Showing posts with label helppo. Show all posts
Showing posts with label helppo. Show all posts

06 May 2016

Nyhtökaura vol 2: tomaattinen versio ja bataattilevite iltapalaksi.

 Lupailtu toinen nyhtökauratestaus siitä tomaatilla, lehtipersiljalla ja savupaprikalla maustetusta versiosta. Sellaisenaan maku oli jotenkin melko paljon miedompi kuin tuon toisen inkivääri, mutta hyvää joka tapauksessa. Itsehän olen muutenkin ehkä enemmänkin sitä koulukuntaa, että valmiiksi maustetut ja marinoidut lihat ja lihankorvikkeet ovat vähän ehkä turhia, mutta näissä maut ovat sen verran yleisiä ja miedohkoja, että käyttöskaalaa silti riittää.



Koska tämän asunnon (vielä toistaiseksi) toinen asukki ei syö enää lainkaan kanaa, en ole päässyt syömään tätä ihanaa kanasalaattia pitkään aikaan. Tämä olikin sitten tietenkin täydellinen mahdollisuus kokeilla, miten nyhtökaura toimii kylmänä ja myös sitä, miten hyvin se säilyy valmiissa ruoassa.

Salaatti itsessään oli erittäin toimivaa. Huomattavasti parempi tulos kuin aiemmissa yritelmissä (lihapullia ensimmäisellä kerralla, halloumia toisella). Koostumus on riittävän kanamainen toimiakseen tällaisessa erinomaisesti. Haluaisin kyllä vielä testata tätä sillä maustamattomalla versiolla, varsinkin kun chipotleakin olisi vielä jääkaapissa...



Koska tämä salaatti on myös ihan käsittämättömän täyttävää, emme saaneet kahdestaan tuhottua koko annosta. Loput menivät sitten jääkaappiin odottelemaan, että tulee nälkä, ja samalla pääsin testailemaan sitä, miten nyhtökaura selviää pidemmästä kastikkeessa lillumisesta. Ainakin tämän kermaviilikastikkeen se kesti mainiosti, välissä ehti kulua 6–7 tuntia ja koostumus oli edelleen suhteellisen samanlainen. Erinomainen omaisuus, arvostan kovasti.

Tämän testailun perusteella ei ole kyllä mitään pahaa sanottavaa tästä. Hintakaan ei nyt kuitenkaan ainakaan meikäläisen päätä huimaa, vaikka 250 grammaa maksaakin lähemmäs 4 euroa. Silti halvempaa ja monikäyttöisempää kuin monet Hälsans Kökin tuotteet ja merkittävästi parempaa niin maultaan kuin rakenteeltaankin kuin soijasuikaleet. Ostan mielelläni jatkossakin. Tai ostaisin, jos en pakenisi maasta juuri kun tätä alkaa saada kunnolla...



No, kiireisehkön päivän päätteeksi piti kuitenkin vielä saada vähän jotain purtavaa. Bongasin erittäin kiinnostavan kuuloisen bataattilevitteen eräästä ruokaan keskittyneestä Facebook-ryhmästä, johon olen viime aikoina liittynyt. Sitähän oli tietenkin pakko päästä testaamaan, koska reseptissä oli bataatin (nam) lisäksi myös ras-el-hanout-mausteseosta (nam) ja valkosipulia (nam). Teinkin sitten sen verran reilun satsin kerralla, että huomenna muuttoporukka päässee dippailemaan sitä maissilastuin.

Tämän illan (ja todennäköisesti huomisaamunkin) versio tosin nautittiin paahtoleivältä. Rapea paahtoleipä ja pehmeä, makeansuolainen bataattilevite toimivat yhdessä erinomaisesti. Sen verran erinomaisesti, että sen viimeisen leivän olisi taas näin jälkikäteen ajateltuna voinut ehkä myös jättää syömättä niin ei olisi nyt niin tukala olo... Sitten kun olen iso, opin lopettamaan ajoissa. Ehkä.

Reseptistä tulee sitten ihan käsittämätön satsi, että varautukaa isolla syöjäporukalla tai dippailkaa tai luultavasti tätä voi pakastaakin. En ole ehtinyt testaamaan vielä, mutta eiköhän sekin hetki tule...


Bataattilevite
  • 2-3 bataattia
  • oliiviöljyä (tai oliiviöljyä ja seesamiöljyä)
  • valkosipulia
  • purkki kikherneitä
  • suolaa
  • pippuria
  • juustokuminaa jauheena
  • ras-el-hanout-mausteseosta
  • sitruunamehua
Puolita bataatit pitkittäin, ripottele päälle oliiviöljyä ja paahda 200 °C:ssa noin 45 minuuttia tai kunnes ne ovat pehmenneet. Kun bataatit tulevat uunista, niiden kuori todennäköisesti lähtee suhteellisen helposti irti. Anna jäähtyä niin viileäksi kuin maltat.
Kuori valkosipulit ja pilko tarvittaessa vähän pienemmäksi. Valuta ja huuhtaise kikherneet. Sekoita sekaan kuoritut bataatit, mausteet, loraus oliiviöljyä ja sitruunamehu. Soseuta kaikki suhteellisen tasaiseksi tahnaksi. Jos koostumus ei ole riittävän pehmeä, lisää öljyä. Maista levitettä ja lisää tarvittaessa mausteita.
Tarjoile paahtoleivän kanssa tai käytä dippikastikkeena. Tai syö vaikka lusikalla sellaisenaan, jos oikein riehakkaaksi äidyt.



Kokkausmusiikkina toimi: Simple Minds - Honest Town

05 May 2016

Nyhtökaura vol 1: itämainen vaihtoehto.

 Nyt sitä sitten vihdoin sai Turustakin. Siis paljon kohkattua nyhtökauraa. Ja tietenkin (tai siis kerrankin) olin trendien aallonharjalla ja Stockalla jonottamassa (yksin) jo varttia ennen kuin koko tuotetta edes missään näkyi. Itse asiassa kukaan henkilökunnastakaan ei tuntunut ihan varmasti tietävän, mihin koko tuote tulisi myyntiin...

No, loppujen lopuksi sain sitten kaksikin pakettia: toinen oli maustettu kaffirlimetillä, inkiväärillä ja seesamilla, toinen tomaatilla, savupaprikalla ja korianterilla. Ensimmäiseksi testaukseen valikoitui tuo itämaisempi vaihtoehto. Ostin nimittäin samaisella kauppareissulla (tarjouksesta) jo aiemmin hyväksi todettua (koska se oli aiemminkin tarjouksessa) thaibasilikalla maustettua valmiskastiketta.


Tottakai maistoin nyhtökauraa myös sellaisenaan, koska pitäähän sitä nyt ottaa selville mistä sitä on niin tohkeissaan ollut tässä viimeiset muutamat kuukaudet. Koostumus oli erittäin miellyttävä: sopiva sitkeän ja murean välimuoto. Kaiken kaikkiaan koostumus oli suhteellisen lähellä kanaa, mitä vähän ulkonäön perusteella odotinkin. Maku tässä oli miellyttävä, muttei onneksi mitenkään erityisen vahva. Inkivääri jäi sellaiseksi jälkimauksi, mutta se myös on noista mainituista mausteista se ehdottomasti tujuin, joten ei yllättänyt tämä.

Vilkuilin ennen ruoanlaittoprosessia, että sopivatkohan kastike ja nyhtökaura yhteen. No, mikä jottei, kun nyhtökauran mausteista kaikkea paitsi inkivääriä oli jo tuossa kastikkeessakin. Ja inkivääri onneksi sopii aika moneen paikkaan. Lisäksi silppusin hieman sipulia ja valkosipulia (joita molempia myös oli jo kastikkeessa valmiiksi, mutta enempi parempi), mutta muuten jätin annokset aika yksinkertaiseksi. Ja kammottavan näköiseksi.


Tässä on siis vain keitettyä riisiä, paistettua sipulia, valkosipulia, sekaan heitetty kastike ja nyhtökaura vain pikaisesti lämmitettynä kastikkeessa juuri ennen tarjoilua.

Seuraavalla kerralla voisi maustaa ehkä rohkeammin itse (eli siis ilman valmiita kastikkeita) ja lisätä enemmän värejä (paprikaa, sokeriherneitä, porkkanaa...), mutta hyvää tämä näinkin oli. Ja täyttävää. 250 gramman paketista söi kaksi nälkäistä ihmistä ihan mainiosti ja vähän tässä pohdin, olisiko pitänyt itse syödä ennemmin vaikka vähän alle puolet.

Mutta siis hyväksi todettu kokeilu. Juuri tällaista tämän pitäisikin olla: taipuu moneen, mutta helpottaa kotikokkausta merkittävästi, koska on hyvää jo itsessäänkin. Huomenna testailuun sitten tuo tomaattiversio, sille on jo suuria suunnitelmia...

Kokkausmusiikkina toimi: Perturbator - Miami Disco

31 August 2015

Japanilaiset perunapannukakut.

Niinhän siinä sitten kävi, etten minä mitään ruokakuvia Belgiassa ottanut. Eipä ollut paljon ottamisen arvoista ruokaakaan, koska söin kahdesti pizzaa ja tein itse ruokaa neljänä päivänä kymmenestä... No, ainakin majoittajat tuntuivat arvostavan omaa kotitonttuaan, joka kävi kaupassa, tiskasi (tai ainakin auttoi tiskaamisessa) ja teki ruokaa.

Ja sitten tulin kotiin, tein liikaa töitä ja köyhäilin. Nyt on kaappi tyhjennetty jättimäisestä linssisäkistä, ikivanhoja riisinuudeleita on jälleen koitettu käyttää pois ja vähän makaronilaatikkoakin on tullut tehtyä. En oikein tiedä miten, mutta jotenkin kuiva-ainekaapissa näyttäisi olevan jos jonkinmoista pastaa ja nuudelia, jotka ovat olleet siellä jo ehkä ihan riittävän kauan. Palannen ainakin linsseihin myöhempänä ajankohtana.

Tämän päivän köyhäilyruokana (ta oikeastaan iltapalana) toimivat perunapannukakut. Näihin voisi varmaan käyttää mainiosti ihan valmista, ylijäänyttä muusiakin, mutta olen itse niin perso muusille, että sitä harvemmin jää yli. Pitää siis tehdä näitä aina alusta asti, mutta on se sen arvoista. Ja silti suhteellisen nopeaa.

Alkuperäisen reseptin löysin, kun katsoin jotain animesarjaa, jossa puhuttiin perunapannukakuista. Kiinnostukseni heräsi heti ja pienellä googlettelulla löysin tämän reseptin. Toimivan yksinkertaista ja ilmeisesti aito japanilainen resepti.


Japanilaiset perunapannukakut
  • 4-5 jauhoista perunaa (koosta hieman riippuen)
  • 3 rkl perunajauhoja
  • 3 rkl maitoa
  • suolaa
  • 1-2 rkl miriniä
  • 1-2 rkl soijakastiketta
  • öljyä tai voita paistamiseen
  • noria (halutessasi)
Kuori ja pilko perunat. Keitä kevyesti suolatussa vedessä, kunnes ne ovat kypsiä. Valuta perunat ja laita vielä hetkeksi kuumalle levylle niin, että kosteus haihtuu perunoista suhteellisen tehokkasti. Muussaa perunat ja lisää sekaan perunajauhot, maito ja ripaus suolaa. Tuloksena pitäisi olla sitkas tahna, joka pysyy koossa suhteellisen hyvin.
Lämmitä öljy tai voi paistinpannulla ja pyörittele taikinasta 6-8 lituskaista pihviä. Paista perunapihvit molemmilta puolilta kullanruskeiksi. Sekoita sillä välin soija ja mirin erillisessä kulhossa. Kippaa soija-mirin-seos perunapihvien päälle ja käännä pihvit niin, että molemmille puolille tulee makua. Tarjoile lämpimänä noripalaseen käärittynä, jos haluat (yrittää) syödä siististi.



Että sellaista täällä. Ehkä sitä kohta taas jaksaa vähän panostaa tähän ruoanlaittoon, kun kaapeista on tyhjennelty kaikki vanhat jämät pois. Saa nähdä. Vanhoista jämistäkin saa tosin usein melko jännittäviä ruokia aikaiseksi...

Kokkausmusiikkina toimi: Ghost - Cirice

03 August 2015

Aasialainen raastesalaatti.

Tämän reseptin bongasin muutaman kuukauden takaisesta Trendistä, jossa harvemmin on mitään kovin kiinnostavaa ruokaohjetta. Tämänkin skippasin silloin vähän sellaisella "ihan kiva, mut ei mitään uutta" -ajatuksella, mutta aloin katua päätöstäni myöhemmin. Onneksi samanhenkisiä, samasta lähteestä inspiraationsa saaneita reseptejä löytyy aina netistä. Päädyin käyttämään pohjana White Trash Diseasen postausta aiheesta, koska muistan kuulleeni kehuja blogin ruokaresepteistä aiemmin kaverilta.

Tässähän parasta on se, että tähän voi tunkea oikeastaan melkein mitä vaan. Tärkeintä on se, että suutuntuma on rapsakka, eli vihannekset ovat rouskuvia ja lisänä on pähkinöitä tai siemeniä. Meillä oli kätevästi kaapissa melko vanhoja maapähkinöitä, joten ne päätyivät tähän hieman murskattuna. Chilitkin olivat omalta parvekkeelta, säästyipähän sekin parikymmentä senttiä...


Aasialainen raastesalaatti

Salaattipohjaksi esimerkiksi (valitse mistä tykkäät ja miten paljon tykkäät):
  • porkkanaa
  • kevätsipulia
  • kaalia
  • ituja
  • kurkkua
  • sokeriherneitä
  • parsakaalia
  • kukkakaalia
  • tuoretta thaibasilikaa, korianteria, minttua, herneenversoja...
  • (paahdettuja) pähkinöitä
  • (paahdettuja) siemeniä
  • mitä muuta nyt keksitkään, mitä aasialaiseen ruokaan voi tunkea
Kastike:
  • kalakastiketta
  • soijakastiketta
  • riisiviinietikkaa
  • limemehua
  • ruokosokeria
  • chiliä
  • valkosipulia
  • inkivääriä
  • seesamiöljyä
Sekoita kastikkeen ainekset niin, että maistelun jälkeen maku miellyttää omaa kieltäsi. Tuoreiden ainesten, kuten chilin, valkosipulin ja inkiväärin kanssa kannattaa olla melko varovainen, koska ne raakoina saattavat helposti olla suhteellisen hallitsevia. Etikkaa ja suolaisuutta saa hallittua lisäämällä hieman enemmän sokeria ja seesamiöljy miedontaa kastikkeen makua kaiken kaikkiaan, jos se on tarpeen.
Oletuksena on yksi osa kalakastiketta, soijaa, riisiviinietikkaa, limemehua ja seesamiöljyä, kun taas kiinteämpiä aineita tulee lähinnä mausteeksi. Sopiva suhde riippuu kuitenkin melko vahvasti esimerkiksi siitä, miten suolaista kalakastiketta ja soijaa on käytössä.
Pese/kuori/raasta/murskaa salaattipohjan ainekset, sekoita ne ja kaada kastiketta päälle. Lopuksi koristele (paahdetuilla) seesaminsiemenillä. Tarkoituksena olisi, että kastiketta ei hirveästi kertyisi sekoitusastian pohjalle, koska silloin pohjalla oleva salaatti marinoituu helposti turhankin mausteiseksi, jos sitä ei syödä heti sekoittamisen jälkeen.



Tämä oli mukavaa ruokaa. Helppoa, nopeaa, suhteellisen halpaa (koska kastikkeen ainekset meiltä löytyvät kaapista melkein aina) ja ennen kaikkea sopivan suolaista. Toki tuo White Trash Diseasen kokkailema lohi sopisi tähän kyllä varmaan aika hyvin seuraksi. Tai jokin muu rasvainen proteiiniklöntti. Ah ja voi miten runosuoneni selkeästi pulppuaa tänään!

Tätä voisi oikeastaan kätevästi kokkailla isommallekin porukalle, kunhan vain muistaa kipata kastikkeen sekaan juuri ennen tarjoilua. Muuten tuo suolaisuus veltostuttaa nuo vihannekset hieman ilkeästi.

Kokkausmusiikkina toimi: Crystal Castles feat. Robert Smith - Not in Love

25 July 2015

Cheddarilla ja punasipulilla täytetyt uuniperunat.

 Tämä resepti on varmaan ainoasta säännöllisesti seuraamastani (jo vuosien ajan) suomalaisesta ruokablogista eli Pastanjauhannasta. Suurin osa netistä ruokaohjeita etsivistä ihmisistä sen varmasti jo tietääkin ja päivitystahti on hidastunut viime vuosina, mutta jotenkin mystisesti sieltä silti tuntuu aina löytyvän ruokia, joita ei ole aiemmin kokeillut ja jotka sopivat täydellisesti juuri siihen hetkeen.

Kuten ehkä aiemminkin olette jo kyenneet päättelemään, tässä kämpässä pidetään sipulista. Se on halpaa ja hyvää. Peruna on myös halpaa ja useimmiten hyvää. Juusto ei ehkä ole halpaa, mutta se on senkin edestä hyvää. Eikä tästä kaiken kaikkiaan itse asiassa edes tule kovin kallista settiä, jos vähän hillitsee sitä juuston määrää. Mehän emme suinkaan niin tehneet, vaikka lompakko aika ajoin sellaisen toiminnan kannattavuudesta vihjaileekin.


Cheddarilla ja punasipulilla täytetyt uuniperunat
  • 4 isoa, jauhoista perunaa (esim. Rosamunda)
  • 2-3 punasipulia
  • öljyä
  • 100-150 g kypsytettyä, vahvaa cheddaria
  • voita
  • suolaa
  • pippuria
Pese perunat, kuivaa ja pistele niihin reikiä. Paahda 200 °C uunissa, kunnes perunat ovat pehmenneet mukavasti sisältä. Kypsymisaika riippuu perunoiden koosta.
Pilko sipulit suhteellisen pieneksi silpuksi ja kuullota niitä joko öljyssä tai öljyn ja voin seoksessa. Älä ruskista, anna vain kuullottua mukavan pehmeäksi ja makeaksi.
Puolita kypsät perunat ja kaavi niiden sisus kulhoon. Sekoita perunamössön sekaan paistetut sipulit sekä oman maun mukaan voita, suolaa ja pippuria. Täytä perunankuoret peruna-sipuliseoksella ja ripottele päälle cheddaria. Paahda uunissa samoissa asteissa, kunnes juusto on sulanut ja saanut aavistuksen väriä.
Tarjoile heti, mutta varo polttamasta suutasi ahneuksissasi (kokemuksen syvä rintaääni täällä hei).


Kuten kuvasta näkyy, meillä tämä oli viikonlopun luksusateria, koska tarjolla oli myös viiniä. Onneksi sentään pöytäliina on ruttuinen ja leivänmurut vähän pilaavat hienoa vaikutelmaa, ettei mene ihan hienostelun puolelle. Orkideassa oli sentään vielä tuolloin kukkia. Nyt on kukkia vain chileissä, jotka ovat siirtyneet parvekkeelle kesän viettoon. Eipä sillä, kukkivat chilit ilahduttavat minua ehkä enemmän, koska tiedän saavani niistä myöhemmin sitten ruokaa...

Näitä tehdään uudestaankin. Nytkin kuului tuosta taustalta sellainen "noi kuvat ei auta mun nälkää" -kommentti, kun tätä kirjoittelin. Itsehän söin samalla croissanttia niin ei haitannut yhtään katsella ruokakuvia. Vielä.

Kokkausmusiikkina toimi: O'Keefe Music Foundationin lapset koveroimassa Toolin Forty-Six & 2 -kappaletta

15 July 2015

Riisivermiselliä, munaa ja vihanneksia.

 SeriousEats pelastaa aina silloin, kun pitäisi keksiä jostain kaapin pohjalle jääneestä aineksesta jotain hyvää syötävää. Tämä oli siinäkin mielessä täydellinen ratkaisu, että kaupasta piti hakea vain tuoreainekset. Se tosin oli hieman haastavampaa kuin oli tarkoitus, sillä eihän nyt tietenkään Stockmannilla voinut olla paksoita nyt, kun olisin sitä kerrankin ostanut enkä vain suunnitellut "joskus sitten" ostavani. No, lehtikaali toimi tässä reseptissä ihan mainiosti ja tulipahan samalla muutama hipsteriyspistekin salakavalasti.

Yksinkertaista, kevyehköä, nopeaa. Sanoisin muuten erinomaiseksi arkiruoaksi, mutta meillä arkiruoat ovat aika samanlaisia kuin ne viikonloppuruoatkin. Tai niin, itse asiassa viikonloppuisin sitä useammin laiskottaa sen ruoanlaiton suhteen, koska on mennyt nukkumaan liian myöhään ja nukkunut sitten liian myöhään (muttei silti tarpeeksi).


Riisivermiselliä, munaa ja vihanneksia
  • n. 225 grammaa riisivermiselliä (tai muuta ohutta pastaa/nuudelia)
  • öljyä
  • 3-4 munaa
  • suolaa
  • n. 5 dl pieneksi pilkottuja vihreitä vihanneksia, esim. lehtikaalia tai paksoita
  • 2-4 valkosipulinkynttä
  • 2-3 kevätsipulia
  • chiliöljyä, -hiutaleita tai -kastiketta oman maun mukaan
  • 2-3 tl vaaleaa soijakastiketta
Pilko vihannekset ja kevätsipuli suuhun meneviksi paloiksi, jos et sitä ole jo tehnyt (tai ostanut valmiiksi pilkottua lehtikaalia). Kuori ja pilko valkosipulit.
Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja huuhtele sitten kylmällä vedellä niin, että ne jäähtyvät.
Sekoita muniin 0,5 tl suolaa ja sekoita ne. Paista riuskasti sekoitellen kuumalla, öljytyllä pannulla, kunnes munakokkeli on kypsähköä (n. 30 sekuntia). Siirrä syrjään odottamaan. Huuhtele pannu ja lisää öljyä. Paista vihanneksia muutama minuutti kovalla lämmöllä, kunnes ne ovat hieman pehmenneet ja ottaneet väriä. Siirrä syrjään.
Lisää pannuun taas loraus öljyä ja paista siinä kevätsipulia ja valkosipulia, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Varo polttamasta. Lisää sekaan chili, sekoita pikaisesti ja lisää sitten sekaan nuudelit. Kaada sekoitellen nuudelien sekaan soijakastike, kunnes se on maustanut nuudelit suhteellisen tasaisesti. Viskaa sekaan kananmunat ja vihannekset, sekoita ja tarjoile heti, kun kaikki on lämmintä. Annoksiin voi vielä halutessaan lisätä chiliä ja soijaa pöydässä.



Täyttävää ja hyvää. Pitäisi tehdä useamminkin, varsinkin silloin kun on jaksanut käydä raidaamassa torin vihannestarjonnan. Silloin pääsee erityisen halvalla. Valitettavasti synnynnäinen laiskuuteni usein estää tällaisen säästösuunnitelman...

Kokkausmusiikkina toimi: David Bowie - China Girl

12 July 2015

Ranskalaistyyppiset sipulileivät.

 Nimi on siis viittaus ranskalaiseen sipulikeittoon (leipäpaloineen ja juustoineen) ja reseptiin törmäsin jo aika kauan aikaa sitten Foodiecrush -nimisessä blogissa. Pitäisi selailla sitä enemmänkin, vaikuttaa melko kiinnostavalta tapaukselta. Tällä hetkellä olen tosin jättänyt myös esimerkiksi Glorian ruoan & viinin selailemisen vähemmälle, koska rahatilanne ei pahemmin anna myöden erikoisempiin ruokalajeihin. Parempi pysyä tällaisissa vähän edullisemmissa ruokalajeissa, vaikka tähänkin tulee tuota kalliimpaa juustoa.

Ihan varoituksen sanana: jos et pidä sipulista, tuskin pidät tästäkään. Tässä, kuten nimi ehkä jo varoittaakin, se sipuli on aika perhanan tärkeässä roolissa. Ja juuri siksi itse pidän tästä. Se suolaisen juuston ja makean, karamellisoidun sipulin liitto hieman rapsakalla leivällä on kuin juuri minun makuhermoilleni suunniteltu. Taisin juuri kuolata hieman näppikselleni ihan vain näitä ajatellessakin.

Huonona puolena näissä on suhteellisen pitkä valmistusaika. Olisihan se nyt liikaa vaadittu, että hyvää saisi nopeasti, yhyy. Joskus vain kannattaa kärsiä hyvien asioiden eteen, ja odottamalla saa sitä laatua. (Huomaakohan sen, että olen taas viime aikoina kiroillut omien töideni aikatauluja?)


Ranskalaistyyppiset sipulileivät
  • 3-5 rkl voita
  • 3-6 sipulia (koosta riippuen)
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 2-3 oksaa tuoretta timjamia tai 1 tl kuivattua
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 rkl vaaleaa balsamicoa
  • 8 palaa paahtoleipää tai sämpylänpuolikasta
  • n. 150 g gruyereä tai muuta voimakasta, suolaista juustoa
Kuori ja siivuta sipulit. Sulata voi pannulla. Paista sipuleita pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä ja laske sitten lämpötilaa suhteellisen alhaiseksi, mutta niin, että sipulit jatkavat edelleen kypsymistään. Lisää sekaan timjami ja valkosipuli. Anna sipulien paistua rauhallisesti noin tunnin verran, sekoittele välillä.
Lisää sekaan sokeri, suola ja pippuri. Sekoita ja paista noin 10 minuuttia. Lisää sitten joukkoon vaalea balsamico ja sekoittele vielä kymmenisen minuuttia tai kunnes sipulit ovat kunnolla karamellisoituneet.
Lämmitä uuni 200 °C:een. Siivuta tai raasta juusto. Asettele leivät pellille, leiville juustoa ja lopuksi päälle karamellisoitunutta sipulia. Paista 10-15 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja leivät ovat saaneet hieman väriä. Syö lämpimänä.


Yksinkertaista mutta erittäin toimivaa. Tekisin näitä varmaankin alkupalaksi, jos joskus tekisin ruokaa isommalle porukalle. Sipulin kun voi karamellisoida etukäteenkin, se lämpiää kuitenkin uudestaan uunissa. Tai sitten syön ihan suosiolla vain ensi kerrallakin puolet annoksesta itse, se on myös ihan kivaa se.

Kokkausmusiikkina toimi: Pariisin kevät - Tämän kylän poikii




30 June 2015

Bataattitacot.

 Keskiaikaiset markkinat ovat ohi, vuoden kaaliin kääritty makkara -annos on täynnä. (No ei oikeasti ole, mutta ei se ole yhtä hyvää itse tehtynä, ellei pääse avotulelle grillailemaan kunnollista, mausteista ja rasvaista makkaraa.) Makkaraövereiden jälkeen tekeekin hyvää syödä vähän terveellisemmin ja kasvispitoisemmin, ja nämä bataattitacot ovat aika pitkälti täydellisiä siihen. Tai lähinnä ehkä sellainen kätevä välimuoto epäterveellisen ja terveellisen ruoan väliltä, ettei vatsaraukka pelästy.

Alkuperäinen resepti on SeriousEatsista, mutta olen vähän muutellut sitä laiskuuden ja rahatilanteen mukaan. Erilaisetkin versiot samasta ideasta toimivat hyvin, tärkeintä minun mielestäni tässä on se bataatti, kananmuna ja sörsselit. Sillä pärjää jo pitkälle.


Tämä tässä on sellainen kauniimpi kuva tästä. Rehellisempi versio omasta annoksestani näyttää yleensä kyllä tältä (melkein näkyy bataattiakin):


Bataattitacot
  • oliiviöljyä
  • tortillapohjia
  • 1 isohko bataatti
  • suolaa
  • pippuria
  • 2-4 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl hienonnettua tuoretta salviaa / 2-3 tl kuivattua salviaa
  • 1-2 munaa per syöjä
  • ranskankermaa
  • tabascoa tai muuta vastaavaa chilikastiketta
  • lime
  • halutessasi: 2-4 retiisiä ja tuoretta korianteria
Kuori ja pilko bataatti. Lämmitä kasarissa tai isossa pannussa loraus öljyä. Kaada bataatinpalat pannulle, mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan ja paista, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä ja ovat pehmenneet. Lisää sekaan puristettu/pilkottu valkosipuli ja salvia. Sekoittele hetki ja siirrä syrjään levyltä. Pidä lämpimänä.
Paista munat niin, että keltuainen on vielä valuvainen. Mausta suolalla ja pippurilla.
Sekoita ranskankermaan sen verran vettä, että sen koostumus muuttuu juoksevammaksi. Levitä tortillan päälle ensin bataattia ja asettele sitten päälle kananmuna. Valuta päälle ranskankermaa ja chilikastiketta. Jos käytät retiisejä ja korianteria, siivuta retiisit ja pilko korianteri ja ripottele niitä annoksen päälle. Tarjoile limelohkon kera, josta voi puristaa vähän kirpakkuutta annokseen.


Muistaakseni tämä ylläoleva kuva on otettu siitä ensimmäisestä kerrasta, kun tätä kokeilin. Alkoholimitassa on Tannisen tulista siipisoosia, jota en ole ikinä käyttänyt siipiin, mutta joka sopi tähän aivan täydellisesti. Valitettavasti seuraavalla kokkauskerralla olin unohtanut tämän täysin ja käytimme vain tylsää tabascon kaltaista tuotetta. Ehkä nyt muistan ensi kerralla palata hyväksi koettuihin, oikeasti tulisiin kastikkeisiin. Koska tämä on suhteellisen addiktoivaa kamaa, eikä tee kovin suurta lovea lompakkoonkaan.

Kokkausmusiikkina toimi: Malukah - The Dragonborn Comes

07 June 2015

Oluessa liotetut chili-juustoranskalaiset.

 Eihän tällaista reseptiä voi kukaan vastustaa, kun sellaiseen törmää. Aikaa menee jonkin verran, mutta lopputulos on kyllä sen arvoinen. Paljon parempia ranskalaisista tuli näin kuin kaupan pakastealtaasta ostettuna, mutta helppous ja nopeus toki usein voittaa tämän kilpailun.

Harvinaista kyllä tässä reseptissä 'chili' nimessä ei tarkoita edes mitenkään tulista ruokaa. Kyse on enemmänkin chili con carnesta. Tulistahan tästä toki saa, mikäli sellainen lopputulos on toivottu. Itse sain tähän mukavan pikkupoltteen lisäämällä sekaan hieman potkuisampia chilihiutaleita. Jos olisin ollut fiksu, olisin tehnyt kastikkeesta niin tulista, ettei tätä olisi voinut ahmia ihan sitä tahtia kun sitä oikeasti tuli syötyä...


Oluessa liotetut chili-juustoranskalaiset

Ranskalaiset
  • 3-5 isoa uuniperunaa (esim. Rosamundaa)
  • 2-3 tl suolaa
  • n. 5 dl olutta
  • 0,75 dl öljyä
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 tl valkosipulijauhetta
Pilko uuniperunat paksuiksi ranskalaisiksi. Kaada olut isoon astiaan ja sekoita siihen suola. Lisää oluen sekaan perunat ja lisää vettä niin, että perunat peittyvät. Anna liota vähintään pari tuntia tai esimerkiksi yön yli.
Lämmitä uuni 225 °C:een. Huuhtele ja kuivaa uunin lämmetessä ranskalaiset kunnolla. Sekoita öljyyn paprika ja valkosipuli ja kuorruta ranskalaiset öljy-mausteseoksella mahdollisimman tasaisesti. Itse käytän kannellista uunivuokaa apuna: kippaan perunat vuokaan ja öljyseoksen päälle. Kansi päälle ja heiluttelua, hölskyttelyä ja varovaista ylösalaisin kääntelyä perunaraukoille, kunnes öljyä on suhteellisen tasaisesti joka puolella. Paahda perunoita uunissa n. 20-25 minuuttia ja käännä perunat suunnilleen 10 min kohdalla. Kypsymisaika riippuu hieman siitä, miten paksuja olet ranskalaisistasi tehnyt.

Chili
  • n. 200 g (naudan) jauhelihaa
  • 1-2 sipulia
  • 3-5 valkosipulinkynttä
  • 400 g chilillä maustettua tomaattimurskaa
  • 1-2 prk salsaa
  • 2 rkl chilijauhetta (voit myös lisätä tulisuutta oman maun mukaan)
  • 2 tl juustokuminaa
  • 2,5 dl vettä
  • 1 tlk (400 g) kidneypapuja
  • suolaa
  • pippuria
Pilko sipuli ja valkosipuli. Ruskista jauheliha suhteellisen kypsäksi. Lisää sekaan sipuli ja paista, kunnes se pehmenee. Lisää valkosipuli, lämmitä hetki ja lisää sitten sekaan loput aineet. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan ja keittele rauhallisesti 15-20 minuuttia, kunnes seos sakenee hieman.

Oluessa liotetut chili-juustoranskalaiset
  • ranskalaiset
  • chili
  • 2-3 vartta kevätsipulia
  • 150-200 g kovaa cheddaria
Lämmitä uuni mahdollisimman lämpimäksi (itse lämmitin uunin hetkeksi 300 °C:een). Levitä chili ranskalaisten päälle uunipellille ja päällystä koko komeus juustolla. Lämmitä uunissa sen aikaa, että juusto sulaa ja alkaa hieman kuplia. Ota pois uunista ja ripottele päälle silputtua kevätsipulia.



Tekisi mieli testata tällä samalla ranskalaisreseptillä kaikenlaista muutakin. Ehkä vaihtaa olut johonkin muuhun, kyllähän nyt perunan kanssa sopii melkein kaikki. Ja samalla voisi ehkä kokeilla tehdä vähän pienemmän setin, ettei tarvitse (laiska kun olen) asetella niitä ranskalaisia kahteen kerrokseen pellille... Oikeastihan niitä siis ei pitäisi olla kuin se yksi kerros, että niitä voi kääntää kesken kaiken, mutta hyviä niistä tulee kääntämättäkin. Rapeus ehkä hieman kärsii näin, mutta kypsiä ja maittavia saa aikaiseksi kääntämättäkin.


Sellaista. Nälkähän tässä meinaa taas tulla kun kirjoittelee tästä, vaikka tuon annoksen jälkeen yllättäen lupasin itselleni etten enää ikinä syö niin paljon. Enkä ole sen jälkeen syönytkään. Vielä.

Kokkausmusiikkina toimi: Taylor Swift - Shake It Off

03 June 2015

Jänisragu ja parmesaani-perunagnocchit.

 Ihastuin jänikseen joskus aikanaan Olde Hansassa sitä maistaessani, joten totta kai sitä piti päästä kokeilemaan myös kotona. Stockmannin Hulluilla päivillä oli kokonainen jänis tarjouksessa nyt keväällä ja ostin sieltä sitten innoissani jänösen. Olin tietenkin ehtinyt jo pohtia heti kuvastoa selatessani suunnitelmaa siitä, mitä jäniksestä kannattaisi edes tehdä tällaisena kaniininyyppänä. Päädyin testaamaan SeriousEatsin reseptiä, koska ne ovat aiemminkin olleet toimivia. Lisäksi resepti vaikutti siltä, että jäniksen oma maku pääsee siinä suhteellisen hyvin esille. Tätä tehtiin siis jo aikoja sitten, mutten ole jostain syystä saanut aikaiseksi kirjoittaa aiheesta ennen kuin nyt.

Voin varoittaa nyt jo, että se ranskalainen kokonainen jänis ei todellakaan ole sitten heikkohermoisen lihansyöjän eläin. Siis sellaisen lihansyöjän, joka syö pihviä innoissaan, mutta itkee kun telkkarissa leijona syö seepraa. Sillä jäniksellä on nimittäin pää. Ja silmät. Ja ne silmät tuijottavat syyllistävästi kun pilkot sitä hiton raatoa. Jauheliha on helpompaa, ei tarvitse ajatella mistä se tulee. Noin, sainpa ulos senkin vuodatuksen. (Oikeasti koen vain syyllisyyttä siitä, että syön silti itse lihaa edelleenkin, vaikka jäniksen pään katkaisu vihlaisikin ilkeästi tunteissani.)


Jänisragu
  • n. 1 kg jänis (kokonainen)
  • öljyä
  • 1-2 sipulia
  • 1-2 porkkanaa
  • 1 sellerinvarsi
  • n. 4 dl kanalientä
  • 1-3 valkosipulinkynttä
  • 800 g kokonaisia säilöttyjä tomaatteja
  • 1,25 dl punaviiniä
  • suolaa
  • pippuria
Pilko jänis isohkoiksi paloiksi (4-8 palaa). Mausta jänis suolalla ja pippurilla ja paista paloihin sitten öljyssä kauniin ruskea paistopinta. Pilko kaikki vihannekset sillä välin, kun jänis ruskistuu. Siirrä jänispalat syrjään pannulta ja lisää pannulle/kasariin lisää öljyä. Paista sipuli siinä pehmeiksi sekoitellen samalla niin, että jäniksesta mahdollisesti jääneet palaset sekoittuvat sipuliin. Lisää sitten sekaan selleri, valkosipuli ja porkkanat. Kun valkosipuli alkaa tuoksua, lisää sekaan kanaliemi, tomaatit ja punaviini. Anna kiehua hiljalleen kannen alla noin tunnin verran tai kunnes jänis on täysin kypsää. (Voit tehdä tämän vaiheen myös uunissa 165°C:ssa, jos käytössäsi on uuninkestävä, kannellinen astia.)
Kun jänis on kypsää, nosta palat jäähtymään hetkeksi. Kiehauta sillä välin kastiketta hieman paksummaksi noin 20 minuutin ajan. Poista jäniksen paloista lihat (varovasti, sillä jäniksessä on melko paljon pieniä luita) ja lisää liha sitten takaisin kastikkeeseen. Lämmitä liha uudelleen ja tarjoa perunagnocchien kanssa.

Parmesaani-perunagnocchit
  • 2 isoa uuniperunaa (esim. Rosamunda)
  • 2 kananmunaa
  • n. 0,75 dl raastettua parmesaania
  • ripaus suolaa
  • ripaus pippuria
  • 1-3 dl jauhoja
Lämmitä uuni 225°C:een. Rei'itä perunat tökkimällä niitä haarukalla ja paahda sitten uunissa n. 30 min tai kunnes ne ovat pehmeitä. Anna perunoiden jäähtyä sen verran, että voit kuoria ne.
Purista perunat suuriaukkoisen siivilän tai raastimen läpi niin, että saat suunnilleen 5 dl perunaraastetta. Tee perunakeon keskelle kolo ja kaada siihen munat, joiden rakenne on jo rikottu. Lisää myös parmesaaniraaste ja mausteet. Sekoita rauhallisesti, kunnes tuloksena on märkä taikina. Lisää sekaan jauhoja niin, että taikinan koostumus muuttuu pehmeäksi taikinaksi (eli ei ole enää varsinaisesti märkää, muttei myöskään kuivaa).
Keitä suuri määrä suolattua vettä.
Muotoile gnocchit tekemällä taikinasta muutama pötkö, leikkaamalla pötköistä sopivan kokoisia paloja (ja halutessasi voit tehdä niihin haarukoilla painaumat, jolloin ne muistuttavat ulkonäöltäänkin oikeita gnoccheja). Keitä suolavedessä, kunnes gnocchit nousevat keitinveden pintaan. Nostele kypsät gnocchit reikäkauhalla pois vedestä sitä mukaa, kun ne kypsyvät ja tarjoile haluamasi ruoan kanssa.



Ragu ei ehkä ihan ollut kaiken tämän vaivan arvoista, mutta noita perunagnoccheja pitää ehdottomasti tehdä joku toinenkin kerta. Ehkä koittaa jopa tehdä niistä suunnilleen sen kokoisia kuin niiden pitäisikin olla sen sijaan, että teen niistä kolme kertaa isompia. Eipä sillä, maku ja kypsyysaste olivat joka tapauksessa hyvät. En ole muuten laiska kokki, mutta en ole kovinkaan jaksavainen pyörittelemään pieniä söpöjä palleroita oikein mistään. Lihapullanikin muistuttavat yleensä lähinnä liiskaantuneita jauhelihapihvejä.

Ai niin: jos kuva näyttää reseptiin nähden oudohkolta, se johtuu vain siitä, etten itse käyttänyt ruoassani lainkaan selleriä. Meillä kun oli jääkaapissa sellerinjämä, joka olikin niin jämä, ettei sitä voinut enää käyttää ruokaan. Käytin sitten sen sijaan lanttua. En osaa sanoa millä logiikalla, mutta hyvää tuli joka tapauksessa niinkin.

Kokkausmusiikkina toimi: Junkie XL - Brothers in Arms (No okei, oikeastihan tämä tuli vasta tämän kokkausjutun jälkeen koko leffa, mutta kun hyvä biisi.)

07 May 2015

Hampurilaisvaikutteinen mac'n'cheese.

 Aloin jo otsikkoa kirjoittaessani miettiä, mikä olisi mac'n'cheesen suomalainen vastine. Tai siis jos pulled pork on nyhtöpossua, mitä mac'n'cheese on? Periaatteessahan se on juustomakaronilaatikkoa, mutta jotenkin se ei kuulosta ihan samalta. Juustomakkis tuo mieleen makkaraperunat. Ei kelepaa. Makaroni-ja-juusto taas on ihan liian suora ja pöljä käännös. Hei, onko kukaan törmännyt oikeasti kunnolliseen suomennokseen tästä? Onhan? Jooko? Haluan, että tälle on olemassa joku hieno käännös! Auttakaa kääntäjää hädässä!

Mutta siihen asiaan. Resepti on jälleen SeriousEatsista. Tämä yhdistää mukavasti juuston ja hampurilaiset (jos ette otsikosta arvanneet) ja on kaiken lisäksi vielä suhteellisen nopea ja helppokin. Jostain syystä omaan suuhuni maussa olisi vielä ollut parantamisen varaa, mutta kyllä tätä ihan mielellään silti söi pari annosta. Ehkä voisi testailla uudestaan joku toinen kerta. Katsoa mitä tapahtuu, jos käyttää soijarouhetta lihan sijaan. Mitä tapahtuu, jos käyttää maukkaampaa juustoa. Tai jos heittää vähän chipotlea sekaan. Tässähän on toki lähes yhtä paljon vaihtelunvaraa kuin purilaisissa muutenkin.


Hampurilaisvaikutteinen mac'n'cheese
  • 2 tl maissitärkkelystä
  • n. 340 g tölkki makeuttamatonta maitotiivistettä (myös kerma tms. paksuhko maitotuote käynee)
  • 2 munaa
  • suolaa
  • pippuria
  • öljyä
  • 400-450 g jauhelihaa
  • 4-6 kevätsipulia
  • n. 400 g tomaattimurskaa/kokonaisia tomaatteja
  • chiliä oman maun mukaan
  • 200-225 g makaronia
  • 3 rkl voita
  • 115 g helposti sulavaa juustoa, kuten Aamupala-juustoa tai vastaavaa
  • 250 g cheddaria
Sekoita maissitärkkelys, maitotiiviste ja munat tasaiseksi massaksi. Siirrä syrjään odottamaan siksi aikaa, kun valmistelet muut osuudet ruoasta. Pilko kevätsipulit (ja chilit) ja erottele valkoiset osat vihreistä. Raasta cheddar.
Keitä makaronit kevyesti suolatussa vedessä kypsäksi. Säilytä valutusvaiheessa 2,5 dl keitinvettä.
Samalla kun pasta kiehuu, paista jauheliha kypsäksi. Lisää sekaan kevätsipulin valkoiset osat ja pehmennä niitä hetki. Lisää sitten sekaan tomaatit ja chilit ja mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan. Siirrä seos syrjään odottamaan.
Kaada kypsät makaronit takaisin kattilaan/kasariin yhdessä säästetyn keitinveden, voin, maitotiivisteseoksen ja juustojen kanssa. Sekoita, kunnes juustot ovat sulaneet ja kastike on tasaista ja paksua. Lisää sekaan jauhelihaseos, lämmitä pikaisesti ja tarjoile heti kevätsipulin vihreillä osilla koristeltuna.



Tähän sopisi itseasiassa varmaan myös pekoni. Ja valkosipuli. Ja voi että. Tästä perusreseptistähän saisi vaikka mitä aikaiseksi, miten en aiemmin ajatellut kaikkia näitä vaihtoehtoja. No, ensi kerralla sitten.

Huomenna lähdemme muuten sitten Berliiniin. Koitan muistaa ottaa paljon kuolattavia ruokakuvia, koska miksi muuten sitä ihminen reissaisi kuin ruoan ja museoiden takia. No, okei, on kai niitä muitakin syitä, mutta nuo ovat ne itselle tärkeimmät.

Kokkausmusiikkina toimi: Leonard Cohen - First We Take Manhattan

24 April 2015

Pikakimchi ja paistettu riisi nötkötillä.

 Tämän pikakimchin ohje on Beyond Kimchee -blogista, koska mistä muualtakaan katselisin kimchi-ohjeita kuin korealaisen ihmisen pitämästä blogista? No, Glorian ruoasta ja viinistä, myönnän. Sekin oli hyvää, mutta tämä oli aika paljon kätevämpää meikäläisen hermojen kestävyydelle. Normaalisti kun kimchin tekemiseen menee kolme päivää.

Vaikka nimessä onkin sana 'pika', tämän tekemiseen menee silti ainakin puolisen tuntia. Ja säilyvyys on viikon, kahden luokkaa jääkaapissa, ainakin siis teoriassa. Itse taisin tuhota alle viikossa koko tämän setin, koska kun kimchiä on, kimchiä on myös käytettävä. Kaikki kokeilut eivät ehkä olleet ihan niin onnistuneita kuin olisin toivonut (toimivaa kimchilettureseptiä, anyone?), mutta hyvin maittoi näinkin iso setti siitä huolimatta.

Säilykeliha eli nötkötti ei ole varmaan kenenkään lempiruokaa. Paitsi ilmeisesti korealaisten, mikä johtunee siitä, että korealaiset myös osaavat tehdä siitä maittavaa. Paistettu riisi käytännössä melkein friteeratulla nötkötillä ja kimchillä on itseasiassa aika taivaallinen yhdistelmä: rasvaista, suolaista ja mausteista. Ja silti siinä on salaa niitä vihanneksiakin, koska kimchi peittää terveellisyytensä kaikkeen siihen suolaisuuteen ja tulisuuteen.

Olen edelleen ihan varma, että myyjät katsovat minua aina vähän sellaisella "...mihinköhän zombien maailmanvalloitukseen toi tyyppi valmistautuu?" -katseella, kun ostan säilykelihaa kaupasta, mutta vähänpä he tietävät tästä herkusta. Tai, niin, mistä minä tiedän mitä ne kassatädit ja -sedät tietää, oletan vain että normaalit ihmiset ostavat mielummin tuoretta lihaa kuin epäilyttävästi koiranruoalta vaikuttavaa säilykemössöä.


Pikakimchi
  • 1 kg kiinankaalia
  • 2-3 rkl suolaa
  • 12,5 dl vettä
  • 4-5 valkosipulinkynttä
  • pieni pala (2-4 cm) inkivääriä
  • 1 pienehkö sipuli
  • 3 rkl anjovis- tai kalakastiketta
  • 2 tl sokeria
  • 5 rkl (korealaisia) chilihiutaleita
  • 2 rkl omenamehua
  • 1 tl hunajaa
  • 2 tuoretta punaista chiliä (ei pakollinen)
  • 2-4 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
Keitä vesi ja liuota siihen suola. Poista kiinankaalista kova kanta. Siivuta lehdet puoliksi tai 3-4 osaan riippuen lehtien koosta. Laita lehdet odottamaan suureen, lämmönkestävään astiaan, että vesi kiehuu. Anna veden jäähtyä 5 minuuttia ja kaada se sitten kaalisuikaleiden päälle. Anna kaalien suolaantua 10 minuuttia, käännä ne ja anna olla vielä 5 minuuttia. Huuhtele kaalit kerran ja anna kaiken ylimääräisen veden valua kaikessa rauhassa sillä välin kun teet maustekastikkeen.
Kuori sipulit ja inkivääri. Sekoita valkosipulit, sipuli, inkivääri ja kalakastike sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Sekoita lusikalla massan sekaan chilihiutaleet, sokeri, omenamehu ja hunaja. Jos käytät tuoretta chiliä, siivuta se ohuelti tässä vaiheessa.
Sekoita hyvin valuneet kaalit, kastike ja chilisiivut sekaisin suuressa kulhossa. Lisää sekaan seesaminsiemenet ja maista, tarvitseeko kimchi lisää makeutta, tulisuutta tai suolaisuutta. Jos kaikki on kunnossa, kimchi on valmista syötäväksi heti.


Paistettu riisi nötkötillä ja kimchillä
  • 3-4 dl keitettyä riisiä
  • 1 tlk säilykelihaa
  • 1-3 rkl soijakastiketta
  • 1-3 rkl gochujang-chilitahnaa
  • 3-4 kevätsipulia
  • kimchiä oman maun mukaan
  • paahdettuja seesaminsiemeniä  ja paistettu muna (halutessasi)
Kuumenna tarttumaton, iso pannu tai kasari suhteellisen lämpimäksi, halutessasi voit lisätä lorauksen öljyäkin pannulle. Sillä välin kun pannu lämpenee, kuutioi säilykeliha suupaloiksi. Kun pannu on suhteellisen lämmin, laita sinne lihanpalat. Anna niiden paistua pinnalta rapeiksi niin, että suurin osa rasvasta irtoaa pannun pohjalle. Kun lihanpalat ovat saaneet kunnolla väriä ja tuntuvat rapsakoilta, siirrä ne syrjään odottamaan. Lisää keitetty riisi paistumaan pannuun jääneeseen rasvaan ja lisää sekaan gochujang-tahnaa ja soijaa oman maun mukaan. Muista kuitenkin, että säilykeliha on erittäin suolaista.
Kun riisi on lämmennyt, lisää sekaan pilkottu kevätsipuli ja paistetut lihakuutiot. Sekoita pikaisesti, anna lämmetä ja tarjoile kimchin ja seesaminsiementen seurana. Jos haluat lisää täyttävyyttä, voit paistaa annoksen päälle vielä kananmunan.



Paistettu riisi on ihastuttava asia. Siksi keitänkin melkein aina riisiä tuplasti sen verran kuin oikeasti tarvitsisin. Vähän mausteita ja kananmunaa ja tuloksena on ties minkälaisia helppoja, nopeita ja suhteellisen täyttäviäkin ruokia. Aika harvassa taitavat olla Aasian maat, joissa ei olisi ainakin yhtä tai kahta versiota paistetusta riisistä. Ymmärrän nykyään mainiosti miksi.

Kimchiä voi tämän lisäksi sekoittaa esimerkiksi vain keitettyyn riisiin ja paistaa päälle pippuroidun munan. Soijaa ehkä liraus mausteeksi.


Tai voihan siihen kimchin seuraksi myös paistaa riisiä, maustaa se korealaisella maustekastikkeella ja gochujangilla. Ja seuraksi taas munaa, loraus soijaa ja seesaminsiemeniä.


Vaihtoehtoja riittää. Kimchiä ei riitä. Onneksi sitä saa myös ostettua kaupasta silloin, kun laiskotuttaa tekemisen suhteen (eli useimmiten).

Kokkausmusiikkina toimi tietenkin: Monty Python - Spam

17 April 2015

Wannabe-Poutine.

 Poutine on siis kanadalainen ruokalaji, jossa ranskalaisten päälle kaadetaan kastiketta ('gravy') ja ilmeisesti hieman leipäjuuston tai paneer-juuston henkistä tuotetta ('cheese curds'). Näin tänään tämän BuzzFeedin ruokaosion linkin, jonka myötä oli pakko päästä testaamaan edes jonkinlaista  versiota tästä ajatuksesta. Tämä resepti ei siis varmastikaan ole edes lähelläkään aitoa kamaa, mutta toimi kyllä tähän rasvan- ja suolanhimoon erinomaisesti. Toimisi erinomaisesti känniruokana tai krapularuokana, mutta myös nähtävästi hyvin sen perjantai-illan ensimmäisen viinilasillisen seurana illallisena. Terveellistähän tästä ei saa millään, varsinkin kun huomasin toivovani, että ranskalaiset olisivat uppopaistettuja uunipaistettujen sijaan...

Nopeata ja helppoa eikä edes kovinkaan kallista. Tätä tehdään kyllä vielä uudestaan muutamin parannuksin... kuten paksummalla kastikkeella.


Wannabe-Poutine
  • 400-600 g paksuja ranskalaisia tai lohkoperunoita
  • 150-200 g helposti sulavaa juustoa (esim. raclette)
  • 2 dl valmista demi-glace-kastikepohjaa
  • 1 rkl maissitärkkelystä
  • 1-4 rkl liha- tai kasvisfondia
Lämmitä uuni ranskalaisten vaatimaan lämpötilaan. Kun ranskalaiset ovat uunissa, raasta juusto suhteellisen isoksi raasteeksi (tai pilko vaikka pienehköiksi paloiksi) ja siirrä odottelemaan. Lämmitä valmista demi-glace-kastiketta ja lisää sekaan fondia sen verran, että suolaisuus miellyttää omia makunystyröitäsi. Sekoita maissitärkkelys loraukseen kylmää vettä ja kaada kastikkeen sekaan. Lämmitä kastiketta vielä hetki, mutta älä anna varsinaisesti kiehua. Jos aika ja kärsivällisyys vain riittävät, kannattaa kastiketta sekoitella miedolla lämmöllä vaikka koko se aika, kun ranskalaiset ovat uunissa. Niin saat paksumman ja maukkaamman kastikkeen.
Kun ranskalaiset tulevat uunista, siirrä ne tarjoiluastialle, kaada päälle kastike ja ripottele lopuksi päälle juusto. Syö lämpimänä (haarukka on suositeltavampi väline kuin kädet).



Parastahan tässä on melkein se, että suurinta osaa aineksista voi pitää kaapissa varmuuden vuoksi. Juustoksikin käy melkein mikä vaan, mutta helposti sulavat ovat kyllä ehdottomasti tässä kätevämpiä. Muuten niitä juustoraasteen paloja joutuu kaivelemaan sieltä kastikkeen seasta aika ahkerasti (mikä ei toki ole pelkästään huono asia, jos on tällainen suolasyöppö kuin minä...).

Nyt tekee mieli päästä kyllä joskus kokeilemaan sitä oikeaa kamaa, niin tiedän miten pahasti olen mennyt metsään päästä revittyine resepteineni.

Kokkausmusiikkina toimi: Rush - Tom Sawyer

06 April 2015

Croque Monsieur -paistos.

 Tämä resepti on Nigellan ja useampaan otteeseen hyväksi todettu. Erityisen kätevän tästä tekee se, että suurimman osan valmisteluista voi (ja kannattaakin) tehdä edellisenä päivänä, jolloin itse syömispäivänä ehtii panikoida ties mistä sillä välin kun ruoka on uunissa. Sitten nappaa ruoan uunista, syö ja jatkaa panikointia. Tai siis se on se, mitä itse usein tunnun tekevän tämän ruoan yhteydessä. Virallinen "aikataulut kusee ja kaikilla on kiire kaikkialle" -ruoka.

Täyttävää ja helppoa. Erittäin, erittäin täyttävää. Niin täyttävää, että annoksesta riittää hyvin neljälle ahneemmallekin, testatusti...


Croque Monsieur -paistos
  • 6 siivua paahtoleipää (miel. täysjyvää tai kauraa)
  • dijon-sinappia
  • n. 150 g gruyere-juustoa
  • 3 kunnollista siivua savustettua kinkkua, esim. palvikinkkua
  • 6 munaa
  • 0,5-1 tl suolaa
  • n. 0,75 dl maitoa
  • n. 1 dl vahvaa juustoraastetta (gruyere, emmental, cheddar...)
  • worcestershire-kastiketta
Voitele leivänpalat sinapilla (jos et pidä sinapista, voitele kevyesti, jos pidät, voitele ronskimmalla otteella). Laita aina kahden leivän väliin pala kinkkua ja gruyere joko raasteena tai siivuina. Jos haluat, voit leikata leivät tässä kohtaa kolmioiksi tai puolikkaiksi, se helpottaa niiden mahduttamista uunivuokaan.
Vatkaa sekaisin munat, maito ja suola. Asettele leivät uunivuokaan mahdollisimman tiiviisti niin, että leivistä muodostuu vain yksi kerros. Kaada päälle muna-maitoseos. Kääri kelmuun ja anna olla jääkaapissa yön yli.
Lämmitä uuni 200° C:een. Poista uunivuoan päältä kelmu ja loiski leipien päälle worcestershireä oman maun mukaan ja ripottele lopuksi päälle juustoraaste. Paista uunissa n. 25 minuuttia.


Helpottaa seuraavaa päivää eikä vaadi kovin paljoa valmisteluita edelliseltäkään päivältä. Tästäkin saisi varmaan ihan hyvän brunssiruoan, nyt kun asiaa tarkemmin aloin pohtimaan...

Kätevää kasvisversiota en ole tästä vielä keksinyt. Voisihan sen kinkun tietenkin vain jättää pois, mutta sellaisenaan tämä saattaisi olla ehkä aavistuksen tylsä. No, ehkä joku päivä keksin siihenkin jonkinlaisen ratkaisun. Savupaprika saattaisi auttaa siinä projektissa.

Kokkausmusiikkina toimi: The Clash - London Calling

05 April 2015

Juustoinen uunirisotto.

 Selasin pitkästä aikaa SeriousEatsia ja hairahduin juustoviikko-reseptilistalle. Niinhän siinä taas kävi, että oli pakko syödä jotain juustoisan kaunista. Onneksi mozzarella ei ole pahimmasta päästä juustoja ainakaan hintansa puolesta. Tähän reseptiin mennyt valkoviini maksoi paljon enemmän, vaikka olikin Alkon halvimmasta päästä. Ja viinin jämät löytyvät edelleen jääkaapista. En tiedä onkohan se enää kunnossa tyhjiöpumpustakaan huolimatta. Eikä oikein tee mieli kokeilla ainakaan näin keskellä päivää.

Olen joskus aiemminkin kyllä korvannut viinin törkeästi ruokalusikallisella tai kahdella jotain viinipohjaista etikkaa ja pistänyt sitten sekaan vain hitusen enemmän lientä/vettä. Viiniä ja etikkaa kun ei voi annostella ihan saman logiikan mukaan tai makuelämys saattaa olla hieman väärällä tavalla mielenkiintoinen. Mutta muutamalla ruokalusikalla (versus 1-2 dl viiniä) makuelämys on barbaarisiin makunystyröihini riittävän samankaltainen.

Reseptiin alun perin kuuluvan gelatiinin jätin ihan suosiolla pois. Hyvää tästä tuli siitä huolimatta: pehmeä sisus ja rapsakka kuori. En ole edes ihan varma, miksi olisin halunnut minkäänlaista hyytelöitymistä sisuksiin. Ehken vain ymmärrä jotain hienoa rakennejuttua, kun en ole hyytelöiden perään muutenkaan.


Juustoinen uunirisotto
  • 5 dl kana-/kasvislientä
  • oliiviöljyä
  • 1 pienehkö sipuli
  • 2,5 dl lyhyttä, pyöreäjyväistä riisiä (esim. sushiriisiä tai puuroriisiä)
  • 1,25 dl valkoviiniä
  • ripaus sahramia
  • suolaa
  • pippuria
  • n. 50 g voita
  • 1 rkl jauhoja
  • 2 rkl maitoa
  • 1 muna
  • n. 225 g mozzarellaa
  • reilu 2 dl panko- tai korppujauhoja
  • 2 rkl raastettua parmesaania
Pilko sipuli. Lämmitä öljy kasarissa ja kuullota sipuli. Lisää sekaan riisi ja sekoittele, kunnes öljy on päällystänyt riisin ja riisin väri on muuttunut aavistuksen läpikuultavaksi. Lisää viini ja sekoittele, kunnes viini on suunnilleen haihtunut. Sekoita sitten sekaan 2,5 dl lientä ja sahrami ja mausta suolalla. Varmista, ettei kasarin reunoille ole nestepinnan yläpuolelle jumahtanut riisiä tai sipulia. Kun neste on enimmäkseen haihtunut/imeytynyt riisiin, sekoita sekaan vielä reilu 1 dl lientä. Jos riisi ei ole tässä vaiheessa vielä kypsää, sekoita sekaan vettä hiljalleen, kunnes riisi on koostumukseltaan al dente ja risotto muistuttaa paksua puuroa (korkeintaan 1 dl vettä). Mausta suolalla ja pippurilla.
Bechamel kastike: Samalla kun risotto kiehuu hiljalleen, sulata pannussa n. 1 rkl voita. Kun voi vaahtoaa, sekoita siihen jauhot ja paista hetki (jauhojen ei ole kuitenkaan tarkoitus ruskistua). Sekoita sekaan maito ja loppu liemi (eli reilu desilitra). Sekoittele, kunnes kastike paksuuntuu. Ota pois levyltä. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita sekaan vatkattu muna, kun seos on hieman jäähtynyt.
Lämmitä uuni 175° C:een. Sekoita bechamel-kastike ja risotto keskenään. Pilko mozzarella sopiviksi suupaloiksi ja kääntele varovaisesti seokseen.
Sekoita panko- tai korppujauhot parmesanin kanssa ja mausta suolalla ja pippurilla. Päällystä risotto jauho-juustoseoksella ja kypsennä uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes jauhot ovat ruskistuneet kauniisti. Nauti lämpimänä.


Erinomaisen maittavaa. Vähemmän överi versio mac'n'cheesestä tuli tästä ehkä vähän mieleen. Samanhenkinen ratkaisuhan tämä on: sekoitetaan rasvaisia asioita johonkin hiilarijuttuun ja pistetään hetkeksi uuniin niin, että juusto sulaa ja pinnasta tulee mukavan rapsakka. Tätä söi seuraavanakin päivänä vielä ihan hyvällä ruokahalulla, mikä taas mac'n'cheesen kanssa minulta harvemmin onnistuu. Ehkä siis on olemassa ruokia, joiden juustoisuus on liikaa jopa minulle. Mutta tämä ei ole sellainen ruoka. Tätä teen uudestaankin.

Kokkausmusiikkina toimi: Nick Cave & the Bad Seeds - Push the Sky Away

28 March 2015

Skirlie - erilainen kaurapuuro.

 Törmäsin tähän reseptiin jo jonkin aikaa sitten. Koska olen hieman pöhkönä sekä kauraan että uppomuniin, tätä oli pakko tietenkin päästä kokeilemaan. Ja mikäs siinä, kun ainekset ovat halpoja ja löytyvät suunnilleen kaikista kaupoista. Maailmassa ei ole tarpeeksi nopeita, helppoja JA halpoja ruokia. Tai ehken vaan tee niitä tarpeeksi. Sekin on ehkä ihan todennäköistä.


Skirlie - erilainen kaurapuuro
  • n. 2,5 dl kaurahiutaleita
  • 2-3 rkl oliiviöljyä
  • 4 kevätsipulia
  • 0,5 tl kuivattua timjamia tai 1 tl tuoretta
  • 2 isoa kourallista tuoretta pinaattia (tai 1-2 dl pakastepinaattia)
  • mustapippuria
  • suolaa (tarvittaessa)
  • 1 muna per syöjä (vapaaehtoinen)
Lämmitä isossa pannussa öljy ja paista kevätsipuleita miedolla lämmöllä, kunnes ne pehmenevät. Lisää sekaan timjami ja kaurahiutaleet ja sekoittele, kunnes öljy on imeytynyt hiutaleisiin ja ne ovat saaneet aavistuksen väriä. Lisää sekaan asteittain kuumaa vettä, kunnes kaurahiutaleet ovat kypsyneet, mutta puuron rakenne on kuivahko. Lisää sekaan pinaatti ja lämmitä kunnes ne ovat nahistuneet. Maista, haluatko lisätä suolaa. Tarjoile halutessasi uppomunan kera.
Uppomunan keitto-ohje: Lisää munan keitinveteen loraus (1-2 rkl) etikkaa, tee rauhallisesti kiehuvan veden keskelle pyörre ja riko muna pyörteen keskelle. Anna kiehua hiljaksiin 3-5 minuuttia (riippuen miten kypsäksi haluat uppomunasi) ja poista sitten muna reikälusikalla vedestä. Anna valua hetki ja asettele sitten annoksen päälle. Mausta halutessasi suolalla ja pippurilla.



Kyllähän tätä ihan ilokseen syö. Yksinkertaiset mutta terveelliset ainekset. Erinomainen viikonloppuaamiainen tai brunssi, koska tämä valmistuu nopeasti ja täyttää tehokkaasti. Tai, no, itsehän olen sitä mieltä, että brunssilla pitää olla mahdollisimman paljon kaikkea, tämä on siihen vähän huono. Yhdestä annoksesta tätä kun tulee aika perhanan täyteen, koska muna ja kaura täyttävät molemmat aika tehokkaasti. Mutta annettakoon se ruoalle anteeksi, että se poistaa nälän. Vaikka se tarkoittaakin sitä, ettei viitsi syödä enempää.

Kokkausmusiikkina toimi: Skunk Anansie - Twisted (Everyday Hurts)

24 March 2015

Hoisin-maustettu nuudelisalaatti.

 Tämän Budgetbytesin reseptin linkkasi Facebookissa kaverini täydelliseen aikaan: halusin eroon mahdollisimman monesta purkista ja pussukasta ennen muuttoa ja meillähän oli sopivasti jääkaapissa juuri tämän reseptin verran hoisin-kastiketta, munanuudelien jämät ja pirusti maapähkinöitä.

Edamame-pavut ovat oikeastaan muutenkin ainoa oikeasti kallis asia tässä, koska maustepurnukoista riittää aina useampaankin ruokaan. Itse asiassa elämäni ensimmäinen sriracha-pullo on edelleen jääkaapissa, koska yrityksestä huolimatta sitä ei vaan tunnu kuluvan. Lähinnä sen riittävyys johtuu tosin siitä, että se on ketsupinomainen tuote, joka saa ihan kaiken maistumaan vain itseltään, aivan kuten ketsuppikin. Hyvää joissain ruoissa, mutta useimmiten epätoivottava ominaisuus.

Hyvää, suhteellisen halpaa ja erittäin täyttävää. Kaiken lisäksi vielä terveellistäkin. Ja säilyy seuraavan päivän eväiksikin. Mitä sitä oikeastaan muuta voi ruoalta edes toivoa (paitsi lihaa, jos nyt sattuu olemaan sellainen lihanaattori). Pastatyypistä riippuen tästä saa vegaanisenkin helposti, vaikka oma versiomme munanuudeleineen ei sitä ollut.


Hoisin-maustettu nuudelisalaatti
  •  n. 225 g nuudeleita tai pastaa
  • n. 1 dl hoisin-kastiketta
  • 1-3 rkl sriracha-kastiketta
  • 3-4 kevätsipulia
  • 0,5-1 nippu tuoretta korianteria tai 1-2 tl kuivattua
  • 1 iso punainen paprika
  • 2,5 dl edamame-papuja
  • n. 1 dl maapähkinöitä
Keitä nuudelit/pasta kypsäksi ohjeen mukaan ja huuhtele heti kylmällä vedellä. Anna valua sillä välin kun valmistelet muut ainekset. (Jos käytät pakasteesta löytyvää raakaa edamamea, keitä myös se kypsäksi ohjeen mukaisesti. Edamamen voi keittää vaikka samassa vedessä pastan kanssa, kunhan muistaa tarkistaa kumpi niistä tarvitsee lyhyemmän keittoajan ja lisää sen aineksen veteen vasta myöhemmin.)
Pese ja pilko kevätsipuli ja paprika. Jos käytät tuoretta korianteria, revi/pilko sen lehdet haluamasi kokoisiksi. Sekoita kulhossa kevätsipuli, paprika, edamame, maapähkinät ja korianteri (jos käytät tuoretta).
Sekoita hoisin ja sriracha tasaiseksi kastikkeeksi. Jos käytät kuivattua korianteria, lisää se kastikkeen sekaan tässä vaiheessa. Sekoita kastike kunnolla valuneeseen pastaan. Sekoita lopuksi vihannekset ja pasta niin, että kastiketta on kaiken päällä tasaisesti.



Tämä kuulostaa nyt erityisen hyvältä, kun söimme päivälliseksi... ömm... grillattuja juustoleipiä chili-hodaritäytteellä. Olen huono ihminen, kun edes kuvittelin sen olevan hyvä idea. Ei ole. Yhyy, ällöttää. Kaiken lisäksi olen niin huono täyttämään leipiä ja voileipägrillimme on niin huono, että ne kaikki räjähtivät taktisesti jo lämmitysvaiheessa. Salaatit ovat helpompia ja nätimpiä. Ja parempia hyvinvoinnillesi. Syö salaattia. Älä juustohodarileipiä.

Kokkausmusiikkina toimi: Sepultura - Angel

19 March 2015

Korealaiset salaattikääryleet

 Tämä on taas niiden Stockmannin Asian Fusion -teemaviikkojen syytä. Jo muutama viikko sitten olin käymässä kaupassa ostamassa "jotain pientä" lounaaksi ja yhtäkkiä olinkin ostanut kolmellakympillä tavaraa. Muun muassa ainekset tähän ja sitä aiemmassa postauksessa kotiversiona kokeilemaani wasabi-lohisalaattia. Onneksi molemmat olivat suhteellisen hyvä menestys myös poikaystävän mielestä niin ei tarvinnut katua kaikkien rahojen tuhlaamista korealaisiin mössöihin.


Onneksi gochujangia löytyi kotoa jo muutenkin, koska se oltiin myyty ilmeisesti samaisena päivänä loppuun ennen kun minulle tätä ruokaa maistattanut konsulenttiraukka oli ehtinyt kunnolla aloittaakaan päiväänsä. Eikä sitä ole muuten vieläkään tullut Stockalle. Kimchikin oli tänään jo loppu. Selkeästi suomalaiset ovat hurahtaneet korealaiseen ruokaan nyt vähän pahemminkin.

Kalliitahan nuo ovat, jos kaikki pitää ostaa kerralla. Gochujang-purkista tosin riittää useampaankin ruokaan, samoin kuin tuosta marinointikastikkeesta. Valkosipulitahnan sijaan voisi aktiivisempana vain puristaa itse sitä valkosipulia ja todella aktiiviset ihmiset tekevät kimchinkin itse (se on halpa vaihtoehto, mutta aikaa menee kunnolliseen kimchiin vähintään 3 päivää).

Tyypillistä kyllä sain todella kauniin kuvan noista purkeista, mutta kun ruoka oli valmista, kädet vain tärisivät innostuksesta ja kaikki muut kuvat ovat lievästi suttuisia.


Korealaiset salaattikääryleet
  • n. 300-500 g porsaan- tai naudan jauhelihaa (tai fileetä itse pieneksi pilkottuna)
  • ½ prk Bulgogi-marinadikastiketta (tai muuta vastaavaa korealaista makeantulista grillikastiketta/marinadia)
  • 1-2 rapeaa salaattinippua
  • n. 160 g / 1-2 dl kimchiä
  • retikkaa/retiisejä
  • valkosipulimurskaa/-viipaleita
  • gochujangia
  • seesaminsiemeniä
(Jos käytät kokolihaa, marinoi lihaa marinadissa niin kauan kun maltat, ainakin tunnin verran.)
Huuhtele salaatit ja retiisit/retikka. Erottele salaatti yksittäisiksi lehdiksi ja pilko retikka/retiisit tikuiksi. Pilko myös kimchi pienemmiksi paloiksi.
Paahda seesaminsiemenet kullanruskeiksi kuivalla pannulla. Siirrä syrjään jäähtymään ja lisää pannulle öljyä. Paista jauheliha suhteellisen kypsäksi ja lisää sekaan marinadi. Sekoittele, kunnes liha on täysin kypsää.
Asettele salaatinlehdille mausteista jauhelihaa, retikkaa/retiisiä, kimchiä, valkosipulia, gochujangia ja seesaminsiemeniä haluamassasi suhteessa. Muista, että gochujang ja kimchi ovat myös tulisia, ei kannata ahnehtia liikaa.

Pöytä koreana. *badum-tish*

Erinomaista oli hän. Suhteellisen kevyttä ja terveellistä ja miellyttävän polttavaista. Tai no polttavaisuuttakin saa toki säädettyä sen mukaisesti, millaista kimchi on ja miten tulista kastiketta käyttää lihan marinoimiseen. Itsehän tietenkin valitsin kolmesta tarjolla olevasta sen kaikkein tulisimman, koska olen lievästi itsetuhoinen.

Ja hei: kun teillä jää noita täytteitä kuitenkin yli, voitte soveltaa niitäkin:


Keitettyä riisiä ja paistettu kananmuna seuraksi ja loppuja täytteitä vaan sekaan oman maun mukaan. Mössötimös ja namnam.

Kokkausmusiikkina toimi: Kent - Dom Andra

13 March 2015

Lohi-avokadosalaatti wasabilla ja inkiväärillä.

 Tämä on suhteellisen oma reseptini vaihtelun vuoksi. Se suhteellisuus tässä yhteydessä johtuu siitä, että ajatus tähän lähti Stockmannin palvelutiskin wasabilohisalaatista, joka oli erinomaista. Sen perusteella  halusin sitten tehdä jotain suhteellisen vastaava itsekin. Ja hyväähän tämä olikin, ei mahdottoman raskasta mutta erittäin täyttävää. Kesti myös suhteellisen hyvin seuraavaan päivään, kun tuhosimme loppuosan eväinä töissä (ja työkaveri jopa kommentoi, että salaatti näyttikin edelleen hyvältä, en ehkä ollut ihan samaa mieltä...).

Kallista hupia tosin tämäkin. Aika perhanan kallista. Halvemmallakin päässee, jos viitsii itse tehdä asian eteen vähän enemmän kuin "nappaan tästä nää purkit ja pilkon nää jutut ja syön heti". Eli siis syömiskelpoisten avokadojen sijaan ostaa niitä halvempia ja raaempia avokadoja ja odottelee niiden kypsymistä. Ostaa lohensa vaikka torilta vähän halvemmalla. Ottaa selville, voiko sushi-inkivääriä tehdä kotona ja kauanko se vie aikaa ja miten paljon vaivaa. Onneksi sentään wasabi ja majoneesi löytyivät kotoa jo valmiiksi, säästyi edes vähän rahaa.


Lohi-avokadosalaatti wasabilla ja inkiväärillä
  • 200-300 g lämminsavu-/loimulohta
  • 1 pieni kerä jäävuorisalaattia
  • 2 avokadoa
  • 1 prk säilöttyä inkivääriä (sushi-inkivääriä)
  • 1 paketti retiisejä (n. 10-12 kpl)
  • 0,5 dl majoneesia
  • 0,5 dl kreikkalaista jogurttia
  • 1-3 tl wasabijauhetta (tai valmista wasabitahnaa)
  • suolaa ja pippuria

Huuhtele jäävuorisalaatti ja retiisit. Anna kuivua sen aikaa, kun sekoitat majoneesin, jogurtin ja wasabijauheen haluamasi vahvuiseksi kastikkeeksi. Jos käytät wasabijauhetta, muista ottaa huomioon, että sen maku vahvistuu vielä jääkaapissa. Lisää kastikkeen sekaan sen verran vettä, että koostumus on omiin mieltymyksiisi sopiva. Siirrä jääkaappiin odottamaan, kunnes salaatti on muuten valmis.
Pilko salaatti ja mausta se kevyesti suolalla ja pippurilla. Pilko retiisit, inkivääri ja avokadot ja sekoita salaatin sekaan. Pilko tai revi lohi sopivan kokoisiksi paloiksi ja sekoita salaattiin. Lisää päälle kastike, sekoita ja nauti.



Nyt näin jälkikäteen mietittynä ja kuvaa katsellessani (eli siis samalla kun mietin mitähän tuossa olikaan) tajusin, että myös paahdetut seesaminsiemenet olisivat toimineet mainiosti tuossa päällä. Ehkä sitten ensi kerralla. Siis sitten joskus kun on taas sellainen olo, että haluaa tuhlata aika paljon rahaa aika pieneen annokseen aika hemmetin hyvää salaattia. Jos muistan koko idean enää silloin.

Kokkausmusiikkina toimi: Leila K - Electric

06 March 2015

Muuttoa ja salaattia. Salaattia ja muuttoa.

 Muutimme tuossa viime viikonloppuna keskustampaan. Siksi täällä on ollut aika hiljaista. Vapaa-aika on kulunut lähinnä pakkaamiseen, siivoamiseen, purkamiseen, huonekalujen kokoamiseen, töiden alle romahtamiseen... mitä näitä nyt on kun pitää vapaaviikon tyhmänä ENNEN muuttoa eikä sen jälkeen.

Mutta onneksi on olemassa helppoja ja hyviä kotitekoisia salaatinkastikkeita, jotka pelastavat kiireisen elämän myös silloin, kun on saanut tarpeekseen noutopizzasta, thairuoasta, kiinalaisesta ruoasta, ravintolan ruokaisasta salaatista... Itse asiassa tämä keskustassa asuminen ei ole kiireisen ihmisen elämän kannalta lainkaan hassumpaa. Mutta valitettavasti jossain kohtaa lompakko alkaa sanoa vastaan tuollaiseen ruokavalioon ja kaipaa jotain kevyttä, ja silloin turvaudutaan tähän.

Soijapohjainen salaatinkastike
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 1 salottisipuli
  • 2 tl dijoninsinappia
  • 5 dl rypsiöljyä
  • 2,5 dl (ekstraneitsyt)oliiviöljyä
  • 6 rkl balsamicoa
  • 6 rkl sherry-/omenaviinietikkaa
  • 4-8 rkl soijaa (oman maun mukaan)
  • mustapippuria
  • suolaa halutessasi
Kuori sipulit, pilko hyvin pieneksi tai raasta. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi emulsioksi, maista ja lisää tarvittaessa mausteita.
Kastike kestää jääkaapissa useamman kuukauden, sekoita se vain tasaiseksi aina ennen käyttöä (jääkaapissa öljy erottuu muista aineksista).



Ja tästä salaatinkastikkeestahan saa kaikenlaista salaattia tehtyä. Itse olen kokeillut salaattia soijalla ja mirinillä maustetulla lohella, avokadolla ja kirsikkatomaatteilla...


Halloumilla, paprikalla ja kirsikkatomaateilla...


Ja avokadolla, soija-mirin-maustetulla kuhalla ja paahdetuilla seesaminsiemenillä.

Olennaista omalta kannaltani on se, että muistan maustaa myös varsinaisen salaatin ripauksella suolaa ja pippuria niin se salaatti myös tuntuu ruoalta. Usein kun salaatin jälkeen meikäläiselle tuppaa iskemään kamala sipsinhimo, mikä ei taida olla sen terveellisen ja kevyen ruoan pointti. Tai näin olen ainakin kuullut.

Koitan palata perinteisempään aikatauluun ja epäterveellisempiin ruokiin viimeistään ensi viikolla. Ellen haali itselleni taas liikaa töitä, kuten tein tällä viikolla...

Muuttomusiikkina toimi: Reel 2 Real - I Like to Move It