Ruusukaali-pekonisalaatti.

 Tämän kutsuminen salaatiksi on taas ehkä vähän huijausta, mutta en oikein tiedä mitä muutakaan tämä olisi. Hyvää. Mutta se ei ehkä riitä kuvailuksi ainakaan otsikossa. Simppeliä, nopeaa, yksinkertaiset ainekset ja annos kerrankin oikeasti suunnattu kahdelle ihmiselle eikä pienelle armeijalle. Resepti on taas SeriousEatsista, koska sen sijaan että tekisin kätevästi jotain helppoa kotiruokaa, josta riittäisi evääksi töihin, teen liikaa kaikkea uutta ja jännittävää tuolta. Jostain syystä minuun nyt vain vetoavat ruoat, jossa on sellaisia elementtejä, jotka kärsivät säilytyksestä ja uudelleenlämmityksestä. Kuten vaikka hyvin pikaisesti pannulla lämmitettyä ruusukaalia.

Pahoittelen kuvaa, ilmeisesti nälkä tärisytti käsiä niin etten saanut tämän parempaa kuvaa aikaiseksi. Värit ovat kyllä jotenkin harvinaisen nätit. Tai ehkä olen vaan pekonieuforiassani tyytyväinen mitä yksinkertaisimpiin asioihin, tiedä häntä.

Ruusukaali-pekonisalaatti

• n. 300 g ruusukaalia
• 1 pkt pekonia
• 50-75 g hasselpähkinöitä
• 1 salottisipuli
• 1 rkl hunajaa
• 1 rkl omenaviinietikkaa
• 1-2 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Leikkaa ruusukaaleista kanta pois ja revi mahdollisimman moni lehdistä yksitellen irti. Kun et saa enää irti lisää lehtiä, pilko ruusukaalin sydän pienemmäksi (puoliksi tai neljään osaan koosta riippuen).
Rouhi tai murskaa hasselpähkinät pienemmäksi. Pilko salottisipuli. Sekoita pähkinät, sipuli, hunaja, omenaviinietikka ja oliiviöljy salaatinkastikkeeksi.
Paista pekoni rapeaksi ja siirrä syrjään reikäkauhalla. Lusikoi 2 rkl pekonin rasvasta salaatinkastikkeeseen ja mausta kastike sen jälkeen suolalla ja pippurilla maun mukaan.
Paista ruusukaalit jäljelle jäävässä pekonin rasvassa. Sekoita ruusukaalit, kastike ja pekoni ja nauti lämpimänä.



Tässä on kyllä monta asiaa mistä pidän: ruusukaalia, pekonia ja pähkinöitä. Ja vielä vähän etikkaista ja makeaa makuakin päälle, kyllä kelepaa. Ei ehkä kovinkaan terveellinen salaatti, mutta ei kai sitä aina nyt tarvitse niin terveellinen olla. Toki olisi ehkä syytä harkita, jos sitä joskus viitsisi olla, mutta tänään ei ole ainakaan sellainen päivä (päivällä caesarsalaattia, illalla tätä... osaan tehdä jopa kokopäiväisestä salaatin puputtamisesta erittäin rasvapitoista).

Kokkausmusiikkina toimi: Example - Changed the Way You Kissed Me

Barbecue-kikherneet salaatin kera.

Olen jälleen erehtynyt uusien reseptien toivossa selailemaan SeriousEatsia. Ei siinä muuten mitään, mutta nyt minulla on noin kaksikymmentä kiinnostavaa reseptiä odottelemassa vuoroaan. Ja niistä suurin osa ei ole viikolla kovin käteviä, koska niistä ei jää kovin käteviä eväsannoksia töihin... Paljonkohan sitä ehtisi syömään yhden viikonlopun aikana erilaisia ruokia?

Tämän barbecue-kikhernesalaatin ohjeen otin tietenkin heti talteen ihan jo siksi, että siinä yhdistyivät kiinnostavasti barbecue-maut, joista poikaystäväni niin kovasti pitää, ja vegaanisuus. Vegaanihan tässä kämpässä ei ole kukaan, mutta minusta nyt vaan on kivaa osata tehdä ruokaa myös vegaanisesti siltä varalta että tarve sellaiseen joskus tulisi. Ja itseasiassa tämä oli kyllä niin hyvää, että varmaan suurin osa vannoutuneista lihansyöjistäkin olisi suhteellisen vaikuttuneita. Niin paljon makua, että joku pekoni hukkuisi tuonne muiden makujen sekaan ja olisi näin ollen joka tapauksessa aika turhaa, ellei periaatteellista nillitystä lasketa.

Ja jos ehditte katsoa tuota alkuperäistä linkkiä ja sen jälkeen tätä alla olevaa kuvaa tässä, niin huomasitte ehkä että olen törkeästi sotkenut kaiken ja salaattikin puuttuu... no, salaatti oli mennyt yhdessä päivässä niin nuhjaantuneeksi ettei siitä ollut enää mihinkään. Eikä se ainakaan huomisessa eväsannoksessa olisi ollut yhtään paremmassa kunnossa... Ja sotkeminenkin toimi yllättävän hyvin.

Tykkään kyllä muutenkin sotkemisesta, lauantainen mummolareissu muistutti, miten olen aina siellä sotkenut lihapullat ja muusin sellaiseksi yhtenäiseksi mössöksi lähes koko ikäni. Mutta en enää! Jotain edistystä on kai tapahtunut.

Barbecue-kikherneet salaatin kera

Paahdetut barbecue-kikherneet:

• n. 400 g kikherneitä
• n. 2-3 rkl öljyä paistamiseen
• 1 rkl tamari-soijaa
• 1 runsas rkl tomaattipyreetä
• 1 rkl vaahterasiirappia
• 1 tl nestemäistä savua
• 2 rkl oluthiivaa

Lämmitä öljy pannulla tai kasarissa ja paista kuumassa öljyssä kikherneitä, kunnes ne ovat saaneet vähän väriä. Sekoita soija, tomaattipyree, vaahterasiirappi ja savu keskenään tasaiseksi kastikkeeksi. Kun kikherneet ovat hieman ruskistuneet, lisää sekaan kastike. Sekoita niin, että kastiketta on tasaisesti ympäri kikherneitä. Paista niin kauan, että kastike ehtii ruskistua hieman
Salaattipohja:

• 2-4 porkkanaa
• rasia kirsikkatomaatteja
• 1 pieni punasipuli
• 1 avokado
• erilaisia salaatteja oman maun mukaan
• mustapippuria

Puolita kirsikkatomaatit, kuori ja pilko (tai raasta) porkkanat, pilko punasipuli oman maun mukaan ja lohko avokado (avokado kannattaa pilkkoa viimeisenä, ettei se tummu). Revi salaatit suuhun sopiviksi.

Paprikakastike:

• 2 rkl omenaista etikkaa (meillä omenaviinietikkaa)
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 salottisipuli
• 1 rkl vaahterasiirappia
• 1,5 tl savupaprikaa
• 0,5 tl (savu)suolaa

Pilko salottisipuli pieneksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Kokoaminen:
Sekoita paprikakastike ja salaattipohja keskenään. Rouhi salaattipohjaan mustapippuria ja jaa tässä vaiheessa halutessasi annokset lautasille. Kaada salaatin päälle lämpimät kikherneet ja ripottele koko komeuden päälle oluthiivaa.

Oli niin kiire päästä syömään että se salaattikuva ennen kaiken sotkemista vähän tärähti. Ei ollut edes mitenkään erityinen nälkä ennen kun aloin tätä tehdä, mutta voi että niitä tuoksuja. Ne olivat mainioita ja aika perhanan ruokahalua herättäviä.

Tiesin, että oluthiivaa olen ostanut joskus jotain varten (todennäköisesti vegaanista pekonia varten, joka on ollut aikamoinen ikuisuusprojekti...), mutta en todellakaan muistanut että olen jo aiemminkin käyttänyt sitä johonkin. Ei mitään tietoa mihin, mutta tiedän kyllä mihin aion käyttää sitä jatkossakin. Tämä on nimittäin niin hyvää eikä ole hinnallakaan pilattu. Ainakaan jos jättää avokadon pois, koska se on varmaankin se kallein yksittäinen aines tässä, jos siis suurin osa kastikeaineksista löytyy hyllystä. Vaahterasiirapin ostimme erikseen tätä varten, vaikka ensin mietin sen korvaamista jollain muulla. Olihan se aika kallis kertainvestointi, mutta toisaalta nyt sitä sitten on kaapissa myöhempää tarvetta varten.

Ja samalla tässä pieni vinkki, jonka luin jostain jonkun aikaa sitten, koska en itse tajua näitä juttuja: ostakaa ihmeessä niitä kuivattuja papuja/kikherneitä. Liottakaa koko setti kerralla ja keittäkää myös koko setti kerralla ja pistäkää loput pakkaseen. Tulee halvemmaksi kuin purkkipavut, vaikka vaivaa onkin hetkellisesti enemmän. Helpottaa ainakin pahvi- ja metalliroskien viemistä, jos nyt haluaa jotain helpotusta elämään tästäkin keksiä. Ja sitten on tietty niitä täyttäviä papuja pakastimessa kun kipristelee taas rahatonna ennen palkkapäivää muutaman päivän. Tai siis eihän tietenkään meille ikinä käy niin, tottakai aina suunnitellaan menot hyvin niin, ettei tarvitse syödä pakastinta ja kaappeja ensin tyhjäksi ennen palkkapäivää ja ostaa sitten tilalle saman verran tavaraa kun se palkkapäivä vihdoin tulee...

Kokkausmusiikkina toimi: Strapping Young Lad - Love?

Brunssahdus: kerma-pinaatti-kinkku-munapaistos.

Pahoittelut pitkästä välistä sitten viime päivityksen. Aina kun päätän vakaasti päivittää blogia vähän ahkerammin, jostain ilmestyy kasa töitä, joista parhaimmillaan jopa maksetaan rahaa. Tai jossain tapauksissa kasa menoja, joissa menee rahaa. En ole oikein vielä päättänyt, kummanlaisista ongelmista pidän enemmän... Ehkä vaihtelu tekee terää, ainakin lompakolle.

Tämä ruoka on suunnilleen täydellinen brunssiruoka. Siitä typerä sanaväännös otsikossakin, koska kunnollinen nimi oli niin tökerön pitkä (enkä jaksa viideltä heränneenä miettiä mitään kovin erikoista ja kaunista sen tilalle). Alkuperäinen resepti löytyi Epicurious-sivustolta, jonne en ole aiemmin eksynyt, mutta aion kyllä eksyä vastakin. Tämä oli erinomaisen mainiota kamaa: helppoa, suhteellisen halpaa ja jos on kiire, suurimman osan (eli oikeastaan kaiken paitsi munat) voi valmistella jo edellisenä päivänä. Eli siis täydellinen brunssiruoka, koska brunssiahan tunnetusti syödään vain silloin kun ollaan jo muutenkin nukuttu liian myöhään ja usein myös siksi, ettei ole jaksanut tehdä mitään ennen kuin on niin nälkä ettei mikään leipäsiivu enää auta.

Valitettavasti kuva ei (taaskaan) tee oikeutta tälle ruoalle, suosittelen testaamaan ihan itse. Olettaisin myös, että  kinkun voi korvata vaikka sienillä ihan mainiosti. Pitää vain huolen siitä, että saa suolatasapainon kohdilleen ilman sitä kinkun mukanaan tuomaa lisäsuolaisuutta. Ja voin myös kokemuksen syvällä, ja pettyneellä, rintaäänellä kertoa, että ne munat on oikeasti parempia vähän valuvaisina kuin oikeasti läpikypsinä.

Puolitimme munamäärän alkuperäisestä reseptistä, mutta silti niitä tuli kaksinkertaisesti per astia. Osittain siksi, että olemme ahneita ja usein erittäin nälkäisiä kun pääsemme ruokapöytään asti, mutta myös siksi, että tuo kuvassa näkyvä astia on isompi kuin sen kuuluisi tätä tarkoitusta varten olla. En ole aiemmin edes osannut kaivata pienempää, uuninkestävää astiaa. Enkä oikeastaan tiedä kaipaanko vieläkään, tuo oli aika passeli annos hirmuisen nälkään. Eikä tarvinnut lisää ruokaa tunnin päästä. Tai kahden. Tai oikeastaan varmaan edes neljän...

Kerma-pinaatti-kinkku-munapaistos

•  n. 1 dl kinkkua paloiteltuna
• 2 dl kermaa
• 1 hyvin pieni sipuli
• n. 2 rkl voita
• 1-2 valkosipulinkynttä
• 250-300 g pinaattia
• suolaa & pippuria
• 4-8 munaa (riippuen nälästä ja muusta mahdollisesta tarjottavasta)

Esilämmitä uuni 175°C. Kiehauta kinkunpalat kermassa pikaisesti, ota liedeltä ja anna hautua ilman kantta sen aikaa kun valmistelet muut osiot.
Pilko sipuli ja paista se sitten hiljaksiin voissa (noin 1 rkl tai omantunnon mukaan). Kun sipuli on kuullottunut, lisää sekaan murskattu valkosipuli ja ripaus suolaa ja pippuria. Sekoita pikaisesti ja lisää sekaan pinaatti. Mausta myös pinaatti suolalla ja pippurilla (ja muista, että kinkusta tulee myös suolaisuutta ruokaan) ja kääntele, kunnes pinaatti on pehmennyt kokonaan. Valuta pinaatti-sipuliseoksesta ylimääräiset nesteet pois siivilässä ja tarvittaessa pilko pinaattia hieman pienemmäksi.
Jaa pinaatti ja kinkku (ei kermaa) annosastioihin. Lusikoi päälle 1-2 rkl kinkulla maustunutta kermaa. Riko päälle kananmuna ja ripottele päälle kevyesti suolaa ja pippuria. Laita jokaisen munan päälle pieni nokare voita ja vielä ruokalusikallinen kermaa.
Paista uunissa 15-20 minuuttia niin, että keltuainen on edelleen hieman valuvaista.



Olipa muuten hyvä idea kirjoittaa tästä ennen kun menee syömään hernekeittoa. Söisin ehkä mielummin just nyt kyllä tätä enkä hernekeittoa. Mut kaikkea ei voi saada. Lohdutan itseäni illalla ehkä sitten suklaalla (lahjaksi saatu suklaa on parasta suklaata, aina).

Kokkausmusiikkina toimi: Kotono Mitsuishi - Watashi no Tamagoyaki

Juureskvinoa kera uppomunan.

 Pahoittelen taas hienoista hiljaiseloa. Yhtäkkiä iski päälle kauhea määrä hommia: oli käännösprojektia, oikolukua, palkallisia ei-niin-oman-alan hommia, kavereiden muuttoapuna toimimista, Tallinnan reissu, omien synttäreiden juhlintaa... mitä näitä nyt on, heh. Joka tapauksessa aika on ollut hieman kortilla ja tämä blogin ihmetteleminen on tietenkin pudonnut aikataulusta täysin.

Niin täysin, etten edes tajunnut Tallinnassa ollessani ottaa kuvia ruoasta. Ehkä jonkun Olde Hansan annoksen kuvaaminen olisikin ollut vähän turhaa (koska sinnehän kaikki turistit aina menevät jos vaan lompakko antaa periksi), mutta esimerkiksi hotellimme vieressä ollut La Boheme -ravintola todellakin panosti annosten esillepanoon. Kävimme siellä vasta viimeisenä iltapäivänä, kun ei jaksanut enää kävellä mihinkään kauas, mutta onneksi tuli käytyä. Ruoka oli suhteellisen hyvää vaikkakin myös melko yksinkertaista ja matka hotellille hakemaan matkatavaroita oli erittäin hyvä. Olin oman annokseni kohdalla eniten innoissani ruusukaaleista, mutta se selittynee sillä, että olen aina aika innoissani ruusukaaleista... en oikein tiedä mikä niissä viehättää ja ennen kaikkea miksi en syö niitä enemmän kotona.

Reissussa tuli muutenkin jotenkin syötyä ehkä vähän terveellisemmin kuin kotona. Enemmän vihanneksia ja vähemmän rasvaa, viime aikoina tuntuu siltä että olen kokannut pelkkää pekonia (no okei, oikeasti vaan parina kolmena päivänä jonkun parin viikon sisään, mutta yleensä syön pekonia ehkä kerran tai korkeintaan kaksi kuussa). Kotona ei jaksa säätää vihannesten kanssa, elleivät ne ole olennainen osa ruokaa. Ja onneksi tässä juureskvinoa-mössössä on kaikki kohdat osallaan: helppoa ja suhteellisen halpaa kasvisruokaa, jossa on kuitenkin yllättävänkin paljon makua ja täyttävyyttä.

Alkuperäinen resepti on Whole Living -sivustolta, jolle taisin eksyä joskus vahingossa etsiessäni jotain aivan muuta reseptiä. En tiedä mitä, koska en ole edelleenkään tietääkseni muuta kokannut sivustolta kuin tätä...

Juureskvinoa kera uppomunan

• 1 (isohko) bataatti
• 2-3 punajuurta (yhteensä suunnilleen yhtä paljon kuin bataattia)
• n. 1 dl kvinoaa
• oliiviöljyä
• suolaa
• pippuria
• 1 rkl etikkaa
• 4 munaa
• 1 purjo
• 1 tl timjamia

Kuori ja pilko bataatti ja punajuuret suunnilleen samankokoisiksi kuutioiksi (jos punajuurissa on lehtiä, säästä ne myöhemmäksi). Mausta juureskuutiot öljyllä ja n. 0,5 tl suolaa per juures (eli yhteensä 1 tl suolaa bataattiin ja punajuureen yhteensä). Jos haluat välttää bataatin värjääntymisen, käsittele se ensin niin pilkkoessa kuin maustaessasikin. Paahda juureskuutioita 200°C:ssä n. 35-40 minuuttia. Sekoittele välillä ja tarkista samalla miten kypsiä juurekset ovat. Pienet kuutiot saattavat kypsyä nopeamminkin kuin 35 minuutissa.
Keitä kvinoa kypsäksi. Lisää keitinveteen timjami, jos haluat saada siitä hieman enemmän makua irti. Valuta ja siirrä kulhoon odottamaan muita aineksia.
Pilko purjo (ja mahdolliset punajuuren lehdet) ja paista niitä pannulla n. 8-10 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet väriä. Mausta ripauksella suolaa ja pippuria. Sekoita kvinoan sekaan yhdessä paahdettujen juuresten kanssa. Jos haluat varmistaa, että ruoka on varmasti lämmintä, voit sekoittaa ainekset kasarissa tai muussa isossa astiassa liedellä ja pitää kaiken lämpimänä siinä sillä aikaa kun teet uppomunat.
Kiehauta pienehkössä kattilassa vettä, johon on lisätty 1 rkl etikkaa. Kun vesi kiehuu, laske lämpöä kunnes vesi kiehuu juuri ja juuri. Tee veteen pyörre ja riko pyörteen keskelle muna. Anna kiehua hiljalleen 2-4 minuuttia, eli niin että keltuainen on edelleen valuva mutta valkuainen on kypsynyt. Tee sama yksitellen kaikille munille ja asettele ne juureskvinoan päälle annoksiin.



Nyt on heti sanottava, että jos uppomunien tekeminen tuntuu liian pelottavalta tai muuten vaan liian keskittymistä vaativalta, tässä voi ihan hyvin käyttää paistettuakin munaa. Pitää vain huolta siitä, että se muna on sitten paistettu hiljaksiin matalalla lämmöllä niin että keltuainen on mukavan valuvainen (ja etteivät valkuaisen reunat muutu rapeiksi).

Mausteiden vähyydestä huolimatta tämä oli oikein hyvää. Ja suhteellisen kevyttäkin. Tekee ihan hyvää vetää välillä jotain vähemmän maustettua ja vähemmän rasvaista. Ja punajuuri on hyvää, pitäisi tehdä taas borssikeittoa joku päivä. Siitä sitten syödäänkin taas varmaan kolme päivää...

Kokkausmusiikkina toimi: Mogwai - We're No Here

Mustapapu-kana-chorizokeitto.

 Tätä ruokaa olen tehnyt nyt kaksi kertaa. Resepti löytyy Serious Eatsista, mutta pääasiallinen (ja ensimmäisenä vastaantullut) syy miksi kiinnostuin tästä oli sivuston Food Lab -osio. Siellä selitettiin miksi asiat kannattaa tehdä juuri niin kuin ne tehdään ja mitä kaikkea ruoassa tapahtuu kun teet kaiken kunnolla. Erittäin kiinnostavaa luettavaa, ainakin jos on yhtä paha ruokapornoilija kuin minä. Aika iso osa tuosta nyt on tietenkin tuttua kauraa (eivät ne elintarvikekemian opinnot ihan hukkaan menneet), mutta jotenkin tuollaisen artikkelin lukeminen aika välillä saa jaksamaan paremmin ja välttämään niitä oikoteitä. Oikoteitä, joille tunnun kovin usein ruokaa laittaessani eksyvän...

Koska olimme siis testanneet tätä ruokaa jo aiemmin, osasin varata viimeiset chipotlet tähän. Paitsi etten sitten lopulta käyttänytkään kaikkia jäljellä olevia vaan niitä riitti vielä chili sin carneenkin viikkoa myöhemmin. Mutta teoriassa viimeiset olivat tätä varten, koska tiesin, että tätä on pakko saada vielä. En ole nyt hetkeen käynyt tarkistamassa K-kauppojen valikoimaa, mutta pelkään pahasti että jatkossa minun on ostettava chipotleni adobo-kastikkeessa Amazonista tai jostain vastaavasta monikansallisesta riistofirmasta (sori, mulla ja Amazonilla on vähän skismaa koska ne on ilkeitä kirjojen kustantajille).

Aikaahan tähän menee pirusti. Ja aika paljon vaivaakin. Mutta ainekset sinällään eivät ole mitenkään mahdottoman kalliita, vaikkakin keskiverto-opiskelijabudjetin ylittävät kyllä. Olin vähän suunnitellut itse tekeväni tätä joku kerta, kun kaverit tulevat syömään, mutten sitten malttanut odottaa. Erityisesti kun niistä kavereista aika iso osa on kasvissyöjiä.

Mustapapu-kana-chorizokeitto

• 450 g kuivattuja mustapapuja
• suolaa
• mustapippuria
• 900 g kanankoipia
• öljyä paistamiseen
• 170 g chorizoa tai muuta mausteista makkaraa
• 8 kevätsipulia
• 2 Serrano-chiliä (tai muuta vihreää chiliä)
• 4-5 valkosipulinkynttä
• 2 tl juustokuminaa
• 2-5 chipotlea adobokastikkeessa + 1 rkl adobo-kastiketta
• 1,5 l kanalientä
• 2 laakerinlehteä
• Tarjoiluun oman maun mukaan: avokadoa, kevätsipulin vihreät osat, osa Serrano-chilistä viipaleina, tuoretta korianteria, ranskankermaa, limeä

Liota papuja runsaassa, suolatussa vedessä yön yli.
Pilko chorizo, chilit, kevätsipulit (valkoiset ja vihreät osat erikseen), valkosipuli ja chipotlet.
Mausta kana suolalla ja pippurilla ja paista kuumalla kasarilla kunnes pinta on saanut kauniisti väriä. Siirrä kanat syrjään odottamaan. Lisää kasariin chorizonviipaleet ja paista, kunnes chorizo on rapeahkoa. Lisää sekaan kevätsipulin valkoiset osat, serrano-chilit ja valkosipuli. Sekoittele muutaman minuutin ajan ja lisää sitten sekaan juustokumina, sekoita kunnes juustokumina alkaa tuoksua. Lisää kasariin chipotlet ja adobo-kastike, sekoita hetken ajan ja lopuksi lisää sekaan kanaliemi ja laakerinlehdet.
Valuta ja huuhtele pavut. Lisää ne kasariin ja asettele kananpalat lopuksi papujen sekaan niin, että liemi suunnilleen peittää niiden pinnan. Anna kiehua hiljaksiin n. 45-60 minuuttia tai kunnes pavut ovat kypsiä.
Jos kanoissa oli jäljellä nahka, poista se tässä vaiheessa, samalla kun poistat laakerinlehdet. Kauho n. 4-5 dl lientä, papuja ja chorizoa tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kestävään astiaan ja soseuta. Kaada sose takaisin keiton joukkoon, sekoita ja lämmitä kuumaksi.
Tarjoile avokadopalojen, kevätsipulin vihreiden osien, vihreän chilin viipaleiden, tuoreen korianterin, ranskankerman ja limen kera. Kaikkia lisukkeita ei tarvitse olla, voit valita listasta mieleisesi.



En edes tiedä mitä tästä pitäisi enää sanoa. Kuola vaan valuu. Limeä en muistaakseni ole tähän edes kokeillut, mutta ranskankerma pehmentää suolaista ja tulista makua mukavasti. Korianterinkin olen skipannut, koska poikaystävä ei siitä niin hirveästi välitä ja tässä se ei ole niin olennaista ehkä kuitenkaan. Avokadon ahmimiseen tämä taas on lähinnä hyvä tekosyy (ja myönnettäköön, että puristelin kyllä limemehua avokadopalojeni päälle, koska niin niiden väri pysyy nätimpänä, eli oli sitä limeäkin sitten kuitenkin seassa).

Aika helppoahan tämä ruoka oikeastaan on. Jonkin verran tavallista enemmän viipaloimista ja paistelemista, mutta ainekset itsessään ovat aika simppelit. Ja kun kaikki on padassa, ehtii hyvin vaikka katsoa jakson jotain sarjaa (kunhan nyt pari kertaa välillä käy vähän vilkuilemassa mitä liedellä tapahtuu) ja sitten voikin syödä. Kätevää!

Kokkausmusiikkina toimi: Snow Patrol - The Lightning Strike (What If This Storm Ends?)

Savuinen maissikeitto ja juusto-salvialeipä.

Näitä tein jo jonkun aikaa sitten, mutta tälläkin hetkellä harkitsen kaapista löytyvän parmesaaninjämän kuluttamista tuohon ah niin mainioon leipään. Keitoksi voisi sen sijaan tehdä jotain toista maissikeittoa, jos maissia nyt vielä saisi tuoreena suhteellisen halvalla (kun parantuisi joskus niin voisi hengata päivät torilla kuolaamassa vihanneksia). Syksyruokaa molemmat, ehdottomasti. Lämmittävää ja maukasta ja vahingossa vielä vähän ehkä terveellistäkin.

Juusto-salvialeivän resepti on vanhasta tutusta World Vegetarian Classics -kirjasta ja maissikeiton resepti löytyi Serious Eatsin kautta. Jostain kirjasta sekin resepti oli ilmeisesti revitty, mutta koitan nykyään hieman vältellä uusien reseptikirjojen ostamista, koska usein innostun niistä enemmän teoriassa kuin käytännössä. Netin selaaminen tarkoittaa sitä, että seuraavassa muutossa on vähemmän kannettavaa. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, ettenkö kuolaisi tälläkin hetkellä yhtä Akateemisesta löytyvää kasvisruokakirjaa... (Chipotle-peruna-tacot! Kuka voisi vastustaa kirjaa, jossa on tuollainen resepti?!)

Keittoon menee hetki aikaa, mutta ainekset ovat (ainakin tähän aikaan vuodesta) todella halvat. Leivän hinta taas riippuu aika paljon siitä, mitä aineksia kaapista löytyy jo valmiina ja ennen kaikkea siitä, mitä juustoa siihen käyttää. Mikä tahansa hieman vahvempi juusto varmaankin toimii ihan hyvin, jostain kermajuustosta ei tule tarpeeksi makua tähän.

Alla juusto-salvialeipä sekä raakana että kypsänä. Ei siis tarvitse pelätä, etteikö vähän kamalamman näköisestäkin taikinaklimpistä saa ihan syötävän näköistä leipää. Myönnettäköön myös jo tässä vaiheessa, että olin kirjoittanut ostoslistani niin kiireessä, että tuossa leivässä on parmesaania goudankin sijaan. Ja se toimii oikein mainiosti, jos tuntuu turhalta ostaa palaa parmesaania noin pienen määrän takia eikä keksi sille muuta käyttöä niin sekaan vaan kaikki ja jättäkää gouda kauppaan. Tai leivän päälle. Tai suolakeksin päälle. Tai muuten vaan välipalaksi. Tai...

Juusto-salvialeipä

• 5 dl vehnäjauhoja (täysjyväjauhot suositeltuja)
• 2 tl leivinjauhetta
• 1 tl suolaa (tai maun mukaan)
• n. 30 g voita
• n. 90 grammaa goudaa tms. voimakasta, pehmeää juustoa
• 3 rkl parmesaania raastettuna
• 1 rkl salviaa (jos käytät tuoretta, 2-3 rkl)
• 2,5 dl maitoa + hieman voiteluun
• 2 tl unikonsiemeniä

Lämmitä uuni 220 asteeseen samalla kun valmistelet taikinan.
Sekoita jauhot, suola ja leivinjauhe. Sekoita mukaan voi niin, että taikinasta tulee murumaista ja tasaista. Lisää seokseen juustot ja salvia ja sekoita. Lisää seokseen hiljalleen maitoa samalla sekoittaen, kunnes taikina on käsiteltävää. Jos taikina tarttuu edelleen pahasti käsiin, lisää hieman jauhoja. Jos taas taikina tuntuu olevan liiankin kuivaa, lisää hieman maitoa.
Vaivaa muutaman minuutin ajan ja muotoile taikinasta sitten suunnilleen pyöreä leipänen. Voit käyttää astiana joko tarttumattomalla pinnoitteella varustettua irtopohjavuokaa tai kevyesti öljyttyä peltiä. Jos haluat, voit leikata tässä vaiheessa leipään syviä viiltoja niin, että siihen muodostuu 8 kiilamaista palaa.
Voitele leivän pinta maidolla ja ripottele päälle unikonsiemenet. Paista uunissa n. 25 minuuttia, tai kunnes pinta on kauniin ruskea ja sisus kypsä. Tarjoile voin kanssa joko lämpimänä tai kylmänä.

Savuinen maissikeitto

• 3 tuoretta maissia
• 1 poblano-chili tai 1 pieni vihreä paprika
• 1 punainen paprika
• oliiviöljyä
• 7,5 dl vettä
• 2 rkl voita
• 1-2 punasipulia
• 2-4 valkosipulinkynttä
• 0,5 tl chipotle-jauhetta TAI 0,5 tl savupaprikaa ja oman maun mukaan chilihiutaleita tai -jauhetta
• 0,5 tl suolaa (tai maun mukaan)
• n. 1,5 dl kermaa

Lämmitä uuni n. 190 asteeseen. Leikkaa maisseista jyvät terävällä veitsellä. Säilytä tähkät, niitä tarvitaan myöhemmin. Pilko poblano ja punainen paprika. Asettele maissit, chili ja paprika pellille ja ripottele päälle oliiviöljyä. Paahda uunissa n. 25 minuuttia, sekoita paahdon aikana kerran tai kaksi. Kun maissi on saanut hieman väriä, vihannekset ovat valmiita.
Katko jäljelle jääneet maissintähkät kolmeen osaan ja keitä niitä vedessä hiljalleen kannen alla n. 20 minuuttia. Siivilöi nesteestä pois tähkät ja mahdolliset muut roskat.
Pilko punasipuli ja valkosipuli. Lämmitä voi isossa kasarissa ja paista siinä sipuleita, kunnes punasipuli on pehmennyt. Lisää sekaan paahdetut vihannekset, maissintähkistä tehty liemi, chipotlejauhe (tai savupaprika + chili) ja suola. Keitä n. 5 minuuttia ja lisää sitten sekaan kerma. Kun keitto kiehahtaa uudelleen, se on valmista tarjoiltavaksi.



Kuten ehkä reseptistäkin voi päätellä, sovelsin tässä aika paljon sen mukaan, mitä kaapeista ja kaupasta löytyi. En edes muista ikinä nähneeni poblano-chiliä missään, joten korvasin sen törkeästi vihreällä paprikalla (koska ilmeisesti poblanot ovat aika mietoja muutenkin) ja otin siinä menetetyn potkun takaisin lisäämällä chilihiutaleita myöhemmässä vaiheessa ruokaan. Chipotle-jauhetta en myöskään jaksanut ostaa erikseen tätä varten, tai ainakaan tuollaisia määriä varten, joten korvasin sen tällä kertaa savupaprikalla. En tietenkään tiedä miltä tämän kuuluisi ihan oikeasti maistua, mutta savupaprikasta tuli tähän kyllä miellyttävä savun maku ja chilihiutaleista taas se hienoinen potku, jota tässä kaiketi haettiinkin takaa.

Näitä englanninkielisiä reseptejä tehdessä joutuu aina vähän soveltamaan. Juusto-salvialeivässäkin käytetään ns. "itsestään kohoavaa" jauhoa, mutta onneksi senkin saa helposti korvattua ihan tavallisilla jauhoilla ja leivinjauheella. Ymmärtääkseni kuitenkin noissa valmiissa jauhosekoituksissa on myös usein suolaa mukana, joten kannattaa testailla miten paljon tai vähän sitä suolaa haluaa tuohon leipään pistää. Itsehän olen hieman suolaisemman ruoan ystävä, niin paha tapa kuin se ehkä onkin...

Ja niin, pro vinkki: koska keittoon ei mene kokonaista kermapurkkia, juokaa se jälkiruokakahvien seassa! Arjen luksusta kuulkaas.

Kokkausmusiikkina toimi: The Police - Message in a Bottle

Valkosipulimanna kirsikkatomaateilla.

 Mitä minä työttömänä muutakaan tekisin kuin tekisin ruokaa ja kirjoittaisin blogia! Jos koittaisi vaikka pitää päivitystahtia vähän ahkerampana nyt kun ei oikeasti ole hetkeen ollut muutakaan tekemistä (tämä flunssan jämä ei myöskään kyllä auta asiaa).

Koska olen ollut liikaa kotona viimeisen parin viikon aikana, olen myös saanut jonkinlaisen siivouskärpäsen pureman ihan vain siksi, että on niin perhanan tylsää. Ja kuten useimmiten muutenkin, se alkaa yleensä ruokakaappien siivouksesta. Koska ruokakaappien siivoaminen on kivaa, siinä saa samalla keksiä ruokia seuraaviksi pariksi päiviksi kun kaapista yhtäkkiä löytyykin kaksi pakettia samoja linssejä tai kaksi avattua pakettia lasagnelevyjä tai säälittävät jämät riisijauhoja tai... no, ymmärrätte pointin: olen hamsteri enkä osaa heittää asioita pois, jos niitä voi käyttää vielä johonkin. Päiväysten tarkistaminen ei todellakaan ole minulle mikään aktiiviharrastus, ja lähes aina niitä tarkistellessanikin luotan enemmän näkö- ja hajuaistiini kuin pussiin tai pakettiin painettuun päivämäärään. Eipä ole kyllä ruokamyrkytystä vielä näkynyt, mutta saattaa olla että minulla on vain teräsvatsa kaikkien näiden jämiä syötyjen vuosien jälkeen.

No, joka tapauksessa, uusin Glorian ruoka & viini (6/2014) tulikin juuri sopivasti jonkin aikaa sitten. Sieltä nimittäin löysin mainion kuuloisen reseptin, johon sain käytettyä kaapissa jo jonkin aikaa lojunutta spelttimannaa. En ole mikään hirmuisen ahkera puuronsyöjä, mutta tämä suolainen mannapuuro kuulosti liian kiinnostavalta. Ja se speltin päiväys... no, ei puhuta siitä.

Ainekset ovat suhteellisen halvat (paitsi juusto), mutta aikaa pitää varata ainakin muutama tunti ihan siksi, että valkosipulien paahtamiseen menee yli tunti. Tai siis kun ei niitä viitsi ihan tulikuumina puristella ulos kuoristaankaan, palaneita sormia kiroillessa mikään ruoka ei ole niin hyvää. Mutta onneksi niitä voi tehdä etukäteen, itsekin tein samalla vaivalla kaksi kokonaista paahdettua valkosipulia. Nyt pitää vielä keksiä lähipäivinä joku ruoka, johon sen tungen.

Valkosipulimanna kirsikkatomaateilla

• 1 kokonainen valkosipuli
• 5 dl maitoa
• 2 dl kermaa
• 0,75 dl (speltti-, emmer- tai täysjyvä-)mannaa
• 100 g vuohicheddaria
• 50 g voita
• 1 tl suolaa + ripaus myöhemmin
• ripaus valkopippuria
• runsaasti erilaisia tomaatteja (meillä 2 rasiaa kirsikkatomaatteja)
• loraus oliiviöljyä
• pieni ruukku basilikaa / meiramia
• ripaus mustapippuria

Kääri valkosipuli kokonaisena folioon ja paahda sitä uunissa 170 asteessa noin tunti. Avaa folio ja anna valkosipulin jäähtyä rauhassa.
Purista jäähtyneet valkosipulinkynnet kuoristaan suoraan (tarttumattomalla pinnoitteella päällystettyyn) kasariin ja lisää mukaan maito ja kerma. Lämmitä kiehuvaksi, ripottele sekaan mannasuurimot ja laske lämpöä niin että seos kiehuu hyvin hillitysti. Kypsennä noin 10 minuuttia välillä sekoitellen.
Samalla kun puuro kypsyy (tai jo ennen sen valmistamista, jos pelkäät pohjaanpalamista) raasta juusto. Pilko tai puolita tomaatit ja mausta ne oliiviöljyllä ja suolalla (1 tl). Irrota basilikasta (tai meiramista) lehdet.
Sekoita kypsän puuron sekaan voi ja suurin osa juustoraasteesta. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Ripottele manna-annosten päälle tomaatteja, basilikaa (tai meiramia) ja mustapippuria.



Kuten kuvasta ehkä näkyy, tämä annos on nätti ja ihana ja hieno. Ja hyvän makuinenkin vielä, vaikka mustapippuri saattoi vähän ehkä unohtua. Luulen, että pidän tästä suolaisemmasta mannapuurosta ehkä nykyään aika paljon enemmän kuin siitä makeasta. Tätä pitänee tehdä vielä uudestaankin, sen verran miellyttävä puuron ja salaatin välimuoto tämä oli. Voisi ehkä jopa testailla tähän tarkoitukseen erilaisia juustoja, koska niinkin pienellä muutoksella tähän saisi varmasti monenlaisia eri sävyjä. Mmmm, manchegomannaa...

Kokkausmusiikkina toimi: The Doors - People Are Strange

Gochujang -sloppy joe.

 Pahoittelen, jos tuo otsikko ei tunnu järkevältä. Siinä on kaksi asiaa, jotka ovat osalle ihmisistä ehkä aika vieraita ja sen lisäksi ne ovat keskenään hieman hämmentävä yhdistelmä. Vaikka ymmärtäisikin osat, hämmentyy silti yhdistelmästä. Mutta ah ja voi kun tämä TOIMII.

Gochujang on siis korealaista käymisteitse valmistettua chilitahnaa, joka on hieman makeahkoa ja oikeastaan minun makuuni melko mietoakin. En käyttäisi sitä oikein mihinkään ainoana tulisuuden lähteenä, jos haluaisin oikeasti ruokaan potkua, mutta makua siitä tulee miellyttävästi.

Sloppy joe on varmaan se tutumpi käsite näistä: vähän niin kuin hampurilainen, mutta sisältö on mössätty mössöksi. Hampurilaissämpylöiden väliin tulee siis jauhelihaa ja kasviksia tomaattikastikkeessa. Nimi tulee, kuten ehkä voinette arvata, siitä ettei tätä ruokaa voi kovin siististi syödä. Ei siis kannata tarjota tätä missään hienommissa juhlissa, mutta kaveripiirin illanviettoon tämä on mainio vaihtoehto: helppo, suhteellisen halpa ja jokainen saa tunkea just niin paljon täytettä sämpyläänsä kuin itse haluaa (ja kiroilla sitten jälkikäteen ahneuttaan).

Kuten fiksuimmat saattoivat jo arvatakin, resepti on jälleen korealaisten ruokien raamatustani eli Beyond Kimchee -blogista. Vaikkei tämä nyt ihan korealaista olekaan, mutta korealaisia vivahteita tässäkin sen gochujangin myötä tulee. Myönnettäköön, etten ole ikinä kotona tehnyt sloppy joe -soosia muuten, mutta miksi vaihtaa toimivasta reseptistä johonkin, joka kuitenkin on (ehkä) tylsempää...

Gochujang -sloppy joe

• öljyä paistamiseen
• 1 sipuli
• 1 vihreä paprika
• 2-3 sellerinvartta
• 2-4 valkosipulinkynttä
• 400-450 g naudan jauhelihaa
• 1 prk tomaattimurskaa
• 2 rkl gochujang-chilitahnaa
• 4 rkl ketsuppia
• 1 rkl Dijon-sinappia
• 2 rkl (valkaisematonta) sokeria
• 1 rkl omenaviinietikkaa
• suolaa
• pippuria
• tarjoiluun: cheddaria ja hampurilaissämpylöitä

Pilko sipuli, paprika, sellerit ja valkosipuli suhteellisen pieneksi silpuksi. Paista jauhelihaa hetken aikaa, niin että se on pinnalta kypsää mutta isompien palojen sisus on vielä vaaleanpunaista. Lisää tässä vaiheessa sekaan sipuli, paprika ja selleri. Kun vihannekset ovat hieman pehmenneet ja liha on kypsää, lisää sekaan valkosipuli ja sekoittele hetken aikaa. Lisää sitten sekaan kaikki muut ainekset paitsi suola ja pippuri. Anna kiehua hiljaksiin, kunnes kastike on suhteellisen paksua (n. 20 min), lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.
Tarjoile hampurilaissämpylöiden välissä ja lisää väliin myös cheddaria, jos siltä tuntuu.

Alun perin tähän ei kai tuota cheddaria edes kuulu, mutta olen sen verran juustoaddikti, etten voinut vastustaa kiusausta. Ja se sopii tähän mainiosti, joten en osaisi enää olla ilman. Juusto nyt vaan sopii melkein mihin tahansa mikä tarjoillaan hampurilaissämpylöiden välissä. Ja se myös saa kaiken näyttämään paremmalta, kuten yllä olevasta kuvasta huomannee: tämä ruoka itsessään ei välttämättä miellytä ihan hirveästi kenenkään silmää. Muuta huomionarvoista: myös (ainakin) Alku-sämpylät toimivat tässä tarkoituksessa hyvin, jos hampurilaissämpylöiden höttöisyys ja ravintoarvojen puute ällöttää.

Reseptistä tulee sen verran paljon ruokaa, että me ahneetkin syömme tästä kaksi päivää ja silti osa menee vielä pakkaseenkin myöhempiä hätävaratarpeita varten. Ja ainekset itsessäänkin ovat suhteellisen halvat, jos kaapista sattuu valmiiksi löytymään jo kaikki paitsi tuoreainekset. Gochujang itsessään maksaa muistaakseni vitosen luokaa Turun China Marketissa, mutta toisaalta tuo paketti on melko riittoisa tämän talouden käytössä...

Kokkausmusiikkina toimi (ihan teidän kiusaksenne): PSY - Gangnam Style

Roast - rouhea ravintola.

 Kävimme eilen katsomassa Tampereella Final Symphony -konserttia (eli siis konserttia Final Fantasy -musiikeista) ja tietenkin konsertin jälkeen koko seuruetta nälätti. Käyn Tampereella ehkä kerran tai pari vuodessa ja on ehkä hieman masentavaa huomata, miten silti haluan aina käydä tässä samassa ravintolassa. Ei siinä kai mitään silloin, kun olisi aikaa käydä muutamassakin paikassa, esimerkiksi turistiviikonloppua Tampereella viettäessä, mutta kun tunnun eksyvän tänne silloinkin kun en ehdi käydä kuin yhdessä paikassa. Mikäs siinä, kun tietää saavansa laatua ja kaiken lisäksi paikkakin oli suhteellisen lähellä Tampere-taloa, jossa konsertti oli.

Paikka on siis Roast, Tampereen rouhein ravintola. Rouheus ilmenee siis siinä, että ruoka on suhteellisen pelkistettyä ja "äijämäistä". Ja tulista, jos niin haluaa. Niin perhanan tulista, että kunnon chilipäällekin kelpaa. Suurin osa listasta on silti chilitöntä, mutta pöydästä löytyy myös Poppamiehen hieman tulisempia sooseja pieneen lisämaustamiseen.

Oma annokseni (samoin kuin vastapäätä istuvan kaverini) oli tietenkin siltä tuliselta listalta. BBQ-glaseerattua chilihevosta, paahdettua punajuurta ja uuniperuna yrtticremellä. Hevonen on mielestäni erittäin aliarvostettu liha, joten tykkään siitä, miten Roastissa sitä tuntuu aina olevan tarjolla. Olen myös yleensä sitä mieltä, että uuniperuna on ehkä maailman tylsin lisuke, mutta kyllä se tässä vaan toimi aika mainiosti. Täyte oli hyvää ja auttoi mukavasti noiden hevosen päällä näkyvien chilisiivujen aiheuttamaan poltteeseen...

BBQ-kastike itsessään oli myös hieman tulista, mutta suurin osa annoksen tulisuudesta tulikin juuri noista tuoreen chilin siivuista. Unohdin kysyä mitä chiliä ne mahtoivat olla, mutta ainakin poltetta oli sen verran että itkin hieman samalla kun söin. Ei ole välttämättä huono juttu se, endorfiinit jylläävät samalla kivasti kehossa kun syö itkettävän tulista ruokaa. Lopulta kuitenkin päädyin siihen, että kaavin loput chilit pois pihvini päältä ja otin niitä sitten varovaisesti ehkä joka toisen haarukallisen seuraksi. Vastapäätä istunut kaverikin päätyi lopulta samaan ratkaisuun, vaikka on (oman ymmärrykseni mukaan) hieman paremmin siedättynyt chiliin. Ihan kiva, ei tullut itselle luuserifiilistä luovuttamisesta, hehe.

Mutta niin, testaamisen arvoinen paikka jos Tampereella olette. Muutamia kasvisruokiakin löytyy, kaikesta paikan äijämäisyydestä huolimatta, mutta myönnän etten ole niitä testannut. Sijaintikin on sopivan lähellä rautatieasemaa, ettei tarvitse sitten vatsa täynnä taapertaa hirveän kauas. Itseasiassa ensimmäinen Roast-reissu oli pitkän kaavan mukainen juomineen kaikkineen, ja sen jälkeen eksyimme Amadeukseen yksille, lähdimme sieltä karkuun ärsyttävää hyypiötä ja päädyimme Rumaan tanssahtelemaan... seuraavana päivänä kadutti katsoa lompakkoon ja hieman heikotti, mutta muuten oli hyvä ilta. Kai.

Ravintolaillan (pään sisäisenä) taustamusiikkina toimi: Final Fantasy VII Battle Suite (Symphonic Odysseys)

Makkara-endiivi-papukeitto.

Olen flunssassa. Yhyy yhyy. Flunssassa tekee aina mieli syödä keittoa, koska se menee helposti alas ja siihen saa helposti tungettua hävyttömät määrät valkosipulia ja chiliä. En kuitenkaan jaksanut syödä ah niin perinteistä kanakeittoa tällä kertaa vaan päätin koittaa etsiä jonkin uuden ja jännittävän reseptin. Ja löysinkin sellaisen, sivustolta josta en todellakaan ole ikinä ennen edes kuullut, nimittäin AskMen.com. Linkin takaa löytyy muutamakin flunssan karkoitukseen tarkoitettu keitto, mutta jostain syystä tuo makkara-endiivi-papukeitto miellytti juuri sillä hetkellä omaa silmääni eniten. Ja söin sitä juuri toisen kerran, tuolla reseptillä saa ihan hyvin kuusikin henkeä ruokittua, ainakin kun pistää hieman ronskimmin vihanneksia.

Suurin osa ruokaan kuluvasta ajasta menee asioiden pilkkomiseen. Kaikki pitää silputa ja pieniä ja siivuttaa, mutta toisaalta kun sen on tehnyt, ei loppuhommaan mene kuin parisenkymmentä minuuttia. Itse yleensä pyrin aikatauluttamaan tekemiseni niin, että pilkon ensin vain ne ainekset, jotka tarvitsen ensimmäisiin vaiheisiin ja sitten paistellessa ja ihmetellessä pilkon mahdollisuuksien mukaan loput. Tai sitten nakitan poikaystävän sekoitteluhommiin samalla kun itse pilkon seuraavia aineksia, koska miksi sitä ihminen nyt muuten asuu yhdessä kenenkään kanssa kuin orjatyövoiman takia!

Tästä voisi varmaan tehdä kasvisversionkin (joka olisi tietenkin myös halvempi), mutta jostain syystä epäilen toimisikohan esimerkiksi ripaus savupaprikaa ja vaikka sienet kasvisliemessä ihan samalla tavalla kuin tuo chorizo ja kanaliemi tässä. Todennäköisesti ei, mutta ei se varmasti myöskään pahaa olisi, voisi joskus ehkä testailla. Seuraavan flunssan iskiessä. Toivottavasti siihen menee vielä KAUAN, tämä on inhottavaa.

Makkara-endiivi-papukeitto

• reilusti oliiviöljyä (itse käytin noin desin verran)
• mausteista makkaraa, esim. chorizoa
• 1-2 sipulia
• 1 pkt kirsikkatomaatteja (eli 250-300 g)
• 2-4 sellerinvartta
• 2 isoa porkkanaa
• 1 kokonainen valkosipuli
• 1 tl basilikaa
• 1 tl oreganoa
• 0,5 tl mustapippuria
• 1 l kanalientä / kasvislientä
• 2 tlk isoja valkoisia papuja tai kidneypapuja
•  1-2 endiiviä (tai sikuria)
• n. 1 dl parmesaaniraastetta
• chiliä (oman maun mukaan, voi jättää poiskin)

Siivuta makkarat, puolita kirsikkatomaatit ja pilko sipulit, sellerit, porkkanat ja valkosipuli. Lämmitä öljy kasarissa ja paista makkaroita, kunnes ne saavat jonkin verran väriä. Lisää sekaan sellerit, porkkanat ja sipuli. Paista hetken aikaa ja lisää sekaan kirsikkatomaatit, valkosipuli, yrtit, chili (jos käytät) ja mustapippuri. Kun sipulit ovat kuullottuneet, lisää sekaan kanaliemi ja anna kiehua, kunnes vihannekset ovat kypsiä (n. 10 minuuttia).
Pilko endiivit, valuta ja huuhtele pavut. Lisää ne keiton sekaan ja anna kiehua vielä noin 5 minuuttia, kunnes endiivit ovat kypsiä. Ripottele annosten päälle parmesaaniraastetta ja anna valkosipulin tappaa kaikki inhat flunssabakteerit.



Tajusin nyt vasta tätä kirjoittaessani etten todellakaan kyllä pistänyt tuonne sekaan mitään yrttejä. Taisin vähän ikään kuin unohtaa ne, mutta hyvältä tuo maistui ilman oreganoa ja basilikaakin. Itseasiassa mietin vähän tässä sitä, olisikohan tuo jopa ehkä parempaakin ilman niitä. Vaikea sanoa testaamatta, mutta välttämättömiä ne eivät missään tapauksessa ainakaan ole. Muistakin aineksista tulee tähän sen verran makua, että muutama yrtti sinne tänne tunnu missään.

Parmesaaniraasteen voi myös jättää pois, jos se tuntuu hieman turhalta investoinnilta tätä varten, mutta kyllä se kivasti tuo oman säväyksensä tähän. Toisaalta milloin minä muka juustosta kieltäytyisinkään...

Toivottavasti te muut olette onnistuneet välttämään flunssan kokonaan tai ainakin olette jo paranemaan päin. Vaikka nythän se varsinainen flunssakausi kai vasta alkaa...

Kokkausmusiikkina toimi: Editors - Sugar