Nyt on sitten vihdoinkin palattu Berliinin-reissulta. Kaikki menikin mainiosti siihen asti, kunnes piti lähteä takaisin kotiin. Meinasi jäädä jatkolento nimittäin lentämättä, koska Berliinissä oli sen verran vakuuttava kesäinen myrsky. Tuulta, sadetta ja ukkostakin. Siihen asti sää oli lähinnä näyttänyt tältä:
Ei siis valittamista. Lämmintä, mukavan puolipilvistä ja hyvin vähän sadetta. Ja sitäkin vähää pääsi karkuun kahvilaan syömään kakkua, huonomminkin olisi voinut mennä.
Lentommehan lähti kohti Berliiniä jo ennen kuutta aamulla, joten olimme heränneet neljältä ensimmäisenä päivänä. Ymmärrettävistä syistä inspiraatiomme pitkällisiin museoeksursioihin ja muuhun vastaavaan oli hieman rajoittunut, joten kävimme lähinnä haahuilemassa perinteisempien ulkonähtävyyksien lähistöllä (tuomiokirkko, Brandenburger Tor, holokaustimuistomerkki nyt ainakin). Aamupäivästä tosin ehdimme myös SeaLifeen, joka oli hieno, mutta ei niin hieno kuin eläintarhan yhteydessä ollut akvaario/ötökkötalo (josta lisää myöhemmin).
Jostain syystä perinteeksi on muodostunut se, että joka reissulla pitää kokea joku hirvittävä ruokapettymys ja syödä sushia. Tällä kertaa hoidimme molemmat pois alta heti ensimmäisenä päivänä: en ollut ikinä käynyt KFC:ssä, joten pakkohan sitä oli kokeilla. No, ei ollut kyllä kovin kaksinen kokemus. Uudestaan tuskin tarvitsee mennä ihan lähiaikoina (ei sillä että olisi varmaankaan mahdollisuuttakaan). Nälkä iski uudestaan jo muutaman tunnin päästä ja silloin teki mieli syödä jotain kunnollisempaa. Päädyimme hotellirykelmän keskellä olevaan, selkeästi turisteille suunnatun kujan japanilaiseen. Nimi taisi olla
Nishiki.
Alkuruoaksi edamameja (koska niitä ei Suomesta saa, sääli) ja kuvassa näkyy myös poikaystäväni alkuruoka, pinaattia seesami-soijakastikkeella. Omat gyozani rajautuivat tyylikkäästi kuvasta pois, olin todennäköisesti tässä kohtaa sutannut jo puoli pöytääkin kyllä niillä. Oli aika ahne olo. Samaisesta syystä niistä susheista ei tullut otettua kuvaa, oli liian kiire päästä aloittamaan. Mutta jälkiruoaksi pääsin vihdoin kokeilemaan niitä makealla paputahnalla täytettyjä kakkusia. Jäätelön kera, tietenkin. Hyvä niin, koska itsessään kakkunen ei ehkä olisi minun länsimaiselle makuaistilleni ehkä riittänyt, mutta toimi mainiosti vaniljajäätelön seurana. Ja olihan se nyt hirmuisen nätti annos.
Seuraavana päivänä käpöttelimme hotellimme lähistöllä olevaan
Spreegold-kahvilaan. Siellä kävimmekin sitten aamiaisella jokaisena aamuna. Sijainti oli erinomainen muutaman korttelin päässä aamiaisettomasta hotellistamme, palvelu erinomaista ja ruokalista laaja. Oli englantilaista aamiaista, kanadalaisia pannukakkuja, puuroa hedelmillä, puuroa suklaalla, mysliä jogurtin kera, hedelmäsalaattia... Tykästyin kovasti paikkaan, kävisin siellä varmasti näin kotioloissakin aina aika ajoin, jos mahdollisuus siihen olisi. Eipähän tullut heti uudestaan nälkä niiden aamiaisten jälkeen.
Englantilainen aamiainen ja kanadalaiset pannarit (eli pekonia ja vaahterasiirappia ohessa).
Maitoon tehtyä puuroa granolalla ja tuoreilla hedelmillä täydennettynä.
Toisena päivänä jaksoi jo vähän paremmin tehdäkin jotain. Päädyimme kävelemään
Berliinin luonnontieteelliseen museoon. Tämän hetkisen tiedon perusteella olisin ennemmin ehkä napannut Alexanderplatzilta bussin.Olimme tottakai hommaneet turistikortit, joilla pääsi kulkemaan julkisilla viiden päivän ajan ja sai alennusta museoistakin, mutta kävellen näkee enemmän kaikkea jännittävää. Matka olikin kuitenkin sitten aika paljon pidempi kuin karttaa vilkuilemalla vaikutti. Johtui osittain kartanlukijasta, osittain todella omituisesta karttasuunnittelusta (eli siis kaikkea en suostu myöntämään). No, kyllä kannatti, erinomaisen hieno paikka. Löytyi brachiosauruksen luurankoa, täytetty Knut, formaldehydiin säilöttyjä haita... ja Berliinin vastine
"oispa kaljaa" -ketulle.
Oispa rieslingiä.
Matkalla museoon syötiin vähän perinteisempää saksalaista ruokaa: currywurstia ja verimakkaraa. Eri annoksissa siis. Itse asiassa omassa verimakkara-annoksessani makkara oli muussattu yhdessä sipulin ja pekonin kanssa ja tarjoiltiin ah niin perinteisesti hapankaalin ja keitettyjen perunoiden kanssa. Maittavaa, mutta hintaansa nähden ehkä kuitenkin lievä pettymys. Samankaltaisen annoksen olisi tosin varmasti saanut jostain muualta halvemmallakin.
Currywurst ja ranskalaiset.
Verimakkaraa, hapankaalia ja keitettyjä perunoita.
Illalla palasimme taas hyväksi koettuun aasialaiseen ruokaan: dim sumeihin. Myöskin hotellimme lähellä kun oli
Jolly-niminen kiinalainen ravintola. Sinne kipittelimme sitten iltasella syömään dim sumeja vähän enemmänkin. Oikeasti tilasimme viittä eri lajia, mutta yksi annos tuli muita aiemmin ja ehti mystisesti kadota ennen kuin kameran olemassaolo tuli taas mieleen...
Täytteenä oli yhdessä setissä katkarapuja, yhdessä vihanneksia ja lopussa kolmessa possua. Kanat jätimme väliin, pakko oli rajoittaa edes jollain tavalla valikoimaa. Ja dim sumien jälkeen kävelimme suhteellisen läheiseen baariin. Sain sitten kotiin tultuani tietää, että
kyseisessä paikassa olisi ilmeisesti ollut suhteellisen hyvä ja edullinen ruokavalikoimakin. No, dim sumitkin olivat kyllä aika hyviä...
Kolmas päivä kuluikin Museumsinselillä. Neljä museota kahdeksassa tunnissa. En voi ehkä suositella, loppuvaiheessa alkoi vähän innostus lopahtaa. En edes tiedä montako saviruukkua mahdoin nähdä sen päivän aikana. Onneksi menimme ensimmäisenä Pergamon-museoon, koska se minua kiinnostikin eniten. Olisi kismittänyt olla siellä sitten lopuksi kiireessä ja väsyneenä.
Lounaalle koitimme mennä suhteellisen lähelle, mutta läheisen hotellin alakerran italialainen ravintola oli täynnä. Seisomisen ja odottelun sijaan päätimme vain etsiä toisen paikan, koska jalat olivat muutenkin rikki ja museoita vielä kaksi siinä vaiheessa katsastamatta. Ja kyllä kannatti: minä sain vuohenjuustosalaattia ja poikaystävä vegeburriton suhteellisen halpaan hintaan ihan naapurista. Sääli, etten todellakaan muista mikä sen paikan nimi oli, joku nuori ja trendikäs ja terveellinen paikka lähellä Museumsinseliä joka tapauksessa.
Illalla menimme sitten "yksille"
The Pubiin, jota mainostettiin mopseilla. Ravintolassa ei valitettavasti ollut mopseja, mutta oli sentään mopsien kuvia senkin edestä. Alkuperäinen suunnitelma oli vain käydä siellä juomassa yhdet tai kahdet ja mennä läheiseen vietnamilaiseen, Tripadvisorin kehumaan ravintolaan, mutta jotenkin päädyimme jossain vaiheessa kuitenkin tilaamaan hampurilaiset sitten kuitenkin The Pubista. Erinomainen palvelu saattoi vaikuttaa asiaan. Tai se, että pöydissä oli kaljahanat, joista sai itse kaataa itselleen olutta. Itsehän en juo olutta, koska vatsani on niin päättänyt, mutta poikaystäväni tuhosi muutamankin tuopin ihan vain siksi, että se kaataminen oli niin hauskaa.
Purilainen itsessään oli hyvä (kuvan purilaisessa oli välissä stiltonia, minulla tietenkin hapankaalia, pekonia ja cheddaria), mutta nuo lisukkeeksi tarjotut bataattiranskalaiset vasta hyviä olivatkin. Vähän kaduttaa vieläkin, että itse tylsästi otin tavalliset ranskalaiset. Bataattiranskalaiset olivat nimittäin huomattavasti paremmat, vaikkei tavallisissakaan ollut mitään valittamista. Ranskalaiset ovat aina parempia toisen lautasella, ilmeisesti...
Viimeinen kokonainen päivä kului eläintarhassa. Sekin on matkaperinteitämme, tähän mennessä olemme käyneet eläintarhassa Lontoossa, Amsterdamissa, Tallinnassa ja tietenkin Korkeasaaressa. Olin aika yllättynyt miten hyvinvoivan näköisiä eläimet olivat tuolla huolimatta siitä, ettei tilaa ollut kuitenkaan mitenkään rajattomasti. Suurin osa on tosin kaiketi syntynytkin eläintarhaoloissa eikä täten jaksa stressaantua ihmisistä samalla tavoin.
Edellisen päivän museokiertely ja eläintarhassa alkoi valitettavasti painaa niin jalkoja kuin selkääkin. Tai ehkä se oli se eläintarhan yhteydessä ollut akvaario, jossa kävelymatkat olivat lyhyempiä ja paikallaan seisoskelua tuli harrastettua ehkä enemmän kuin olisi kannattanut. Akvaario itsessään tosin oli erinomainen. Tuntui siltä, että pienemmästä koostaan huolimatta siellä oli enemmän kalalajeja ja hienommin toteutetut akvaariot kuin Sealifessä, jossa olimme käyneet ensimmäisenä päivänä. Kalat olivat ensimmäisessä kerroksessa, toisessa kerroksessa oli käärmeitä, sammakoita ja muita niljakkaampia otuksia ja kolmannessa kerroksessa sitten taas ötököitä. Tykkäsin kovasti ja yhteislippu sinne ja eläintarhaan tuli paljon halvemmaksi kuin Sealifessa käyminen. Että jos kalat kiinnostavat, melkein suosittelisin ennemmin eläintarhan akvaariota, ellei mukana sitten ole ihan pieniä lapsia, joille Sealifen ylimääräiset härpättimet saattavat olla jännempiä.
Selän ja jalkojen kaivatessa lepoa ja vatsan kurniessa ainoa järkevä vaihtoehto olikin syödä eläintarhareissun jälkeen jotain jossain lähellä. Päädyimme kuitenkin kävelemään jonkin matkaa kauemmas, koska nirsouteni voitti järkevyyteni. Söimme sitten illallisen
Faustus-nimisessä ravintolassa, joka sai hyväksyntäni lähinnä nimellään (ja Tripadvisorkin taisi tykätä). Palasimme jälleen perisaksalaisiin ruokiin: minä söin juustospätzlejä ja poikaystäväni parsa-flammenkuchenia. Parsa on ilmeisesti saksalaisille suhteellisen pyhä asia touko-kesäkuussa, vähän vastaavalla tavalla kuin uudet perunat suomalaisille. Hyvää, täyttävää, mutta valitettavan kallista.
Viimeisenä päivänä emme oikein tehneet mitään kovinkaan erikoista. Kävimme aamiaisella, menimme pakkaamaan kamat hotellille ja reissasimme bussilla Kreuzbergiin
Otherland-kauppaan. Matkalla hihitimme sille, että olimme melkein jokaisena päivänä pitäneet jotain nörtähtävää paitaa paitsi sitten tietenkin silloin, kun oikeasti menimme nörttikauppaan. Kiva paikka, ihastuttavan pihalla oleva myyjäsetä (joka poikaystäväni mukaan muistutti mukavaa versiota
Bernard Blackista), hieno valikoima. Tilaahan ei käsimatkatavaramatkustajana ollut eikä kyllä rahaakaan. Loppujen lopuksi ostimme yhden kirjan ja muutaman postikortin, joita menimme sitten kirjoittelemaan läheiseen baariin halpojen drinksujen ääreen.
Tässä vaiheessa oli enää jäljellä yksi asia, joka oli tehtävä Berliinissä: mentävä syömään korealaista ruokaa. Suomesta kun sitä saa aika heikosti, tietääkseni täällä on edelleen tasan se yksi korealainen ravintola Helsingissä. Googlettelin Berliinin korealaisia ravintoloita ja
Kimchi Princess vei palan sielustani jo mainoslauseellaan. "Let them eat kimchi." Kyllä kiitos.
En edes muista poikaystäväni annoksen nimeä, mutta sen seurana oli sitä luvattua kimchiä ja misokeittoa, oma annokseni oli kimchi jjigae, joka on kimchipataa muutenkin. Lihana oli lohta ja seurana myös misokeittoa. Hyvää, halpaa ja täyttävää. Ilmeisesti tarjoilijalla oli joku suomalainen kaveri, kävi ilmi kun mainitsimme olevamme täältä päin. Paikassa olisi ollut myös myytävänä "Let them eat kimchi" -paitoja, mutta valitettavasti hinta ei oikein sopinut tuossa vaiheessa aika heikkoon budjettiimme. No, niitä saa ilmeisesti kyllä tilattua netistäkin, heh...
Notta sellainen reissu. Oli kivaa, mutta oli myös mukava päästä kotiin pesemään pyykkiä, kunnolliseen suihkuun, juomaan ilmaista vettä ja lepuuttamaan jalkoja. Saa nähdä mihin lentokoneen nokka seuraavan kerran osoittaa ja milloin. Kesällä ainakin Belgiaan, mutta siitä ei yleensä ole paljon sanottavaa siitä reissusta. Tai on, mutta se sisältää lähinnä töitä, rommia ja juustoa ja hyvin vähän mitään muuta.
Matkailumusiikkina toimi:
Leonard Cohen - First We Take Manhattan
