Cheddarilla ja punasipulilla täytetyt uuniperunat.

 Tämä resepti on varmaan ainoasta säännöllisesti seuraamastani (jo vuosien ajan) suomalaisesta ruokablogista eli Pastanjauhannasta. Suurin osa netistä ruokaohjeita etsivistä ihmisistä sen varmasti jo tietääkin ja päivitystahti on hidastunut viime vuosina, mutta jotenkin mystisesti sieltä silti tuntuu aina löytyvän ruokia, joita ei ole aiemmin kokeillut ja jotka sopivat täydellisesti juuri siihen hetkeen.

Kuten ehkä aiemminkin olette jo kyenneet päättelemään, tässä kämpässä pidetään sipulista. Se on halpaa ja hyvää. Peruna on myös halpaa ja useimmiten hyvää. Juusto ei ehkä ole halpaa, mutta se on senkin edestä hyvää. Eikä tästä kaiken kaikkiaan itse asiassa edes tule kovin kallista settiä, jos vähän hillitsee sitä juuston määrää. Mehän emme suinkaan niin tehneet, vaikka lompakko aika ajoin sellaisen toiminnan kannattavuudesta vihjaileekin.

Cheddarilla ja punasipulilla täytetyt uuniperunat

• 4 isoa, jauhoista perunaa (esim. Rosamunda)
• 2-3 punasipulia
• öljyä
• 100-150 g kypsytettyä, vahvaa cheddaria
• voita
• suolaa
• pippuria

Pese perunat, kuivaa ja pistele niihin reikiä. Paahda 200 °C uunissa, kunnes perunat ovat pehmenneet mukavasti sisältä. Kypsymisaika riippuu perunoiden koosta.
Pilko sipulit suhteellisen pieneksi silpuksi ja kuullota niitä joko öljyssä tai öljyn ja voin seoksessa. Älä ruskista, anna vain kuullottua mukavan pehmeäksi ja makeaksi.
Puolita kypsät perunat ja kaavi niiden sisus kulhoon. Sekoita perunamössön sekaan paistetut sipulit sekä oman maun mukaan voita, suolaa ja pippuria. Täytä perunankuoret peruna-sipuliseoksella ja ripottele päälle cheddaria. Paahda uunissa samoissa asteissa, kunnes juusto on sulanut ja saanut aavistuksen väriä.
Tarjoile heti, mutta varo polttamasta suutasi ahneuksissasi (kokemuksen syvä rintaääni täällä hei).

Kuten kuvasta näkyy, meillä tämä oli viikonlopun luksusateria, koska tarjolla oli myös viiniä. Onneksi sentään pöytäliina on ruttuinen ja leivänmurut vähän pilaavat hienoa vaikutelmaa, ettei mene ihan hienostelun puolelle. Orkideassa oli sentään vielä tuolloin kukkia. Nyt on kukkia vain chileissä, jotka ovat siirtyneet parvekkeelle kesän viettoon. Eipä sillä, kukkivat chilit ilahduttavat minua ehkä enemmän, koska tiedän saavani niistä myöhemmin sitten ruokaa...

Näitä tehdään uudestaankin. Nytkin kuului tuosta taustalta sellainen "noi kuvat ei auta mun nälkää" -kommentti, kun tätä kirjoittelin. Itsehän söin samalla croissanttia niin ei haitannut yhtään katsella ruokakuvia. Vielä.

Kokkausmusiikkina toimi: O'Keefe Music Foundationin lapset koveroimassa Toolin Forty-Six & 2 -kappaletta

Ranskalaistyyppiset sipulileivät.

 Nimi on siis viittaus ranskalaiseen sipulikeittoon (leipäpaloineen ja juustoineen) ja reseptiin törmäsin jo aika kauan aikaa sitten Foodiecrush -nimisessä blogissa. Pitäisi selailla sitä enemmänkin, vaikuttaa melko kiinnostavalta tapaukselta. Tällä hetkellä olen tosin jättänyt myös esimerkiksi Glorian ruoan & viinin selailemisen vähemmälle, koska rahatilanne ei pahemmin anna myöden erikoisempiin ruokalajeihin. Parempi pysyä tällaisissa vähän edullisemmissa ruokalajeissa, vaikka tähänkin tulee tuota kalliimpaa juustoa.

Ihan varoituksen sanana: jos et pidä sipulista, tuskin pidät tästäkään. Tässä, kuten nimi ehkä jo varoittaakin, se sipuli on aika perhanan tärkeässä roolissa. Ja juuri siksi itse pidän tästä. Se suolaisen juuston ja makean, karamellisoidun sipulin liitto hieman rapsakalla leivällä on kuin juuri minun makuhermoilleni suunniteltu. Taisin juuri kuolata hieman näppikselleni ihan vain näitä ajatellessakin.

Huonona puolena näissä on suhteellisen pitkä valmistusaika. Olisihan se nyt liikaa vaadittu, että hyvää saisi nopeasti, yhyy. Joskus vain kannattaa kärsiä hyvien asioiden eteen, ja odottamalla saa sitä laatua. (Huomaakohan sen, että olen taas viime aikoina kiroillut omien töideni aikatauluja?)

Ranskalaistyyppiset sipulileivät

• 3-5 rkl voita
• 3-6 sipulia (koosta riippuen)
• 2-3 valkosipulinkynttä
• 2-3 oksaa tuoretta timjamia tai 1 tl kuivattua
• 1 rkl sokeria
• 1 tl suolaa
• 1 tl mustapippuria
• 1 rkl vaaleaa balsamicoa
• 8 palaa paahtoleipää tai sämpylänpuolikasta
• n. 150 g gruyereä tai muuta voimakasta, suolaista juustoa

Kuori ja siivuta sipulit. Sulata voi pannulla. Paista sipuleita pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä ja laske sitten lämpötilaa suhteellisen alhaiseksi, mutta niin, että sipulit jatkavat edelleen kypsymistään. Lisää sekaan timjami ja valkosipuli. Anna sipulien paistua rauhallisesti noin tunnin verran, sekoittele välillä.
Lisää sekaan sokeri, suola ja pippuri. Sekoita ja paista noin 10 minuuttia. Lisää sitten joukkoon vaalea balsamico ja sekoittele vielä kymmenisen minuuttia tai kunnes sipulit ovat kunnolla karamellisoituneet.
Lämmitä uuni 200 °C:een. Siivuta tai raasta juusto. Asettele leivät pellille, leiville juustoa ja lopuksi päälle karamellisoitunutta sipulia. Paista 10-15 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja leivät ovat saaneet hieman väriä. Syö lämpimänä.

Yksinkertaista mutta erittäin toimivaa. Tekisin näitä varmaankin alkupalaksi, jos joskus tekisin ruokaa isommalle porukalle. Sipulin kun voi karamellisoida etukäteenkin, se lämpiää kuitenkin uudestaan uunissa. Tai sitten syön ihan suosiolla vain ensi kerrallakin puolet annoksesta itse, se on myös ihan kivaa se.

Kokkausmusiikkina toimi: Pariisin kevät - Tämän kylän poikii

Oluessa liotetut chili-juustoranskalaiset.

 Eihän tällaista reseptiä voi kukaan vastustaa, kun sellaiseen törmää. Aikaa menee jonkin verran, mutta lopputulos on kyllä sen arvoinen. Paljon parempia ranskalaisista tuli näin kuin kaupan pakastealtaasta ostettuna, mutta helppous ja nopeus toki usein voittaa tämän kilpailun.

Harvinaista kyllä tässä reseptissä 'chili' nimessä ei tarkoita edes mitenkään tulista ruokaa. Kyse on enemmänkin chili con carnesta. Tulistahan tästä toki saa, mikäli sellainen lopputulos on toivottu. Itse sain tähän mukavan pikkupoltteen lisäämällä sekaan hieman potkuisampia chilihiutaleita. Jos olisin ollut fiksu, olisin tehnyt kastikkeesta niin tulista, ettei tätä olisi voinut ahmia ihan sitä tahtia kun sitä oikeasti tuli syötyä...

Oluessa liotetut chili-juustoranskalaiset

Ranskalaiset

• 3-5 isoa uuniperunaa (esim. Rosamundaa)
• 2-3 tl suolaa
• n. 5 dl olutta
• 0,75 dl öljyä
• 1 tl paprikajauhetta
• 1 tl valkosipulijauhetta

Pilko uuniperunat paksuiksi ranskalaisiksi. Kaada olut isoon astiaan ja sekoita siihen suola. Lisää oluen sekaan perunat ja lisää vettä niin, että perunat peittyvät. Anna liota vähintään pari tuntia tai esimerkiksi yön yli.
Lämmitä uuni 225 °C:een. Huuhtele ja kuivaa uunin lämmetessä ranskalaiset kunnolla. Sekoita öljyyn paprika ja valkosipuli ja kuorruta ranskalaiset öljy-mausteseoksella mahdollisimman tasaisesti. Itse käytän kannellista uunivuokaa apuna: kippaan perunat vuokaan ja öljyseoksen päälle. Kansi päälle ja heiluttelua, hölskyttelyä ja varovaista ylösalaisin kääntelyä perunaraukoille, kunnes öljyä on suhteellisen tasaisesti joka puolella. Paahda perunoita uunissa n. 20-25 minuuttia ja käännä perunat suunnilleen 10 min kohdalla. Kypsymisaika riippuu hieman siitä, miten paksuja olet ranskalaisistasi tehnyt.

Chili

• n. 200 g (naudan) jauhelihaa
• 1-2 sipulia
• 3-5 valkosipulinkynttä
• 400 g chilillä maustettua tomaattimurskaa
• 1-2 prk salsaa
• 2 rkl chilijauhetta (voit myös lisätä tulisuutta oman maun mukaan)
• 2 tl juustokuminaa
• 2,5 dl vettä
• 1 tlk (400 g) kidneypapuja
• suolaa
• pippuria

Pilko sipuli ja valkosipuli. Ruskista jauheliha suhteellisen kypsäksi. Lisää sekaan sipuli ja paista, kunnes se pehmenee. Lisää valkosipuli, lämmitä hetki ja lisää sitten sekaan loput aineet. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan ja keittele rauhallisesti 15-20 minuuttia, kunnes seos sakenee hieman.

Oluessa liotetut chili-juustoranskalaiset

• ranskalaiset
• chili
• 2-3 vartta kevätsipulia
• 150-200 g kovaa cheddaria

Lämmitä uuni mahdollisimman lämpimäksi (itse lämmitin uunin hetkeksi 300 °C:een). Levitä chili ranskalaisten päälle uunipellille ja päällystä koko komeus juustolla. Lämmitä uunissa sen aikaa, että juusto sulaa ja alkaa hieman kuplia. Ota pois uunista ja ripottele päälle silputtua kevätsipulia.

Tekisi mieli testata tällä samalla ranskalaisreseptillä kaikenlaista muutakin. Ehkä vaihtaa olut johonkin muuhun, kyllähän nyt perunan kanssa sopii melkein kaikki. Ja samalla voisi ehkä kokeilla tehdä vähän pienemmän setin, ettei tarvitse (laiska kun olen) asetella niitä ranskalaisia kahteen kerrokseen pellille... Oikeastihan niitä siis ei pitäisi olla kuin se yksi kerros, että niitä voi kääntää kesken kaiken, mutta hyviä niistä tulee kääntämättäkin. Rapeus ehkä hieman kärsii näin, mutta kypsiä ja maittavia saa aikaiseksi kääntämättäkin.

Sellaista. Nälkähän tässä meinaa taas tulla kun kirjoittelee tästä, vaikka tuon annoksen jälkeen yllättäen lupasin itselleni etten enää ikinä syö niin paljon. Enkä ole sen jälkeen syönytkään. Vielä.

Kokkausmusiikkina toimi: Taylor Swift - Shake It Off

Jänisragu ja parmesaani-perunagnocchit.

 Ihastuin jänikseen joskus aikanaan Olde Hansassa sitä maistaessani, joten totta kai sitä piti päästä kokeilemaan myös kotona. Stockmannin Hulluilla päivillä oli kokonainen jänis tarjouksessa nyt keväällä ja ostin sieltä sitten innoissani jänösen. Olin tietenkin ehtinyt jo pohtia heti kuvastoa selatessani suunnitelmaa siitä, mitä jäniksestä kannattaisi edes tehdä tällaisena kaniininyyppänä. Päädyin testaamaan SeriousEatsin reseptiä, koska ne ovat aiemminkin olleet toimivia. Lisäksi resepti vaikutti siltä, että jäniksen oma maku pääsee siinä suhteellisen hyvin esille. Tätä tehtiin siis jo aikoja sitten, mutten ole jostain syystä saanut aikaiseksi kirjoittaa aiheesta ennen kuin nyt.

Voin varoittaa nyt jo, että se ranskalainen kokonainen jänis ei todellakaan ole sitten heikkohermoisen lihansyöjän eläin. Siis sellaisen lihansyöjän, joka syö pihviä innoissaan, mutta itkee kun telkkarissa leijona syö seepraa. Sillä jäniksellä on nimittäin pää. Ja silmät. Ja ne silmät tuijottavat syyllistävästi kun pilkot sitä hiton raatoa. Jauheliha on helpompaa, ei tarvitse ajatella mistä se tulee. Noin, sainpa ulos senkin vuodatuksen. (Oikeasti koen vain syyllisyyttä siitä, että syön silti itse lihaa edelleenkin, vaikka jäniksen pään katkaisu vihlaisikin ilkeästi tunteissani.)

Jänisragu

• n. 1 kg jänis (kokonainen)
• öljyä
• 1-2 sipulia
• 1-2 porkkanaa
• 1 sellerinvarsi
• n. 4 dl kanalientä
• 1-3 valkosipulinkynttä
• 800 g kokonaisia säilöttyjä tomaatteja
• 1,25 dl punaviiniä
• suolaa
• pippuria

Pilko jänis isohkoiksi paloiksi (4-8 palaa). Mausta jänis suolalla ja pippurilla ja paista paloihin sitten öljyssä kauniin ruskea paistopinta. Pilko kaikki vihannekset sillä välin, kun jänis ruskistuu. Siirrä jänispalat syrjään pannulta ja lisää pannulle/kasariin lisää öljyä. Paista sipuli siinä pehmeiksi sekoitellen samalla niin, että jäniksesta mahdollisesti jääneet palaset sekoittuvat sipuliin. Lisää sitten sekaan selleri, valkosipuli ja porkkanat. Kun valkosipuli alkaa tuoksua, lisää sekaan kanaliemi, tomaatit ja punaviini. Anna kiehua hiljalleen kannen alla noin tunnin verran tai kunnes jänis on täysin kypsää. (Voit tehdä tämän vaiheen myös uunissa 165°C:ssa, jos käytössäsi on uuninkestävä, kannellinen astia.)
Kun jänis on kypsää, nosta palat jäähtymään hetkeksi. Kiehauta sillä välin kastiketta hieman paksummaksi noin 20 minuutin ajan. Poista jäniksen paloista lihat (varovasti, sillä jäniksessä on melko paljon pieniä luita) ja lisää liha sitten takaisin kastikkeeseen. Lämmitä liha uudelleen ja tarjoa perunagnocchien kanssa.

Parmesaani-perunagnocchit

• 2 isoa uuniperunaa (esim. Rosamunda)
• 2 kananmunaa
• n. 0,75 dl raastettua parmesaania
• ripaus suolaa
• ripaus pippuria
• 1-3 dl jauhoja

Lämmitä uuni 225°C:een. Rei'itä perunat tökkimällä niitä haarukalla ja paahda sitten uunissa n. 30 min tai kunnes ne ovat pehmeitä. Anna perunoiden jäähtyä sen verran, että voit kuoria ne.
Purista perunat suuriaukkoisen siivilän tai raastimen läpi niin, että saat suunnilleen 5 dl perunaraastetta. Tee perunakeon keskelle kolo ja kaada siihen munat, joiden rakenne on jo rikottu. Lisää myös parmesaaniraaste ja mausteet. Sekoita rauhallisesti, kunnes tuloksena on märkä taikina. Lisää sekaan jauhoja niin, että taikinan koostumus muuttuu pehmeäksi taikinaksi (eli ei ole enää varsinaisesti märkää, muttei myöskään kuivaa).
Keitä suuri määrä suolattua vettä.
Muotoile gnocchit tekemällä taikinasta muutama pötkö, leikkaamalla pötköistä sopivan kokoisia paloja (ja halutessasi voit tehdä niihin haarukoilla painaumat, jolloin ne muistuttavat ulkonäöltäänkin oikeita gnoccheja). Keitä suolavedessä, kunnes gnocchit nousevat keitinveden pintaan. Nostele kypsät gnocchit reikäkauhalla pois vedestä sitä mukaa, kun ne kypsyvät ja tarjoile haluamasi ruoan kanssa.



Ragu ei ehkä ihan ollut kaiken tämän vaivan arvoista, mutta noita perunagnoccheja pitää ehdottomasti tehdä joku toinenkin kerta. Ehkä koittaa jopa tehdä niistä suunnilleen sen kokoisia kuin niiden pitäisikin olla sen sijaan, että teen niistä kolme kertaa isompia. Eipä sillä, maku ja kypsyysaste olivat joka tapauksessa hyvät. En ole muuten laiska kokki, mutta en ole kovinkaan jaksavainen pyörittelemään pieniä söpöjä palleroita oikein mistään. Lihapullanikin muistuttavat yleensä lähinnä liiskaantuneita jauhelihapihvejä.

Ai niin: jos kuva näyttää reseptiin nähden oudohkolta, se johtuu vain siitä, etten itse käyttänyt ruoassani lainkaan selleriä. Meillä kun oli jääkaapissa sellerinjämä, joka olikin niin jämä, ettei sitä voinut enää käyttää ruokaan. Käytin sitten sen sijaan lanttua. En osaa sanoa millä logiikalla, mutta hyvää tuli joka tapauksessa niinkin.

Kokkausmusiikkina toimi: Junkie XL - Brothers in Arms (No okei, oikeastihan tämä tuli vasta tämän kokkausjutun jälkeen koko leffa, mutta kun hyvä biisi.)

Hampurilaisvaikutteinen mac'n'cheese.

 Aloin jo otsikkoa kirjoittaessani miettiä, mikä olisi mac'n'cheesen suomalainen vastine. Tai siis jos pulled pork on nyhtöpossua, mitä mac'n'cheese on? Periaatteessahan se on juustomakaronilaatikkoa, mutta jotenkin se ei kuulosta ihan samalta. Juustomakkis tuo mieleen makkaraperunat. Ei kelepaa. Makaroni-ja-juusto taas on ihan liian suora ja pöljä käännös. Hei, onko kukaan törmännyt oikeasti kunnolliseen suomennokseen tästä? Onhan? Jooko? Haluan, että tälle on olemassa joku hieno käännös! Auttakaa kääntäjää hädässä!

Mutta siihen asiaan. Resepti on jälleen SeriousEatsista. Tämä yhdistää mukavasti juuston ja hampurilaiset (jos ette otsikosta arvanneet) ja on kaiken lisäksi vielä suhteellisen nopea ja helppokin. Jostain syystä omaan suuhuni maussa olisi vielä ollut parantamisen varaa, mutta kyllä tätä ihan mielellään silti söi pari annosta. Ehkä voisi testailla uudestaan joku toinen kerta. Katsoa mitä tapahtuu, jos käyttää soijarouhetta lihan sijaan. Mitä tapahtuu, jos käyttää maukkaampaa juustoa. Tai jos heittää vähän chipotlea sekaan. Tässähän on toki lähes yhtä paljon vaihtelunvaraa kuin purilaisissa muutenkin.

Hampurilaisvaikutteinen mac'n'cheese

• 2 tl maissitärkkelystä
• n. 340 g tölkki makeuttamatonta maitotiivistettä (myös kerma tms. paksuhko maitotuote käynee)
• 2 munaa
• suolaa
• pippuria
• öljyä
• 400-450 g jauhelihaa
• 4-6 kevätsipulia
• n. 400 g tomaattimurskaa/kokonaisia tomaatteja
• chiliä oman maun mukaan
• 200-225 g makaronia
• 3 rkl voita
• 115 g helposti sulavaa juustoa, kuten Aamupala-juustoa tai vastaavaa
• 250 g cheddaria

Sekoita maissitärkkelys, maitotiiviste ja munat tasaiseksi massaksi. Siirrä syrjään odottamaan siksi aikaa, kun valmistelet muut osuudet ruoasta. Pilko kevätsipulit (ja chilit) ja erottele valkoiset osat vihreistä. Raasta cheddar.
Keitä makaronit kevyesti suolatussa vedessä kypsäksi. Säilytä valutusvaiheessa 2,5 dl keitinvettä.
Samalla kun pasta kiehuu, paista jauheliha kypsäksi. Lisää sekaan kevätsipulin valkoiset osat ja pehmennä niitä hetki. Lisää sitten sekaan tomaatit ja chilit ja mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan. Siirrä seos syrjään odottamaan.
Kaada kypsät makaronit takaisin kattilaan/kasariin yhdessä säästetyn keitinveden, voin, maitotiivisteseoksen ja juustojen kanssa. Sekoita, kunnes juustot ovat sulaneet ja kastike on tasaista ja paksua. Lisää sekaan jauhelihaseos, lämmitä pikaisesti ja tarjoile heti kevätsipulin vihreillä osilla koristeltuna.



Tähän sopisi itseasiassa varmaan myös pekoni. Ja valkosipuli. Ja voi että. Tästä perusreseptistähän saisi vaikka mitä aikaiseksi, miten en aiemmin ajatellut kaikkia näitä vaihtoehtoja. No, ensi kerralla sitten.

Huomenna lähdemme muuten sitten Berliiniin. Koitan muistaa ottaa paljon kuolattavia ruokakuvia, koska miksi muuten sitä ihminen reissaisi kuin ruoan ja museoiden takia. No, okei, on kai niitä muitakin syitä, mutta nuo ovat ne itselle tärkeimmät.

Kokkausmusiikkina toimi: Leonard Cohen - First We Take Manhattan

Wannabe-Poutine.

 Poutine on siis kanadalainen ruokalaji, jossa ranskalaisten päälle kaadetaan kastiketta ('gravy') ja ilmeisesti hieman leipäjuuston tai paneer-juuston henkistä tuotetta ('cheese curds'). Näin tänään tämän BuzzFeedin ruokaosion linkin, jonka myötä oli pakko päästä testaamaan edes jonkinlaista  versiota tästä ajatuksesta. Tämä resepti ei siis varmastikaan ole edes lähelläkään aitoa kamaa, mutta toimi kyllä tähän rasvan- ja suolanhimoon erinomaisesti. Toimisi erinomaisesti känniruokana tai krapularuokana, mutta myös nähtävästi hyvin sen perjantai-illan ensimmäisen viinilasillisen seurana illallisena. Terveellistähän tästä ei saa millään, varsinkin kun huomasin toivovani, että ranskalaiset olisivat uppopaistettuja uunipaistettujen sijaan...

Nopeata ja helppoa eikä edes kovinkaan kallista. Tätä tehdään kyllä vielä uudestaan muutamin parannuksin... kuten paksummalla kastikkeella.

Wannabe-Poutine

• 400-600 g paksuja ranskalaisia tai lohkoperunoita
• 150-200 g helposti sulavaa juustoa (esim. raclette)
• 2 dl valmista demi-glace-kastikepohjaa
• 1 rkl maissitärkkelystä
• 1-4 rkl liha- tai kasvisfondia

Lämmitä uuni ranskalaisten vaatimaan lämpötilaan. Kun ranskalaiset ovat uunissa, raasta juusto suhteellisen isoksi raasteeksi (tai pilko vaikka pienehköiksi paloiksi) ja siirrä odottelemaan. Lämmitä valmista demi-glace-kastiketta ja lisää sekaan fondia sen verran, että suolaisuus miellyttää omia makunystyröitäsi. Sekoita maissitärkkelys loraukseen kylmää vettä ja kaada kastikkeen sekaan. Lämmitä kastiketta vielä hetki, mutta älä anna varsinaisesti kiehua. Jos aika ja kärsivällisyys vain riittävät, kannattaa kastiketta sekoitella miedolla lämmöllä vaikka koko se aika, kun ranskalaiset ovat uunissa. Niin saat paksumman ja maukkaamman kastikkeen.
Kun ranskalaiset tulevat uunista, siirrä ne tarjoiluastialle, kaada päälle kastike ja ripottele lopuksi päälle juusto. Syö lämpimänä (haarukka on suositeltavampi väline kuin kädet).



Parastahan tässä on melkein se, että suurinta osaa aineksista voi pitää kaapissa varmuuden vuoksi. Juustoksikin käy melkein mikä vaan, mutta helposti sulavat ovat kyllä ehdottomasti tässä kätevämpiä. Muuten niitä juustoraasteen paloja joutuu kaivelemaan sieltä kastikkeen seasta aika ahkerasti (mikä ei toki ole pelkästään huono asia, jos on tällainen suolasyöppö kuin minä...).

Nyt tekee mieli päästä kyllä joskus kokeilemaan sitä oikeaa kamaa, niin tiedän miten pahasti olen mennyt metsään päästä revittyine resepteineni.

Kokkausmusiikkina toimi: Rush - Tom Sawyer

Croque Monsieur -paistos.

 Tämä resepti on Nigellan ja useampaan otteeseen hyväksi todettu. Erityisen kätevän tästä tekee se, että suurimman osan valmisteluista voi (ja kannattaakin) tehdä edellisenä päivänä, jolloin itse syömispäivänä ehtii panikoida ties mistä sillä välin kun ruoka on uunissa. Sitten nappaa ruoan uunista, syö ja jatkaa panikointia. Tai siis se on se, mitä itse usein tunnun tekevän tämän ruoan yhteydessä. Virallinen "aikataulut kusee ja kaikilla on kiire kaikkialle" -ruoka.

Täyttävää ja helppoa. Erittäin, erittäin täyttävää. Niin täyttävää, että annoksesta riittää hyvin neljälle ahneemmallekin, testatusti...

Croque Monsieur -paistos

• 6 siivua paahtoleipää (miel. täysjyvää tai kauraa)
• dijon-sinappia
• n. 150 g gruyere-juustoa
• 3 kunnollista siivua savustettua kinkkua, esim. palvikinkkua
• 6 munaa
• 0,5-1 tl suolaa
• n. 0,75 dl maitoa
• n. 1 dl vahvaa juustoraastetta (gruyere, emmental, cheddar...)
• worcestershire-kastiketta

Voitele leivänpalat sinapilla (jos et pidä sinapista, voitele kevyesti, jos pidät, voitele ronskimmalla otteella). Laita aina kahden leivän väliin pala kinkkua ja gruyere joko raasteena tai siivuina. Jos haluat, voit leikata leivät tässä kohtaa kolmioiksi tai puolikkaiksi, se helpottaa niiden mahduttamista uunivuokaan.
Vatkaa sekaisin munat, maito ja suola. Asettele leivät uunivuokaan mahdollisimman tiiviisti niin, että leivistä muodostuu vain yksi kerros. Kaada päälle muna-maitoseos. Kääri kelmuun ja anna olla jääkaapissa yön yli.
Lämmitä uuni 200° C:een. Poista uunivuoan päältä kelmu ja loiski leipien päälle worcestershireä oman maun mukaan ja ripottele lopuksi päälle juustoraaste. Paista uunissa n. 25 minuuttia.

Helpottaa seuraavaa päivää eikä vaadi kovin paljoa valmisteluita edelliseltäkään päivältä. Tästäkin saisi varmaan ihan hyvän brunssiruoan, nyt kun asiaa tarkemmin aloin pohtimaan...

Kätevää kasvisversiota en ole tästä vielä keksinyt. Voisihan sen kinkun tietenkin vain jättää pois, mutta sellaisenaan tämä saattaisi olla ehkä aavistuksen tylsä. No, ehkä joku päivä keksin siihenkin jonkinlaisen ratkaisun. Savupaprika saattaisi auttaa siinä projektissa.

Kokkausmusiikkina toimi: The Clash - London Calling

Juustoinen uunirisotto.

 Selasin pitkästä aikaa SeriousEatsia ja hairahduin juustoviikko-reseptilistalle. Niinhän siinä taas kävi, että oli pakko syödä jotain juustoisan kaunista. Onneksi mozzarella ei ole pahimmasta päästä juustoja ainakaan hintansa puolesta. Tähän reseptiin mennyt valkoviini maksoi paljon enemmän, vaikka olikin Alkon halvimmasta päästä. Ja viinin jämät löytyvät edelleen jääkaapista. En tiedä onkohan se enää kunnossa tyhjiöpumpustakaan huolimatta. Eikä oikein tee mieli kokeilla ainakaan näin keskellä päivää.

Olen joskus aiemminkin kyllä korvannut viinin törkeästi ruokalusikallisella tai kahdella jotain viinipohjaista etikkaa ja pistänyt sitten sekaan vain hitusen enemmän lientä/vettä. Viiniä ja etikkaa kun ei voi annostella ihan saman logiikan mukaan tai makuelämys saattaa olla hieman väärällä tavalla mielenkiintoinen. Mutta muutamalla ruokalusikalla (versus 1-2 dl viiniä) makuelämys on barbaarisiin makunystyröihini riittävän samankaltainen.

Reseptiin alun perin kuuluvan gelatiinin jätin ihan suosiolla pois. Hyvää tästä tuli siitä huolimatta: pehmeä sisus ja rapsakka kuori. En ole edes ihan varma, miksi olisin halunnut minkäänlaista hyytelöitymistä sisuksiin. Ehken vain ymmärrä jotain hienoa rakennejuttua, kun en ole hyytelöiden perään muutenkaan.

Juustoinen uunirisotto

• 5 dl kana-/kasvislientä
• oliiviöljyä
• 1 pienehkö sipuli
• 2,5 dl lyhyttä, pyöreäjyväistä riisiä (esim. sushiriisiä tai puuroriisiä)
• 1,25 dl valkoviiniä
• ripaus sahramia
• suolaa
• pippuria
• n. 50 g voita
• 1 rkl jauhoja
• 2 rkl maitoa
• 1 muna
• n. 225 g mozzarellaa
• reilu 2 dl panko- tai korppujauhoja
• 2 rkl raastettua parmesaania

Pilko sipuli. Lämmitä öljy kasarissa ja kuullota sipuli. Lisää sekaan riisi ja sekoittele, kunnes öljy on päällystänyt riisin ja riisin väri on muuttunut aavistuksen läpikuultavaksi. Lisää viini ja sekoittele, kunnes viini on suunnilleen haihtunut. Sekoita sitten sekaan 2,5 dl lientä ja sahrami ja mausta suolalla. Varmista, ettei kasarin reunoille ole nestepinnan yläpuolelle jumahtanut riisiä tai sipulia. Kun neste on enimmäkseen haihtunut/imeytynyt riisiin, sekoita sekaan vielä reilu 1 dl lientä. Jos riisi ei ole tässä vaiheessa vielä kypsää, sekoita sekaan vettä hiljalleen, kunnes riisi on koostumukseltaan al dente ja risotto muistuttaa paksua puuroa (korkeintaan 1 dl vettä). Mausta suolalla ja pippurilla.
Bechamel kastike: Samalla kun risotto kiehuu hiljalleen, sulata pannussa n. 1 rkl voita. Kun voi vaahtoaa, sekoita siihen jauhot ja paista hetki (jauhojen ei ole kuitenkaan tarkoitus ruskistua). Sekoita sekaan maito ja loppu liemi (eli reilu desilitra). Sekoittele, kunnes kastike paksuuntuu. Ota pois levyltä. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita sekaan vatkattu muna, kun seos on hieman jäähtynyt.
Lämmitä uuni 175° C:een. Sekoita bechamel-kastike ja risotto keskenään. Pilko mozzarella sopiviksi suupaloiksi ja kääntele varovaisesti seokseen.
Sekoita panko- tai korppujauhot parmesanin kanssa ja mausta suolalla ja pippurilla. Päällystä risotto jauho-juustoseoksella ja kypsennä uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes jauhot ovat ruskistuneet kauniisti. Nauti lämpimänä.

Erinomaisen maittavaa. Vähemmän överi versio mac'n'cheesestä tuli tästä ehkä vähän mieleen. Samanhenkinen ratkaisuhan tämä on: sekoitetaan rasvaisia asioita johonkin hiilarijuttuun ja pistetään hetkeksi uuniin niin, että juusto sulaa ja pinnasta tulee mukavan rapsakka. Tätä söi seuraavanakin päivänä vielä ihan hyvällä ruokahalulla, mikä taas mac'n'cheesen kanssa minulta harvemmin onnistuu. Ehkä siis on olemassa ruokia, joiden juustoisuus on liikaa jopa minulle. Mutta tämä ei ole sellainen ruoka. Tätä teen uudestaankin.

Kokkausmusiikkina toimi: Nick Cave & the Bad Seeds - Push the Sky Away

Muuttoa ja salaattia. Salaattia ja muuttoa.

 Muutimme tuossa viime viikonloppuna keskustampaan. Siksi täällä on ollut aika hiljaista. Vapaa-aika on kulunut lähinnä pakkaamiseen, siivoamiseen, purkamiseen, huonekalujen kokoamiseen, töiden alle romahtamiseen... mitä näitä nyt on kun pitää vapaaviikon tyhmänä ENNEN muuttoa eikä sen jälkeen.

Mutta onneksi on olemassa helppoja ja hyviä kotitekoisia salaatinkastikkeita, jotka pelastavat kiireisen elämän myös silloin, kun on saanut tarpeekseen noutopizzasta, thairuoasta, kiinalaisesta ruoasta, ravintolan ruokaisasta salaatista... Itse asiassa tämä keskustassa asuminen ei ole kiireisen ihmisen elämän kannalta lainkaan hassumpaa. Mutta valitettavasti jossain kohtaa lompakko alkaa sanoa vastaan tuollaiseen ruokavalioon ja kaipaa jotain kevyttä, ja silloin turvaudutaan tähän.

Soijapohjainen salaatinkastike

• 2-3 valkosipulinkynttä
• 1 salottisipuli
• 2 tl dijoninsinappia
• 5 dl rypsiöljyä
• 2,5 dl (ekstraneitsyt)oliiviöljyä
• 6 rkl balsamicoa
• 6 rkl sherry-/omenaviinietikkaa
• 4-8 rkl soijaa (oman maun mukaan)
• mustapippuria
• suolaa halutessasi

Kuori sipulit, pilko hyvin pieneksi tai raasta. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi emulsioksi, maista ja lisää tarvittaessa mausteita.
Kastike kestää jääkaapissa useamman kuukauden, sekoita se vain tasaiseksi aina ennen käyttöä (jääkaapissa öljy erottuu muista aineksista).

Ja tästä salaatinkastikkeestahan saa kaikenlaista salaattia tehtyä. Itse olen kokeillut salaattia soijalla ja mirinillä maustetulla lohella, avokadolla ja kirsikkatomaatteilla...

Halloumilla, paprikalla ja kirsikkatomaateilla...

Ja avokadolla, soija-mirin-maustetulla kuhalla ja paahdetuilla seesaminsiemenillä.

Olennaista omalta kannaltani on se, että muistan maustaa myös varsinaisen salaatin ripauksella suolaa ja pippuria niin se salaatti myös tuntuu ruoalta. Usein kun salaatin jälkeen meikäläiselle tuppaa iskemään kamala sipsinhimo, mikä ei taida olla sen terveellisen ja kevyen ruoan pointti. Tai näin olen ainakin kuullut.

Koitan palata perinteisempään aikatauluun ja epäterveellisempiin ruokiin viimeistään ensi viikolla. Ellen haali itselleni taas liikaa töitä, kuten tein tällä viikolla...

Muuttomusiikkina toimi: Reel 2 Real - I Like to Move It

Butternut-kurpitsalasagne.

 Jostain syystä olen aina pitänyt lasagnen syömisestä enemmän kuin sen tekemisestä. En oikeastaan tiedä miksi, koska lasagne on parhaimmillaan aika helppokin ruoka. Varsinkin suurin osa kasvislasagneista, joissa ei tarvitse miettiä monen kastikkeen tekemistä. Ajoittain kunnollinen bolognese-pohjainen lasagne on mainiota, mutta jostain syystä en jaksa vain tehdä sitä. Onneksi se on myös poikaystävän bravuuri. Ja lasagnea tulee kerralla aina niin paljon, että sitä syödään kolme päivää ja sen jälkeen ei enää teekään hetkeen mieli lasagnea.

Paitsi jos se on näin hyvää lasagnea, että sitä syö vahingossa kolmen päivän annoksen kahdessa päivässä. Kurpitsa on sellainen kasvis, jonka olemassaolon (muuna kuin pikkelssinä) olen tiedostanut vasta pari vuotta, mutta alan hiljaksiin tykästyä siihen kovasti. Se on sopiva yhdistelmä mietoa makua ja ihanaa koostumusta, jolloin sen voi yhdistää lähes mihin tahansa. Kuten vaikka juustoon. Tai vielä parempaa: useaan juustoon! Hurraa!

Alkuperäiseen reseptiin törmäsin BuzzFeedin ruoka-osion kautta. Olen ainakin suhteellisen varma siitä. Kasvisruokaresepteihin ja kausivihannesten käyttöön BuzzFeedin listaukset ovatkin toimivia: jos mikään resepti ei innosta, ainakin niiden perusteella saa jotain ideoita. Jenkeissä toki vihannesten kaudetkin ovat hieman erilaiset kuin täällä, mutta ainakin kurpitsan kausi näyttäisi ainakin olevan suhteellisen vastaava. Ja ruusukaalien. Ja todennäköisesti kesä on kesä sielläkin, mutta kesällä olen aina liian innoissani mansikoista, herneistä ja avomaankurkuista, että muistaisin edes miettiä mitään uusia reseptejä. Tai, niin, ainakin mietin niitä vähemmän.

Butternut-kurpitsalasagne

• n. 1,3-1,4 kg butternut-kurpitsaa (kuorittuna, siemenet poistettuna ja kuutioituna n. 2 l)
• öljyä paahtamiseen
• 1 l maitoa
• 2 rkl kuivattua rosmariinia (tai muutama oksa tuoretta rosmariinia ja salviaa)
• 2-4 valkosipulinkynttä
• n. 60 g voita
• 4 rkl vehnäjauhoja
• 9 lasagnelevyä (tai halutessasi enemmänkin)
• n. 3,5 dl parmesaaniraastetta (n. 130 g)
• 2,5 dl kuohukermaa
• 0,5 tl suolaa

Esilämmitä uuni 230°C:een. Kuori kurpitsa, poista siemenet ja kuutioi reilun sentin kokoisiksi paloiksi. Pyörittele kurpitsat öljyssä ja levitä ne tasaisesti uunipellille niin, etteivät ne ole päällekäin. Käytä kahta peltiä tarvittaessa. Paahda uunissa 10 minuuttia, sekoita kurpitsoita ja mausta niitä suolalla, laita takaisin uuniin 10-15 minuutiksi tai kunnes ne alkavat saada väriä.
Kun kurpitsat paahtuvat uunissa, kiehauta maitoa hiljalleen noin 10 minuuttia kattilassa yhdessä yrttien kanssa. Vahdi, ettei maito kiehu yli. Siivilöi maitoseoksesta yrtit pois (erityisesti jos käytät tuoreita yrttejä) ja jätä hetkeksi jäähtymään.
Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Paista valkosipulimurska voissa kasarissa rauhallisella lämmöllä, kunnes ne ovat pehmenneet. Mittaa sekaan vehnäjauhot ja sekoittele, kunnes jauhot ovat ruskistuneet hieman. Kaada sekaan maito koko ajan sekoittaen ja anna kiehu hiljaksiin noin 10 minuuttia aina välillä sekoittaen. Kaada sekaan paahtuneet kurpitsat ja mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla.
Laske uunin lämpö 190°C:een. Kaada uunivuoan pohjalle muutama desilitra kurpitsakastiketta, päälle lasagnelevyjä ja jatka, kunnes olet käyttänyt kaikki lasagnelevy. Päällimmäiseksi jää siis lasagnelevykerros.
Vaahdota kerma ja levitä se lasagnelevyjen päälle. Ripottele päälle parmesaaniraaste. Peitä uunivuoka foliolla (varo, ettei folio koske ruoan pintaan) ja anna olla uunissa n. 30 min. Poista folio ja anna lasagnen olla uunissa vielä noin 10 minuuttia tai kunnes sen pinta on saanut väriä ja kuplii. Lopuksi anna lasagnen jäähtyä ainakin 5 minuuttia ennen kuin käyt siihen käsiksi.

Erinomainen ruoka, kaiken kaikkiaan. Ei ehkä kovinkaan kevyttä (katsokaa noita rasvalammikoita tuon pinnalla, urrgh), mutta maittavaa ja aina voi vedota siihen, että tässä on suhteessa erittäin paljon kasviksia. Ja rasvaa. Muttei nyt keskitytä siihen vaan niihin kasviksiin. Ihanan oransseihin kurpitsapaloihin, iih!

Aikaa tähän menee tunnin verran, rahaakin palaa. Mutta tätä tulee paljon ja se on erittäin täyttävää. Sopii erityisesti syksyn ruoaksi, koska tämä on vähäisistä mausteista huolimatta jotenkin ihanan lämmittävää ruokaa. Tästä tulee lämmin olo niin kehoon kuin mieleen. Endorfiinit suorastaan virtaavat! (Juusto siis ilmeisesti oikeasti aiheuttaa jotain endorfiinien vapautumista elimistössä, siksi suurin osa ihmisistä pitää siitä niin kovasti. Nyt tiedätte senkin.)

Kokkausmusiikkina toimi: Blondie - Rapture

Mustapapuquesadillat.

 Koska töissä ovat joulukiireet nyt virallisesti alkaneet, ei jaksa kirjoitella mitenkään hirveän pitkällisiä sepustuksia. Joten siksi yksinkertaista, nopeaa ja halvahkoakin mutta kuitenkin täyttävää ruokaa: papuja ja sulanutta juustoa! No okei, on tässä vähän muutakin, muttei onneksi liikaa.

Aina aika ajoin tulee tehtyä kotona salsaa ja quesadilloja, ne ovat erinomainen välipala tai korjaus öiseen suolaisenhimoon. Myönnettäköön, että öisin harvemmin tulee pilkottua sipulia ja tomaattia sitä salsaa varten, koska eihän chilitahnalla sivelty, juustoisa quesadilla oikeasti tarvitse mitään terveellistä seurakseen. Se nyt vaan tekee hyvää aina välillä syödä muutakin kuin pelkkää juustoa. Tai niin olen kuullut.

Mustapapuquesadillat

• 400-450 g  mustapapuja
• 2,5 dl pakastemaissia (tai vastaava määrä laadukasta tölkkimaissia)
• 1 pieni punasipuli
• 1-3 valkosipulinkynttä
• 2-4 rkl pilkottua tuoretta korianteria TAI 1-2 tl korianterijauhetta
• 150-200 g juustoraastetta (esim. emmental)
• 1 pss valmista tacomaustetta
• tortillapohjia

Huuhtele pavut pikaisesti, sekoita sekaan maissi (ei tarvitse erikseen sulattaa). Pilko tuore korianteri, jos sitä käytät. Silppua punasipuli ja valkosipuli niin pieneksi kuin jaksat. Lisää sipulit, korianteri ja juustoraaste papujen ja maissin sekaan. Lopuksi lisää sekaan myös tacomauste ja sekoita, kunnes maustetta on suhteellisen tasaisesti kaikkialla täytteessä.
Kuumenna pannu keskilämpöiseksi (vaihtelevasti 4-5 vanhanmallisissa liesissä). Lisää n. 1 dl täytettä tortillapohjan toiselle puolelle, taita tortilla puoliksi täytteen päälle ja paista pannulla, kunnes pohja on kullanruskea. Käännä ja paista toinenkin puoli kullanruskeaksi. Lämmön olisi oltava sellainen, että täytteen juusto sulaa suunnilleen samassa ajassa kun tortilla saa kullanruskean värinsä.



Alkuperäisessä reseptissä on ohjeet myös siihen, miten näistä saa pakastimeen helppoa syötävää, mutta itse tyydyin vähemmän vaivan linjaan: pakastin pelkkää täytettä. Normaali kahdeksan tortillan paketti on liian pieni tuolle määrälle täytettä, joten muutamaan quesadillaan löytyy sitten apua pakastimesta seuraavan kerran, kun ei jaksa nähdä edes näin paljon vaivaa. Oletettavasti se hetki saattaa tapahtua vielä ennen joulua, koska iltaisin en oikein ehdi tehdä ruokaa, jos haluan nukkumaan ihmisten aikoihin.

Mutta onneksi olen aiemmin ehtinyt tehdä sen verran kaikkea jännittävää, että voin ruoanlaiton sijaan kirjoittaa vanhemmista ruoista, joista en ole tähän mennessä ehtinyt. Kuten esimerkiksi vegaanisesta mac'n'cheesestä. Hämmentävää mutta toimivaa. Tai savuisesta perunakeitosta, joka oli liikaa keittiöni astioiden tilavuuksille. Tai ehkä villiriisipaistoksesta, jossa juusto oli (*gasp*) vähän turhaa ja ylimääräistä. Jos jokin kiinnostaa erityisesti näistä, hihkaiskaa toki niin priorisoin sitten sitä (huomaamaton kommenttienpyytely, ei kukaan huomannut varmaan mitään...).

Joulukuisena kokkausmusiikkina toimi: H. P. Lovecraft Historical Society - I Saw Mommy Kissing Yog-Sothoth

Paahdettu ruusukaali-butternut-salaatti gorgonzolalla ja granaattiomenalla.

 Tämä muistuttaa jotenkin vähän jo aiemmin tekemäämme bataattisalaattia, osin ainestensa mutta erityisesti oranssin värin dominoivuuden takia. Tässä tosin myös granaattiomenasta tuli jännittäviä punaisen vivahteita. Tykkään kovasti värikkäistä ruoista. Ehkä siksi, että teen niitä ihan liian harvoin vaikka rakastankin yli kaiken katsella värikkäitä ruokakuvia. Minut saa huokaisemaan ihastuksesta jo sillä, että ottaa nätin kuvan tuoreesta chilistä tai valkosipulista tai juustosta tai... no, oikeastaan melkein mistä vaan ruokaan liittyvästä, parhaimmillaan jopa raaka liha tai kala voi olla ihan liian kuvauksellista. Olettaen siis että kuvaaja tietää mitä on tekemässä. Ja joskus on ehkä jotain hiuslakkaa ynnä muutakin saattanut olla apuna niissä kaikkein kauneimmissa kuvissa, mutten välttämättä mielelläni ajattele sellaista ruoantuhlausta kun kuolaan hienoja kuvia.

Alkuperäinen resepti on löytynyt taas jonkun linkkirykelmän kautta, ehkä Buzzfeedistä. Olen siirtynyt selkeästi SeriousEatsin selailusta vähän enemmän Buzzfeedin selailuun, koska sieltä löytää helpommin halpoja ja helppoja reseptejä. Ja erityisesti ehkä siksi, että suurimpaan osaan niistä resepteistä löytyy myös ainekset ihan Turun kaupoista eikä tarvitse keksiä vaihtoehtoisia lähestymistapoja johonkin ainesosaan.

Tämän piti periaatteessa olla kuuden hengen annos (todennäköisesti alkuruokana), mutta me kyllä tuhosimme sen kerralla kahdestaan. Evääksi syötiin sitten pakkasesta jotain, koska terveellinen salaatti olikin liian hyvää säilyäkseen seuraavaan päivään... No, ei se varmaan huonokaan asia ole. Parempi kai syödä itsensä ähkyyn asti suhteellisen vähärasvaista salaattia kuin jotain tuplajuustolasagnea tai muuta vastaavaa.

Paahdettu ruusukaali-butternut-salaatti gorgonzolalla ja granaattiomenalla

• 450 g ruusukaaleja
• n. 350 g butternut-kurpitsaa
• 0,5-3 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl vaahterasiirappia
• 2-3 valkosipulinkynttä
• 0,5 tl chipotle-chilijauhetta (tai tavallista chilijauhetta/savustettua paprikajauhetta)
• 0,25 tl kanelia
• 1 granaattiomenan siemenet
• 75-100 g gorgonzola-homejuustoa
• halutessasi: pekaanipähkinöitä tms. rouhittuna päälle

Laita uuni lämpenemään 200°C. Siisti ruusukaaleista kannat ja kuori ja pilko kurpitsa. Siemeniä ei tässä ruoassa käytetä. Laita ruusukaalit ja kurpitsa isoon kulhoon odottamaan.
Sekoita pienessä kulhossa haluamasi määrä oliiviöljyä, vaahterasiirappi, valkosipuli murskattuna, chilijauhe ja kaneli. Sekoita kastike ruusukaaleihin ja kurpitsanpaloihin niin, että kaikki ovat saaneet osansa öljyseoksesta. Paahda uunissa 25-30 min tai kunnes ruusukaalit ovat saaneet riittävästi väriä. Ota jäähtymään ja siirrä hetken kuluttua tarjoilukulhoon.
Jos haluat lisätä salaattiin suolaa ja pippuria, se kannattaa tehdä tässä kohtaa ja sekoittaa salaattia vielä pikaisesti kulhossa.
Ripottele salaatin päälle granaattiomenan siemenet, murenna päälle gorgonzola ja halutessasi rouhitut pähkinät. Tarjoa lämpimänä.



Alkuperäisessä reseptissä siis on maininta suolasta ja pippurista ainesosalistauksessa, mutta niitä ei lisätä missään kohtaa itse salaattiin. Loogisestihan ne menisivät ruusukaaleihin ja kurpitsanpaloihin joko ennen tai jälkeen uunin, mutta en ole nyt yhtään varma mikä olisi se oikeaoppinen tapa. Mehän emme moisia hapatuksia tarvinneet ja silti ahmimme kaiken. Mielestäni paahdettujen vihannesten lievä makeus toimi mainiosti suolaisen gorgonzolan kanssa, suolaa lisäämällä se kontrasti ehkä vähän laimenisi.

Kannattaa muuten olla fiksumpi kuin minä ja katsoa etukäteen jostain, mikä olisi hyvä ja fiksu tapa saada granaattiomenasta siemenet ulos. En siis ole vieläkään ottanut tätä asiaa selville, koska käytämme granaattiomenaa hyvin, hyvin harvoin ja usein silloinkin lähinnä sen mehua. Tähänkin salaattiin tuli aika runsas loraus granaattiomenan mehua vähän vahingossa, koska en tajunnut miten paljon siitä irtoaa nestettä puristaessa. No, tiedänpähän ensi kerralla. Ja ensi kerralla voisi ehkä harkita sitä, että ostaa oikeasti niitä pekaanipähkinöitäkin. Tällä kertaa ei raaskinut, sen verran niillä on hintaa ellei käy ostamassa juuri sopivaa määrää jostain Punnitse & Säästästä. Tähän kyllä kävisi varmaan myös rouhittu pistaasi tai cashew mainiosti, mutta eipä tullut testattua kumpaakaan niistäkään, vaikka cashew-pähkinöitä olisi kaapissa ollutkin.

Lämpimät salaatit ovat kivoja talviruokia. Joskus sitä tekee vaan mieli jotain vähän terveellisempää ja vihannespitoisempaa silloinkin, kun ulkona on pimeätä, märkää ja ankeaa. Useimmiten tosin tekee mieli vain juustoa ja suklaata vuorotellen, mutta kai siihenkin sitten vaan jossain vaiheessa kyllästyy. Ilmeisesti. Milloinkohan minusta on tullut näin perhanan terveellinen?

Kokkausmusiikkina toimi: Combichrist - What the F*** Is Wrong with You

Sieni-ruusukaalipasta

 Joskus vaan on niitä hetkiä kun ei oikein ehdi tehdä ruokaa. Tai siis itse asiassa viime aikoina niitä on ollut kovinkin usein. On ollut uuden asunnon etsimistä, kirppiksellä tavaran myymistä, töitä parhaimmillaan kolmessa eri firmassa viikon aikana, dj-keikkaa... ties mitä. Joten energiatasot ovat olleet hieman alhaiset ja erityisesti arki-iltaisin aikakin on ollut suhteellisen kortilla.

Mutta onneksi on olemassa helppoja ja maistuvia ruokia, joiden valmisteluun menee hetken aikaa ja itse kokkaukseen hyvin vähän aikaa. Erityismukavaa on tietenkin se, kun voi nakittaa ne inhottavammat hommat jollekin toiselle (köh), niin että voi itse keskittyä sitten kaikkeen muuhun... mutta ilman sitäkin vaihtoehtoa tämä on alkuvalmisteluita lukuunottamatta erittäin helppo ja nopea ruoka. Ja maistuu hyvältä huolimatta siitä, että tässä on mukana kaikkea terveellistäkin. Resepti on jälleen kerran SeriousEatsista, mutta onneksi voin puolustuksekseni sanoa, että olen sentään muuntanut paunat ja unssit suomalaisenkin ymmärtämään muotoon. Ettei ole IHAN sama katsotteko tätä vai sitä alkuperäistä.

Toisaalta -- disclaimer -- olen ihan hirvittävä ruusukaalin fani. Kaalit kaiken kaikkiaan tuntuvat olevan vähän salainen paheeni, mutta ruusukaali on jostain syystä se suosikki. Ehkä siksi, että jostain syystä syön ruusukaalia aika harvoin ja se tuntuu siksi erityiseltä herkulta. Suomessa sitä ei edes saa kaupasta kaikkina vuodenaikoina (ainakaan en ole huomannut), eikä toisaalta ehkä tarvitsekaan. Nyt on hyvä kausi tehdä näitä ruokia, kun sitä ruusukaalia löytyy eikä hintakaan ole mikään ihan kamala. Oikeastaan tässä ruoassa ei maksa kuin juusto, ja sitäkin voi ostaa rikkaampina päivinä myöhempää käyttöä varten. Tai siis niin minä tekisin, koska juustoton elämä on välillä aika vaikeaa.

Sieni-ruusukaalipasta

•   n. 100 g ruusukaaleja
• öljyä paistamiseen
• suolaa
• pippuria
• 200-250 g sieniä (esim. herkkusieniä)
• 1-2 salottisipulia
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 tl timjamia (tuoretta tai kuivattua)
• n. 4 rkl voita
• 2 tl sitruunamehua
• n. 1,25 dl kasvis- tai kanalientä
• 400 g (simpukka)pastaa
• n. 50 g parmesaania

Leikkaa ruusukaaleista kanta pois ja erottele lehdet mahdollisimman hyvin erikseen. Leikkaa ruusukaalien sydänosa muutamaan palaan riippuen koosta. Pilko sienet, sipuli, valkosipuli ja erottele timjamin lehdet, jos käytät tuoretta. Raasta parmesaani. Laita kevyesti suolattu vesi kiehumaan.
Lämmitä pannulla/kasarilla loraus öljyä kuumaksi ja paista siinä ruusukaaleja sekoittamatta, kunnes ne saavat hieman paistopintaa. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan, sekoita ja anna paistua vielä hetki, kunnes lehdet ovat paikoin ruskistuneita ja loppuosaltaan kirkkaanvihreitä. Siirrä ruusukaalit kasarista kulhoon odottelemaan.
Lisää öljyä kuumaan pannuun/kasariin ja paista siinä sieniä, kunnes niistä on suurin osa kosteudesta haihtunut ja ne ovat saaneet väriä. Lisää sekaan salottisipuli, valkosipuli ja timjami ja paista sekoitellen, kunnes salotti on pehmennyt. Lisää voi, liemi ja sitruunamehu. Kiehauta ja sekoita, kunnes kastike on sopivan paksua. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Siirrä hetkeksi syrjään.
Keitä pasta muuten paketin ohjeen mukaan, mutta ota se pois liedeltä n. minuutti ennen varsinaista kypsymisaikaa. Säästä reilu desilitra keitinvettä. Sekoita pasta, keitinvesi, puolet parmesaaniraasteesta ja ronskisti pippuria sienten sekaan. Laita pannu/kasari takaisin levylle ja kiehauta, kunnes pasta on kypsää ja kastike on paksuuntunut niin, että se tarttuu pastaan. Sekoita sekaan ruusukaalit ja tarjoa lopun parmesaaniraasteen kera.



Ainoa huono puoli tällaisessa pastassa (minun mielestäni) on se, ettei se ikinä ole niin hyvää enää seuraavana päivänä. Ei tämä pahaakaan tietenkään ollut töissä eväänä, mutta jotenkin siitä nyt vaan puuttuu se ruusukaalien rapeus, pastan hyvä kypsyysaste, sitruunan pirtsakkuus... ja tietenkin se juuri ennen syömistä päälle lisätty juustoraaste. En ole niin hifistelijä että jaksaisin viedä töihin gaziljoona purnukkaa, joista jokaisesta tulee jotain vähän annoksen päälle. Varsinkin kun töissä taannoin ihmeteltiin monta päivää eväänäni ollutta olut-juustokeittoa. Joka oli hyvää (ja resepti taisi olla Viini-lehdestä, ellen väärin muista, tai Alkon Etiketti-lehdestä, mistä näitä nyt muistaa enää vuotta myöhemmin) eikä yhtään niin erikoista tai jännittävää kuin miltä se ilmeisesti kuulosti.

Varoitan muuten jo nyt, etten tee jouluruokia. Ikinä. Koska ei ole tähän mennessä tarvinnut, pääsee aina muiden valmiisiin pöytiin syömään. Ihanaa. Tai, niin, tein riisipuuroa ja varmaan myös joulutorttuja, mutta jotenkin se ei ole yhtään sama asia. Ja pari vuotta sitten taidettiin tehdä lanttulaatikkoakin... se siitäkin sitten. Joka tapauksessa! Muut tekee ne aina paremmin, en jaksa edes yrittää mitään! Paitsi tietenkin syödä kaiken muiden tekemän ruoan. Koska jos ruokaa jää jäljelle, ruoka on varmasti ihan pilalla (tai sitten sitä on vaan tosi paljon, kuten jouluna kuuluukin).

Kokkausmusiikkina toimi: She Wants Revenge - Kidnap the Sandy Claws

Juustoinen papumuusi munan ja lehtikaalin kera.

 No voi herranjestas mikä nimihirviö. Ja voi herranjestas mikä proteiiniöveri. Suhteellisen helppo tehdä, täyttävämpää kuin mikään ikinä ja kaiken lisäksi vielä kasvisruokaa. Ei todellakaan kannata tehdä tätä settiä kahdelle ihmiselle ellei ole lievästi itsetuhoinen. Paitsi tietenkin jos osaa olla syömättä kaikkea kerralla... en tosin osaa edes sanoa miten hyvin tämä ruoka kestää säilytystä, koska en päässyt ahneuksiltani testaamaan. Noin yleisesti ottaen kaikki mössöiset ruoat, joissa on seassa juustoa ja ruoat, joissa on mukana paistettua tai keitettyä kananmunaa ovat parhaimmillaan heti, mutta kai tätä voi seuraavanakin päivänä syödä.

Rasvaa löytyy myös enemmän kuin tarpeeksi, mutta en ole itse ikinä oikein oppinut siihen rasvan kammoamiseen. Tai edes hiilareiden kammoamiseen. Tai oikeastaan minkään kammoamiseen muutenkaan. Jostain syystä vaan usein syön suhteellisen vähähiilihydraattista ruokaa, johtuen ehkä siitä että olen perhanan nirso niiden yleisimpien hiilihydraattien suhteen. Keitetty peruna kelpaa kotioloissa vain, jos se on Puikulaa ja kaikki muut suosimani perunan muodot ovat niin hitaita ja vaivalloisia etten jaksa (esim. lohkoperunat). Riisi on hyvää, muttei sitäkään jaksa aina syödä. Pasta on hyvää silloin, kun sitä ei syö liian usein. Leipääkin syön ehkä pari kertaa kuukaudessa. Aina välillä ihmettelen että mitä minä sitten oikeastaan SYÖN, kun ei oikein tunnu siltä että niitä vihanneksiakaan tulisi vedettyä mitenkään ihan hirveästi... jotain sitä kummasti vaan aina keksii, useimmiten jotain mahdollisimman juustoisaa.

Juustoinen papumuusi munan ja lehtikaalin kera

• (oliivi)öljyä
• 2-4 valkosipulinkynttä
• n. 800 g valkoisia papuja suolaliemessä tai vastaava määrä kuivattuja miedosti suolatussa vedessä itse keitettyinä
• 1,25 dl kermaa
• 85 g vahvaa cheddaria
• 60 g parmesania
• suolaa ja pippuria
• n. 7-8 dl verran lehtikaalia silputtuna
• 2 tl sitruunamehua
• 4 munaa (tai 1 per syöjä)
• muutama kevätsipulinvarsi tai nippu ruohosipulia

Pilko valkosipuli ja raasta juustot. Lämmitä pieni määrä öljyä pannussa ja paahda siinä valkosipulia pieni hetki. Lisää sekaan pavut, kerma ja n. 1,25 dl vettä. Kiehauta pikaisesti ja muussaa sitten pavut perunansurvimella. Tarvittaessa lisää vettä, kunnes muusin koostumus on omasta mielestäsi sopiva. Sekoita mukaan raastetut juustot, mausta suolalla ja pippurilla. Pidä lämpimänä sillä välin kun valmistelet muut osat ruoasta.
Paista pieneksi silputtu lehtikaali lirauksessa kuumaa öljyä, kunnes lehtikaali on pehmennyt ja saanut paikoin myös rapeaa paistopintaa. Ota pois levyltä ja sekoita sekaan sitruunamehu.
Paista munat niin, että keltuainen on vielä valuvainen. Pilko kevätsipuli (tai ruohosipuli). Sekoita halutessasi puolet sipulisilpusta papumuusin sekaan. Kauho papumuusi lautasille, asettele sen päälle lehtikaalia, paistettu muna ja lopuksi koristele sipulisilpulla ja halutessasi vielä parmesaaniraasteella.

Kummasti tuo kananmuna tuo tuohonkin ruokaan väriä. Tai, niin, kaksi kananmunaa, koska en ilmeisesti edelleenkään tiedä omia rajojani. Parmesaania ei jäänyt päälle asti, unohdin sekoittaa osan ruohosipulista muusin sekaan ja sitruunamehuakin taisi lorahtaa lehtikaaliin vähän enemmän kun piti. Mutta maistui silti hyvältä. Tämä oli osa "mikähän vihannes tämä lehtikaali oikein on" -kokeilusarjaani ja ehkä niistä henkilökohtainen suosikkini (kaikista en ole tainnut edes mitään tänne vielä ainakaan kirjoitella). Taatusti tulee tehtyä uudestaankin, ehkä jopa niin että kaupassa olisi tarjolla sitä alkuperäisen reseptin (joka muuten on jälleen SeriousEatsista) mukaista kevätsipuliakin.

Vähän salaa toivon, että joku tuttavapiirissäni karppaisi, että saisin hyvän tekosyyn tehdä tätä uudestaan illalliskutsumielessä. Mutta ehkä teen tätä sitten muuten vaan. Tosin ehkä vähän vähemmän kuin viime kerralla, ettei tule yhtä paha ähky.

Kokkausmusiikkina toimi: Combichrist - In the Pit

Bataattia, homejuustoa ja saksanpähkinöitä.

 Tämä resepti oli itseasiassa poikaystäväni valinta jo useamman viikon takaiseen illanistujaiseen. Iltaman tarkoituksena oli miehille stoutien maistelu ja naisille viinin lipittäminen, mutta kyllä me naisetkin vähän maisteltiin stouteja ihan mielenkiinnosta. Poijjaat ei kyllä saaneet viiniä, sen verran tuhdisti oli oluita ja niissä oli myös suhteellisen tuhdisti prosentteja.

Joskus jostain törmäsimme listaukseen eri alkoholijuomien kanssa sopivista ruoista, ja Stilton-sinihomejuusto kuulemma sopii nimenomaan stoutin kanssa. Tällä perusteella sitten tietenkin piti saada jotain sellaista ruokaa, jossa on stiltonia. Paitsi ettei saatu, koska Stockmannin juusto-osastolla ei tietenkään juuri sillä hetkellä ollut stiltonia kun siellä kävimme ostoksilla iltaa varten. Ja koska tästä illasta on jo jonkin verran aikaa, en ole enää ihan varma mitä ostimme tilalle. Todennäköisesti hämärien muistikuvien ja pienen googlettelun perusteella kyseessä oli varmaankin espanjalainen Valdeón-sinihomejuusto. Saimme onneksi maistaa sitä jo kaupassa, helpompi arvioida miten se mahtaisi toimia bataatin kanssa. Hyvin se toimi, toimisi varmaan moni muukin riittävän vahva sinihomejuusto.

Alkuperäinen resepti on Bonappetit.com-sivustolta, jota en itse tunne lainkaan. Voisi ehkä tutustua joskus tarkemminkin, mutta pelkästään tätä reseptiä etsiessäni sain klikkailla sen verran mainoksia pois edestä että turhauduin hieman. Ymmärrän kyllä, että sitä rahaa saa mainoksista, mutta kun niitä kävijöitä saa ihan muulla kuin mainoksilla...

Bataattia, homejuustoa ja saksanpähkinöitä

•  2 rkl sokeria
• n. 1,25 dl saksanpähkinöitä
• 1,8-2 kg bataattia (n. 2 isoa)
• oliiviöljyä (+ rypsiöljyä tms. friteeraamiseen)
• suolaa ja pippuria
• 1-2 salottisipulia koosta riippuen
• 2 rkl valkoviinietikkaa
• 2 rkl sitruunanmehua
• n. 12 isoa, tuoretta salvianlehteä
• n. 115 g sinihomejuustoa (miel. Stiltonia)

Esilämmitä uuni 200°C. Sekoita sokeri ja 1 rkl kuumaa vettä, kunnes sokeri on liuennut veteen. Kuorruta saksanpähkinät vesisokeriliuoksella. Levitä sokerikuorrutetut pähkinät pellille ja paahda uunissa n. 15-20 min, sekoita puolivälissä ja muista vahtia etteivät pähkinät pala. Anna jäähtyä hetken aikaa ja murskaa pähkinät sitten paloiksi.
Kuori ja pilko bataatit n. 1 cm paksuisiksi, suuhunsopiviksi siivuiksi. Valele bataatit oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla ja paahda uunissa n. 25-30 min, mielellään niin, että bataateistä muodostuu vain yksi kerros pellille. Anna jäähtyä ennen ruoan kokoamista.
Pilko salotti (tai salotit) ja sekoita sipulit etikkaan, anna seistä 15 min. Sekoita sekaan sitruunamehu, 2 rkl oliiviöljyä (tai saksanpähkinäöljyä, jos sellaista sattuu olemaan) ja mausta suolalla ja pippurilla.
Lämmitä kasarissa tai pannulla sen verran öljyä, että voit friteerata salvianlehdet siinä. Kun öljy on kuumaa, friteeraa lehtiä n. 30-40 sekuntia, kunnes ne ovat rapeita. Siirrä lehdet valumaan hetkeksi talouspaperilla päällystetyn lautasen päälle. Jos haluat, voit myös murskata salvianlehtiä hieman pienemmiksi.
Kasaa bataatit isolle lautaselle, kaada päälle vinegretti, kasaa lopuksi päälle homejuusto, saksanpähkinät ja salvianlehdet.

Hyviä vieraita oli: toivat ruokaa ja viiniä tullessaan. Diilinä oli se, että me tarjoamme jotain ruokaa ja oluet, vieraat toivat tullessaan myös ruokaa ja viiniä. Toisessa salaatissa oli siis pastaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, kirsikkatomaatteja, artisokansydämiä ja fetaa. Ainakin. Hyvää kuin mikä ja mukava kontrasti tuon bataattisalaatin kanssa. Niitä sitten syötiin vuorotellen kunnes vatsa olla niin täynnä ettei viinikään meinannut enää mahtua. Ei hätää, kaikki tuli silti syödyksi ja juoduksi, emme ole luovuttajia.

Vähän sääli, että tuo kokonaistarjoilukuva on hieman... no, tärähtänyt, kun tuo erilliskuva bataattijutusta on kerrankin onnistunut. En edes voi vedota liiallisiin tarjoiluihin, kun tuossa vaiheessa olivat juomatkin vielä korkkaamatta. Ehkä olen oikeastaan parempikin kuvaaja muutaman viinilasillisen jälkeen, se kun rauhoittaa mukavasti, eivät kädet tärise.

Kokkausmusiikkina toimi: Kent - Max 500

Savuinen maissikeitto ja juusto-salvialeipä.

Näitä tein jo jonkun aikaa sitten, mutta tälläkin hetkellä harkitsen kaapista löytyvän parmesaaninjämän kuluttamista tuohon ah niin mainioon leipään. Keitoksi voisi sen sijaan tehdä jotain toista maissikeittoa, jos maissia nyt vielä saisi tuoreena suhteellisen halvalla (kun parantuisi joskus niin voisi hengata päivät torilla kuolaamassa vihanneksia). Syksyruokaa molemmat, ehdottomasti. Lämmittävää ja maukasta ja vahingossa vielä vähän ehkä terveellistäkin.

Juusto-salvialeivän resepti on vanhasta tutusta World Vegetarian Classics -kirjasta ja maissikeiton resepti löytyi Serious Eatsin kautta. Jostain kirjasta sekin resepti oli ilmeisesti revitty, mutta koitan nykyään hieman vältellä uusien reseptikirjojen ostamista, koska usein innostun niistä enemmän teoriassa kuin käytännössä. Netin selaaminen tarkoittaa sitä, että seuraavassa muutossa on vähemmän kannettavaa. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, ettenkö kuolaisi tälläkin hetkellä yhtä Akateemisesta löytyvää kasvisruokakirjaa... (Chipotle-peruna-tacot! Kuka voisi vastustaa kirjaa, jossa on tuollainen resepti?!)

Keittoon menee hetki aikaa, mutta ainekset ovat (ainakin tähän aikaan vuodesta) todella halvat. Leivän hinta taas riippuu aika paljon siitä, mitä aineksia kaapista löytyy jo valmiina ja ennen kaikkea siitä, mitä juustoa siihen käyttää. Mikä tahansa hieman vahvempi juusto varmaankin toimii ihan hyvin, jostain kermajuustosta ei tule tarpeeksi makua tähän.

Alla juusto-salvialeipä sekä raakana että kypsänä. Ei siis tarvitse pelätä, etteikö vähän kamalamman näköisestäkin taikinaklimpistä saa ihan syötävän näköistä leipää. Myönnettäköön myös jo tässä vaiheessa, että olin kirjoittanut ostoslistani niin kiireessä, että tuossa leivässä on parmesaania goudankin sijaan. Ja se toimii oikein mainiosti, jos tuntuu turhalta ostaa palaa parmesaania noin pienen määrän takia eikä keksi sille muuta käyttöä niin sekaan vaan kaikki ja jättäkää gouda kauppaan. Tai leivän päälle. Tai suolakeksin päälle. Tai muuten vaan välipalaksi. Tai...

Juusto-salvialeipä

• 5 dl vehnäjauhoja (täysjyväjauhot suositeltuja)
• 2 tl leivinjauhetta
• 1 tl suolaa (tai maun mukaan)
• n. 30 g voita
• n. 90 grammaa goudaa tms. voimakasta, pehmeää juustoa
• 3 rkl parmesaania raastettuna
• 1 rkl salviaa (jos käytät tuoretta, 2-3 rkl)
• 2,5 dl maitoa + hieman voiteluun
• 2 tl unikonsiemeniä

Lämmitä uuni 220 asteeseen samalla kun valmistelet taikinan.
Sekoita jauhot, suola ja leivinjauhe. Sekoita mukaan voi niin, että taikinasta tulee murumaista ja tasaista. Lisää seokseen juustot ja salvia ja sekoita. Lisää seokseen hiljalleen maitoa samalla sekoittaen, kunnes taikina on käsiteltävää. Jos taikina tarttuu edelleen pahasti käsiin, lisää hieman jauhoja. Jos taas taikina tuntuu olevan liiankin kuivaa, lisää hieman maitoa.
Vaivaa muutaman minuutin ajan ja muotoile taikinasta sitten suunnilleen pyöreä leipänen. Voit käyttää astiana joko tarttumattomalla pinnoitteella varustettua irtopohjavuokaa tai kevyesti öljyttyä peltiä. Jos haluat, voit leikata tässä vaiheessa leipään syviä viiltoja niin, että siihen muodostuu 8 kiilamaista palaa.
Voitele leivän pinta maidolla ja ripottele päälle unikonsiemenet. Paista uunissa n. 25 minuuttia, tai kunnes pinta on kauniin ruskea ja sisus kypsä. Tarjoile voin kanssa joko lämpimänä tai kylmänä.

Savuinen maissikeitto

• 3 tuoretta maissia
• 1 poblano-chili tai 1 pieni vihreä paprika
• 1 punainen paprika
• oliiviöljyä
• 7,5 dl vettä
• 2 rkl voita
• 1-2 punasipulia
• 2-4 valkosipulinkynttä
• 0,5 tl chipotle-jauhetta TAI 0,5 tl savupaprikaa ja oman maun mukaan chilihiutaleita tai -jauhetta
• 0,5 tl suolaa (tai maun mukaan)
• n. 1,5 dl kermaa

Lämmitä uuni n. 190 asteeseen. Leikkaa maisseista jyvät terävällä veitsellä. Säilytä tähkät, niitä tarvitaan myöhemmin. Pilko poblano ja punainen paprika. Asettele maissit, chili ja paprika pellille ja ripottele päälle oliiviöljyä. Paahda uunissa n. 25 minuuttia, sekoita paahdon aikana kerran tai kaksi. Kun maissi on saanut hieman väriä, vihannekset ovat valmiita.
Katko jäljelle jääneet maissintähkät kolmeen osaan ja keitä niitä vedessä hiljalleen kannen alla n. 20 minuuttia. Siivilöi nesteestä pois tähkät ja mahdolliset muut roskat.
Pilko punasipuli ja valkosipuli. Lämmitä voi isossa kasarissa ja paista siinä sipuleita, kunnes punasipuli on pehmennyt. Lisää sekaan paahdetut vihannekset, maissintähkistä tehty liemi, chipotlejauhe (tai savupaprika + chili) ja suola. Keitä n. 5 minuuttia ja lisää sitten sekaan kerma. Kun keitto kiehahtaa uudelleen, se on valmista tarjoiltavaksi.



Kuten ehkä reseptistäkin voi päätellä, sovelsin tässä aika paljon sen mukaan, mitä kaapeista ja kaupasta löytyi. En edes muista ikinä nähneeni poblano-chiliä missään, joten korvasin sen törkeästi vihreällä paprikalla (koska ilmeisesti poblanot ovat aika mietoja muutenkin) ja otin siinä menetetyn potkun takaisin lisäämällä chilihiutaleita myöhemmässä vaiheessa ruokaan. Chipotle-jauhetta en myöskään jaksanut ostaa erikseen tätä varten, tai ainakaan tuollaisia määriä varten, joten korvasin sen tällä kertaa savupaprikalla. En tietenkään tiedä miltä tämän kuuluisi ihan oikeasti maistua, mutta savupaprikasta tuli tähän kyllä miellyttävä savun maku ja chilihiutaleista taas se hienoinen potku, jota tässä kaiketi haettiinkin takaa.

Näitä englanninkielisiä reseptejä tehdessä joutuu aina vähän soveltamaan. Juusto-salvialeivässäkin käytetään ns. "itsestään kohoavaa" jauhoa, mutta onneksi senkin saa helposti korvattua ihan tavallisilla jauhoilla ja leivinjauheella. Ymmärtääkseni kuitenkin noissa valmiissa jauhosekoituksissa on myös usein suolaa mukana, joten kannattaa testailla miten paljon tai vähän sitä suolaa haluaa tuohon leipään pistää. Itsehän olen hieman suolaisemman ruoan ystävä, niin paha tapa kuin se ehkä onkin...

Ja niin, pro vinkki: koska keittoon ei mene kokonaista kermapurkkia, juokaa se jälkiruokakahvien seassa! Arjen luksusta kuulkaas.

Kokkausmusiikkina toimi: The Police - Message in a Bottle

Valkosipulimanna kirsikkatomaateilla.

 Mitä minä työttömänä muutakaan tekisin kuin tekisin ruokaa ja kirjoittaisin blogia! Jos koittaisi vaikka pitää päivitystahtia vähän ahkerampana nyt kun ei oikeasti ole hetkeen ollut muutakaan tekemistä (tämä flunssan jämä ei myöskään kyllä auta asiaa).

Koska olen ollut liikaa kotona viimeisen parin viikon aikana, olen myös saanut jonkinlaisen siivouskärpäsen pureman ihan vain siksi, että on niin perhanan tylsää. Ja kuten useimmiten muutenkin, se alkaa yleensä ruokakaappien siivouksesta. Koska ruokakaappien siivoaminen on kivaa, siinä saa samalla keksiä ruokia seuraaviksi pariksi päiviksi kun kaapista yhtäkkiä löytyykin kaksi pakettia samoja linssejä tai kaksi avattua pakettia lasagnelevyjä tai säälittävät jämät riisijauhoja tai... no, ymmärrätte pointin: olen hamsteri enkä osaa heittää asioita pois, jos niitä voi käyttää vielä johonkin. Päiväysten tarkistaminen ei todellakaan ole minulle mikään aktiiviharrastus, ja lähes aina niitä tarkistellessanikin luotan enemmän näkö- ja hajuaistiini kuin pussiin tai pakettiin painettuun päivämäärään. Eipä ole kyllä ruokamyrkytystä vielä näkynyt, mutta saattaa olla että minulla on vain teräsvatsa kaikkien näiden jämiä syötyjen vuosien jälkeen.

No, joka tapauksessa, uusin Glorian ruoka & viini (6/2014) tulikin juuri sopivasti jonkin aikaa sitten. Sieltä nimittäin löysin mainion kuuloisen reseptin, johon sain käytettyä kaapissa jo jonkin aikaa lojunutta spelttimannaa. En ole mikään hirmuisen ahkera puuronsyöjä, mutta tämä suolainen mannapuuro kuulosti liian kiinnostavalta. Ja se speltin päiväys... no, ei puhuta siitä.

Ainekset ovat suhteellisen halvat (paitsi juusto), mutta aikaa pitää varata ainakin muutama tunti ihan siksi, että valkosipulien paahtamiseen menee yli tunti. Tai siis kun ei niitä viitsi ihan tulikuumina puristella ulos kuoristaankaan, palaneita sormia kiroillessa mikään ruoka ei ole niin hyvää. Mutta onneksi niitä voi tehdä etukäteen, itsekin tein samalla vaivalla kaksi kokonaista paahdettua valkosipulia. Nyt pitää vielä keksiä lähipäivinä joku ruoka, johon sen tungen.

Valkosipulimanna kirsikkatomaateilla

• 1 kokonainen valkosipuli
• 5 dl maitoa
• 2 dl kermaa
• 0,75 dl (speltti-, emmer- tai täysjyvä-)mannaa
• 100 g vuohicheddaria
• 50 g voita
• 1 tl suolaa + ripaus myöhemmin
• ripaus valkopippuria
• runsaasti erilaisia tomaatteja (meillä 2 rasiaa kirsikkatomaatteja)
• loraus oliiviöljyä
• pieni ruukku basilikaa / meiramia
• ripaus mustapippuria

Kääri valkosipuli kokonaisena folioon ja paahda sitä uunissa 170 asteessa noin tunti. Avaa folio ja anna valkosipulin jäähtyä rauhassa.
Purista jäähtyneet valkosipulinkynnet kuoristaan suoraan (tarttumattomalla pinnoitteella päällystettyyn) kasariin ja lisää mukaan maito ja kerma. Lämmitä kiehuvaksi, ripottele sekaan mannasuurimot ja laske lämpöä niin että seos kiehuu hyvin hillitysti. Kypsennä noin 10 minuuttia välillä sekoitellen.
Samalla kun puuro kypsyy (tai jo ennen sen valmistamista, jos pelkäät pohjaanpalamista) raasta juusto. Pilko tai puolita tomaatit ja mausta ne oliiviöljyllä ja suolalla (1 tl). Irrota basilikasta (tai meiramista) lehdet.
Sekoita kypsän puuron sekaan voi ja suurin osa juustoraasteesta. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Ripottele manna-annosten päälle tomaatteja, basilikaa (tai meiramia) ja mustapippuria.



Kuten kuvasta ehkä näkyy, tämä annos on nätti ja ihana ja hieno. Ja hyvän makuinenkin vielä, vaikka mustapippuri saattoi vähän ehkä unohtua. Luulen, että pidän tästä suolaisemmasta mannapuurosta ehkä nykyään aika paljon enemmän kuin siitä makeasta. Tätä pitänee tehdä vielä uudestaankin, sen verran miellyttävä puuron ja salaatin välimuoto tämä oli. Voisi ehkä jopa testailla tähän tarkoitukseen erilaisia juustoja, koska niinkin pienellä muutoksella tähän saisi varmasti monenlaisia eri sävyjä. Mmmm, manchegomannaa...

Kokkausmusiikkina toimi: The Doors - People Are Strange

Juustotäytteiset sämpylät ja tomaatti-papukeitto.

 Reissu on ohi ja kuten arvelinkin, Suomeen ilmestyi sillä välin syksy. Salaa takavasemmalta, kuten perinteistä (no okei, olin kyllä kieltämättä yli viikon poissakin). Viimein viilenneiden ilmojen kunniaksi voikin sitten leipoa sämpylöitä ja syödä keittoa. Lämmittää kivasti niin kämppää kuin mieltä kun uuni hohkaa ja juusto valuu. Itsehän tietenkin fiksuna tein tämän illallisyhdistelmän päivänä, jolloin oli vielä yli 25 astetta lämmintä, koska en ole oikein aina fiksuimmasta päästä kokkauksineni...

Tomaattikeiton resepti on alun alkaen Helsingin Sanomilta ja sain vihjeen sen testaamiseksi kaverilta. Hyvää ja halpaa, kuten luvattua. Sämpylöiden ohje sitten taas löytyi vanhan World of Warcraft -tutun kautta Yammie's Noshery -sivustolta. Jostain syystä kyseinen tuttu oli ilmeisesti jotenkin kuvitellut että voisin kenties mahdollisesti arvostaa juustotäytteisiä sämpylöitä ja ennen kaikkea hemmetin nättejä kuvia niistä... Onneksi sivustolta löytyi myös muutamia pikkuvinkkejä parempiin ruokakuviin. Joista tietenkin jätin huomiotta puolet, koska en jaksa investoida kunnolliseen kameraan. Nämä ruoat yhdessä kuitenkin toimivat kuin rommi ja kola (hik).

Tomaatti-papukeitto

• 2 tlk tomaattimurskaa
• 2 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
• 1 sipuli
• 2 tl currya
• 2 tl paprikajauhetta (savustetulla saat erikoisempaa makua)
• 2 tl jauhettua inkivääriä tai n. 1 rkl tuoretta raastettuna
• 1 tl rakuunaa
• chiliä oman maun mukaan
• oliiviöljyä
• 2 dl kermaa

Pilko sipuli ja kuullota se oliiviöljyssä yhdessä mausteiden kanssa. Jos käytät tuoretta inkivääriä, se kannattaa lisätä sekaan hieman muita mausteita myöhemmin ettei se ehdi palaa. Lisää tomaattimurska ja kiehauta. Soseuta keitto. Lisää sekaan pavut ja anna niiden lämmetä kunnolla. Lisää lopuksi kerma ja lämmitä vielä hetki. Tarjoile hyvän leivän tai sämpylöiden kera.

 Juustotäytteiset sämpylät

• 2,5 dl kädenlämpöistä vettä (n. 38-40°C)
• 1-2 pussia kuivahiivaa (itse käytin 2, 1 olisi ehkä riittänyt)
• 2 rkl sokeria
• 2 rkl valkosipulijauhetta
• vajaa dl sulatettua voita
• vajaa dl oliiviöljyä
• 7,5 dl vehnäjauhoja
• 2 tl suolaa
• 100-150 g helposti sulavaa, mietoa juustoa (esim. mozzarellaa)
• n. 50 g parmesania (tai vastaavaa voimakasta, kovaa juustoa)
• lisäksi sulatettua (maustettua) voita valmiiden sämpylöiden voiteluun

Sekoita vesi, hiiva ja sokeri. Anna hiivan heräillä hetken aikaa. Lisää sekaan valkosipulijauhe, voi ja oliiviöljy. Sekoita sekaan jauhot hiljaksiin sekoitellen. Sekoita lopuksi sekaan suola ja vaivaa n. 10 minuuttia. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä n. 30 min.
Lämmitä uuni n. 200 asteeseen (alkuperäisessä reseptissä 190°C). Pilko mieto juusto sopiviksi, sämpylöiden sisään mahtuviksi paloiksi ja raasta kova juusto. Kääri jokaisen sämpylän sisään pala mietoa juustoa mahdollisimman tiukasti ja ripottele päälle lopuksi juustoraastetta. Tällä taikinalla tulee todennäköisesti kaksi uunipellillista sämpylöitä. Paista 10-15 minuuttia, kunnes sämpylät ovat kauniin ruskeita ja juusto sulanut. Voitele uunista tulleet sämpylät voilla (erityisesti valkosipulilla maustettu voi toimii) ja nauti niin varovasti kuin ahneudeltasi, sisällä oleva juusto on kuumaa.



Ja koska kommenteissa arvioita pyydettiin: aikaa keittoon ei mene kovinkaan paljon, mutta sämpylöihin menee. Ainakin meikäläisen leipomistaidoilla, alkuperäisen reseptin arvio on n. tunnin verran. Keitto on myös halpaa (kuten jo mainitsinkin) ja riittoisaa, sämpylöiden tapauksessa hinta riippuu aika paljolti siitä, millaisia juustoja siinä haluaa käyttää. Perus-emmentalin ja mozzarellan yhdistelmällä päässee suhteellisen halvallakin, mutta itsehän tietenkin aloin hifistelemään ja käytin Grana Padanoa ja vuohenjuustogoudaa... Ah, Stockmannin juustotiski, olet pilannut minut ja erityisesti lompakkoni.

Eivät siis olleet halpoja nuo sämpylät vaikka miten olivat kotona tehtyjä. Mutta voi luoja miten ne olivat HYVIÄ. Siitä huolimatta, että kämpän ainoat vehnäjauhot olivat karkeita eivätkä todellakaan puolikarkeita, hups. Rakenne muuttui vähän rakeisemmaksi, mutta tuolla rasvamäärällä menee alas vaikka kartonki. Mmmm, rasvassa uitettua, juustolla päällystettyä kartonkia, kyllä kelpais just nyt. Lisäsin myös rasvaa alkuperäiseen reseptiin, koska se nyt vaan helpottaa sitä taikinan käsittelemistä niin paljon. Olen rasva-addikti ja ennen kaikkea helppousaddikti.

Kuvistakin voi ehkä päätellä kumpi osuus tässä nyt oli pääosassa minun mielestäni. Olisi pitänyt kaiketi syödä ennen kuin aloin kirjoittaa tätä juttua, nyt mikään ei enää tunnu miltään tämän valuvan juuston tuijottamisen jälkeen... Sain linkin sämpylöihin jo varmaan muutama vuosi sitten, mutta nyt vasta sain aikaiseksi testata niitä. En todellakaan ole siis kovinkaan innokas leipuri, mutta näitä oli vain pakko kokeilla jossain kohtaa. Ekaa kertaa linkin saatuani en myöskään todellakaan tajunnut, että nimi Peeta's Stuffed Cheese Buns oli viittaus Nälkäpeli-sarjaan (näin hyvin siis luin tekstin kaikelta kuvien kuolaamiseltani), koska en tiennyt koko sarjasta mitään. Ekan leffan nähtyäni luin kuitenkin koko sarjan ja hihittelin nyt näitä leipoessani vähän ehkä mielipuolisesti. Hups.

Kokkausmusiikkina toimi: Sólstafir - Ótta

Kesäruokaa: Parsakaalisalaatti.

 Tämä ruoka jos jokin on malliesimerkki siitä, että salaatti ei välttämättä ole kevyttä ruokaa. Itseasiassa suurin osa salaateista, joista pidän, on aika kaukana kevyestä. Sen siitä saa kun tykkää caesar-kastikkeesta ja juustosta salaatissaan, mielellään seuraksi vielä kunnon croissant, mmmm... Tällä salaatilla ei siis päästä taustalla näkyvän Trendin rantakuntoon. Mutta ainakin voi sitten selittää kaikille syöneensä salaattia ja vaikuttaa terveelliseltä niin kauan kun kukaan ei kysy mitä siihen tuli.

Salaatin ei toisaalta ehkä aina tarvitsekaan olla niin kevyttä. Kuten olen ehkä jo liiankin monta kertaa todennut, kuumalla ei tee mieli lämmintä ruokaa, mutta se ei estä ainakaan minua himoitsemasta ajoittain jotain rasvaista ja ällöttävää. Tämä on juuri siihen olotilaan sopiva salaatti, toimii mainiosti noin kerran kesässä mutta uudestaan ei tee mieli ennen kuin puolen vuoden päästä aikaisintaan. Tämä tosin osittain siksi, että tällä reseptillä määrä on kahdelle ihmiselle ihan liikaa. Kaksi kertaa tästä söi ihan suhteellisen kunnialla, mutta kolmatta ei enää. Onneksi, en ehkä olisi suostunut enää.

Alkuperäinen resepti on Food.comista, mutta suosittelen lämpimästi ettette noudata ainakaan sen korkeampia ehdotettuja sokerimääriä. Suomalaiseen makuun siitä tulee aika ällöttävän makeaa. Jopa yleensä makealle suhteellisen perso poikaystäväni oli sitä mieltä viime kesänä, joten tänä kesänä olin ottanut opikseni ja vähensin sokerimäärää huomattavasti.

Parsakaalisalaatti

• 2-3 rkl sokeria
• 1 rkl etikkaa
• 1,25 dl majoneesia
• 1 pkt (170 g) pekonia
• 100-150 g cheddaria (tai muuta vahvaa, kovaa juustoa)
• 2-3 pienehköä tai 1-2 suurta parsakaalia
• 1 puna- tai keltasipuli tai muutama kesäsipuli

Sekoita majoneesi, etikka ja sokeri kastikkeeksi. Sokeri ei välttämättä liukene majoneesin ja etikan sekaan heti, joten muista sekoittaa vielä ennen kuin sekoitat loput salaattiin. Säilytä jääkaapissa samalla kun valmistelet salaatin.
Paista pekoni rapeaksi ja anna jäähtyä talouspaperin päällä, jotta suurin osa turhasta rasvasta valuu pois. Raasta cheddar. Pilko parsakaali suupaloiksi. Myös parsakaalin varret käyvät tähän salaattiin mainiosti, mutta jos haluat käyttää vain kukinnot, varaa hieman enemmän parsakaalia. Pilko sipuli.
Sekoita parsakaali, cheddar ja sipuli. Murusta joukkoon paistettu pekoni. Sekoita mukaan kastike. Anna marinoitua ainakin hetken aikaa jääkaapissa. Salaatin voi myös tehdä edellisenä päivänä ja antaa marinoitua yön yli jääkaapissa.



Kuten kuvasta näkyy, meidän salaatissamme pääosassa tuntuivat olevan enemmän ehkä juustoraaste ja parsakaali, mutta jos siltä tuntuu, kastiketta voi tehdä tuplastikin. En kyllä ehkä suosittelisi, mutta kaikkeahan saa toki kokeilla.

Olen muuten vakaasti sitä mieltä, että tähän kannattaa oikeasti käyttää ne parsakaalin varret. Paloina niitä ei edes oikeastaan huomaa tuolta seasta, mutta jätettä tulee huomattavasti vähemmän. Ja jos ei halua niitä tähän laittaa, ne voi käyttää esimerkiksi wokkivihanneksina seuraavan muutaman päivän aikana. Sama pätee kukkakaalin varsiin. Joskus pakastankin noita varsia, mutta koostumus kyllä kärsii siitä kovasti. Lämpimän ruoan seassa sitä ei tietenkään oikein edes huomaa. Eikä oikeastaan tässäkään, tuli sitäkin kokeiltua...

Kokkausmusiikkina toimi: 30 Seconds to Mars - A Beautiful Lie

Linssi-vuohenjuustolasagne.

Tätä teimme itseasiassa jo juhannuksen jälkeen, koska juhannuksena tuli syötyä niin perhanasti makkaraa ja ribsejä ja ties mitä, että kotona teki mieli kasvisruokaa. Katsahdus kaappiin kertoi, että meillä oli vajaa paketillinen linssejä, lasagnelevyjä, tomaattimurskaa... ja siitä se ajatus sitten lähti. Vähärasvaistahan tämä ei missään nimessä ole, mutta eipä ollut ainakaan makkaraa (jota syötiin kyllä tänään ensimmäistä kertaa sitten juhannuksen, siitä lisää myöhemmin).

En ole ihan varma onko vastaavia reseptejä jossain muuallakin, mutta tämän kyllä sävelsin ihan omasta päästäni. Ja kerrankin kirjoitin tehdessäni vähän ylös, mitä sinne sekaan tunginkaan. Olen huomannut, etten välttämättä enää parin päivän päästä muista enää yhtään mitä olen johonkin ruokaan pistänyt. Sitten tuijotan sitä ottamaani kuvaa ja koitan sen perusteella arvuutella mitä siinä on. "Onkohan tossa nyt mausteena basilikaa? Tossa on ainakin sokeriherneitä..." Mutta ei tällä kertaa! Kerrankin olen ollut ennalta fiksu!

Linssi-vuohenjuustolasagne

• lasagnelevyjä
• n. 75-100 g juustoraastetta

Tomaattikastike

• 2-3 dl linssejä (minkälaisia tahansa, kypsymisaika vaihtelee)
• 1 kasvisliemikuutio/kasvisfondia vastaava määrä
• vettä
• öljyä
• 1 tlk tomaattimurskaa
• 2 rkl tomaattipyreetä
• 2-3 sipulia
• 2-6 valkosipulinkynttä (eli maun mukaan)
• ripaus sokeria
• chiliä maun mukaan (tuoretta tai kuivattua)
• 1 tl savupaprikaa
• 1 tl timjamia
• pippuria (käytin sekä musta- että valkopippuria)
• 1 laakerinlehti
• n. 0,5 dl pellavansiemeniä

Huuhtele linssit. Pilko sipuli, valkosipulinkynnet ja chili, jos käytät tuoretta. Lämmitä jonkin verran öljyä kasarissa ja kuullota sipulit pikaisesti. Lisää sekaan valkosipuli, tomaattimurska, tomaattipyree, liemikuutio, pellavansiemenet ja linssit. Lisää sen verran vettä, että seos kiehuu ilman että saat päällesi tulikuumia tomaattiyllätyksiä (n. 2-3 dl). Lopuksi lisää sekaan loputkin mausteet, maista ja lisää halutessasi mausteita. Kun linssit ovat kypsiä, tomaattikastike on valmista.

Vuohenjuustokastike

• 2 dl kermaa
• 1 pkt vuohenjuustoa (200 g)
• pippuria
• suolaa (jos tarpeen)

Lämmitä kerma kiehuvaksi, sulata sekaan pilkottu vuohenjuusto, mausta pippurilla ja maista. Jos haluat, voit lisätä ripauksen suolaa.

Aloita lasagnen kasaaminen linssikastikkeella, laita sen päälle lasagnelevyjä. Levyjen päälle tulee vuohenjuustokastiketta ja sitten uusi kerros lasagnelevyjä. Tällä reseptillä tulee kaksi kerrosta vuohenjuustoa ja kolme kerrosta linssikastiketta, koska linssikastike jää päällimmäiseksi. Ripottele päälle juustoraastetta ja paista uunissa 175 asteessa n. 45-50 minuuttia (tai lasagnelevyjen ohjeen mukaan). Anna asettua 5-10 minuuttia ennen tarjoilua (kuumaa se kuitenkin on, anna olla).



Maittoi ainakin meille molemmille, vaikka tämä olikin niin perhanan täyttävää että sai syödä samaa ruokaa monta päivää. Yleensä kyllästyn toisen syömiskerran jälkeen samaan ruokaan, mutta tämä meni ihan hyvin kolmannenkin kerran. Kai lasagnessa vaan on sitten riittävästi erilaisia makuja, nirsompikin syöjä kelpuuttaa vähän pidempään samaa ruokaa. Tai, no, en tiedä onko se nirsoutta ettei halua syödä samaa ruokaa usein...

Kokkausmusiikkina (ja samalla kesämusiikkina yleisesti) toimi: Rise Against - The Good Left Undone