20 March 2016

Kurpitsa-linssikeitto (It's alive!).

 Sellainen perinteikäs "hups" saattoi ehkä tapahtua blogin päivittämisen kanssa. Loman jälkeen ei oikein arki ottanut sujuakseen ja sitten olinkin hukkua töihin (tai niin olen itse asiassa edelleen, mutta nyt tähän alkaa jo tottua) ja muutenkin kaikki on ollut omituista ja hämmentävää. Hämmentävyyden huipentumana olen liittynyt kuntosalille. Minä. Salille. Helvetti on jäätynyt. Lihakseni tosin onneksi polttelevat sen verran, että itse pärjään vähän ehkä pidempään.

Mutta jos siihen asiaan. Eilen tuli kokeiltua uutta reseptiä, jonka olen joskus ties milloin koneelleni kirjanmerkkeihin tallentanut. Itse asiassa osasyy blogin jatkamiseen on se, että tuo reseptikansio kirjanmerkeissä alkaa olla ihan naurettavissa mittasuhteissa. Blogiin niitä on kätevä kerätä niitä hyviä reseptejä talteen, ja jos joku muu niistä jotain hyötyy niin sehän on vain bonusta se.

Tämä oli kivaa ruokaa: suhteellisen kevyttä kasvisruokaa, jota tuli reseptin ainesmäärillä ihan hemmetisti. Ainekset eivät olleet kovinkaan kalliit suhteessa lopulliseen ruoan määrään ja vaivakin on suhteellisen pieni, vaikka jonkin verranhan tähän saa toki aikaa kulumaan.

Vihannesten ympäripyöreät määrät johtuvat ihan siitä, että se riippuu siitä miten paljon itse mistäkin pitää ja siitä, minkä kokoisia vihanneksia kaupasta on sattunut sillä kertaa löytymään. Koska onhan siinä aika merkittävä ero käyttääkö surullista salotin kokoista keltasipulia vai salaattisipulin kokoista keltasipulia...


Kurpitsa-linssikeitto
  •  reilu loraus öljyä
  • 4-5 valkosipulinkynttä
  • 3-4 porkkanaa
  • 2-4 sellerinvartta
  • 1-2 sipulia
  • 1 tl juustokuminaa
  • chilihiutaleita maun mukaan
  • 1 pieni myskikurpitsa (eli butternut)
  • suolaa
  • pippuria
  • 2,5 dl punaisia linssejä
  • 1,5 l kasvislientä (tai kanalientä)
  • tarjoiluun (omien mieltymysten mukaan) persiljaa, paprikajauhetta, oliiviöljyä, leipää ja sitruunaa
Kuori ja pilko valkosipulit, porkkanat, sipulit, kurpitsa ja selleri (no okei, sellerin voi jättää kuorimatta). Huuhtele linssit.
Paista kuumassa öljyssä porkkanat, sellerit ja sipulit ja lisää niiden pehmettyä (noin 10 minuutin päästä) sekaan valkosipuli. Sekoittele hetki ja lisää sitten sekaan juustokumina, chili, kurpitsa, suolaa ja pippuria. Paista noin 15 minuuttia tai kunnes kurpitsa on selkeästi pehmennyt. Lisää sekaan linssit ja liemi. Jos kaikki liemi ei mahdu astiaan kerralla, sitä voi myös lisätä kasariin tai kattilaan vähän kerrallaan, kunhan varoo että keitto pysyy kiehuvana.
Kun linssit ja kurpitsa ovat kypsiä ja täysin pehmeitä (10-20 minuutin päästä, linsseistä riippuen), ota kasari liedeltä ja anna jäähtyä hetki. Soseuta. Halutessasi voit vielä lämmittää keittoa hetken ennen tarjoilua.
Tarjoile leivän ja sitruunalohkojen kanssa ja ripottele päälle persiljaa ja paprikajauhetta ja halutessasi lorauta sekaan hieman oliiviöljyä.



Tämä oli kyllä aika hyvää. Ja yllättävänkin täyttävää. Meillä käytettiin barbaarihenkisesti kuivattua persiljaa keiton päällä, koska en jaksanut ostaa kaupasta tuoretta pelkästään tätä varten. Hyvin sekin lämpimään keittoon sekoiteltuna toimii. Sitruunaa ja leipää emme tällä kertaa jaksaneet edes kokeilla, koska leipää olisi pitänyt mennä kauppaan asti hakemaan ja sitruunaa en jotenkin itse edes osannut tätä syödessäni kaivata. Ehkä se voisi olla tervetullut mauste silloin, jos syö samaa ruokaa muutaman päivän putkeen. Ehkä siis ensi kerralla, tätä kun meni myös aikamoinen määrä pakkaseen, kun tämän päivän ruoka oli jo suunniteltuna ja ei-niin-säilyväiset ainekset jääkaapissa odottelemassa...

Ja hei, jos joku tätä oikeasti lukee, olisi kiva tietää. Ilmoitelkaa itsestänne niin koen vertaispainetta tehdä täälläkin joskus jotain. :D

Kokkausmusiikkina toimi: Skunk Anansie - Love Someone Else