2 kg bataattia (n. 2 isoa)
  • oliiviöljyä (+ rypsiöljyä tms. friteeraamiseen)
  • suolaa ja pippuria
  • 1-2 salottisipulia koosta riippuen
  • 2 rkl valkoviinietikkaa
  • 2 rkl sitruunanmehua
  • n. 12 isoa, tuoretta salvianlehteä
  • n. 115 g sinihomejuustoa (miel. Stiltonia)
Esilämmitä uuni 200°C. Sekoita sokeri ja 1 rkl kuumaa vettä, kunnes sokeri on liuennut veteen. Kuorruta saksanpähkinät vesisokeriliuoksella. Levitä sokerikuorrutetut pähkinät pellille ja paahda uunissa n. 15-20 min, sekoita puolivälissä ja muista vahtia etteivät pähkinät pala. Anna jäähtyä hetken aikaa ja murskaa pähkinät sitten paloiksi.
Kuori ja pilko bataatit n. 1 cm paksuisiksi, suuhunsopiviksi siivuiksi. Valele bataatit oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla ja paahda uunissa n. 25-30 min, mielellään niin, että bataateistä muodostuu vain yksi kerros pellille. Anna jäähtyä ennen ruoan kokoamista.
Pilko salotti (tai salotit) ja sekoita sipulit etikkaan, anna seistä 15 min. Sekoita sekaan sitruunamehu, 2 rkl oliiviöljyä (tai saksanpähkinäöljyä, jos sellaista sattuu olemaan) ja mausta suolalla ja pippurilla.
Lämmitä kasarissa tai pannulla sen verran öljyä, että voit friteerata salvianlehdet siinä. Kun öljy on kuumaa, friteeraa lehtiä n. 30-40 sekuntia, kunnes ne ovat rapeita. Siirrä lehdet valumaan hetkeksi talouspaperilla päällystetyn lautasen päälle. Jos haluat, voit myös murskata salvianlehtiä hieman pienemmiksi.
Kasaa bataatit isolle lautaselle, kaada päälle vinegretti, kasaa lopuksi päälle homejuusto, saksanpähkinät ja salvianlehdet.


Hyviä vieraita oli: toivat ruokaa ja viiniä tullessaan. Diilinä oli se, että me tarjoamme jotain ruokaa ja oluet, vieraat toivat tullessaan myös ruokaa ja viiniä. Toisessa salaatissa oli siis pastaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, kirsikkatomaatteja, artisokansydämiä ja fetaa. Ainakin. Hyvää kuin mikä ja mukava kontrasti tuon bataattisalaatin kanssa. Niitä sitten syötiin vuorotellen kunnes vatsa olla niin täynnä ettei viinikään meinannut enää mahtua. Ei hätää, kaikki tuli silti syödyksi ja juoduksi, emme ole luovuttajia.

Vähän sääli, että tuo kokonaistarjoilukuva on hieman... no, tärähtänyt, kun tuo erilliskuva bataattijutusta on kerrankin onnistunut. En edes voi vedota liiallisiin tarjoiluihin, kun tuossa vaiheessa olivat juomatkin vielä korkkaamatta. Ehkä olen oikeastaan parempikin kuvaaja muutaman viinilasillisen jälkeen, se kun rauhoittaa mukavasti, eivät kädet tärise.

Kokkausmusiikkina toimi: Kent - Max 500