Intialaiset jauhelihapasteijat.

En oikeastaan edes muista millaista reseptiä olin etsimässä kun törmäsin tähän pasteijareseptiin. Kheema Pattice näyttää olevan nimenä siellä, mutta minulle henkilökohtaisesti se nimi ei sano yhtään mitään, joten nimesin sen itse vähän selkeämmin. Nyt kun joku vielä kertoisi miten pasteijoista saisi nätin näköisiä kuvattavia niin kaikki olisi hyvin.

Pasteijat ovat minulle ajoittainen pahe, joskus tekee vaan ihan hirveästi mieli tehdä (tai ostaa) pasteijoita ja ahmia ne kerralla. Ja useimmiten pettyä siihen, ettei se makuelämys nyt ihan vastannutkaan niitä mielikuvia. Näiden tapauksessa ei kyllä todellakaan tarvinnut pettyä: riittävästi makua ja suhteellisen helppo resepti. Aineksia on ehkä paljon, mutta ne ovat enimmäkseen yksinkertaisia ja löytyvät joko jo kotoa tai ainakin helposti kaupasta. Aina intialaistyyppisen ruoan kanssa kun ei käy niin (ah, mustien sinapinsiementen metsästys, miten en kaipaa sinua)...

Intialaiset jauhelihapasteijat

• 1 pkt valmista lehtitaikinaa
• 250 g jauhelihaa (mistä tahansa elukasta)
• kasviöljyä paistamiseen
• 1 tl juustokuminan siemeniä
• 2 sipulia
• 2-3 valkosipulinkynttä
• peukalonpään kokoinen pala  kuorittua inkivääriä
• 2 tl korianterijauhetta
• 1 tl juustokuminaa jauheena
• 1 tl garam masala -mausteseosta
• suolaa
• 1 tomaatti
• 1 rkl sitruunan tai limen mehua

Ota lehtitaikina sulamaan pakkasesta. Pilko sipulit ja tomaatti pieneksi silpuksi. Murskaa tai raasta valkosipulit ja inkivääri.
Lämmitä öljy kasarissa tai pannussa. Ripottele kuumana öljyyn juustokuminan siemenet ja paista niitä noin minuutin verran, jotta niistä irtoaa makua öljyyn. Lisää sekaan sipulit ja ruskista ne kullanruskeiksi. Lisää sekaan valkosipuli ja inkivääri ja paista minuutin verran. Lisää sitten sekaan jauheliha, korianterijauhe, juustokuminajauhe, garam masala ja suola. Kun liha on kypsää, lisää sekaan pilkottu tomaatti ja keittele, kunnes seoksessa ei ole enää pahemmin nestettä. Ota kasari (tai pannu) liedeltä ja lisää sekaan sitruunan (tai limen) mehu.

Lämmitä uuni valmiiksi (225° C). Puolita lehtitaikinalevyt niin, että saat yhdestä levystä kaksi neliötä. Lisää jokaiseen neliöön 1-2 ruokalusikallista täytettä ja puristele taikina tiukasti kiinni. Paista pasteijoita uunissa, kunnes ne ovat päältä kullanruskeita (n. 15 minuuttia).

Meillä jäi täytettä hieman itseasiassa myös yli ja silti muutamat pasteijat repeilivät auki uunissa. Yleensä täytän kaikki lehtitaikinajutut aivan liian täyteen ja jos saan uunista edes kaksi ulos ilman että täytteet vilkkuvat, olen ylpeä saavutuksestani. Mutta tämän tapauksessa yli jäänyt (ja pakkasessa kärsivällisesti odottanut) täyte ei haittaa lainkaan: testatusti se toimii mainiosti riisin tai makaronin seurana. Vähän voita sekaan ja kaikki sekaisin ja pikainen laiskan kokkaajan lounas on valmis!

Kokkausmusiikkina toimi: Skunk Anansie - We Love Your Apathy

Neitsytperunafestivaali 2014.

Jos sitä vaihteeksi kirjoittelisi vaikka jostain muustakin kuin omista kokkailuistaan ja leffoista. Nyt viikonloppuna (eli siis 13.6.-14.6.) oli Koulun pihalla Neitsytperunafestivaali, josta on tullut vähän ikään kesäperinne tässä viime vuosina. Kyseessähän oli neljäs kerta kun festaria järjestettiin ja itse olen käynyt paikalla nyt kolmena vuonna. Ensimmäinen versio siis on jäänyt väliin, mutta muuten olen ainakin aina käynyt pyörähtämässä ja ihmettelemässä tarjontaa.

Festivaali on myös muuttanut vähän muotoaan ja erityisesti paikkaa joka vuosi. Ensimmäisen kerran kun pääsin paikalle, vuonna 2012, paikkana oli Vähätori ja ruoka-annoksia sai joko suurempina tai pienempinä. Seuraavana vuonna annoksia oli vain yhden kokoisia, paikkana oli Hämähäkkitontti ja lippuja myytiin yksittäin tai kolmen setteinä. Tänä vuonna paikkana oli siis panimoravintola Koulun piha, mutta ruokapolitiikka oli samankaltainen kuin edellisenä vuonna: ruokalippuja sai yksittäin tai kolmen seteissä.

Pääasiallinen muutos aiempiin kokemiini vuosiin oli se, että Suuret oluet, pienet panimot -festivaali ei ollut osana Neitsytperunafestivaalia. Se on oikeastaan todella, todella sääli, koska Koulun olutvalikoimat eivät miellytä tämän pariskunnan oluenjuojaa ja itsekin olen hieman myrtynyt silkasta valikoiman pienuudesta ihan jo periaatteesta. Aiempina vuosina oli mahtavaa maistella erilaisia ruokia ja erilaisia oluita, erityisesti kun niitä oluita ei välttämättä muuten saanut mistään täältä päin Suomea. Ruoka-annokset puolestaan olivat hyvä tapa tutustua turkulaisiin ruokapaikkoihin, mutta ne olivat nimenomaan TURKULAISIA ruokapaikkoja, joihin voi mennä muutenkin jos siltä tuntuu.

Toisaalta silloin kuin omat ruokaviritelmät näyttävät useimmiten tältä, on kiva mennä joskus jonnekin missä annokset tehdään nätisti:

 

Ei sillä, tuokin ruoka oli oikein mainion makuista (paistettua riisiä siis kyseessä, päällä ei ole ketsuppia vaan hipstereiden lempiketsupinkorviketta srirachaa), mutta joskus sitä vaan kaipaa vähän nätimpiä asioita elämäänsä.

Ja koska halusin jotain kivaa ja erikoista, sain tietenkin osakseni tuulta, sadetta, hirvittävän tylsää ruokaa... mutta toisaalta poikaystävä sai osakseen myös lokin sonnat, joten oikeastaan ei edes pitäisi tässä kohtaa hirveästi valittaa.

...Mutta kun! Olin kuvitellut että tämän festivaalin tarkoitus oli nimenomaan juhlistaa perunaa ja samalla, vähän oheistuotteena, ravintolat voivat mainostaa itseään sellaisillekin ihmisille, jotka eivät muuten niistä ehkä kuulisi tai viitsisi mennä testaamaan. Testasimme kaiken kaikkiaan 7 pientä annosta, kaikki eri paikoista (taisimme itseasiassa käydä läpi kaikki tarjolla olleet ravintolat paitsi Koulun itsensä). Hyvin harvassa peruna oli minkäänlaisessa pääosassa. Itseasiassa suurimmassa osassa peruna oli lähinnä statisti sen pääruoan seurana, mikä ei mielestäni ole nyt lainkaan se juttu. Joissain ihan hyvissäkin ruoissa, kuten muistaakseni esimerkiksi Jesse's Dinen pizzassa, peruna katosi kaikkien muiden ainesten alle lähes täysin.

Parhaiten mieleen jäivätkin ehkä ne annokset, joista pidin joko eniten tai jotka aiheuttivat pahimman pettymyksen. Ludun makkara-annos oli ihan kiva, mutta toinen makkaroista oli liian hämmentävä mausteiltaan. Toisaalta muut seurueessamme olleet makkaraa maistaneet tykkäsivät siitä kovasti, joten tämä saattaa olla vain minun henkilökohtainen ongelmani. Teinin siika-cheviche puolestaan toi mainiosti esiin perunan ainesosana, mutta valitettavasti cheviche itsessään ei vedonnut minuun juuri lainkaan. Paremmasta päästä annoksia jäi mieleen saaristolaisleipä, jonka päällä oli graavilohta, perunaa, kapriksia ja punasipulihilloketta. Perinteistä mutta aina toimivaa, muistaakseni kyseessä oli Svarte Rudolfin annos.

Surullista kyllä, parhaiten minulle jäi mieleen Hus Lindemanin tylsä mutta toimiva annos, jossa oli ylikypsää... no, ylikypsää härkää kai, en edes enää muista koska puolessa kojuista oli ylikypsää jotain. Mikä on toinen suuri valituksenaiheeni: persoonallisuuden puute. Jos ehkä noin kymmenestä vaihtoehdosta muistaakseni neljässä oli ylikypsää lihaa (karitsaa, härkää...) niin jotain on vialla jossain. Kalavaihtoehtoja oli kaksi, kasvisruokavaihtoehtoja ei yhtään. Ilmeisesti Turussa uutta perunaa ei osata yhdistää kasvisruokaan, mikä on jotenkin todella, todella surullista.

No, ehkä ensi vuonna ravintolatkin uskaltaisivat vähän kokeilla jotain uutta ja ehkä, herranpieksut, jotain mitä kaikki muut EIVÄT tee, koska se on trendikästä. Oluita ei ilmeisesti sen enempää ole tiedossa ensi vuonnakaan, koska suunnitelmissa näyttää olevan jatko Koulun pihalla. Jos ensi vuosi aiheuttaa tämänkaltaisen pettymyksen, menen kyllä seuraavana vuonna sen jälkeen samalla rahalla vaan ihan oikeasti ravintolaan syömään.

Valitusmusiikki: Katatonia - Tonight's Music

Japanilaistyylinen lohi.

Poikkeuksellisesti aloitan ensin (hyvin ympäripyöreällä) reseptillä ja sitten vasta hienolla (köh) tarinalla siitä, miksi tätä tein.

Japanilaistyylinen lohi

• n. puolikas lohifilee
• 2-3 rkl miriniä
• 4-6 soijaa
• seesaminsiemeniä (käytin itse mustia ja valkoisia sekasin)
• öljyä

Sekoita soija ja mirin sellaisessa suhteessa, että seoksen suolaisuus tuntuu sopivalta. Paahda seesaminsiemenet kuivalla pannulla ja siirrä syrjään. Dippaa lohi soija-mirin-seokseen ja paista pannulla öljyssä kypsäksi tai vaihtoehtoisesti valele lohta seoksella pannulla, mutta huomioi, että soija-mirin-seos roiskuu yhdessä öljyn kanssa ja mirinin sokerit palavat helposti kiinni pannuun. Ripottele paahdetut seesaminsiemenet kypsän kalan päälle.

Niin, se hieno tarina... kävimme siis kaupassa ilman selkeää suunnitelmaa siitä, mitä lähipäivinä syötäisiin. Stockmannilta löytyi kotimaisia uusia perunoita! Varoittamatta kyltti hyppäsi silmille! Hintaakaan ei ollut kovinkaan pahasti, joten en pystynyt vastustamaan. Seuraava ihmetyksen aihe olikin sitten se, että mitä niiden kanssa sitten kuuluisi oikein syödä (muuta kuin voita). Kala oli ilmiselvä vaihtoehto ja siihen mielikuvitus sitten loppuikin. Lohi oli riittävän halpaa ja ennen kaikkea helppoa, joten päädyimme siihen.

Kotona aloin sitten miettiä mitä siitä lohesta voisi tehdä. Pohdin korealaisemman vaihtoehdon (sitruunaa ja soijaa) ja japanilaisemman vaihtoehdon välillä, mutta sitruunan puutostila ratkaisi asian puolestani. Tästä tuli itseasiassa erittäin onnistunutta näinkin yksinkertaisella ja pikaisesti sovelletulla reseptillä, pitää testata uudestaan myöhemmin. Ja esimerkiksi paistaa se lohi ihan oikeasti kunnolla kypsäksi, nyt tarjosin poikaystävälle kypsää kalaa ja söin itse lähes sashimi-henkisen annoksen...

Inspiraatio tuolle maustamiselle tuli itseasiassa japanilaisista perunapannukakuista, joita olen tehnyt useasti silloin, kun kaapit ja lompakko ovat aika tyhjiä mutta jotain japanilaishenkistä tekisi mieli. Kuten ahkerimmat klikkaajat varmasti huomasivat, nuo pannukakut maustetaan nimenomaan soijan ja mirinin seoksella, joten oletin samojen mausteiden sopivan myös uuden perunan seurana syötävän lohen seuraan. Sopivathan ne, oikeastaan se pakollinen uusien perunoiden kanssa nautittu voi oli tässä annoksessa aika turhaa. Mutta kun ensimmäisten uusien perunoiden kanssa nyt vaan KUULUU olla sitä hiton voita.

Tästä puheen ollen: perjantaina Neitsytperunafestivaaleille. Sääli että pienpanimofestari on lähtenyt siitä kyljestä, nyt pitää tyytyä pienempään olutvalikoimaan (mutta suurempaan muun juoman valikoimaan) ruokansa ohessa.

Kokkausmusiikkina toimi: Lana Del Rey - Summertime Sadness

Gazpacho-pasta mozzarellalla.

 Tätä reseptiä tuli kokeiltua jo viime kesänä jonain hellepäivänä sen jälkeen kuin Glorian Ruoka & Viini 4/2013, josta resepti siis on, ilmestyi. Kylmä mutta ruokaisa kuulosti oikein mainiolta siinä vaiheessa, kun ulkona oli 29 astetta ja jotain muuta kuin pelkkää kylmää mehua pitäisi kuitenkin syödä. Siksipä tämä resepti kaivettiin esiin myös täksi kesäksi!

Halpaa ruokaa tämä ei nyt varsinaisesti ole, varsinkin kun tykkään käyttää tämänkaltaisiin kylmiin ruokiin kunnollista puhvelimozzarellaa. Lämpimissä ruoissa en ole kovin tarkka mozzarellan suhteen, mutta tässä eron kyllä huomaa aika selkeästi. Mutta toisaalta lähes kaikki muu tässä on niin ällöttävän terveellistä, että investointi kunnolliseen mozzarellaan on ihan sallittua. Eh, ihan niin kuin yleensä pihistelisin mitä juuston laatuun tai määrään tulee... Tähänkin taisi tulla 250 g mozzarellaa, eli 50 grammaa enemmän kuin reseptissä luki, koska "no ei täällä nyt vaan oo sopivan kokosia paketteja ni otetaan mielummin liikaa ku liian vähän!"

Kuvassa niin kastike kuin pastakin on hautautunut kaiken basilikan, mozzarellan ja leipäkuutioiden alle. Nätimpi kuva näin, itse kastike oli hieman epämääräisen vaaleanpunertavaa, jostain nurkista vähän ehkä näkyykin... Joitain kohtia olen myös hieman oikonut turhina alkuperäisestä reseptistä, koska olen huono lukemaan reseptejä kunnolla etukäteen ja koska ulkonäköseikat nyt vaan häviävät tässä keittiössä jos vastapuolella on ulkonäkö ja edes ruokalusikallisen verran vähemmän lopullista ruokaa.

Gazpacho-pasta mozzarellalla

• 1 kurkku
• 1 punainen paprika
• n. 8 tomaattia
• 6 viipaletta vaaleaa leipää
• 0,5 dl sherryviinietikkaa
• 1 dl oliiviöljyä + 2 rkl lopulliseen annokseen
• 1-3 valkosipulinkynsi
• mustapippuria
• 2-3 tl suolaa
• 2 tl sokeria
• 300 g nauhapastaa
• 200 g mozzarellaa
• 1 ruukku tuoretta basilikaa

Poista paprikasta siemenet, kanta ja valkoiset osat. Pilko kurkku, paprika ja tomaatit pieniksi paloiksi. Säilytä n. 1 dl paloista ja soseuta loput tehosekoittimessa. Paahda kaksi palaa leipää leivänpaahtimessa tai uunissa ja lisää pieninä paloina vihannessoseen sekaan, samoin etikka, oliiviöljy, valkosipuli, ripaus pippuria, suola ja sokeri. Sekoita tasaiseksi ja lisää sen jälkeen vihannespalat kastikkeen sekaan ja siirrä kylmään viilenemään sillä välin, kun valmistelet muut osat ruoasta.
Keitä pasta paketin ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä ja jäähdytä valuttamalla kylmää vettä kypsän pastan päälle. Paahda loput leipäpalat taas paahtimessa tai uunissa ja leikkaa kuutioiksi. Revi mozzarella suupaloiksi käsin. Revi basilikanlehdet joko kokonaisina tai halutessasi pienempinäkin paloina.
Sekoita kylmä pasta kastikkeeseen, holauta leivät, basilikat ja mozzarellat päälle ja sekoita. Mausta (ja koristele) lopuksi mustapippurilla ja oliiviöljyllä.



Ja nyt niihin oikaisuihin: alkuperäisessä reseptissä käskettiin kuoria kurkku. No en todellakaan kuorinut, koska ei niille kuorille olisi ollut muutakaan käyttöä enkä halua heittää ruokaa pois, jos voin sen välttää. Meillä ei myöskään ollut sherryviinietikkaa, vaikka luulin että on, joten käytin sijaisena valkoviinietikkaa (koska yllättäen sherryviinietikka ei kuulu ihan lähi-Siwan valikoimiin). Valkosipulia oli alkuperäisessä reseptissä yksi kynsi, mutta meillä oli kolme. Tällaisessa ruoassa kannattaa tosin olla sen kanssa varovainen, valkosipulin maku kun pehmenee aika huomattavasti kypsyessään. Kolme ei-erityisen-massiivista kynttä on vielä ihan inhimillinen määrä, kun ruokaakin tästä tulee aika runsaasti.

Tein sitten taas myös korvaukseksi jotain ylimääräistäkin: pilkoin ensin kurkun ja tomaatit, ripottelin ne 2 tl suolaa niiden päälle siivilässä ja annoin niiden valua osan nesteistään pois sillä välin kun pilkoin paprikan. Tämän siksi, että viime kerralla kastikkeesta tuli vähän turhankin vetistä nauhapastalle: loppujen lopuksi meillä oli kasa keittoa, jossa oli muutama pasta- ja mozzarellasattuma. Ei paha juttu sekään, muttei myöskään sitä mitä halusin.

Ensi kerralla voisi kyllä koittaa olla sen verran viitseliäs, että paahdan nuo leipäkuutiot ainakin erikseen pannulla. Ei niistä tule mukavan rapsakoita paahtimessa paahdettuna muuta kuin reunoista. Tuskin uunipaahtokaan toimii, ellei leipä ole pilkottu jo etukäteen sopiviksi suupaloiksi. Krutonkien tekeminen ei oikeastaan ole kovinkaan hankalaa, mutta jostain syystä olen usein liian laiska tehdäkseni niitä. (Nytkin on yhden patongin sisukset pakastimessa odottamassa krutonkiutumista, koska lammasleipien täytteet eivät mahtuneet sisälmyksellisiin patonkeihin...)

Kokkausmusiikkina toimi: Simon & Garfunkel - Sound of Silence

Korealaiset nauta-pähkinäpihvit.

Tämä resepti on jälleen varastettu törkeästi Beyond Kimchee -blogista. Ruoan korealainen nimi on ilmeisesti siis dduk galbi, mutta en tiedä tekeekö kukaan tällä tiedolla mitään. Kunhan halusin huomauttaa, koska kielet on jänniä!

Kuva on jälleen vähän huono, kamera ja minä olemme eri mieltä siitä, miten paljon valoa se hemmetin masiina tarvitsee. Salamalla tulee ylivalottunutta, ilman salamaa aurinkoisessa keittiössä kuvaajan tärisevät kädet pilaavat otoksen. Ota siinä nyt sitten edustavia otoksia, perhana. Ja voin nyt jo myöntää, että vedin tuollaisia kuvassa olevia settejä ehkä noin kuusi kappaletta...

Alkuperäisessä reseptissä siis käytetään kokolihaa, joka pilkotaan suikaleiksi ja sen jälkeen hakataan pieneksi. Eli siis käytännössä tuloksena on kauhealla vaivalla lihamössöä, joka on hieman suurempina klöntteinä kuin perinteinen jauheliha. Teimme tällä kertaa korealaiseen tapaan kaiken vaikeasti, tuloksena oli hirvittävä vesikello sormessa, ensi kerralla ostan suoraan jauhelihaa ja testaan huomaanko edes eroa. Luulen, että paistaminenkin saattaa helpottua, nyt kun pihvien koostumus oli hieman, öh, hapero.

Korealaiset nauta-pähkinäpihvit

• n. 500 g nautaa (jauhelihana tai ulkofilettä tms.)
• n. ½ päärynä
• 1 pieni sipuli
• 2 rkl miriniä
• 1-1,5 dl saksanpähkinöitä
• 3 rkl pinjansiemeniä
• ½ iso purjo tai 1 pieni
• 1-3 valkosipulinkynttä
• 4 rkl soijaa
• 2 rkl sokeria
• 2 tl seesamiöljyä
• 2 tl seesaminsiemeniä
• ripaus mustapippuria

Jos käytät kokolihaa, pilko se suikaleiksi ja hakkaa veitsellä hieman jauhelihan koostumusta suuremmiksi paloiksi. Kuori sipuli. Soseuta sipuli ja päärynä, sekoita ne lihaan yhdessä mirinin kanssa ja anna maustua. Pilko saksanpähkinät ja pinjansiemenet rouheeksi. Pilko purjo ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Sekoita sipulit ja pähkinät lihan sekaan yhdessä soijan, sokerin, pippurin, seesamiöljyn ja seesaminsiementen kanssa niin, että liha on kauttaaltaan maustunut ja sattumat ovat sekoittuneet tasaisesti. Anna maustua jääkaapissa noin tunti.
Älä käytä liikaa öljyä paistamiseen ettei pihvien rakenne hajoa liian öljyn takia. Paista suhteellisen korkealla lämmöllä ja käännä, kun toinen puoli on saanut mukavan, tummahkon paistopinnan. Kun molemmat puolet ovat suunnilleen yhtä tummat, pihvin pitäisi olla kypsä myös sisältä. Tarjoile salaatinlehdellä ja lisää päälle halutessasi korealaista chilitahnaa (tai mahdollisesti srirachaa).

Halutessasi voit myös valella pihvit paistamisen jälkeen seoksella, jossa on 2 rkl soijaa, 1 rkl hunajaa ja 1 rkl seesamiöljyä. Näin saat pihveihin lisäkiiltoa ja hieman lisämakua.



Meillähän ei tietenkään ollut chilitahnaa, mutta nämä maistuivat mainiosti ihan sellaisenaankin. Salaatti oli kätevä hampurilaissämpylän korvike, kelpaa hiilihydraattikammoisellekin. Tai, no, ei oikeastaan, kun tuohon lihan sekaan tulee sokeria, hups. Sokeri myös jämähtää suhteellisen helposti pannuun, tajusin sen tietenkin vasta siinä vaiheessa kun olin kääntämässä ensimmäisiä... No, ensi kerralla tietää sitten paremmin. Ja näitä todellakin pitää tehdä uudestaan. Mutta jauhelihasta. Ja ehkä sillä kertaa voisi koittaa muistaa tuon valelukastikkeenkin.

Kokkausmusiikkina toimi: Killing Joke - Love like Blood

Viikonloppu ja karpalosangria!

 Olen ollut koulutuksessa tällä viikolla keskiviikosta asti, joten on jopa sellainen tunne että viikonloppu eroaa jotenkin muista päivistä. Ei sillä, hauskaahan siellä on ollut (ja erittäin hyödyllistä), mutta silti se tieto siitä, ettei huomenna tarvitsekaan nousta ajoissa on jotenkin... vapauttava.

Ja vapauttahan on juhlittava! Kävin päivällä juomassa pikaisen Cosmopolitanin keskustassa ja aloin sen perusteella miettiä pitäisikö illalla juoda ehkä drinkki tai pari. Rahatilanne ei oikein anna myöden baarissa hillumiseen, joten oli pakko miettiä a) mitä itseasiassa haluaisin juoda, b) mitä meillä on kotona ja c) mihin on rahaa. No, halusin jotain karpaloista, kotona oli vaaleaa portviiniä... joten ostimme sitten pullon halpaa (ja aika pahaa) valkoviiniä ja hedelmiä. Karpalosangriaa, jee! Hetken maustuminen vielä jääkaapissa, omnomnom...

Koitin kyllä etsiä netistä valmista reseptiäkin tähän, mutta jotenkin kaikki vaikutti joko liian monimutkaiselta (eli siis kalliilta) tai liiankin yksinkertaistetulta. Ei tällä versiolla varmaan kovinkaan paljoa ole tekemistä oikean sangrian kanssa, mutta olen salaa vähän sitä mieltä, että melkein mikä tahansa viinipohjainen juttu, jossa on hedelmiä seassa on automaattisesti sangriaa.

Karpalosangria

• 1 plo valkoviiniä
• n. 3 dl vaaleaa portviiniä
• 2 litraa karpalomehua
• hedelmiä: esim. 2-3 omenaa, 2-3 appelsiiniä, tuoretta ananasta

Pilko hedelmät. Sekoita litkut. Sekoita hedelmät litkuun. Jäähdytä viileäksi ja anna maustua samalla jääkaapissa niin kauan kuin maltat. Juo.



Kokkausmusiikkina toimi: Michael Jackson - Billie Jean

Okonomiyaki (kasvisversiona).

 Japanilaista ruokaa tällä kertaa! Tämä on jo useaan otteeseen mainioksi todettu resepti World Vegetarian Classics -kirjasta, joka täyttää niin pizzan kuin purilaisen himonkin. Tai toimii ainakin minulle, johtuen varmaankin okonomiyakin kanssa nautittavista kastikkeista: toinen on ketsuppipohjainen, toinen majoneesipohjainen. Pizzahimoon auttamiseen en osaa sanoa hyvää tekosyytä, mutta tätä syön kyllä mielummin kuin pizzaa lähes milloin tahansa. Valitettavasti vaan sitä pizzaa saa ostamalla muiden tekemänä, tätä ei...

Alkuperäisessä okonomiyakissa on siis kalaa, mutta ah niin yllättävästi käyttämämme kasvisruokakirja ei sitä reseptissään käytä. Ymmärtääkseni reseptejä on tästä myös suunnilleen niin paljon kuin on ihmisiäkin, jotka okonomiyakia tekevät. Joku päivä vielä testaan tätä niin, että tungen sekaan nuudeleita. Kuulostaa nimittäin mielenkiintoiselta. Voisi muutenkin tutkailla ehkä erilaisia reseptejä aiheesta, vaikken edes usko että tarvittavia kalahiutaleita välttämättä saa mistään Turusta, hyvä jos koko Suomesta.

Kannattaa ensin tehdä okonomiyakin kanssa nautittavat lisukkeet, sitten vasta itse... öh, pannukakku. Kaalipaistos. Mikätoinyton. Reseptithän tietenkin pistän kiusaksenne juuri eri päin!

Okonomiyaki

• 50-100 g tuoreita siitakkeita
• 150-250 g savoijinkaalia
• n. 4 kevätsipulia
• 2 munaa
• n. 1,5 dl jauhoja
• 1 rkl miriniä
• suolaa
• öljyä paistamiseen

Poista siitakkeista kannat ja suikaloi. Suikaloi samalla myös savoijinkaali ja saksi kevätsipuli silpuksi. Sekoita sienten ja vihannesten sekaan munat, jauhot, mirin ja suolaa oman maun mukaan. Kun seos on tasainen, lämmitä pannu ja lisää jonkin verran öljyä. Paistoksen olisi tarkoitus olla n. 1 cm paksu, joten ole varovainen kaataessasi taikinaa pannulle. Kun pohja alkaa olla miellyttävästi ruskistunut, valuta okonomiyaki pannulta lautaselle, ota päälle toinen lautanen ylösalaisin, käännä ne molemmat ja liu'uta okonomiyaki takaisin pannulle niin, että toinenkin puoli ruskistuu. Lisää öljyä pannulle ennen okonomiyakin toisen puolen paistamista, jos se on tarpeen. Leikkaa tarjottaessa neljään lohkoon syömisen helpottamiseksi. Tarjoa merilevähiutaleiden, paahdettujen seesaminsiementen, ketsuppikastikkeen ja wasabimajoneesin kera.

Okonomiyakin lisukkeet

• 2-3 rkl seesaminsiemeniä
• 1 arkki nori-merilevää

Ketsuppikastike:

• 3 rkl ketsuppia
• 2 tl tamari-soijakastiketta
• n. 1 tl dijon-sinappia
• 1 rkl miriniä

Wasabimajoneesi:

• 3 rkl majoneesia
• 0,5-1 tl wasabia (oman maun mukaan)
• 2-3 tl vettä

Paahda seesaminsiemenet kullanvärisiksi ja siirrä odottamaan. Lämmitä nori-arkkia lämpimän levyn tai pannun päällä varovasti niin, että se kuivuu helposti murenevaksi ja murenna se sitten pieniksi paloiksi (vaihtoehtoisesti voit myös käyttää valmista nori-hiutaletta, jota saa joistain kaupoista).

Sekoita kaikki ketsuppikastikkeen ainekset pienessä kattilassa ja lämmitä, kunnes se kiehahtaa. Anna jäähtyä tarjoiluastiassa.

Sekoita majoneesi ja wasabi ja lisää sekaan vesi, sekoita uudelleen. Veden on tarkoitus tehdä majoneesista hieman juoksevampaa, jotta sitä on helpompi lusikoida okonomiyakin päälle.



En muuten ole kuin kerran edes yrittänyt tehdä niin ohutta paistosta tästä kun alkuperäisen ohjeessa sanotaan ja ihan hyvää siitä on tullut ehkä kolmen sentin paksuisenakin. Pitää vain muistaa paistaessa varmistaa, että sisuskin on kypsää. Olen myös huomannut, että kirjan ehdottomat kastikemäärät ovat naurettavan pienet (koska tykkään niistä liikaa) ja olenkin jo yllä pistänyt puolitoistakertaiset ainekset molempiin kastikkeisiin. Itse yleensä teen tuplat, koska ei niitä vain voi olla liikaa. Kuten ei voi seesaminsiemeniäkään. Kuulisitte vain sen seesaminsiementen ropinan, mikä siitä tulee kuin syön okonomiyakia...

Kokkausmusiikkina toimi: Eiko Shimamiya - Higurashi No Naku Koro Ni

Afrikkalaista ruokaa: M'chicha Wa'nazi ja Irio.

Oletettavasti m'chicha wa'nazi ja irio eivät sano kovinkaan monelle automaattisesti mitään. No, ensimmäinen on pinaattia maapähkinä-kookosmaitokastikkeessa ja toinen taas käytännössä perunamuusia, jossa on seassa maissia ja kidneypapuja. Tämän yhdistelmän perusteella olen alkanut vakavasti harkita jonkinlaisen Afrikkaan keskittyvän ruokakirjan ostamista, sen verran monta kertaa tätä on tullut tehtyä ja nautittua joka kerrasta niin, että vatsa on pinkeänä loppuillan.

Reseptit ovat jälleen World Vegetarian Classics -kirjasta, mutta tätä kehtaisin kyllä tarjota melkein kelle tahansa vannoutuneelle lihansyöjällekin. Tai, no, ainakin vähemmän vannoutuneille, jotka pitävät omituisen paljon pähkinöistä ja pinaatista (kuten tuo takanani istuva mieshenkilö). Olen pohtinut aiemminkin, että iriota voisi ehkä joskus tehdä jonkun muunkin ruoan kanssa, mutten ole vielä saanut aikaiseksi. Se olisi kätevä tapa saada tavallisesta perunamuusista vähän erikoisempaa ja ennen kaikkea täyttävämpää, ja aineksetkin ovat halpoja. M'chicha wa'nazin ainekset eivät ehkä ole aivan niin halpoja, koska pinaatti on aika kallista ja sitä tähän kuluu aikamoinen määrä, mutta suosittelen lämpimästi testaamaan.

Ja jos haluaa vähän tulisuutta, suosittelen lämpimästi ostamaan ennemmin vihreitä chilejä kaupasta kuin niitä perinteisiä punaisia. Tuntuu siltä, että viime aikoina lähes aina ne punaiset ovat maistuneet paprikalta, mutta vihreissä on ollut vähän ronskimmin potkua. Ja tämä siis parinkin eri kaupan perusteella, joilla on todennäköisesti eri toimittajat näille tuotteille. Kaikki pitäis ite kasvattaa (ja kasvatankin, kunhan nuo yölämpötilat vähän vielä nousevat...).

M'chicha Wa'nazi eli pinaattia maapähkinä-kookoskastikkeessa

• 700 g pinaattia (tuoretta tai pakastettua)
• 1-2 tl suolaa
• 30-50 g voita
• 1 iso sipuli
• tuoretta chiliä oman maun mukaan
• n. 1,5 dl maapähkinöitä paahdettuna
• 2,5 dl kookoskermaa (myös normaali kookosmaitopurkki käy, lopputulos on vain juoksevampi)

Jos käytät pakastepinaattia, sulata se kasarissa ja lisää päälle n. 1 tl suolaa. Jos käytät tuoretta, lisää sama määrä suolaa ja kääntele varovaisesti pinaattia kasarissa, kunnes se on kauttaaltaan pehmeää. Valuta pinaatti mahdollisimman hyvin painelemalla sitä siivilässä. Jos käytät kokonaisia pinaatinlehtiä, voit joutua pilkkomaan niitä hieman pienemmiksi.
Sekoita tehosekoittimessa keskenään pähkinät ja kookoskerma (tai -maito), kunnes niiden koostumus on suhteellisen pehmeä eikä suuria paloja pähkinöitä enää näy seoksessa.
Pilko sipuli ja chilit. Sulata nyt tyhjässä kasarissa voi ja paista sipulia ja chiliä, kunnes sipuli on kuullottunut. Lisää sekaan kookos-pähkinäseos ja ripaus suolaa ja sekoittele muutaman minuutin ajan, kunnes koostumus paksunee hieman. Sekoita pinaatti sekaan ja lämmitä uudestaan kiehuvaksi. Syö esimerkiksi irion kanssa.

Irio eli perunamuusi maissilla ja kidneypavuilla

• n. 1 kg jauhoisia perunoita
• suolaa
• 400 g tölkki kidneypapuja
• 200 g maissia (pakasteesta tai tölkistä)
• n. 2 rkl pilkottua persiljaa
• 30-50 g voita

Huuhtele kidneypavut ja maissit, jos käytät tölkkimaissia. Kuori perunat ja pilko ne paloiksi. Kun kaikki perunanpalat ovat kattilassa, peitä ne kylmällä vedellä ja lisää mukaan ronskisti suolaa. Keitä perunoita n. 10-15 minuuttia tai kunnes ne ovat pehmeitä. Lisää sekaan pavut ja maissi ja anna kiehua vielä n. 5 minuuttia. Valuta vesi pois, lisää persilja ja voi ja muhenna perunasurvimella niin, että ainakin perunat ovat muusia.



Ei tästä ole edes mitään muuta sanottavaa. Tämä ruoka on juuri niin hyvää kuin aineksista voisi päätellä, eli jos ei pidä esimerkiksi pinaatista, ei pidä tästäkään. Vegaaniversionkin tästä saisi varmaan helposti aikaiseksi korvaamalla voin öljyllä, mutta maku ei ole tietenkään yhtä täyteläinen. Olen voiaddikti, myönnän sen avoimesti.

Tällä kertaa epämääräinen mössökuva ei edes haittaa yhtään, koska tiedän miten parasta ruokaa ikinä tuo mössö on. Hah. Joskus mössö on HYVÄÄ, perhana vieköön!

Kokkausmusiikkina toimi: Karnivool - Simple Boy

Chipotle-kanasalaatti.

Tämä yhdistää täydellisesti chipotlet, joihin olen jo myöntänyt addiktoituneeni, ja kanan, josta en myönnä erityisen paljon pitäväni. En ole vain keksinyt tähän reseptiin sopivaa korviketta vielä ainakaan toistaiseksi, mutta aina mietin asiaa kun tätä teen. Ehkä joku kerta keksin hyvän kasvisvaihtoehdonkin tähän, soijaleikettä voisi kokeilla, jos niitä kykenisi syömään irvistelemättä. Olen nirso kaikkien soija-lihankorvikkeiden suhteen, syön mielummin rehellistä kasvisruokaa kuin muka-liharuokaa, varsinkin kun maku ja koostumus eivät ole lähelläkään oikeanlaista. Maun kunnollinen vegekokki saisikin ehkä korjattua, mutta siihen koostumukseen ei kyllä tunnu auttavan oikein mikään.

Alkuperäinen resepti on täältä. Törmäsin siihen kun googlettelin aikani kuluksi reseptejä, joissa käytetään chipotlea. Voin muuten kertoa että se Jenkeissä ilmeisesti hyvinkin suosittu pikaruokaketju nimeltä Chipotle ei todellakaan auta reseptien etsimistä. Hermot menee kun Google ei luekaan ajatuksiani, eikö sen pitäisi tietää minusta vähintään yhtä paljon kuin Facebook! (Oikeastaan en edes halua tietää minkälaisen kuvan minusta saa kummankaan perusteella, köh.)

Pahoitteluni kuvasta taasen, oli niin nälkä etten tajunnut esimerkiksi siivota pöytää ennen kun aloin kuvaamaan ja sitten piti vähän rajata kuvaa pienemmäksi... ja tuossa pienennysvaiheessa vasta tajusin, että taas olen tehnyt sekavaa mössöä. Ei salaatin kuulu näyttää näin kamalalta! Apua!

Chipotle-kanasalaatti

• 300-500 g kypsää kanaa suupaloiksi riivittynä
• rapeaa salaattia (esim. Cosmopolitan tai Romaine)
• rasia kirsikkatomaatteja
• 1 avokado
• 1 pieni punasipuli
• n. 400 g mustapapuja tölkistä
• n. 250 g maissia tölkistä tai pakasteesta

Kastike:

• purkki kermaviiliä
• chipotlea adobokastikkeessa oman maun mukaan
• kourallinen tuoretta korianteria (tai 1-2 tl kuivattua)
• 1 tl chilimaustejauhetta
• n. 4 tl limemehua
• 0,25-0,5 tl suolaa

(tarjoiluun uppopaistettuja tortillasuikaleita, jos haluaa)

Huuhtele pavut, maissit ja tomaatit. Revi salaatti suupaloiksi, puolita kirsikkatomaatit, kuutioi avokado ja silppua sipuli. Sekoita salaatin sekaan pavut ja tomaatit.
Kastiketta varten sekoita kermaviiliin kaikki mausteet. Kaada salaatin sekaan ja sekoita niin, että kastike on levittynyt tasaisesti joka puolelle.



Kuten reseptistä voinee päätellä, ohje on erittäin yksinkertainen ja ennen kaikkea erittäin riittoisa. Kuvassa on kanaa enemmän kuin pitäisi olla (ahneus iski kaupassa ja katumus vasta syödessä) ja kotona odottanut avokado olikin käyttökelvoton... Omasta salaatistamme siis puuttuu avokado ja paistetut tortillasuikaleet, mutta olemme korvanneet ne enemmällä kanalla! Paistettuja tortillasuikaleita en ole itseasiassa tehnyt kuin kerran, päädyin siihen etteivät ne välttämättä ole kuitenkaan sen vaivan arvoisia. Lisää rapeuttahan niistä tulee, mutta siinä se sitten onkin.

Korianterina käytän lähes aina kuivattua, koska sitä löytyy hyllystä ja koska tuore korianteri on helposti niin voimakas maku, ettei sen alta maistu enää oikein mikään muu. Itse pidän korianterista vähän suuremmissakin määrin, mutta en syö näitä ruokiani yksin ja koitan ottaa sen myös huomioon kokkailuissani (ainakin joskus).

Chipotlen määrästä vielä sen verran, että alkuperäisessä reseptissähän sanotaan, että 1,5 tl pelkkää chipotle-tölkin kastiketta riittäisi. No, meillä tähän menee yleensä puolisen purkkia. Testatusti koko purkin käyttäminen tähän on jo lievästi itkettävä määrä potkua, joten toiselle puolikkaalle on keksittävä lähipäivinä jotain muuta käyttöä. Ei ole tähän mennessä yleensä tuottanut ongelmia. Yhtenä vaihtoehtona tähän voisi ehkä myös olla chipotle-Tabasco, jos haluaa samaa savuisuutta ja hitusen potkua, mutta välttää tulisuusövereitä. Tosin siinä tapauksessa kannattanee maistella tarkkaan limemehun määrää, Tabasco kun tuppaa olemaan aika etikkaista itsessään. Itseasiassa pääasiallinen syy, miksen käytä Tabascoa tai muuta vastaavaa kovinkaan usein on juurikin tuo etikkaisuus, joka tunkee läpi paljon pahemmin omaan makuhermooni kuin se tulisuus. Lie tottumiskysymys. Eikä sitä kai ole pakko tunkea ruokalusikallista kerrallaan siihen ruokaan, kuten itse liian usein teen.

Kokkausmusiikkina toimi: Arthur Brown - Fire

Pavut Bostonin tapaan & maissileipä.

Tämä postaus yhdistää itseasiassa muutamankin ruoan, koska huomasin tämän yhdistelmän toimivan huomattavasti paremmin kuin World Vegetarian Classics -teoksessa ehdotettu keitetty riisi. Molemmat reseptit ovat siis alun perin tuosta kirjasta, mutta ihan itse tajusin yhdistää nämä kaksi asiaa. Jotain sentään joskus itsekin osaan ideoida. Ehkä. Vahingossa.

Pavut eivät omasta mielestäni olleet kaiken sen vaivan ja ajan arvoisia, mutta poikaystävä oli ihan myyty. Toisaalta olen meistä myös se, joka pitää vähemmän esimerkiksi kaikenlaisista barbecue-marinoiduista ties mistä ja tämä oli kovasti saman tyyppistä tavaraa. Enemmän makeaa kuin suolaista, mutta selkeästi kuitenkin pääruoka eikä jälkiruoka. Ehkä juuri siitä syystä vähän suolaisempi maissileipä (eli siis cornbread) toimi tämän kanssa minusta paremmin kuin pelkkä keitetty riisi. Tämä ruoka on siis selkeästi mielipidekysymys, suosittelen testaamaan jos barbecue-henkinen (ja erittäin halpa) kasvisruoka kiinnostaa ja on aikaa liotella papuja ja muhennella ruokaa uunissa tuntikausia.

Kuten ehkä jo huomaattekin, kuva pavuista on otettu ensimmäisellä syömiskerralla riisin kera. Nätimpi kuva siitä tuli kuin olisi tullut siitä maissileivästä samaisella papumössöllä kuorrutettuna, mutta makuyhdistelmä ei ollut yhtä antoisa. Reseptin annos on myös niin massiivinen, että pakastimme jämät ja söimme niistä jämistäkin vielä kahdestaan kaksi erillistä kertaa... eli vaikka kypsennys vie pitkään, ruokaakin tulee kyllä runsaasti.

Pavut Bostonin tapaan

• 400 g kuivattuja (valkoisia) papuja / kolme 400 gramman tölkkiä säilöttyjä (valkoisia) papuja vedessä
• 1,25 dl melassia / tummaa siirappia
• 2 tl sinappijauhetta
• 2 rkl tomaattipyreetä
• 1-2 sipulia pilkottuna
• 2 laakerinlehteä
• suolaa ja mustapippuria

Liota kuivattuja papuja yön yli kylmässä vedessä. Seuraavana päivänä vaihda vesi ja keitä n. tunti, kunnes pavut ovat suhteellisen pehmeitä. Älä heitä keitinvettä pois.
Kaada pavut uunivuokaan ja lisää sen verran keitinvettä, että pavut juuri ja juuri peittyvät. (Jos käytät tölkkipapuja, lämmitä ne kattilassa ja kaada ne sitten kuumina uunivuokaan nesteineen kaikkineen.) Lisää sekaan melassi/siirappi, sinappijauhe, tomaattipyree, pilkottu sipuli, laakerinlehdet, pippuri ja n. 2 tl suolaa (tai oman maun mukaan).
Peitä vuoka uuninkestävällä kannella tai foliolla ja kypsennä 150°C noin kolme tuntia. Tarkista nestemäärä noin tunnin välein. Jos pavut vaikuttavat kuivuvan, lisää nestettä niin, että nesteen pinta peittää pavut. Anna papujen seistä peitettynä n. 10 minuuttia vielä senkin jälkeen, kun ne on otettu pois uunista. Syö riisin (ja höyrytettyjen vihannesten) kanssa tai maissileivän kera.

Maissileipä

• 70-80 g sulaa voita + n. 2-3 tl vuoan voiteluun
• n. 3,25 dl polentajauhoja (tai n. 250 g)
• 1,25 dl vehnäjauhoja
• 1 rkl sokeria
• 2 tl leivinjauhetta
• 1-2 tl suolaa
• 3 munaa
• 2,5 dl maitoa

Laita uuni lämpenemään 200°C. Voitele uunivuoka (halkaisija n. 20 cm) ja laita vuoka uuniin siksi aikaa, kun teet taikinan.
Sekoita ensin kuivat ainekset ja lisää sitten sekaan munat. Lisää maito sekaan vähitellen sekoittaen ja lopuksi sulatettu voi.
Ota kuuma vuoka uunista ja kaada taikina siihen mahdollisimman nopeasti. Kypsennä maissileipää n. 20-30 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin kultainen ja leipä tuntuu tiiviiltä. Leivän voi syödä joko lämpimänä tai jäähtyneenä.



Maissileivästä on muodostunut minulle ajoittainen pahe. Aina välillä sitä vain tekee mieli, varsinkin kun polentan rakenne on niin miellyttävä ja voin kanssa tämän leivän maku on vain mainio. Kaiken lisäksi ainekset löytyvät meillä kaapista lähes aina, koska polentaa ei pahemmin muuhun tule käytettyä ja muut ainekset taas kuuluvat kaappien perusvalikoimaan. Toimii myös hyvin esimerkiksi chilin con carnen (tai sen lihattoman version) seurana ja taikinan sekaan voi testatusti sekoittaa myös vanhat juustoraasteen jämät. Käytän myös tämän tekemiseen aina liian suurta (halkaisija kai 26 cm) irtopohjavuokaa, joka ei kyllä tykkää yhtään olla uunissa lämpenemässä yksinään, mutta se helpottaa niin paljon taas sitä loppuvaiheen leivät irrottelemista. Vuoan etukäteen lämmittäminen ja taikinan voi kyllä helpottavat huomattavasti tämän leivän irrottamista vuoasta jo itsessään, reunoista tulee rapsakat, sisuksesta pehmeä ja leivästä itsessään miellyttävän epäterveellisen makuinen.

Kokkausmusiikkina toimi: White Lies - Bigger than Us