Borssikeitto ukrainalaiseen tyyliin.

 Huijaan sen verran vegaanisessa tammikuussani, että tähän reseptiin kuuluu oikeasti muutama maitotuote, mutta ne voi helposti jättää poiskin tai korvata enemmän tai vähemmän vastaavalla vegaanisella tuotteella. Sen verran erinomainen talviruoka on kuitenkin kyseessä, etten voi estää itseäni jakamasta borssikeiton ilosanomaa kanssanne.

Jonkun verran vaivaahan tämän tekemisessä on. Pilkkomista ja keittämistä ja melkoinen kasa tuoreita aineksia, mutta toisaalta oikeastaan kaikki ainekset ovat suhteellisen halpoja ja keittoa tulee paljon. Itse asiassa niin paljon, että meillä perinteisesti sitä on syöty kaksi päivää ja saatu vielä pakastimeenkin muutaman annoksen verran. Ehkä huonoin puoli tässä ruoassa on se, että kaikki näyttää siltä, että olen tappanut jonkun keittiössäni ja hihittelen asialle mielipuolisesti.

Alkuperäinen resepti on taasen World Vegetarian Classics -kirjasta ja luotan sen kirjoittajan toteamukseen, että tämä on nimenomaan ukrainalainen versio borssikeitosta. En ole oikeasti perehtynyt niin tarkkaan eri maiden borssikeittoperinteeseen, että osaisin sanoa millaisia versioita missäkin tehdään. Tämä nyt ainakin on hyvä ja ruokaisa versio, joten en ole kokenut aiheelliseksi kokeilla (ainakaan vielä) muita reseptejä aiheesta.

Borssikeitto ukrainalaiseen tyyliin

• 500 g punajuurta (paino kuorittuna)
• 300 g kiinteitä perunoita (paino kuorittuna)
• 1-2 porkkanaa
• 2-4 sellerinvartta
• suolaa
• pippuria
• vettä
• 50 g voita (tai n. 0,5-1 dl oliivi- tai rypsiöljyä)
• 2-4 sipulia
• 1 vihreä paprika
• 3-5 valkosipulinkynttä
• 5 dl tomaattimehua
• 200 g savoijinkaalia
• 1 tlk (400 g) kidneypapuja
• 1 rkl punaviinietikkaa
• 1 rkl fariinisokeria tms. pehmeää, tummaa sokeria
• halutessasi tarjoiluun smetanaa

Kuori punajuuret, perunat, porkkanat, valkosipulit ja sipulit. Poista paprikasta siemenet ja kanta. Valuta ja huuhtele pavut. Pilko punajuuret, perunat, porkkanat ja paprika suuhun sopiviksi paloiksi. Pilko sipulit, valkosipulit ja savoijinkaali haluamasi kokoisiksi siivuiksi tai paloiksi.
Mittaa isoon kattilaan 1 litra vettä, mausta vesi suolalla ja pippurilla ja laita kiehuvaan veteen punajuuret, perunat, porkkanat ja selleri. Anna kiehua hiljaksiin, kunnes juurekset ovat pehmenneet (riippuen palojen koosta yleensä noin 15-30 min).
Samalla kun juurekset kiehuvat, paista voissa (tai öljyssä) sipuli ja paprika pehmeiksi. Lisää sekaan valkosipuli ja anna paistua muutaman minuutin ajan hiljaisella lämmöllä. Kaada paistetut sipulit ja paprika keittoon kypsien juuresten sekaan yhdessä tomaattimehun kanssa. Kun keitto taas kiehuu, lisää sekaan kidneypavut ja savoijinkaali. Keitä n. 5 minuuttia tai kunnes kaali on pehmennyt hieman. Lisää sekaan etikka ja sokeri, maista ja lisää mausteita, jos se on tarpeen.
Tarjoile joko sellaisenaan tai smetanan kera.



En ole itse kovinkaan suuri tomaattimehun ystävä, joten olen yleensä pakastanut sen toisen puolen litran tomaattimehupurkista ja käyttänyt loput sitten seuraavaan borssikeittoon. Ei sitä oikein muihinkaan resepteihin pahemmin ole tähän mennessä tarvinnut. Lisäksi perinteeksi on nähtävästi hieman muodostunut se, että seuraavana (tai sitä seuraavana) päivänä tehdään okonomiyakia, koska keskiverto suomalaisessa kaupassa myytävä savoijinkaali painaa aika perhanasti enemmän kuin tuon 200 grammaa. Yleensä ne itseasiassa painavat yli kilon, joten pakkohan siitä lopustakin on jotain keksiä. Mikä tahansa tekosyy tehdä okonomiyakia on kyllä minun mielestäni ihan hyvä syy.

Seuraavaan postaukseen pitääkin vähän jo ihmetellä mitä sitä kirjoittaisi. En ilmeisesti osaa välttää juustoisten ja munaisten reseptien kiusausta... No, enköhän minä vielä jotain jännittävää keksi. Onpahan ainakin perusteltu syy tehdä nimenomaan vegaaniruokaa eikä vain juustoöveriruokaa (vaikka kurpitsalasagnen ainekset ovatkin jo jääkaapissa odottelemassa).

Kokkausmusiikkina toimi: Don Huonot - Sydänpuu

Vegaaninen mac'n'cheese.

 Vegaaninen reseptikuu jatkukoon! Tätäkin tein kyllä itse joulukuun puolella, mutta olenkin todella huono noudattamaan mitään kampanjakuukausia missään asiassa. En vietä lihatonta, vegaanista tai tipatonta mitään kuuta. Sen sijaan koitan vähentää lihansyöntiä suhteellisen aktiivisesti ja olen tyytyväinen itseeni aina kun teen vegaanista ruokaa. Tipattoman suhteen... no, niin kauan kun seuraavana päivänä ei kaduta olo eikä tili niin kaikki on mielestäni vielä ihan hyvin. Hyvähän se on tässä selitellä kun on loraus rommia lasissa vieressä. Brugal 1888, maittava valmistujaislahja. Ja riittoisa, sain tämän kesällä enkä ole vieläkään juonut edes puolia pullosta.

Mutta siihen asiaan! Vegaaninen mac'n'cheese kuulostaa varmaan aika monen mielestä hämmentävältä ajatukselta, kunnon mac'n'cheesessä kun on voita, juustoa, munia ja kermaa. Tai ainakin niitä kaikkia löytyy tästä itse käyttämästäni Pastanjauhannan reseptistä. Yhdessä välissä tein vain kunnon mac'n'cheeseä ilmeisesti vähän liian usein, koska nykyään se aiheuttaa ajatuksenakin useimmiten lähinnä lievän ällötyksen tunteen. Siksipä vegaaninen versio kuulosti hyvältä: väkisinkin terveellisempi versio samasta asiasta.

Alkuperäinen resepti on Minimalist Bakerin sivuilta. Ilmeisesti innostus reseptin kehittelyyn syntyi munakoisopohjaisen "juustokastikkeen" myötä, mutta itsehän en edes ole ikinä tehnyt perinteisempää cashewpähkinöihin perustuvaa juustokastikkeen korvaajaa. Ehkä sitäkin voisi jossain vaiheessa testailla ihan mielenkiinnosta. Sääli vain, että kaapista löytyy lähinnä maapähkinöitä ja saksanpähkinöitä ja kaapintyhjentämisruoanlaittosuunnitelmat saattavat hieman mennä pieleen, jos alan täyttää sitä kaappia lisäpähkinöillä. Tietenkin on teoriassa mahdollista ostaa niitä pähkinöitä vain sen verran kun niitä tarvitsee, kaikkea ei kuulemma tarvitse ostaa aina kilon säästösäkeissä. Näin olen kuullut, käytännössä harvemmin toteutan (kuten tuo kymmenen kilon riisisäkki kuiva-ainekaapissa todistaa).

Vegaaninen mac'n'cheese karamellisoiduilla sipuleilla

• 1 pienehkö munakoiso
• oliiviöljyä
• 2-3 sipulia
• n. 300 g makaronia
• 3-4 rkl oluthiivaa
• 4,5-5 dl makeuttamatonta mantelimaitoa
• 1-2 valkosipulijauhetta (tai 1-2 tuoretta valkosipulinkynttä)
• 1 rkl maissitärkkelystä
• suolaa
• n. 1 dl korppujauhoja

Siivuta munakoiso n. sentin paksuisiksi siivuiksi ja ripottele molemmille puolille siivuja suolaa. Anna valua siivilässä tai ritilän päällä 20 min. Kuori ja siivuta sillä välin sipulit. Lämmitä pannussa loraus öljyä ja paista sipulit maltillisella lämmöllä ruskeiksi. Kun sipulit ovat karamellisoituneet, siirrä ne syrjään odottamaan erilliseen astiaan.
Lämmitä uuni kuumaksi (meillä 250°C). Huuhtele munakoisoista suola ja kuivaa ne. Laita munakoisot oliiviöljyllä siveltynä paahtumaan kuumaan uuniin 3-4 min per puoli, käännä kun ensimmäinen puoli on saanut jonkin verran väriä. Vahdi, etteivät munakoisot pääse palamaan. Kun munakoisot tulevat uunista, kääri ne folioon tai laita kannelliseen, lämmönkestävään astiaan n. 5 minuutiksi. Tässä vaiheessa munakoisojen kuoren pitäisi irrota suhteellisen helposti.Laita hieman jäähtyneet munakoisot, mantelimaito, oluthiiva, valkosipulijauhe, maissitärkkelys ja suolaa oman maun mukaan blenderiin ja sekoita tasaiseksi. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Anna uunin olla kuumana sillä välin kun valmistelet muut osat ruoasta.
Keitä makaronit kypsäksi ja pidä lämpimänä. Samaan aikaan kun makaronit kiehuvat, lämmitä munakoisokastike samassa pannussa, jossa paistoit sipulit, n. 5 minuuttia, kunnes kastike on paksuuntunut sopivasti.
Lämmitä toisessa pannussa 1-2 rkl oliivi- tai rypsiöljyä ja kaada sekaan korppujauho. Paista sekoitellen, kunnes korppujauhot ovat saaneet jonkin verran väriä.
Sekoita makaronit, munakoisokastike ja noin puolet karamellisoidusta sipulista uunivuoassa. Tasoita pinta ja ripottele päälle loput sipuleista ja lopuksi paahdetut korppujauhot. Paahda kuumassa uunissa 2-4 minuuttia, kunnes korppujauhot ovat saaneet hieman lisää väriä, mutta varo etteivät ne pala.

 Alkuperäinen resepti toteaa, että tämä ruoka ei oikein pidä uudelleenlämmityksestä, koska neste imeytyy pastaan. En kyllä huomannut sellaista ongelmaa lainkaan, kun söin tätä seuraavana päivänä töissä, mutta toisaalta meidän versiossamme saattoi olla vähän enemmän mantelimaitoa kun oli tarkoitus. Saattoi olla ehkä mahdollista, että kokki oli hieman laiska eikä mitannut mitään kunnolla, mutta älkää kertoko kenellekään.

Hyvää ja halpaa. Jonkin verran menee aikaa ja vaivaa, mutta kyllä tämä oli melkein mielestäni sen arvoistakin. Ei ehkä ihan normaalin arki-illan ruoka, ellei sitten ole erityisen viitseliäällä päällä, mutta mukava erikoisuus viikonloppuun.

Erikoisesta tuli mieleeni, että tänään tulleessa Glorian ruoka & viini -lehdessä oli maininta kasvissyöjän kookospekonista heti kannessa ja kiroilin heti, etten ole vieläkään kokeillut sitä reseptiä, johon olen törmännyt netissä jo aikoja sitten. Itse asiassa kyseisen reseptin takia yleensäkään ostin oluthiivaa varmaan vuosi sitten, mutten siltikään ole vielä kokeillut sitä vegaanipekonia. Oluthiivaa on kyllä kulunut kaikenlaiseen muuhun ruokaan, onneksi ei ollut turha ostos. Mutta en päässyt nyt trendien edelläkävijäksi tällä kertaa, hitto vie.

Kokkausmusiikkina toimi: David Bowie - Fame

Viikinkiravintola Harald (+ Cafe Wäinö).

Saimme joululahjaksi 50 euron lahjakortin viikinkiravintola Haraldiin (kiitos äiti) ja sehän piti tietenkin käyttää heti. Koska mikä tahansa tekosyy päästä ulos syömään on hyvä tekosyy. Kameran unohtamiseen kotiin jälleen kerran ei ole hyvää tekosyytä. Kamerakännykkälaatua saatte taas, pahoittelen.

 Tämä kaveri tuijotteli pään yläpuolella syömistäni. Ei yhtään ahdistavaa, ei.

Olen käynyt Turun Haraldissa ensimmäisen kerran jo suhteellisen pian sen avaamisen jälkeen. Olin siis itse tietenkin silloin suhteellisen nuori, mutta paikan tunnelma ja täytetyt eläimet tekivät teiniinkin vaikutuksen. Paikka ilmeisesti avattiin Turussa joskus 90-luvun lopulla (pitipä tätäkin googlailla kauan) ja sen jälkeen kävimme siellä aina vähän väliä äidin kanssa. Nyttemminhän Turussa on hyviä ravintoloita vaikka kuinka ja Harald on jäänyt ehkä vähän sen takia paitsioon. Varmaan siitä syystä niitä lahjakortteja saikin ostaa melkoisella alennuksella... Mutta paikan taso sinänsä on kyllä pysynyt hyvänä ja niitä täytettyjä eläimiä ja tunnelmaakin löytyy edelleen.

Halvempien lahjakorttien myyminen kyllä kannattanee: meillä meni kolmeen ruokalajiin ja juomiin vielä toiset 50 euroa, eli katettakin luulisi vähän jäävän siitä. Ja olihan meillä myös lahjakortiton kaveripariskuntakin mukana. Ja ennen kaikkea tuli taas muistutettua itseäänkin siitä, että täällä tuollainen paikka on. Sinne olisi ehkä mukavaa viedä ulkomaalaisia vieraita, jos sellaisia joskus olisi. Autenttisempaan keskiaikaismeininkiinhän niin sisustuksellisesti kuin ruokien puolesta toki pääsee Olde Hansassa Tallinnassa, mutta kyllä Harald hyvänä kakkosena toimii.

Alkuruokana söin Birgerin porokeittoa, joka oli oikein miellyttävä yllätys saaristolaisleipineen. Myös Sienestäjän suppilovahverokeittoa tuli maisteltua poikaystävältä ja sekin toimi, vaikka olikin melko makeaa suolaisen porokeiton jälkeen.

Taustalla näkyvät myös Haraldin perinteiset alkunaposteltavat, eli varrasleipä ja sulatettu voi. Varrasleipä on muutenkin salaista herkkuani ja sulanut voi on aina syntisen hyvää... erityisesti jos pääsee kaapimaan nuo pohjalle valuvat läpinäkymättömät ja maukkaammat rasvat, nam.

Pääruoan kuvaamisessa kävi perinteiset. Unohdin ihan totaalisesti että jotain piti kuvatakin ennen kun olin syönyt lähes kaiken. Pääruokana oli Häränfilettä Ytre Moan laitumilta, eli härän sisäfileetä, pieni pala riimiporoa, suppilovahverokastiketta, valkosipulista perunakakkua, hunajajuureksia ja mustikkasipulihilloketta. Toimiva yhdistelmä, mutta ehkä hieman tylsähkö. Nälkä oli vain pääruoan aluksi ilmeisesti sellainen, etten tajunnut kuvata mitään. Tässä kohtaa ateriaa aloin olla sitten taas jo niin täynnä, että ehdin katua noin suunnilleen kaikkea, kuten esimerkiksi sitä, että olimme jo tilanneet etukäteen jälkiruoatkin.

Jälkiruokavalintani Haraldissa on tainnut olla sama niin kauan kun olen siellä käynyt: tervajäätelö. Mukana olevat lisukkeet ovat vaihtuneet aikojen saatossa (olen itse asiassa melko varma, että aluksi lisukkeita ei edes ollut mukana) ja nyt annoksessa oli omena-tyrnihilloketta ja punajuurisiirappia. Värit ovat lisukkeissa erinomaisen kauniit, mutta mauista paras oli itse tervajäätelö. Tietynlaisen inflaationhan tämä tervajäätelö on vuosien saatossa kokenut, kun nyt sellaista saa kesäisin jäätelökojuistakin. Harvinaisempi herkku on aina parempi herkku, mutta ei tässä mitään vikaa nytkään ole.

Taustalla näkyy hieman kaverin jälkiruoka-annosta, joka sisälsi räiskäleitä ja kardemummajäätelöä. Olisin oikeastaan ollut ihan tyytyväinen, jos olisin voinut oman annokseni hillokkeiden ja kastikkeiden sijaan ottaa vain pallon tuota kardemummajäätelöä, se oli myös suhteellisen toimivaa. Ja myös erikoisempaa kuin tervajäätelö, mutta vanhoista tavoista on vain välillä vaikea päästä eroon.



 Tänään puolestaan kävimme sunnuntain kunniaksi Wäinö Aaltosen Museossa katsomassa näyttelyitä. Tai no, ei ehkä niinkään sunnuntain kunniaksi kuin viimeisen mahdollisuuden kunniaksi, Atelieri O. Haapalan näyttely valokuvakeskus Perissä kun oli tänään viimeistä päivää. Kävimme katsomassa sen ja sen jälkeen oli jo melkoinen aamiaisen kaipuu. Itsehän olen kovin huono syömään aamiaista, joten olin ennen museoon lähtöä juonut vain kupin teetä. No, eipä haitannut, kun reilulla 15 eurolla saimme kahvit, leivät ja vielä jälkiruoatkin.

En ole ennen kahvilassa käynytkään, vaikka WAMissa on tullut muutaman kerran käytyä näyttelyissä. Huomasin samalla, että sieltähän saa salaattibuffetista, jonka tarjonnan unohdin tarkistaa sokeri- ja kahvihuuruissani, syötävää huokeasti. Pitänee käydä joskus testailemassa miten hyvin se toimii, koska sekä oma lohileipäni että erityisesti tuoreet munkit toimivat aika perhanan hyvin.

Atelieri O. Haapalan ilmaisen näyttelyn lisäksi päätimme tukea suomalaista kulttuuri- ja museotoimintaa myös sen verran, että katsastimme myös WAMin päänäyttelyn, ääni | kuva | kokemus. Kannatti maksaa seitsemän euroa, vaikka tilanahan WAM on kovin pieni. Sen verran jännittäviä juttuja tuli vastaan, erityisesti äänten puolelta. Tulipahan ajateltua asioita vähän eri kantilta kuin yleensä, peloteltua vähän itseään ja nähtyä jännittäviä asetelmia. Tykkään museoista. Miksiköhän en käy niissä useammin?

Syömisen taustamusiikkina toimi: Azam Ali - Ben Pode Santa Maria

Papu-omenasalaatti lime-avokadokastikkeella.

 Muistaakseni näin jossain Facebookin uumenissa vegaanisen tammikuuhaasteen. En kyllä osallistu siihen, koska tänäänkin olen jo ehtinyt syödä sekä munia että juustoa, mutta jos joku muu on siitä kiinnostunut niin voin jakaa joulukuun puolella testattuja reseptejä nyt uuden terveellisen vuoden kunniaksi. Oma vuoteni ei ole kyllä toistaiseksi ollut yhtään sen terveellisempi kuin edellinenkään, mutta jos nyt edes palaisi sille terveellisyyden tasolle kuin ennen joulua niin kaikki olisi paremmin.

Löysin tämän reseptin jostain "10-25 parasta vegaanireseptiä" -listauksesta, johon eksyin syystä X. Kuten olette ehkä huomanneet, tämä netin selailuni reseptien perässä on melko päätöntä touhua enkä ikinä tiedä mitä kautta päädyn mihinkin reseptiin. Samaisesta syystä kirjanmerkkieni Reseptit-kansio on aikamoinen kaaos, siellä on sekä testattuja että testaamattomia reseptejä kasapäin. Tämän alkuperäinen resepti oli kuitenkin liikaa vaadittu Stockmannin valikoimalle: en löytänyt edamame-papuja pakkasesta, vaikka olen monta kertaa pinaattia hakiessani niitä nähnyt siellä. Sen kerran kun olisin halunnut nimenomaan niitä enkä pinaattia, niitä ei sitten ollut. Aika tyypillistä, sanoisin. Mutta ei hätää, korvasin edamamet vihreillä pavuilla ja sain soijattoman version, hurraa. En kyllä edes välttele soijaa (tai siis välttelen soijarouhetta yms. mutta se johtuu niiden koostumuksesta ja mausta eikä soijaisuudesta), mutta jos ei vaihtoehtoja ole niin pakko soveltaa.

Papu-omenasalaatti lime-avokadokastikkeella

• n. 400 g kikherneitä
• 0,5 rkl oliiviöljyä
• 0,25 tl suolaa
• 0,25 tl juustokuminaa
• ripaus cayennepippuria (tai maun mukaan)
• ripaus kuivattua inkivääriä
• 1,25 dl cashewpähkinöitä
• n. 300 g edamame-papuja tai vihreitä papuja
• 2-3 omenaa
• suolaa ja pippuria
• tuoretta basilikaa pilkottuna koristeeksi halutessasi

Kastike:

• 1-2 avokadoa
• 2-3 cm pala tuoretta inkivääriä
• 1 salottisipuli
• 3 rkl limemehua
• 1 rkl omenaviinietikkaa
• 0,5 rkl vaahterasiirappia
• 1-2 rkl oliiviöljyä
• n. 3 rkl pilkottua tuoretta basilikaa

Kuori ja pilko inkivääri ja sipuli. Poista avokadosta kuoret ja siemen. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset blenderissä tasaiseksi kastikkeeksi. Kastiketta tulee runsaasti, halutessasi voit säästää osan myöhempään käyttöön, mutta avokadon väri muuttuu säilytettäessä ruskeaksi ja kastike on käytettävä viimeistään seuraavana päivänä.
Jos edamamet pitää kypsentää ennen käyttöä, tee se tässä vaiheessa.
Paahda kikherneitä pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä. Valuta päälle oliiviöljy ja lisää suola, juustokumina, cayennepippuri ja inkivääri kikherneiden sekaan. Lisää pannulle cashewpähkinät ja sekoittele maltillisella lämmöllä, kunnes myös cashewpähkinät ovat saaneet hieman väriä. Samalla kun kikherneet ja pähkinät paahtuvat, pilko omenat. Lisää lämpimät kikherneet, cashewpähkinät ja edamame (tai vihreät pavut) omenan sekaan kulhoon. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan, lisää sekaan haluamasi määrä kastiketta ja tarjoile lämpimänä.



Jostain syystä tykkäsin tässä kaikkein eniten omenasta. Se oli mukava piriste kaiken muun vihreän mössön seassa. Joku kerta olisi kiva kokeilla tätä oikeasti niiden edamame-papujen kanssa, mutta ei ehkä nyt ihan heti lähiaikoina, on niin paljon kaikkea muutakin jännittävää kokeiltavana. Kunhan vain olisi aikaa ja viitsimistä niille vähän pidemmillekin projekteille, tällä hetkellä tuntuu että kaikki ruoat jotka teen ovat nopeita ja helppoja, koska en jaksa ajatella hirveän pitkälle. Mutta toisaalta onneksi on olemassa kasa hyviä ja nopeitakin reseptejä, niin ei silti tarvitse elää eineksillä ja naapuripizzerian pizzalla (koska ne ovat siis huonoja pizzoja, ei siinä muuten mitään vikaa olisi).

Ehkä voisi harkita että näin tammikuussa keskittyisi vegaaniresepteihin ihan piruuttaan ja palaisi sitten taas normaaliin sekalaiseen settiin helmikuussa. Saa nähdä. Kasvisvoittoisemmaksihan tämä meidän ruokavalio on muuttunut koko ajan ja siinä samalla tietenkin tulee tehtyä välillä vähän vahingossakin vegaaniruokaa. Useimmiten tajuan sen siinä vaiheessa kun puolet ruoasta on jo syöty. "Hei täähän on muuten vegaanista, hups!" Hyvä ruoka on hyvää, oli se vegaanista tai ei, sanoisin.

Kokkausmusiikkina toimi: The Smiths - Meat Is Murder

Rapusalaatti.

 Näin joulun jälkeen tekee mieli jotain kevyttä ja terveellistä. Tai siis ainakin minun tekee, koska jatkuva kinkun ja laatikoiden mässääminen on aika raskasta touhua, varsinkin kun niiden lisäksi oli tietenkin pakko ostaa vielä ihan liikaa juustoakin... ja juuston mässääminen jatkui vielä eilisissä kaveripiirin rääppiäisissäkin. Olen syönyt nyt yli viikon aikana enemmän juustoa kuin varmaan sitä ennen kuukauden sisään. Pahintahan tässä on se, ettei edes kaduta. Mutta taukoa voisi ehkä pitää, ettei kyllästy.

Tämä salaatti yhdistää monta ah niin kaunista asiaa: majoneesin, wasabin ja jokiravunpyrstöt. Alkuperäinen resepti on Helsingin Sanomien ruokaliitteestä ja löytyy myös HS:n Ruokatorstai-kirjasta, jonka ostatutin tilaajahintaan äidilläni. Viime aikoina se on kyllä jäänyt vähän muiden ruokakirjojen varjoon, mutta kyllähän sieltäkin löytyy hyviä reseptejä kunhan jaksaa selailla. Bonuspuolenahan kirjassa on se, että reseptit on jaettu kauden mukaan (tai itseasiassa kuukauden mukaan), jolloin pääosassa resepteissä ovat juuri sen kauden tuotteet. Ei sillä, en edes muista mihin vuodenaikaan tämä salaatti mahtaa sijoittua, itse kun syön tätä aika pitkälti ympäri vuoden...

Rapusalaatti

• n. 200 g erilaisia salaatteja
• suolaa
• pippuria
• 200 g katkarapuja tai jokiravunpyrstöjä (sulatettuna ja valutettuna)
• 1 pieni kurkku
• 1 pieni punasipuli
• 1 pala retikkaa tai pieni pussi retiisejä
• 0,5-1 tl wasabitahnaa tai wasabijauhetta
• n. 3 rkl vettä
• 0,5 dl majoneesia

Sekoita wasabitahna tai wasabijauhe, majoneesi ja vesi tasaiseksi tahnaksi. Erityisesti wasabijauheen tapauksessa on hyvä antaa kastikkeen maustua hetken aikaa ennen maistamista, koska maku tulee esiin kunnolla vasta hetken päästä. Siirrä kylmään odottamaan.
Pese ja revi salaatit. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuori ja pilko punasipuli mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Poista kurkusta vetinen keskiosa siemenineen ja pilko pitkähköiksi paloiksi. Huuhtele ja kuivaa retiisit tai retikka ja pilko suikaleiksi. Sekoita maustettujen salaatinlehtien sekaan sipuli, ravut, kurkku ja retiisit tai retikka. Sekoita mukaan wasabimajoneesikastike.

Jos katsoitte alkuperäistä reseptiä, huomannette että olen muuttanut muutamaa osaa. En jaksa kuoria kurkkua, pelkkä pesu riittää, mutta poistan kyllä vetiset siemenet sieltä keskeltä, jotta salaatti pysyy vähemmän vetisenä. Syön ne siemenet alkupalana salaattia tehdessä, koska eihän sitä nyt hukkaankaan voi heittää. Teelusikalla kaapiminen on aika tehokas tapa saada suurin osa siemenistä pois, mutta kannattaa varautua lievään roiskimiseen ja sähläykseen.

En ole muistaakseni myöskään ikinä tehnyt tätä salaattia retikasta, koska retiisit tuovat tähän niin kivaa punaista sävyä. Ja maistuvat myös hyvältä yhdessä muiden suhteellisten vahvojen makujen kanssa. Useimmiten käytän tähän salaattiin katkarapuja, mutta kuvanottohetkellä sattui olemaan Hulluilta päiviltä ostettuja jokiravunpyrstöjä kaapissa. Tai ei ehkä voi sanoa että "sattui olemaan", kun ostin niitä ihan tätä salaattia varten. Jos olisin rikkaampi tai jokiravunpyrstöt olisivat halvempia, söisin niitä varmaan ainakin kerran viikossa. Nyt pitää ajoittain tyytyä halvempiin (mutta silti aika pirun kalliisiin) katkarapuihin.

Pilkonkin asiat miten sattuu. Ja teen wasabimajoneesistani vahvempaa kuin alkuperäisessä reseptissä. Kaikkihan eivät wasabista tykkää ja siksi sitä majoneesikastiketta on syytä maistella varovaisesti ennen wasabin lisäämistä, mutta meidän taloudessamme asuu kaksi wasabipöhköä, joten kastikkeen polttavuuskin on hieman eri luokkaa.

Sitten odotellaan miten kauan tämä terveellisen ruoan kaipaus kestää. Alkaakohan juusto himottaa taas ensi viikolla vai syödäänkö täällä pelkkää aasialaista ruokaa ja salaattia. Tällä hetkellä ainakin aasialainen ruoka himottaa aika perhanasti, pitänee käydä tänään vähän tutkimassa kiinalaisen ravintolan ruokalistaa illalla...

Kokkausmusiikkina toimi: Sólstafir - Runaway Train

Mustapapuquesadillat.

 Koska töissä ovat joulukiireet nyt virallisesti alkaneet, ei jaksa kirjoitella mitenkään hirveän pitkällisiä sepustuksia. Joten siksi yksinkertaista, nopeaa ja halvahkoakin mutta kuitenkin täyttävää ruokaa: papuja ja sulanutta juustoa! No okei, on tässä vähän muutakin, muttei onneksi liikaa.

Aina aika ajoin tulee tehtyä kotona salsaa ja quesadilloja, ne ovat erinomainen välipala tai korjaus öiseen suolaisenhimoon. Myönnettäköön, että öisin harvemmin tulee pilkottua sipulia ja tomaattia sitä salsaa varten, koska eihän chilitahnalla sivelty, juustoisa quesadilla oikeasti tarvitse mitään terveellistä seurakseen. Se nyt vaan tekee hyvää aina välillä syödä muutakin kuin pelkkää juustoa. Tai niin olen kuullut.

Mustapapuquesadillat

• 400-450 g  mustapapuja
• 2,5 dl pakastemaissia (tai vastaava määrä laadukasta tölkkimaissia)
• 1 pieni punasipuli
• 1-3 valkosipulinkynttä
• 2-4 rkl pilkottua tuoretta korianteria TAI 1-2 tl korianterijauhetta
• 150-200 g juustoraastetta (esim. emmental)
• 1 pss valmista tacomaustetta
• tortillapohjia

Huuhtele pavut pikaisesti, sekoita sekaan maissi (ei tarvitse erikseen sulattaa). Pilko tuore korianteri, jos sitä käytät. Silppua punasipuli ja valkosipuli niin pieneksi kuin jaksat. Lisää sipulit, korianteri ja juustoraaste papujen ja maissin sekaan. Lopuksi lisää sekaan myös tacomauste ja sekoita, kunnes maustetta on suhteellisen tasaisesti kaikkialla täytteessä.
Kuumenna pannu keskilämpöiseksi (vaihtelevasti 4-5 vanhanmallisissa liesissä). Lisää n. 1 dl täytettä tortillapohjan toiselle puolelle, taita tortilla puoliksi täytteen päälle ja paista pannulla, kunnes pohja on kullanruskea. Käännä ja paista toinenkin puoli kullanruskeaksi. Lämmön olisi oltava sellainen, että täytteen juusto sulaa suunnilleen samassa ajassa kun tortilla saa kullanruskean värinsä.



Alkuperäisessä reseptissä on ohjeet myös siihen, miten näistä saa pakastimeen helppoa syötävää, mutta itse tyydyin vähemmän vaivan linjaan: pakastin pelkkää täytettä. Normaali kahdeksan tortillan paketti on liian pieni tuolle määrälle täytettä, joten muutamaan quesadillaan löytyy sitten apua pakastimesta seuraavan kerran, kun ei jaksa nähdä edes näin paljon vaivaa. Oletettavasti se hetki saattaa tapahtua vielä ennen joulua, koska iltaisin en oikein ehdi tehdä ruokaa, jos haluan nukkumaan ihmisten aikoihin.

Mutta onneksi olen aiemmin ehtinyt tehdä sen verran kaikkea jännittävää, että voin ruoanlaiton sijaan kirjoittaa vanhemmista ruoista, joista en ole tähän mennessä ehtinyt. Kuten esimerkiksi vegaanisesta mac'n'cheesestä. Hämmentävää mutta toimivaa. Tai savuisesta perunakeitosta, joka oli liikaa keittiöni astioiden tilavuuksille. Tai ehkä villiriisipaistoksesta, jossa juusto oli (*gasp*) vähän turhaa ja ylimääräistä. Jos jokin kiinnostaa erityisesti näistä, hihkaiskaa toki niin priorisoin sitten sitä (huomaamaton kommenttienpyytely, ei kukaan huomannut varmaan mitään...).

Joulukuisena kokkausmusiikkina toimi: H. P. Lovecraft Historical Society - I Saw Mommy Kissing Yog-Sothoth

Paahdettu ruusukaali-butternut-salaatti gorgonzolalla ja granaattiomenalla.

 Tämä muistuttaa jotenkin vähän jo aiemmin tekemäämme bataattisalaattia, osin ainestensa mutta erityisesti oranssin värin dominoivuuden takia. Tässä tosin myös granaattiomenasta tuli jännittäviä punaisen vivahteita. Tykkään kovasti värikkäistä ruoista. Ehkä siksi, että teen niitä ihan liian harvoin vaikka rakastankin yli kaiken katsella värikkäitä ruokakuvia. Minut saa huokaisemaan ihastuksesta jo sillä, että ottaa nätin kuvan tuoreesta chilistä tai valkosipulista tai juustosta tai... no, oikeastaan melkein mistä vaan ruokaan liittyvästä, parhaimmillaan jopa raaka liha tai kala voi olla ihan liian kuvauksellista. Olettaen siis että kuvaaja tietää mitä on tekemässä. Ja joskus on ehkä jotain hiuslakkaa ynnä muutakin saattanut olla apuna niissä kaikkein kauneimmissa kuvissa, mutten välttämättä mielelläni ajattele sellaista ruoantuhlausta kun kuolaan hienoja kuvia.

Alkuperäinen resepti on löytynyt taas jonkun linkkirykelmän kautta, ehkä Buzzfeedistä. Olen siirtynyt selkeästi SeriousEatsin selailusta vähän enemmän Buzzfeedin selailuun, koska sieltä löytää helpommin halpoja ja helppoja reseptejä. Ja erityisesti ehkä siksi, että suurimpaan osaan niistä resepteistä löytyy myös ainekset ihan Turun kaupoista eikä tarvitse keksiä vaihtoehtoisia lähestymistapoja johonkin ainesosaan.

Tämän piti periaatteessa olla kuuden hengen annos (todennäköisesti alkuruokana), mutta me kyllä tuhosimme sen kerralla kahdestaan. Evääksi syötiin sitten pakkasesta jotain, koska terveellinen salaatti olikin liian hyvää säilyäkseen seuraavaan päivään... No, ei se varmaan huonokaan asia ole. Parempi kai syödä itsensä ähkyyn asti suhteellisen vähärasvaista salaattia kuin jotain tuplajuustolasagnea tai muuta vastaavaa.

Paahdettu ruusukaali-butternut-salaatti gorgonzolalla ja granaattiomenalla

• 450 g ruusukaaleja
• n. 350 g butternut-kurpitsaa
• 0,5-3 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl vaahterasiirappia
• 2-3 valkosipulinkynttä
• 0,5 tl chipotle-chilijauhetta (tai tavallista chilijauhetta/savustettua paprikajauhetta)
• 0,25 tl kanelia
• 1 granaattiomenan siemenet
• 75-100 g gorgonzola-homejuustoa
• halutessasi: pekaanipähkinöitä tms. rouhittuna päälle

Laita uuni lämpenemään 200°C. Siisti ruusukaaleista kannat ja kuori ja pilko kurpitsa. Siemeniä ei tässä ruoassa käytetä. Laita ruusukaalit ja kurpitsa isoon kulhoon odottamaan.
Sekoita pienessä kulhossa haluamasi määrä oliiviöljyä, vaahterasiirappi, valkosipuli murskattuna, chilijauhe ja kaneli. Sekoita kastike ruusukaaleihin ja kurpitsanpaloihin niin, että kaikki ovat saaneet osansa öljyseoksesta. Paahda uunissa 25-30 min tai kunnes ruusukaalit ovat saaneet riittävästi väriä. Ota jäähtymään ja siirrä hetken kuluttua tarjoilukulhoon.
Jos haluat lisätä salaattiin suolaa ja pippuria, se kannattaa tehdä tässä kohtaa ja sekoittaa salaattia vielä pikaisesti kulhossa.
Ripottele salaatin päälle granaattiomenan siemenet, murenna päälle gorgonzola ja halutessasi rouhitut pähkinät. Tarjoa lämpimänä.



Alkuperäisessä reseptissä siis on maininta suolasta ja pippurista ainesosalistauksessa, mutta niitä ei lisätä missään kohtaa itse salaattiin. Loogisestihan ne menisivät ruusukaaleihin ja kurpitsanpaloihin joko ennen tai jälkeen uunin, mutta en ole nyt yhtään varma mikä olisi se oikeaoppinen tapa. Mehän emme moisia hapatuksia tarvinneet ja silti ahmimme kaiken. Mielestäni paahdettujen vihannesten lievä makeus toimi mainiosti suolaisen gorgonzolan kanssa, suolaa lisäämällä se kontrasti ehkä vähän laimenisi.

Kannattaa muuten olla fiksumpi kuin minä ja katsoa etukäteen jostain, mikä olisi hyvä ja fiksu tapa saada granaattiomenasta siemenet ulos. En siis ole vieläkään ottanut tätä asiaa selville, koska käytämme granaattiomenaa hyvin, hyvin harvoin ja usein silloinkin lähinnä sen mehua. Tähänkin salaattiin tuli aika runsas loraus granaattiomenan mehua vähän vahingossa, koska en tajunnut miten paljon siitä irtoaa nestettä puristaessa. No, tiedänpähän ensi kerralla. Ja ensi kerralla voisi ehkä harkita sitä, että ostaa oikeasti niitä pekaanipähkinöitäkin. Tällä kertaa ei raaskinut, sen verran niillä on hintaa ellei käy ostamassa juuri sopivaa määrää jostain Punnitse & Säästästä. Tähän kyllä kävisi varmaan myös rouhittu pistaasi tai cashew mainiosti, mutta eipä tullut testattua kumpaakaan niistäkään, vaikka cashew-pähkinöitä olisi kaapissa ollutkin.

Lämpimät salaatit ovat kivoja talviruokia. Joskus sitä tekee vaan mieli jotain vähän terveellisempää ja vihannespitoisempaa silloinkin, kun ulkona on pimeätä, märkää ja ankeaa. Useimmiten tosin tekee mieli vain juustoa ja suklaata vuorotellen, mutta kai siihenkin sitten vaan jossain vaiheessa kyllästyy. Ilmeisesti. Milloinkohan minusta on tullut näin perhanan terveellinen?

Kokkausmusiikkina toimi: Combichrist - What the F*** Is Wrong with You

Maapähkinävoikeitto.

 Tämä ruoka jakaa ihmiset kahteen leiriin jo heti nimellään. Niihin, joiden ensireaktio on "oooh, jännittävää!" (eli minä) ja niihin, joiden ensireaktio on "...kuulostaa oudolta" (eli poikaystäväni). No, koska minä teen ruoan, päätän myös mitä meillä syödään ja tänään meillä syötiin tätä. Ja siinä vaiheessa kun poikaystävälleni kävi ilmi mitä kaikkea tähän tulee, ensireaktiosta huolimatta huomattava kiinnostus alkoi nostaa päätään.

Törmäsin alkuperäiseen reseptiin jotain kautta joskus. Ehkä Buzzfeedin kautta, ehkä jonkun muun ruokalistauksen perusteella. En tiedä. Selaan ihan liikaa ruokajuttuja Internetin syövereissä muistaakseni mitä löydän mistäkin, ellei linkki ilmiselvästi sitä minulle kerro. Ruokaporno on kaunis asia.

Maapähkinävoikeitto

• 1,5 litraa kasvislientä
• 1-2 punasipulia (koosta riippuen)
• ainakin 2 rkl hienonnettua/raastettua inkivääriä
• 4-6 valkosipulinkynttä
• runsas nippu pinaattia/lehtikaalia/muuta lämmitettäväksi kelpaavaa vihreää ja lehtevää
• n. 2 dl maapähkinävoita
• 1,25 dl tomaattipyreetä
• srirachaa oman maun mukaan
• maapähkinämurskaa

Kiehauta kasvisliemi kattilassa. Sillä välin kun liemi lämpeää, pilko sipuli(t) ja raasta tai pilko inkivääri ja valkosipulinkynnet. Kun liemi kiehuu, lisää sekaan sipulit ja inkivääri. Anna kiehua hiljaksiin n. 20 minuuttia.
Jos vain viitsit, paahda tässä vaiheessa kokonaisia maapähkinöitä pannulla, kunnes niissä on kunnolla väriä. Murskaa pähkinät kun ne ovat hieman jäähtyneet.
Sekoita maapähkinävoi ja tomaattipyree. Sekoita niiden sekaan 1-3 dl lientä niin, että saat notkistettua kaiken maapähkinävoin niin hyvin, että voit kaataa sen kattilaan helposti. Lisää srirachaa oman maun mukaan. Jos käytät jotain pidempää kypsennystä vaativaa vihannesta (esim. lehtikaalia), lisää se tässä vaiheessa sopiviksi paloiksi pilkottuna. Anna keiton kiehua n. 10-15 minuuttia. Jos käytät pinaattia, lisää se vasta juuri ennen tarjoilua keiton sekaan, koska se ei tarvitse kovinkaan pitkää kypsennysaikaa. Maista tarvitseeko suolaa lisätä vai onko kasvisliemen tuoma suolaisuus riittävä.
Tarjoile (halutessasi) riisin kanssa ja ripottele päälle (paahdettua) maapähkinämurskaa.



Helppoa, suhteellisen nopeaa ja maittavaa. Ja mainio tapa päästä eroon jääkaapissa jo useamman kuukauden kummitelleesta maapähkinävoin jämästä. Ja tomaattipyreen jämästä. Ja sain tyhjennettyä vihdoin maapähkinäpussin maapähkinöille tarkoitettuun astiaan. Ja srirachakin pitäisi kai käyttää hiljaksiin pois... No, pinaatti piti sentään ostaa kaupasta tätä varten, kaikki muut löytyivät jo jostain kaapista. Alan nyt jo stressata sen verran muutaman kuukauden päässä häämöttävää muuttoa, että haluan kuluttaa kaikki jämäpurkit pois. Ja sitten koitan olla ostamatta lisää purkkeja tilalle. Katsotaan kumpi osuus suunnitelmasta onnistuu paremmin.

Kokkausmusiikkina päänsisäisessä radiossani toimi: Taylor Swift - Blank Space

Sieni-ruusukaalipasta

 Joskus vaan on niitä hetkiä kun ei oikein ehdi tehdä ruokaa. Tai siis itse asiassa viime aikoina niitä on ollut kovinkin usein. On ollut uuden asunnon etsimistä, kirppiksellä tavaran myymistä, töitä parhaimmillaan kolmessa eri firmassa viikon aikana, dj-keikkaa... ties mitä. Joten energiatasot ovat olleet hieman alhaiset ja erityisesti arki-iltaisin aikakin on ollut suhteellisen kortilla.

Mutta onneksi on olemassa helppoja ja maistuvia ruokia, joiden valmisteluun menee hetken aikaa ja itse kokkaukseen hyvin vähän aikaa. Erityismukavaa on tietenkin se, kun voi nakittaa ne inhottavammat hommat jollekin toiselle (köh), niin että voi itse keskittyä sitten kaikkeen muuhun... mutta ilman sitäkin vaihtoehtoa tämä on alkuvalmisteluita lukuunottamatta erittäin helppo ja nopea ruoka. Ja maistuu hyvältä huolimatta siitä, että tässä on mukana kaikkea terveellistäkin. Resepti on jälleen kerran SeriousEatsista, mutta onneksi voin puolustuksekseni sanoa, että olen sentään muuntanut paunat ja unssit suomalaisenkin ymmärtämään muotoon. Ettei ole IHAN sama katsotteko tätä vai sitä alkuperäistä.

Toisaalta -- disclaimer -- olen ihan hirvittävä ruusukaalin fani. Kaalit kaiken kaikkiaan tuntuvat olevan vähän salainen paheeni, mutta ruusukaali on jostain syystä se suosikki. Ehkä siksi, että jostain syystä syön ruusukaalia aika harvoin ja se tuntuu siksi erityiseltä herkulta. Suomessa sitä ei edes saa kaupasta kaikkina vuodenaikoina (ainakaan en ole huomannut), eikä toisaalta ehkä tarvitsekaan. Nyt on hyvä kausi tehdä näitä ruokia, kun sitä ruusukaalia löytyy eikä hintakaan ole mikään ihan kamala. Oikeastaan tässä ruoassa ei maksa kuin juusto, ja sitäkin voi ostaa rikkaampina päivinä myöhempää käyttöä varten. Tai siis niin minä tekisin, koska juustoton elämä on välillä aika vaikeaa.

Sieni-ruusukaalipasta

•   n. 100 g ruusukaaleja
• öljyä paistamiseen
• suolaa
• pippuria
• 200-250 g sieniä (esim. herkkusieniä)
• 1-2 salottisipulia
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 tl timjamia (tuoretta tai kuivattua)
• n. 4 rkl voita
• 2 tl sitruunamehua
• n. 1,25 dl kasvis- tai kanalientä
• 400 g (simpukka)pastaa
• n. 50 g parmesaania

Leikkaa ruusukaaleista kanta pois ja erottele lehdet mahdollisimman hyvin erikseen. Leikkaa ruusukaalien sydänosa muutamaan palaan riippuen koosta. Pilko sienet, sipuli, valkosipuli ja erottele timjamin lehdet, jos käytät tuoretta. Raasta parmesaani. Laita kevyesti suolattu vesi kiehumaan.
Lämmitä pannulla/kasarilla loraus öljyä kuumaksi ja paista siinä ruusukaaleja sekoittamatta, kunnes ne saavat hieman paistopintaa. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan, sekoita ja anna paistua vielä hetki, kunnes lehdet ovat paikoin ruskistuneita ja loppuosaltaan kirkkaanvihreitä. Siirrä ruusukaalit kasarista kulhoon odottelemaan.
Lisää öljyä kuumaan pannuun/kasariin ja paista siinä sieniä, kunnes niistä on suurin osa kosteudesta haihtunut ja ne ovat saaneet väriä. Lisää sekaan salottisipuli, valkosipuli ja timjami ja paista sekoitellen, kunnes salotti on pehmennyt. Lisää voi, liemi ja sitruunamehu. Kiehauta ja sekoita, kunnes kastike on sopivan paksua. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Siirrä hetkeksi syrjään.
Keitä pasta muuten paketin ohjeen mukaan, mutta ota se pois liedeltä n. minuutti ennen varsinaista kypsymisaikaa. Säästä reilu desilitra keitinvettä. Sekoita pasta, keitinvesi, puolet parmesaaniraasteesta ja ronskisti pippuria sienten sekaan. Laita pannu/kasari takaisin levylle ja kiehauta, kunnes pasta on kypsää ja kastike on paksuuntunut niin, että se tarttuu pastaan. Sekoita sekaan ruusukaalit ja tarjoa lopun parmesaaniraasteen kera.



Ainoa huono puoli tällaisessa pastassa (minun mielestäni) on se, ettei se ikinä ole niin hyvää enää seuraavana päivänä. Ei tämä pahaakaan tietenkään ollut töissä eväänä, mutta jotenkin siitä nyt vaan puuttuu se ruusukaalien rapeus, pastan hyvä kypsyysaste, sitruunan pirtsakkuus... ja tietenkin se juuri ennen syömistä päälle lisätty juustoraaste. En ole niin hifistelijä että jaksaisin viedä töihin gaziljoona purnukkaa, joista jokaisesta tulee jotain vähän annoksen päälle. Varsinkin kun töissä taannoin ihmeteltiin monta päivää eväänäni ollutta olut-juustokeittoa. Joka oli hyvää (ja resepti taisi olla Viini-lehdestä, ellen väärin muista, tai Alkon Etiketti-lehdestä, mistä näitä nyt muistaa enää vuotta myöhemmin) eikä yhtään niin erikoista tai jännittävää kuin miltä se ilmeisesti kuulosti.

Varoitan muuten jo nyt, etten tee jouluruokia. Ikinä. Koska ei ole tähän mennessä tarvinnut, pääsee aina muiden valmiisiin pöytiin syömään. Ihanaa. Tai, niin, tein riisipuuroa ja varmaan myös joulutorttuja, mutta jotenkin se ei ole yhtään sama asia. Ja pari vuotta sitten taidettiin tehdä lanttulaatikkoakin... se siitäkin sitten. Joka tapauksessa! Muut tekee ne aina paremmin, en jaksa edes yrittää mitään! Paitsi tietenkin syödä kaiken muiden tekemän ruoan. Koska jos ruokaa jää jäljelle, ruoka on varmasti ihan pilalla (tai sitten sitä on vaan tosi paljon, kuten jouluna kuuluukin).

Kokkausmusiikkina toimi: She Wants Revenge - Kidnap the Sandy Claws

Linssejä, dukkahia ja paahdettuja harissatomaatteja.

 En ole vieläkään päässyt oikein täysin irti SeriousEatsin resepteistä. Mutta tämä ruoka on erittäin hyvä esimerkki siitä, miksi en oikeastaan edes halua. Taivaallisen makuista kasvisruokaa ja vielä suhteellisen halvalla (erityisesti silloin, jos tarvitsee ostaa tähän vain tuoreainekset), aikaa ja vaivaa toki kuluu melkoinen määrä.

Dukkah-mausteseosta voi toki tehdä isomman satsin kerralla ja ilmeisesti se säilyykin suhteellisen hyvin, kunhan säilyttää tiiviihkössä astiassa. Emme tietenkään päässeet tätä kokeilemaan, koska tein vain puolet reseptistä ja kaduin sitä heti kun maistoin. Koska tuon eteen joutuu näkemään suhteellisen verran vaivaa, kannattaa samalla tehdä vähän isompikin satsi. Ja syödä noin suunnilleen kaiken kanssa, kunnes se loppuu ja itket verikyyneleitä. Tai jos otat ruokasi vähän vähemmän vakavasti, olet vain lievästi pettynyt.

Dukkah-mausteseos

• 1,25 dl hasselpähkinöitä
• n. 1 dl seesaminsiemeniä
• 1 tl nigellan-/ryytineidon-/mustakuminan siemeniä TAI kuminansiemeniä
• 1 rkl auringonkukansiemeniä
• 3 rkl korianterinsiemeniä
• 1 rkl kokonaisia valkopippureita
• 1,5 rkl juustokuminan siemeniä
• 1 tl paprikajauhetta
• n. 1 tl merisuolaa (hiutaleina, jos on)

Paahda hasselpähkinöitä kuumalla, kuivalla pannulla kunnes ne saavat hieman väriä. Kaada morttelin jäähtymään hetkeksi ja murskaa ne. Paahda sillä välin seesaminsiemenet kullanruskeiksi. Paahda samoin auringonkukansiemenet. Murskaa molemmat siemenet kevyesti ja lisää pähkinärouheen sekaan. Paahda korianterinsiemenet, valkopippurit ja molempien kuminoiden siemenet (tai juustokuminan ja nigellan siemenet) kaikki erikseen. Murskaa ja lisää pähkinä-siemenseokseen yhdessä paprikajauheen ja suolan kanssa. Sekoita ja laita ilmatiiviiseen astiaan odottamaan käyttöä.

Harissatomaatit

• 12 kypsää tomaattia
• n. 3 rkl oliiviöljyä
• 2 tl harissaa (tai maun mukaan)
• 0,5 rkl sokeria
• suolaa
• pippuria

Esilämmitä uuni 190 asteeseen. Puolita tomaatit ja asettele pellille. Sekoita oliiviöljy ja harissa ja kaada seosta tomaattien päälle molemmin puolin, mutta niin, että leikkauspinta jää ylöspäin. Ripottele päälle sokeria, suolaa ja pippuria. Paahda uunissa n. 45 minuuttia tai kunnes tomaatit alkavat selvästi saada väriä.

Linssit

• oliiviöljyä
• pieni sipuli
• 1-2 sellerinvartta
• 1-2 valkosipulinkynttä
• n. 3 dl vihreitä linssejä
• n. 1 tl kuivattua timjamia / 1 oksa tuoretta timjamia
• 1 laakerinlehti
• suolaa
• pippuria
• puolikkaan sitruunan mehu
• 1 rkl omenaviinietikkaa
• 2 rkl tuoretta korianteria pilkottuna / n. 1 tl kuivattua korianteria

Pilko sipuli, selleri ja valkosipulit. Paista ne öljyssä hiljaksiin pehmeiksi ja kaada sitten sekaan linssit. Sekoittele niin, että linssit saavat kerroksen öljyä ja lisää sitten sekaan timjami ja laakerinlehti. Kaada sekaan 7,5 dl vettä ja mausta hieman suolalla ja pippurilla (muista, että myös dukkah-mausteseoksessa on suolaa). Anna kiehua ilman kantta, kunnes linssit ovat kypsiä (n. 15-20 min). Jos linssit eivät ole imeneet kaikkea nestettä itseensä, kaada loppu neste pois samalla kun otat astian levyltä. Poista timjaminoksa (jos käytät) ja laakerinlehti. Sekoita sekaan sitruunamehu, omenaviinietikka, 3,5 rkl ekstraneitsytoliiviöljyä ja korianteri. Maista tarvitaanko lisää suolaa tai pippuria.

Pehmeiksi keitetyt munat

Keitä munia n. 6 minuuttia, jäähdytä pinta pikaisesti kylmässä vedessä, kuori. Asettele lautasille linssejä ja tomaatteja, päälle sisältä pehmeä muna ja ripottele lopuksi kaiken kruunuksi dukkahia. Maista ja totea, että tarvitset lisää dukkahia KAIKKEEN. Lisää dukkahia. Nauti.



Käteväähän tässä on se, että suurimman osan noista vaiheista voi tehdä samaan aikaan. Ensin valmistelee tomaatit ja sillä välin kun odottelee niitä uunista, tekee dukkahin. Kun dukkah on valmista, aloittelee linssien kypsennystä. Kun linssit alkavat olla viimeistä silausta vaille valmiit, plopsauttaa munat kiehuvaan veteen ja ruoka onkin sitten jo kätevästi valmis.

Noista nigellansiemenistä vielä sen verran, että ilmeisesti niistä käytetään aika montaa nimeä Suomessa. On nigellaa, ryytineitoa ja mustakuminaa... joista mitään en tähän hätään löytänyt kaupasta (koska en ehtinyt metsästää erikoisemmista kaupoista), joten käytin sen sijaan kuminansiemeniä. En tiedä miltä dukkahin kuuluisi oikeasti maistua, mutta hyvältä tuo ainakin maistui. Ja oli ehkä jännempää noin kuin että olisin vain korvannut nigellansiemenet lisäämällä vain juustokuminansiementen määrää. En tiedä. Ehkä joskus vielä etsin oikeat mausteet tähän. Vaikka toisaalta dukkahista on juuri niin monta versiota kun voi kuvitella olevan ruoasta, jota ollaan syöty suhteellisen laajalla alueella suhteellisen pitkään... eli joku jossain on varmasti tehnyt tätä omituisempanakin versiona kuin minä.

Kokkausmusiikkina toimi: Rotersand - War on Error