Tämä kaveri tuijotteli pään yläpuolella syömistäni. Ei yhtään ahdistavaa, ei.
Olen käynyt Turun Haraldissa ensimmäisen kerran jo suhteellisen pian sen avaamisen jälkeen. Olin siis itse tietenkin silloin suhteellisen nuori, mutta paikan tunnelma ja täytetyt eläimet tekivät teiniinkin vaikutuksen. Paikka ilmeisesti avattiin Turussa joskus 90-luvun lopulla (pitipä tätäkin googlailla kauan) ja sen jälkeen kävimme siellä aina vähän väliä äidin kanssa. Nyttemminhän Turussa on hyviä ravintoloita vaikka kuinka ja Harald on jäänyt ehkä vähän sen takia paitsioon. Varmaan siitä syystä niitä lahjakortteja saikin ostaa melkoisella alennuksella... Mutta paikan taso sinänsä on kyllä pysynyt hyvänä ja niitä täytettyjä eläimiä ja tunnelmaakin löytyy edelleen.
Halvempien lahjakorttien myyminen kyllä kannattanee: meillä meni kolmeen ruokalajiin ja juomiin vielä toiset 50 euroa, eli katettakin luulisi vähän jäävän siitä. Ja olihan meillä myös lahjakortiton kaveripariskuntakin mukana. Ja ennen kaikkea tuli taas muistutettua itseäänkin siitä, että täällä tuollainen paikka on. Sinne olisi ehkä mukavaa viedä ulkomaalaisia vieraita, jos sellaisia joskus olisi. Autenttisempaan keskiaikaismeininkiinhän niin sisustuksellisesti kuin ruokien puolesta toki pääsee Olde Hansassa Tallinnassa, mutta kyllä Harald hyvänä kakkosena toimii.
Alkuruokana söin Birgerin porokeittoa, joka oli oikein miellyttävä yllätys saaristolaisleipineen. Myös Sienestäjän suppilovahverokeittoa tuli maisteltua poikaystävältä ja sekin toimi, vaikka olikin melko makeaa suolaisen porokeiton jälkeen.
Taustalla näkyvät myös Haraldin perinteiset alkunaposteltavat, eli varrasleipä ja sulatettu voi. Varrasleipä on muutenkin salaista herkkuani ja sulanut voi on aina syntisen hyvää... erityisesti jos pääsee kaapimaan nuo pohjalle valuvat läpinäkymättömät ja maukkaammat rasvat, nam.
Pääruoan kuvaamisessa kävi perinteiset. Unohdin ihan totaalisesti että jotain piti kuvatakin ennen kun olin syönyt lähes kaiken. Pääruokana oli Häränfilettä Ytre Moan laitumilta, eli härän sisäfileetä, pieni pala riimiporoa, suppilovahverokastiketta, valkosipulista perunakakkua, hunajajuureksia ja mustikkasipulihilloketta. Toimiva yhdistelmä, mutta ehkä hieman tylsähkö. Nälkä oli vain pääruoan aluksi ilmeisesti sellainen, etten tajunnut kuvata mitään. Tässä kohtaa ateriaa aloin olla sitten taas jo niin täynnä, että ehdin katua noin suunnilleen kaikkea, kuten esimerkiksi sitä, että olimme jo tilanneet etukäteen jälkiruoatkin.
Jälkiruokavalintani Haraldissa on tainnut olla sama niin kauan kun olen siellä käynyt: tervajäätelö. Mukana olevat lisukkeet ovat vaihtuneet aikojen saatossa (olen itse asiassa melko varma, että aluksi lisukkeita ei edes ollut mukana) ja nyt annoksessa oli omena-tyrnihilloketta ja punajuurisiirappia. Värit ovat lisukkeissa erinomaisen kauniit, mutta mauista paras oli itse tervajäätelö. Tietynlaisen inflaationhan tämä tervajäätelö on vuosien saatossa kokenut, kun nyt sellaista saa kesäisin jäätelökojuistakin. Harvinaisempi herkku on aina parempi herkku, mutta ei tässä mitään vikaa nytkään ole.
Taustalla näkyy hieman kaverin jälkiruoka-annosta, joka sisälsi räiskäleitä ja kardemummajäätelöä. Olisin oikeastaan ollut ihan tyytyväinen, jos olisin voinut oman annokseni hillokkeiden ja kastikkeiden sijaan ottaa vain pallon tuota kardemummajäätelöä, se oli myös suhteellisen toimivaa. Ja myös erikoisempaa kuin tervajäätelö, mutta vanhoista tavoista on vain välillä vaikea päästä eroon.
Tänään puolestaan kävimme sunnuntain kunniaksi Wäinö Aaltosen Museossa katsomassa näyttelyitä. Tai no, ei ehkä niinkään sunnuntain kunniaksi kuin viimeisen mahdollisuuden kunniaksi, Atelieri O. Haapalan näyttely valokuvakeskus Perissä kun oli tänään viimeistä päivää. Kävimme katsomassa sen ja sen jälkeen oli jo melkoinen aamiaisen kaipuu. Itsehän olen kovin huono syömään aamiaista, joten olin ennen museoon lähtöä juonut vain kupin teetä. No, eipä haitannut, kun reilulla 15 eurolla saimme kahvit, leivät ja vielä jälkiruoatkin.
En ole ennen kahvilassa käynytkään, vaikka WAMissa on tullut muutaman kerran käytyä näyttelyissä. Huomasin samalla, että sieltähän saa salaattibuffetista, jonka tarjonnan unohdin tarkistaa sokeri- ja kahvihuuruissani, syötävää huokeasti. Pitänee käydä joskus testailemassa miten hyvin se toimii, koska sekä oma lohileipäni että erityisesti tuoreet munkit toimivat aika perhanan hyvin.
Atelieri O. Haapalan ilmaisen näyttelyn lisäksi päätimme tukea suomalaista kulttuuri- ja museotoimintaa myös sen verran, että katsastimme myös WAMin päänäyttelyn, ääni | kuva | kokemus. Kannatti maksaa seitsemän euroa, vaikka tilanahan WAM on kovin pieni. Sen verran jännittäviä juttuja tuli vastaan, erityisesti äänten puolelta. Tulipahan ajateltua asioita vähän eri kantilta kuin yleensä, peloteltua vähän itseään ja nähtyä jännittäviä asetelmia. Tykkään museoista. Miksiköhän en käy niissä useammin?
Syömisen taustamusiikkina toimi: Azam Ali - Ben Pode Santa Maria
No comments:
Post a Comment